Ulvilan murhakäräjien syyttäjät kaapivat nyt laarin pohjia, elleivät jo laarin alta. He nimesivät uudeksi todistajakseen dosentti Jaana Haapasalon.
Hävittyään Ulvilan surmajutun Vaasan hovioikeudessa, syyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala hakivat korkeimmalta oikeudelta valituslupaa muun muassa tarinoilla saatananpalvonnasta. Heillä oli tarjota aiheesta uutena todistajanaan eläkkeellä olevan erityisopettaja.
Opettaja on ihmisenä vallan sympaattinen ja hyvää tarkoittava mies, mutta hän uskoo lihaksitulleeseen, maailmassa vaeltelevaan persoonalliseen pahaan. Siis ihan konkreettiseen, käsin rapsuteltavaan Saatanaan, joka Ulvilan ostoskeskuksella vokottelee perheenemäntiä murhatöihin.
Tälle nauroivat naurismaan aidatkin, ja valitusluvan saatuaan syyttäjät ovatkin olleet, kuin eivät lainkaan muistaisi saatanallisia seikkailujaan.
Samaan aikaan toinen syyttäjäkaksikko kehitti Anneli Aueria ja tämän entistä miesystävää Jens Kukkaa vastaan mielikuvituksellisen syyteryöpyn seksuaalirikoksista. Niin sanotun näytön ydin on viidennessä herätysliikkeessä vaikuttava kiihkouskovainen gynekologi, jonka mukaan immenkalvot kasvavat takaisin. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden äänin 2-1 ja Turun hovioikeuden yksimielisesti antamat tuomiot seisovat ja kaatuvat tämän fiktion varassa. Pisa-Suomessa vuonna 2013.
Se, että tällainen menee läpi, pakottaa pohdiskelemaan syyttäjien tason lisäksi myös tuomarikunnan ammattitaitoa ja realiteettitajua.
Syyttäjien kannalta hieman huonosti sujuneen surmajutun kakkoskierroksen loppusuoralla, viime viikolla, he nimesivät uudeksi, ja viimeiseksi jutussa kuultavaksi todistajakseen dosentti Jaana Haapasalon.
Totisesti tästä jutusta eivät puutu enää kuin Helena Molander, Leena Muranen ja Hallin Janne! 1)
I HAAPASALO HALUAA VALLAN
Syyttäjät keksivät Haapasalon todistajakseen hänen mielipidekirjoituksestaan. Titteleitä psykologi, psykoterapeutti, oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti käyttävän Jaana Haapasalon kaunainen kirjoitus "Oikeuspsykologinen tieto on epävarmaa" julkaistiin Helsingin Sanomien yleisönosastossa 12.9.2013. 2)
Hän antoi ymmärtää, että syyttäjien Ulvilan surmajutun oikeudenkäyntiin tarjoilemat Anneli Auerin nuorimpien lapsien kertomukset ovat luotettavia, ja niiden uskottavuuden murskanneet puolustuksen asiantuntijat ovat väärässä.
Haapasalo ei kerro, onko hän tutustunut lasten salaiseksi määrättyihin lasten kertomuksiin, mutta kirjoituksesta päätellen ei ole. Mitä ilmeisimmin Haapasalo kommentoi oikeustapausta, josta hän ei tiedä mitään muuta kuin lehdistä lukemaansa.
Haapasalon kirjoituksen ydin on tämä:
"Lapsia tavanneet ja haastatelleet psykologit ovat pitäneet lasten kertomuksia luotettavina. Puolustuksen todistajina toimineet psykologian professori ja psykologian tohtori puolestaan ovat lapsia tapaamatta ja pelkkien videoiden perusteella todenneet, että lasten kertomukset eivät ole uskottavia. Lasten kertomusten luotettavuudesta lausuminen ilman itse tehtyä haastattelua on eettisesti kyseenalaista. (---) Missään tapauksessa lapsen kertomuksen uskottavuudesta ei pidä lausua mitään, ellei ole tavannut lasta ja haastatellut häntä itse."
Viimeisen virkkeen teesi on todellinen herkkupala haarukassa, sitä kannattaa ihastella monelta kantilta.
1. Haapasalon teesi mullistaisi kokonaan oikeudenkäynnin perusteet.
Meillä on voimassa vapaan todistusharkinnan periaate. Tuomioistuin päättää itse, minkä painoarvon se antaa millekin todisteella. Tuomioistuin päättää itse, mitkä todisteet se hyväksyy, mitkä hylkää. Haapasalon mielestä näin ei voi, eikä saa olla.
Rikosasioissa ei tuoda alle 15-vuotiaita lapsia oikeussaliin tuomareiden haastateltavaksi. Heidän oikeuspsykologiset haastattelunsa videoidaan, videot litteroidaan, ja molemmat toimitetaan tuomioistuimelle. Tuomarit eivät siis käytännössä koskaan tapaa esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön väitettyjä lapsiuhreja. Haapasalon teesistä seuraisi, etteivät tuomarit saisi lausua lainkaan omaa näkemystään lasten kertomusten luotettavuudesta.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi uskoa sokeasti sitä arviota, jonka haastattelun tekijä on tehnyt. Tuomioistuimen vapaa todistusharkintaoikeus vaihtuisi psykologin tai psykiatrin vapaaksi tarinointioikeudeksi.
2. Haapasalon idea kaapata tuomiovalta "kallonkutistajille" ei ole uusi.
1980-1990-luvuilla ja vielä 2000-luvun alussa suomalaisen lastensuojelun (?) piirissä omasi paljon vaikutusvaltaa Lastenlinnan lastenpsykiatri Esko Varilo. Hän osallistui lukemattomien lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksiin. Hän oli työnohjaaja ja siten eräs keskeinen syyllinen Niko-fiaskoon, joka 1990-luvun alussa räjäytti julkiseen tietoisuuteen lapsen insestitutkinnassa harjoitettavan puoskaroinnin ja mielivallan.
Varilo koulutti omana bisneksenään suuren joukon sosiaalityöntekijöitä ja psykologeja omaan, tai tarkemmin sanoen saksalaisen professori Tillman Furnissin oppiin.
Tillman Furnissin mielestä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä tutkittaessa on hyväksyttävää johdatella lasta. Siksi Furnissin metodit aiheuttivat Euroopassa paljon oikeusmurhia ja suuria skandaaleja. Norjassa valtakunnansyyttäjä kielsi Furnisin metodit kuuluisan Bjuginin skandaalin jälkeen. Suomessa valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä osoitti ansiokkaassa lisensiaattityössään, että Furnissin metodit ovat vastoin esitutkintalakia. 3)
Esko Varilo meni oppi-isäänsäkin pitemmälle. Hänen mielestään lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia on turha viedä poliisin esitutkintaan. Syyllisyyden toteamiseen riittää "tutkijan intuitio". Tutkijalla Varilo tarkoitti psykiatreja, erityisesti itseänsä, mutta ehkä hän olisi kelpuuttanut selvännäkijöiksi myös psykologian dosentit.
Oikeusturva ja vaikkapa 10 vuoden vankeustuomio psykiatrin intuition varassa. Kuulostaa karmealta ja on sitä.
3. Haapasalon teesin infantiiliuden voi näyttää myös konkreettisten esimerkkien kautta.
Lapsi kertoo, että 3-4 -vuotiasta lasta paiskottiin toistuvasti seiniin ja lattioihin "jotta veri lensi". Sen pitäisi varmuudella tuottaa vakavia vammoja, mutta niistä ei löydetä perusteellisissa lääkärintutkimuksissa, mukaan lukien koko kehon magneettikuvaus, jälkeäkään. Ihanko totta vain lasta haastatellut voi arvioida, onko kertomus totta vai tarua?
Lasten kertomusten mukaan aikuinen mies on ollut 5-vuotiaan tytön kanssa sukupuoliyhdynnässä ainakin kahdesti, ja 10-vuotiaan kanssa lukemattomat kerrat. Lääkärintutkimusten mukaan tytöt kuitenkin ovat neitsyitä. Mihinkähän tieteelliseen tietoon perustuu ajatus, että vain lapsia haastatellut voi arvioida, ovatko tarinat totta vai ei?
Entäs kun 10-vuotias kertoo, että sisarusten tarinat ovat täyttä pötyä? Tarvitaanko tosiaan lapsen haastatellut vahvistamaan, että totta kai se on pötyä?
Ja niin edelleen. Jokainen osaa päätellä, että dosentti Haapasalon teesi on absurdi, ja oikeusturvan kannalta äärimmäisen vaarallinen.
Oikeuspsykologian tohtori Julia Korkman kaatoi Haapasalon korttitalon napakalla vastineellaan:
"[N]äkemys, jonka mukaan lapsen kertomuksen luotettavuutta voisi arvioida vain se, joka on itse haastatellut lapsen, ei käsitykseni mukaan perustu tieteellisiin tutkimuksiin eikä näyttöön perustuvaan käytäntöön."
"Yleinen kansainvälinen käytäntö on, että poliisi kuulee lapsia ja oikeuspsykologian asiantuntija tekee tarvittaessa luotettavuusarvion tuomioistuimelle esitietojen ja lapsen haastattelun perusteella. Tiedossani ei ole muuta maata, jossa sama ihminen haastattelisi lapsen ja tekisi luotettavuusarvion itse tekemästään haastattelusta. Suomalaista käytäntöä olisi syytä tarkastella tästä näkökulmasta uudelleen."
"Ihminen ei pysty esimerkiksi henkilön käyttäytymisen perusteella havaitsemaan, onko hänen kertomuksensa luotettava vai ei. Tämä pätee niin lapsiin kuin aikuisiinkin, ja tästä on myös runsaasti tieteellistä näyttöä." 4)
Sapienti sat.
II HAAPASALO VIHAA METSÄSTÄJIÄ
Vuonna 2008 Haapasalo sai kuuluisuutta leimattuaan metsästäjät enemmän tai vähemmän mielenvikaisiksi yksin siksi, että he ovat metsästäjiä.
"Haapasalo sanoo pitävänsä metsästystä poikkeavana harrastuksena, joka ei ole normaali harrastus. Hän viittaa kriminaalipsykologian tutkimuksiin, joissa kiinnostus aseisiin liittyy tietynlaiseen persoonallisuuteen, joka voi olla riskitekijä siihen, että henkilö käyttäytyy agressiivisesti". 5)
Kauhajoen joukkomurha oli tehty syksyllä 2008. Tällaiselle dosenteille oli mediassa kysyntää myös, kun hallitus antoi eduskunnalle kehnosti valmistellun ja sekavan esityksen aselain muuttamiseksi.
Myös tätä herkkupalaa kannattaa tutkiskella huolella ja monelta suunnalta, koska se kertoo paljon dosenttimme pätevyydestä.
1. Kun biologit kuvaavat Homo sapiensia, keskeinen lajityypillinen piirre on: "Sekaravinteinen saalistaja-keräilijä". Siis metsästäjä-keräilijä.
Lihansyönnillä arvellaan olleen suuri merkitys siihen, että erään afrikkalaisen apinaihmisen aivot kasvoivat, tuloksena ensimmäinen Homo-laji, jonka aivot alkoivat nopeasti kasvaa päätyen nykyihmisen hartioilla olevaan mittavaan palloon. Liha - joka aluksi saattoi olla peräisin raadoista - tarjosi runsaasti proteiinia, mutta lihansyönnin suurin vaikutus evoluutioon tuli yhteistoiminnan kautta.
Vähänkään isomman eläimen saalistaminen - metsästys - vaati yhteistoimintaa. Se edellytti älykkyyttä. Mitä isommat aivot, sitä enemmän oli kapasiteettia, ja sitä parempi oli saalistuksen tulos, ja sitä myöten jälkeläistuotto. Lyhyesti: metsästyksellä on mitä ilmeisimmin ollut aivan oleellinen osa ihmisen kehittymisessä ihmiseksi. (Myös sosiaalisen juonittelu ja ketkuilu, kädellisille kovin tyypillinen piirre, suosi aivojen kasvattamista).
Metsästäjät ja metsästyksen vastustajat voivat käydä maailman tappiin asti oppinutta (yleensä tosin valitettavan oppimatonta) väittelyä siitä, tarvitseeko 2000-luvun länsimainen ihminen toisten eläinlajien metsästystä, vai tulisiko kaikkien tyytyä siihen, mitä tehosikalat, -navetat ja -kanalat tuottavat, ja sublimoida metsästysvietti johonkin muuhun. Sen sijaan siitä, että metsästys on ihmisen lajityypillinen ominaisuus, ei ole epäilystäkään.
Kun psykologian dosentti " sanoo pitävänsä metsästystä poikkeavana harrastuksena, joka ei ole normaali harrastus", hänen ainoa relevantti viestinsä on, ettei dosentti tiedä mitään ihmisen biologiasta, ja lajimme käyttäytymisen biologisista juurista.
2. Kansainvälistä vertailututkimusta ampuma-aseiden määrän ja henkirikollisuuden määrän suhteesta on vähän. Ainoa tuntemani, sveitsiläistutkimus vuodelta 2007, ei ole kovin luotettava, koska sen tekijöillä oli missio todistaa henkirikosten määrän korreloivan aseiden määrään. Toisaalta voisi ajatella luotettavuutta lisäävän, että he tulivat todistaneeksi täysin päinvastaisen: kansalaisilla olevien ampuma-aseiden määrä ei korreloi henkirikosten kanssa. 6)
Sveitsiläisten otoksessa oli reilut 30 valtiota. Niiden maiden joukossa, jossa kansalaisilla on suhteellisen paljon ampuma-aseita, oli sekä korkean henkirikollisuuden maita (esimerkiksi Yhdysvallat), että kaikkein alhaisimman väkivallan maat (esim. Saksa ja Itävalta). Kaikkein hurjimpien tappolukujen maissa (Kolumbia, Meksiko, Brasilia) kansalaisilla on aika vähän ampuma-aseita (noin 1/3 Ruotsin, Saksan, Suomen yms. määrästä). Eräissä maissa kansalaisilla ei ole ampuma-aseita käytännössä lainkaan, mutta niiden henkirikollisuus ylittää selvästi Suomen länsimaalaisittain korkean tason (Intia, Kiina).
3. Suomessa on ollut hyvät tilastot jo Kustaa Vaasan ajoista lähtien. Dosentinkaan ei olisi pakko vedellä hatustaan uskomuksia, vaan oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastoista myös hän näkisi, jos nähdä haluaisi, millä Suomi tappaa.
Henkirikoksista 40 prosenttia tehdään teräaseella, ja liki neljännes paljain käsin. Luvallisella ampuma-aseella niistä tehdään 7-8 prosenttia. Kun tapetaan ampumalla, ase on yleensä laiton, ja kaikkien ampuma-aseiden osuuden yhteinen keskiarvo on 17 prosenttia. 7)
Tätä voidaan kuvata toisellakin lukusarjalla. Sisäministeriön mukaan Suomessa 670 000 henkilöllä on lupa ampuma-aseeseen. Niinpä tilanne on suunnilleen tämä:
– 1/4 kotitalouksista on luvallinen a-ase
– 1/3 aikuisista miehistä on luvallinen a-ase, mutta silti vain
- 1/12 - 1/16 henkirikoksista tehdään luvallisella a-aseella.
Tämä oikeuttaisi väittämään, että luvallisen ampuma-aseen omistajat syyllistyvät ratkaisevasti harvemmin henkirikoksiin, kuin muu väestö. Näin erittäin korkealla todennäköisyydellä myös on, mutta asian täysi todistaminen vaatisi hieman tarkempaa erittelyä.
Tässä vaiheessa tämä riittänee osoittamaan, etteivät syyttäjien tähtitodistajan, dosentti Jaana Haapasalon uskomukset & väitteet, ja todellisuus kohtaa. Ne eivät edes hipaise toisiaan.
III HAAPASALO HÄIRIKKÖNÄ
En muista itse lukeneeni ainuttakaan Haapasalon tieteellistä työtä, joten olen muiden antamien arvioiden varassa. Hieman yllättäen ne, jotka ovat mielipiteensä tietooni saattaneet, pitävät Haapasalon tieteellisiä artikkeleita varsin laadukkaina.
Samalla kiittelijät kuitenkin huomauttavat, että Haapasalolla on vahva taipumus puhua julkisuudessa aivan toisin, kuin tieteellisissä töissään. He huomauttavat myös, että Haapasalon julkiset esiintymiset liittyvät usein hänen massiiviseen kaunaan, katkeruuteen ja kateuteen, jota hänellä on moneen suuntaan. Varsinkin niitä kohtaan, jotka ovat tiedeyhteisössä paljon häntä itseään arvostetummassa asemassa.
Toisin sanoen, Haapasalon mielipiteen arvioidaan vaihtelevan sen mukaan, kuinka antipatiat sattuvat kulkemaan. Siinä ei tiede paina mitään.
Haapasalon on hakenut lukemattomia työpaikkoja professorin virasta koulukuraattoriksi, mutta ei oikein tahdo kelvata minnekään, mistä on seurannut oikaisuvaatimuksia ja valituksia. Välillä töitä on löytynyt, mutta työsuhteet ovat tiettävästi kestäneet pisimmillään puoli vuotta. Eräässä psykiatrisessa sairaalassa hänen työsuhteensa loppui koeaikana. Vankilasta hänen jouduttiin kantamaan ulos, kun ei hyväksynyt työsuhteensa päättymistä.
Haapasalon ongelmaksi nimetään mustavalkoisuus ja aggressiivisuus. Työyhteisöissä hänellä on vankka taipumus riitautua kollegojen kanssa, vaikkapa siksi ettei saanut apurahaa, kun toinen sai. Erästä Jyväskylän yliopiston kollegaansa hänen kerrotaan vainonneen perättömillä puheilla; hän mm. väitti kollegan kulkevan yliopistolla ase (sic!) taskussa.
Haapasalo mainitaan pitkäjänteiseksi, mutta valitettavasti se koskee erityisesti hänen haluaan mustamaalata vihansa kohteeksi ottamiaan, vuodesta toiseen. Siitä oli kysymys myös Haapasalon kirjoituksessa Helsingin Sanomissa 12.9.2013.
Yritteliäisyyttä Haapasalolta ei puutu. Taannoin hän esimerkiksi vaati pääsyä Psykologiliiton oikeuspsykologisen työryhmän jäseneksi. Haapasalo kutsuttiin kuultavaksi, kun kerran vaati. Sen jälkeen ryhmä kiitti Haapasaloa kohteliaasti, mistä vieras yleensä ymmärtää poistua. Haapasalo ei poistunut, vaan ilmoitti olevansa työryhmän itseoikeutettu jäsen. Työryhmän oli pakko lähteä jatkamaan kokoustaan muualle, Haapasalo jäi yksin pitämään kokoustilaa hallussaan.
Näitä kertomuksia Jaana Haapalosta riittää.
Wikipediassa on pieni artikkeli epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä (Antisocial personality disorder, lyh. APD). En ota kantaa sen tieteelliseen pätevyyteen, mutta Haapasalo-teemaan liittyen se kannattaa lukea (siinä muodossaan, jossa se on tätä 1.10.2013 kirjoitettaessa). Erityisesti kannattaa lukea APD:n oireet ja lähdeluettelo. 8)
On mahdollista, että epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä tutkiessaan Haapasalolla on ollut tutkimusaineisto kirjaimellisesti käden ulottuvilla.
LÄHTEITÄ ja VIITTEITÄ:
1) Helena Molander (s. 1951), Mannerheimin Lastensuojeluliiton entinen juristi, "lapsiasiamies". 1990-luvulla iltapäivälehtien suosikki, joka esiintyi lasten seksuaalisen hyväksikäytön asiantuntijana. Liitto lakkautti hänen tehtävänsä v. 2003 ja antoi Molanderille potkut v. 2004. Leena Muranen (s. 1945), Molanderin läheinen yhteistyökumppani, taparikollinen, jonka päätoimi on valehdella syyttömiä seksuaalirikollisiksi. Siksi tuomittu noin 10 kertaa, istunut valheistaan vankilassakin. Myös poliisi on hyödyntänyt ja edistänyt Murasen parjauspalveluja. Tästä lisää: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/104
Hallin Janne, oik. Juhani Heikki Juhaninpoika Mattila, (s. 1846), maantierosvo.
2) http://www.hs.fi/mielipide/Oikeuspsykologinen+tieto+on+ep%C3%A4varmaa/a1...
3) Päivi Hirvelä: Lapsi rikosprosessissa. WSOY. 1997. Hirvelä selostaa myös Bjuginin skandaalia, esimerkkinä lasten johdattelun tuhoisasta vaikutuksesta.
4) HS 14.9.2013: http://www.hs.fi/mielipide/Lapsen+kertomuksen+arvioijaksi+tarvitaan+neut...
5) Ylen radiouutiset 20.10.2008
6) "Small Arms Survey 2007", Geneva Graduate Institute
7) Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Henkirikoskatsaus 2011.
8) http://fi.wikipedia.org/wiki/Ep%C3%A4sosiaalinen_persoonallisuus