Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) ei joko ole viitsinyt tarkistaa saamiensa tietojen pitävyyttä, tai sitten hän vedättää harkitusti. Se on poliittisesti äärimmäisen tyhmää.
Kansanedustaja Erkki Tuomioja on hermostunut, koska EU:n komission vaatimus eräiden asetyyppien kieltämisestä (ym.) on herättänyt yleensä varsin lullukat suomalaiset vastarintaan. Jopa ministereitä myöten, mikä on tässä maassa hyvin harvinaista herkkua. Komissiota tukeakseen Tuomioja jopa päätti ryhtyä reserviläistoiminnan asiantuntijaksi.
Komissio ei puhu totta myöntää Tuomioja
Komissio on perustellut kieltovaatimuksiaan, joita tässä vaiheessa vakavimmat koskevat puoliautomaattikivääreiden täyskieltoa, islamistiterroristien iskuilla Pariisissa ja Kööpenhaminassa. Jopa Erkki Tuomioja myöntää komission kirjoittavan puppua: "Pariisin terrori-iskujen jälkeisissä tunnelmissa kirjoitettuja direktiivin perusteluja voi kritisoida. Todennäköisyys sille, että suomalainen puoliautomaattiase päätyisi ISIS-terroristeille, on äärimmäisen pieni." 2)
Äänestetään siis yksimielisesti komission kumoon, eikös? No ei. Kuten jo vuosien takaa tiedämme, Tuomioja haluaa kieltää kansalaisilta kokonaan ampumaharrastuksen, ja kaikki aseet, joten hän tukee komissiota tällaisella virityksellä:
"Asian lobbaukseen liittyy harha, joka käy ilmi poliisin asehallinnon materiaalista. Ns. reserviläisaseita rekisterissä on päälle 20 000. Aseiden haltijoiden ikäjakauma kuitenkin osoittaa, etteivät niiden omistajat ole puolustusvoimien suorituskykyjen kannalta käytettävissä. Reservin ampumaharrastajat ovat ikääntyvää väkeä eikä heillä ole enää sijoitusta sodan ajan joukoissa. Jakauman perusteella ainoastaan noin 3000 reserviin merkittyä aseen omistajaa on puolustusvoimien kannalta käyttökelpoisessa iässä."
Tuomioja ei ymmärrä numeroitaan
Erkki Tuomiojalta puuttuvat lähteet. Pystyn kuitenkin jäljittämään hänen lukunsa. 21 000 puoliautomaattikivääriä on luku, jonka kertoi sisäministeriön poliisiosaston poliisitarkastaja Seppo Sivula marraskuun lopulla kansalaisjärjestöjen kuulemistilaisuudessa. Tilaisuudessa esiteltiin Poliisihallituksen suunnitelmaa helpottaa aselupien hakemista; helpottaa niitä järjettömiin vedettyjä säädöksiä joita muun muassa Erkki Tuomioja oli vaalikaudella 2007-2011 eduskunnassa suureen ääneen vaatimassa.
Paikalla olleiden mukaan Sivula teki lukuunsa kuitenkin erään hyvin, hyvin tärkeän varauksen, josta Tuomioja on hiljaa kuin hiiri. Tuo luku "on se. mikä pystytään asehallinnon toimesta rekisteristä ulos ajamaan, mutta se ei tarkoita, että luku olisi oikea. Se voi olla mikä tahansa". Tähän palaan.
Tuomiojan väittämä reserviläisten ikäjakauma puolestaan on peräisin Poliisihallituksen asehallintoyksikön 2.12.2015 laatimasta PowerPoint -esityksestä, jossa on kaikenlaisia aseisiin liittyviä lukuja. Yhden kalvon otsikkona on "Reserviläisaseet" (niitä ei tarkemmin määritellä), joiden omistajat on ryhmitelty yhdeksään ikäryhmään. Hassua kyllä tältä kalvolta löytyy vain 14 482 "reserviläisasetta", millä mitä ilmeisimmin tarkoitetaan puoliautomaattisia kivääreitä. Tuomioja ei ole vaivannut päätään 21 000 ja 15 000 kappaleen erolla.
Helsingin poliisipäällikkö valehtelee
Tuomioja olisi kyllä löytänyt poliisihallinnon piiristä vieläkin pienemmän luvun. Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio väitti, ylikomisario Vesa Hietalan esittelystä eduskunnan hallintovaliokunnan antamassaan "asiantuntijalausunnossa": "Suomessa lienee joitakin tuhansia direktiivissä tarkoitettuja rynnäkkökiväärien ja konepistooleiden puoliautomaattiversioita. Aktiivisessa harrastuskäytössä olevien aseiden määrä on kuitenkin aseiden kokonaismäärää pienempi. Siten asedirektiivin muutos vaikuttaisi lopulta melko pieneen harrastajakuntaan." 3)
Mistähän Aapio ja Hietala ottivat lukunsa? Samasta paikasta kuin valtionvarainministeri A. Stubb otti äskettäin prosenttilukunsa (mutta en käy arvailemaan kummasta päästä). Aapion ja Hietalan lausunnossa ei ainutkaan väite pidä paikkansa. He valehtelivat joka kohdassaan. Sivuutan heidän epärehellisyytensä tällä; ovathan valehtelevat poliisipäälliköt Suomessa arkipäivää, eikä heidän vilppinsä ole Tuomiojan lähde.
Entinen, oikeammin jo muinainen radikaali Erkki Tuomioja on täysin unohtanut perussäännön: se että viranomainen väittää jotain, ei tarkoita että väite olisi totta. Jos mihin, tämä pätee poliisin rekistereihin. Niiden luotettavuus on, jos ei nyt aivan alta nollan, niin eivät kovin kaukanakaan. Muinaisenkin radikaalin kannattaisi perehtyä vaikkapa poliisin epri-skandaaliin, siihen kuinka luokattomin perustein poliisi on kirjannut kunnon kansalaisia epäillyiksi rikollisiksi; se saattaisi antaa vähän realismia.
Poliisin aserekisterin monumentaalinen epäluotettavuus on täysin notorinen asia kaikille, jotka aseasioita jotain tietävät. Erkki Tuomioja ei mitä ilmeisimmin heihin kuulu. Vielä vuoden 1998 aselakia säädettäessä aserekisterissä oli noin 2,1 miljoonaa ampuma-asetta. Nyt niitä on 1 542 307 kappaletta, ja siinä ovat mukana myös kaasumuttimet (lupavapaat monissa maissa), mustaruutiaseet. Ja 122 tykkiä. 4) Onko maasta siis poistunut yli puoli miljoonaa asetta? Ei, niin huonosti asiat eivät ole.
Aseiden määrä on ollut koko ajan suunnilleen sama. Poliisi vain on poistanut rekistereistään saman aseen moninkertaisia merkintöjä. Suuri osa puoliautomaattikivääreistä on hankittu 1990-luvulla, ja ne ovat edelleen pahvisilla lupalapuilla. Poliisin aserekisterissä monet näistä aseista ovat merkinnällä "kivääri", vaikka merkinnän oikeastaan pitäisi olla "kivääri itselataava kertatuli".
Tätä kirjoittaessani eräs kaverini kertoi kuinka hänen puoliautomaattinsa on muuttunut kahteen (2) kertaan itselataavasta tavalliseksi kivääriksi. Lupalapussa lukee "itselataava kertatuli", mutta poliisin rekisterissä "kivääri". Hän kertoi myös kaveristaan, jonka Maxim-konekivääri on poliisin rekisterissä "kivääri".
Puoliautomaattikiväärit sisältyvät aserekisterin suureen massaan "kiväärit", 421 344 kappaletta. Kukaan ei tiedä, kuinka moni niistä on puoliautomaatteja. Muistutan poliisitarkastaja Seppo Sivulan rehdisti esittämästä varaumasta. Poikkeuksellisesti en väitä myöskään asehallinnon tällä kertaa valehdelleen. Poliisin aserekisteristä vain ei pystytä saamaan ulos tietoa, kuinka paljon puoliautomaattikivääreitä on. Sieltä saadaan ulos vain tieto, kuinka paljon sellaisiksi on merkitty.
Ampujien järjestöjen piirissä on arvioitu puoliautomaattikivääreitä olevan mahdollisesti 60 000, ehkä jopa 80 000. Nämäkin ovat arvauksia, koska kellään ei ole oikeaa lukua. Nämä arviot ovat kuitenkin oleellisesti realistisemmat kuin ne joihin Tuomioja asiantuntemattomuuttaan hairahtui nojaamaan.
Näin ollen Tuomiojan numeroiden pyörittelyllä ja reserviläisten ikäjakaumalla spekuloinnilla ei ole mitään pohjaa, ei merkitystä ja kaikkein vähiten todistusvoimaa.
Eräin osin Tuomioja ilmeisesti huijasi harkitusti, eikä vain laiskuuttaan ja tietämättömyyttään. Hän kirjoitti: " Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK ei tuota koulutusta 47000 henkilölle vaan noin 47000 vuorokautta koulutusta, johon käytännössä sama henkilö osallistuu useamman vuorokauden."
Tältä osin puolustusministeri Jussi Niinistö sivalsi tänään Tuomiojaa aika pahasti: " MPK järjesti vuonna 2014 koulutusta noin 47 000 osallistujalle yhteensä yli 80 000 koulutusvuorokautta. Vaikka arvostus maamme vapaaehtoista maanpuolustustyötä kohtaan olisi kuinka rajallista, soisi entisellä ministerillä sentään faktojen olevan kohdallaan."
Lisätään vielä, ettei tuokaan luku kerro siitä miten reserviläiset harjoittelevat. Hehän harjoittelevat pääosin omalla ajallaan, omilla aseillaan ja omalla kustannuksellaan. Sen merkityksen Tuomioja haluasi kiistää, koska " Suomessa ei ole suojeluskuntalaitosta". Ei ole, mutta itse hankittu ja ylläpidetty ampumataito on silti ampumataitoa.
Vihervasemmiston tragedia
Vihreiden helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Hannu Oskala oli ilmeisesti kopioinut 21.12 omalle fb-seinälleen Tuomiojan väitteet, joita hän ei nähtävästi ollut viitsinyt lainkaan tarkistaa. Hänkään ei kerro lähdettään, mutta tarinat ja asiantuntemattomuus olivat tasan samat kuin Tuomiojalla. Oskala tunnetaan Helsingin luonnon ja kulttuurihistorian arvokohteiden tuhoamista innokkaasti ajava kunnallispoliitikkona. Hän on siis Osmo Soininvaaran tapainen "cityvihreä", jonka vihreys on asfaltinmustaa.
Mikä asedirektiivissä yhdistää Tuomiojaa ja vihreää? Mitä ihmeen väliä kummallekaan on, millaisille aseilla ihmiset ammuntaa harrastavat? Tai se, että he harrastavat ammuntaa. Heiltäkö se on pois? Ja jos joku haluaa puhua turvallisuudesta, kelpuutan puheenvuoron vain niiltä jotka ovat opiskelleet asiakirjan "Henkirikoskatsaus 2015). 6)
Yhdistävä tekijä on kieltämisen vimma. "Mitä ei meidän soijalattekahvikerhomme jäsenet harrasta, sitä ei kenenkään pidä harrastaa." Ja sen päälle hörpätään lattesumpit oman suvaitsevaisuuden kunniaksi. Tai Tuomiojan tapauksessa ehkä punaviinit.
En suinkaan väitä kaikkien kaikkien vihreiden ja vasemmistolaisten olevien tällaisia. Esimerkiksi vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi vastusti ansiokkaasti aselain järjettömiä muutoksia vv. 2009-2011 ja hän on arvostellut komission kieltovaatimuksia. Sitä paitsi raskain poliittinen vastuu Suomessa tästä asiasta kuuluu kokoomukselle, jonka Jyrki Katainen komission varapuheenjohtajana ajaa direktiiviä, ja jonka kabinettipäällikkö Juha Romakkaniemi lobbaa sitä Tuomiojan tapaisella raivolla.
Silti tuomiojalaisen vasemmiston ja monien vihreiden esiintymisessä on usein jotain erityisen vastenmielistä. Poliittiseen keskusteluumme on iskostunut pilkkasana suvakki. Se on osin perusteetonta, lähinnä turvapaikkakiistoista nousevaa pilkkaa, mutta iso osa siitä on ihan itse tienattua. Kun omakehu julistaa suurta suvaitsevaisuutta, jonka kuitenkin sokea reettakin näkee rajoittuvan lähinnä siihen mitä peilistä näkyy, on ansainnut pilkkanimensä. Ja niin kauan kuin näin on, vihervasemmisto myös pysyy niin heikkona, ettei se pysty estämään edes perustuslain muuttamista.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Helsingin Sanomat 15.12.2015 http://www.hs.fi/politiikka/a1450154496201
2) Erkki Tuomiojan blogi 20.12.2015: http://tuomioja.org/
3) Helsingin poliisilaitos 17.11.2015, lausunto POL-2015-15323 https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2015-A... 457.pdf
4) Poliisihallituksen asehallinnon PowerPoint -esitys 2.12.2015
5) Pm Jussi Niinistö blogi 22.12.2015 HTTP://JUSSINIINISTO.FI/INDEX.PHP/2015/12/TUOMIOJALLE-ASEDIREKTIIVISTA/
6) https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/154148/Katsauksia_1_201....