Rikoskomisario Kaarle Lönnroth jäi kiinni perättömästä lausunnosta. Hän väittää, ettei se voi olla rikos, koska poliisin valheita ei ole tapana tuomita rikokseksi. Hän väittää, ettei ole olemassa sellaista säännöstä tai määräystä, jota perättömän lausunnon antaminen rikkoisi. Työnantaja, Varsinais-Suomen poliisilaitos on samaa mieltä. Katsotaanpa.
Talousrikoksista tuomittu, ja siksi vankilassa istunut mies oli keväällä 2009 pääsemässä koevapauteen, mutta se kaatui paljolti rikoskomisario Lönnrothin antamaan lausuntoon. "Lausunnossa on todettu, että [miehellä] on pitkä talousrikostausta aina 1980 -luvulta lähtien. Lausunnossa käsitellään lisäksi varsin laajasti [miehen] liiketoimintaa, liiketoimintakieltoa ja mahdollisuuksia liiketoiminnan jatkamiseen," selostaa Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomiossaan.
Tosiasiassa miehellä oli tasan yksi (1) tuomio, annettu Turun hovioikeudessa vuonna 2008; samassa asiasta Turun käräjäoikeus oli tuominnut miehen vuonna 2005. Tuomio tuli vuosina 1999-2002 tehdyistä talousrikoksista. Tämän tuomion loppuajan hoitamisesta oli koevapaussuunnitelmissa kysymys.
Tuomion mukaan: "Vastaaja Kaarle Lönnroth on kertonut olleensa tutkinnanjohtajana 1990-luvun puolenvälin jälkeen asiassa, jossa [mies] ei ollut saanut tuomiota. 2000 -luvun puolella [miehen] nimi on ollut esillä talousrikosten yhteydessä. Lönnroth on katsonut [miehen] toimivan ns. harmaalla alueella, muuten nimi ei esiinny niin usein poliisin järjestelmässä."
Lönnroth on nojannut väitteensä ainakin osin poliisin tietojärjestelmään. Sinne poliisi kirjaa jokaisen rikosilmoituksen, joka jokaisesta kansalaisesta tehdään. (Tarkkaan ottaen poliisi pimittää osan, varsinkin poliiseista ja syyttäjistä tehdyistä rikosilmoituksista, mutta nämä poliisien rikokset sivuutan tässä vain maininnalla). Siellä säilyvät kaikki myös silkan kiusanteon vuoksi tehdyt rikosilmoitukset, samoin poliisin tekaisemat väärät rikosilmoitukset, kaikki ne "rikokset", joihin poliisi on yrittänyt lavastaa syylliseksi syyttömän kansalaisen. Ilmoitukset näkyvät siellä hamaan maailman tappiin, mutta niiden lopputuloksia poliisi ei kirjaa. Poliisi ei kirjaa, jos ilmoitus on todettu aiheettomaksi, jos on päätetty jättää syyttämättä "ei rikosta" tai "ei näyttöä" perusteella, tai jos syyte on nostettu, mutta hylätty. Mikään näistä ei kiinnosta poliisia.
Poliisin tietojärjestelmä on siis todenmukaisten rikosilmoitusten ohella kokoelma väitteitä, juoruja, tarkistamattomia ja selvittämättömiä ilmiantoja, poliisin tekaisemia valheita, muiden valheita ja muuta sälää. Lönnroth on tiennyt tämän. Silti hän on kylmästi vetäissyt yhtäläisyysmerkit poliisin tietojärjestelmän satujen ja tarinoiden, ja toisaalta oikeiden, todistettujen rikosten välille. Henkilö on varmasti ainakin "ns. harmaalla alueella", koska "muuten nimi ei esiinny niin usein poliisin järjestelmässä", väittää rikoskomisario. Yksinomaan tästä väitteestään rikoskomisario Kaarle Lönnroth olisi ansainnut tuomion. Mielestäni komisario, joka on joko näin epäpätevä tai näin epärehellinen, on kelvoton virkaansa.
Olettakaamme, että toimittaja väittää, sanotaan vaikkapa komisario Kaarle Lönnrothin syyllistyneen rikokseen X. Toimittaja väittää näin, koska hän on saanut poliisien tietojärjestelmästä tiedon, että Lönnrothista on tehty tällainen rikosilmoitus. Toimittaja on jättänyt tarkistamatta tuomioistuimesta, onko Lönnroth tuomittu, onko häntä vastaan nostettu edes syyte. Olettakaamme, ettei syytettä eikä tuomiota ole. Komisario Lönnroth tietenkin suuttuu perättömästä väitteestä, eikä toimittajaa auta vähääkään, vaikka poliisin tietojärjestelmään olisikin kirjattu moinen rikosilmoitus. Toimittaja tuomitaan kunnianloukkauksesta. Pientä sakkoa pahempi on kollegojen säälimätön pilkka: miten toimittaja voi olla niin hölmö, että tarkistamatta luottaa poliisin tietojärjestelmään?
Toimittaja-esimerkki ei ole fiktiota, vaan faktaa. Näin on 2000-luvulla tapahtunut.
Entäpä kun poliisi, joka jo työnsä puolesta tietää laitoksensa tietojärjestelmän epäluotettavuuden, jää kiinni valheesta, jonka hän on sommitellut tuon tietojärjestelmän pohjalta? Kihlakunnansyyttäjä Arto Mikkonen katsoi viime toukokuussa Lönnrothin syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Hän kuitenkin katsoi teon haitallisuuden ja komisarion syyllisyyden niin vähäiseksi, ettei nostanut syytettä; lisäverukkeena tavanomainen "Lönnrothin menettelystä ei olisi odotettavissa sakkorangaistusta ankarampaa seuraamusta".
Rikoskomisario Kaarlo Lönnroth suuttui näinkin loivista moitteista, ja itse vaati asiasta käräjäoikeuden päätöksen. Siellä hän lausunut: "Syyttämättäjättämispäätös ei ole muiden samankaltaisten tapausten mukainen ja näin ollen se on ratkaisukäytännön vastainen. Jos katsottaisiin, että kyseessä on virhe, se on niin vähäinen, ettei se ylitä rangaistavuuden rajaa".
Lönnroth on aivan oikeassa siinä, etteivät syyttäjän poliisille virkatoimesta antamat moitteet ole tavanomaisen ratkaisukäytännön mukaiset. Tavanomainen käytäntö on, ettei poliisin virkarikoksesta tehtyä rikosilmoitusta tutkita lainkaan. Valtakunnansyyttäjäviraston edustaja tai joku muu tutkinnanjohtaja-syyttäjä valehtelee, ettei mitään rikosta ole tehty, joten asiassa ei suoriteta edes esitutkintaa. Valtakunnansyyttäjänvirasto on ratkaisukäytännössään pitänyt ensiarvoisen tärkeänä, ettei poliisin virkarikoksia päästetä lainkaan esitutkintaan, koska tutkinnan jälkeen "ei rikosta" -valehtelu on vaikeampaa. Lähes kaikki poliisin virkatoimista vuosittain tehtävät 300-400 rikosilmoitusta siivotaan pöydältä tällä tempulla.
Vaikka rikoskomisario Lönnroth on oikeassa väittäessään joutuneensa poikkeuksellisesti kohdelluksi, hän on silti väärässä. Valtakunnansyyttäjänviraston linja ei nimittäin perustu lakiin, se on tarkalleen lain vastainen. Poliisin syytesuoja on rakennettu rikoksilla, kuten muistutan mm. täällä http://www.mikkoniskasaari.fi/node/115
Syyttäjä oli valinnut kaikkein lievimmän rikosnimikkeen, mikä virkarikoksista on säädetty: tuottamuksellinen virkavelvollisuuksien rikkominen. Miten tämä on mahdollista?
Rikoskomisario Lönnroth on itse ollut tutkinnanjohtajana ainakin jossain aikaisemmassa tapauksessa, joissa mies on ollut epäiltynä. Hän on omakohtaisesti tiennyt, ettei näyttöä ollut. Hän on tiennyt myös, etteivät poliisin tietojärjestelmään kirjatut epäilyt todista edes rikosta tapahtuneen, saati ao. henkilön syyllistyneen niihin. Silti hän on kirjoittanut, kohteen kannalta erittäin tärkeään lausuntoonsa, "että [miehellä] on pitkä talousrikostausta aina 1980 -luvulta lähtien". Siis vastoin parempaa tietoaan. Miten tämä voi olla tuottamuksellinen teko? Millä perusteella teko ei ole tahallinen? Jo käräjäoikeuden selostuksesta ilmenevän perusteella on syytä epäillä, että komisario on perättömällä lausunnollaan kostanut sen, ettei aikoinaan saanut katetta omille epäilyksilleen. Se ei olisi mitään uutta, poliisit tekevät sitä jatkuvasti.
Asiassa olisi siis pitänyt nostaa syyte tahallisesta virkavelvollisuuksien rikkomisesta. Sitä paitsi Lönnrothia olisi ollut perusteltua epäillä myös väärennöksestä; esitutkintapöytäkirjaa näkemättä en ota kantaa, olisiko pitänyt myös syyttää.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus piti tuomiossaan 29.12.2011 syyttäjän ratkaisun voimassa. Se totesi, ettei Lönnrothin väite pitkästä rikostaustasta pidä paikkaansa, se totesi "ettei Lönnroth ole suorittanut tehtäviään asianmukaisesti tai toiminut virassaan asianmukaisesti". Se totesi Lönnrothin syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Käräjäoikeus kuitenkin piti tekoa niin vähäisenä, että jätti tuomitsematta komisariolle rangaistuksen. Sentään se tuomitsi valtion - ei siis rikoksentekijän - maksamaan asianomistajalle kärsimyskorvauksia 1000 euroa, sekä Lönnrothin ja valtion yhteisvastuullisesti korvaamaan tälle oikeudenkäyntikuluja 3000 euroa. Jälkimmäinen siis yhteisvastuullisesti, mutta montakohan euroa komisario mahtaa siitä maksaa? Asia täytyy panna seurantaan.
Poliisit korostavat kovin mielellään toimivansa oikein, koska he toimivat virkavastuulla. Tosiasiassa poliisin virkavastuu tarkoittaa juuri tätä: teosta, josta toimittaja tuomittaisiin kunnianloukkauksesta, luultavasti törkeästä, poliisi jätetään kokonaan rangaistukseen tuomitsematta, ja rikosnimikekin on lievin mitä rikoslaista löytyy. Siis siinä perin harvinaisessa tapauksessa, että poliisin virkarikos yleensä päätyy edes syyteharkintaan. Poliisilla ei tosiasiassa ole virkavastuuta. Kansan kautta aikain naurama poliittinen vastuukin on vahvempi kuin poliisin virkavastuu; poliittinen vastuu voi realisoitua, kuten huhtikuussa 2011 nähtiin.
Tässä ei pahin ongelma ole edes se, ettei Suomessa laki ole kaikille sama. Pahin ongelma on, ettei rikoskomisario Lönnroth ole mikään poikkeustapaus. Perättömien lausuntojen antaminen on poliisin yleinen tapa. Rikoskomisario Lönnrothin tapaan monille poliiseille on ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää, että valhe on valhe myös silloin, kun sen sepittää poliisi.
* * *
TAPAUKSEN AIKATAULU kertoo poliisi- ja syyttäjälaitoksen muusta tehokkuudesta:
Rikos on tehty 11.5.2009
Syyttäjän moittiva päätös olla syyttämättä 4.5.2011
Asia vireille käräjäoikeudessa 25.8.2011
Käräjäoikeuden päätös 29.12.2011
LÄHDE: Varsinais-Suomen käräjäoikeus 29.12.2011, asianro R 11/3798