Poliisi on Suomessa suosittu, mutta ei niin suosittu kuin propaganda julistaa. Yli kolmannes epäilee poliisia epärehelliseksi.
Verkkolehti Long Playn nostettua julkisuuteen poliisin harjoittaman etnisen profiloinnin ja poliisikunnan suljetun facebook-ryhmän rasistiset puheet, on oikea hetki vilkaista, kuinka suuri suomalaisten luottamus poliisin todellisuudessa on.
”Suomalaisista 96 prosenttia luottaa poliisiin”, todistaa poliisi niin kovin mielellään, gallupeihin vedoten. Luvun suuruutta on ihmetelty. Aiheellisesti on kysytty, onko tervettä, jos väkivaltakoneistoon luotetaan enemmän kuin mihinkään muuhun yhteiskunnan instituutioon.
Ei, se ei ole tervettä, mutta se ei myöskään ole aivan totta. Eivät suomalaiset sentään noin sinisilmäisiä ole, vaikka aika naiiveja he suhteessaan poliisiin ovatkin
Parhaita lähteitä asian mittaamiseen on sisäministeriön poliisiosaston 2-4 vuoden välein tilaama Poliisibarometri -niminen kyselytutkimus. Se on parhaita, koska kansalaisten ja poliisin suhdetta luodataan useilla kymmenillä kysymyksillä. Kuva on näin paljon monipuolisempi, kuin ”mihin ammattikuntaan luotat eniten” -tyyppisissä kyselyissä.
Väite poliisin 96-prosenttisesta luottamuksesta on peräisin juuri Poliisibarometrista, mutta sieltä löytyvät myös tiedot, jotka osoittavat ettei tämä ole aivan totta. Poliisin oma tiedotus ei kuitenkaan muita lukuja juuri mainosta, ja kovin laiskasti, jos ollenkaan myös media niitä esiin kaivaa.
Vuoden 2016 Poliisibarometrissa kysymykseen kuinka paljon luottaa poliisiin, 51 prosenttia vastasi ”erittäin paljon” ja 45 prosenttia ”melko paljon”. 1) Mielenkiintoista, että näiden summa, 96, oli korkeampi kuin vv. 2012 ja 2014 barometreissa (92), vaikka syksystä 2013 oikeussaleissa ja mediassa pyörineen Jari Aarnio -jutun mukaan Suomen suurinta huumekauppaa on pyörittänyt Helsingin poliisilaitos. Näin käräjäoikeuden mukaan.
Kysymys kuuluu: kuinka paljon kansalainen luottaa poliisiin, kun hän luottaa melko paljon? Mitä se tarkoittaa? Luottaako hän melko paljon poliisipartion tuloon, jos naapuri hakkaa kirveellä tietään läpi ulko-oven? Luottaako hän melko paljon, ettei poliisi lavasta häntä itseään rikolliseksi, jos hän jättää rikosilmoituksen? Kuinka paljon on melko paljon?
On mahdollisuuksien rajoissa, että minä vastaisin tuohon kysymykseen ”melko paljon”, vaikka tältä sivustolta näkee, ettei luottamukseni ole varauksetonta. Näin jo siksi, etteivät suinkaan kaikki poliisit ole kelvottomia. Luultavasti enemmistö toimii kuten pitääkin.
Onko siis oikea luottamusluku erittäin paljon luottavien osuus, vai luottavaisten summa? Tähän saadaan viitettä kysymyksestä, jossa pyydetään ottamaan kantaa väitteeseen: ”Poliisin sisällä esiintyy korruptiota tai epäeettistä toimintaa ---”.
Vastaajista 7 prosenttia piti tätä erittäin todennäköisenä, 34 prosenttia melko todennäköisenä. Yhteensä 41 prosenttia vastaajista siis piti poliisin vilppiä, väärinkäytöksiä ja korruptiota todennäköisenä. Näin vastaavien osuus nousi tälle tasolle vuoden 2014 barometrissa (42 prosenttia), sitä ennen kolmessa kyselyssä se liikkui haarukassa 25-27 prosenttia. Epäluuloisten osuus on siis kasvanut merkittävästi.
Tämä on linjassa sen kanssa, kuinka kansalaisten tekemille rikosilmoituksille käy. Viimeisen barometrin mukaan niistä vain 22 prosenttia johti esitutkintaan. Vuosituhannen vaihteen ja alun neljässä kyselyssä luku oli haarukassa 28-31 ja romahti vuonna 2010 vain 18 prosenttiin, nousi kaksi vuotta myöhemmin 30 prosenttiin, mutta v. 2014 se putosi 23 prosenttiin. Siellä pysyy.
Muistaen edellisen ja varsinkin tämän hallituksen ponnistelut poliisien määrän vähentämiseksi, on realismia ennakoida, että jatkossakin enintään viidennes kansalaisten rikosilmoituksista johtaa esitutkintaan. Tämä epäsuhta saattaa vähitellen rapauttaa hyvinkin pahasti luottamusta poliisiin.
Kansalaisten rikosilmoituksista osa koskee kovin vähäpätöisiä asioita, osa on aiheettomia ja joku osa on vääriä ilmiantoja, siis rikoksia. Niitä ei kuitenkaan ole 4/5 ilmoituksista. Todennäköisesti yli puolet ilmoituksista on aiheellisia, mutta jätetään sikseen. Erityisen tarkkaan karsitaan kansalaisten poliisista tekemät rikosilmoitukset, jotka vain äärimmäisen harvoin päästetään edes esitutkintaan, saati johtavat syytteisiin.
Myös poliisin tekemistä rikosilmoituksista osa koskee hyvin vähäisiä asioita, osa on aiheettomia ja osa on vääriä, siis rikoksia. Esimerkiksi Poliisihallituksen asehallinto suorastaan tehtailee vääriä ilmiantoja. Silti niistä lähes kaikki johtavat esitutkintaan.
Yhteenvetona
näistä luvuista esitän, että todennäköisesti suomalaisten poliisisuhde on suunnilleen tällainen: hieman yli puolet luottaa poliisiin varauksettomasti, ja toisaalta noin 4/10 epäilee poliisin harrastavan myös vilppiä ja filunkia. Epäilevätkin kuitenkin luottavat poliisiin jossain määrin, ehdottoman kielteisesti suhtautuvien osuus on häviävän pieni, prosentti pari.
Miksi poliisin arvostelu on tabu?
Tulkitaan lukuna miten tahansa, luottamus poliisiin on Suomessa korkea. Siihen liittyy mielenkiintoinen ilmiö. Suomessa on voimakas sosiaalinen paine luottaa poliisin ja vaieta poliisin väärinkäytöksistä.
Sosiaalityöntekijöitä, lääkäreitä, opettajia ja oikeastaan mitä tahansa muuta ammattikuntaa saa vapaasti kritisoida, jopa mustamaalata ilman voimakkaita vastareaktioita, mutta poliisit ovat poikkeus. Poliisin väärinkäytösten ja rikosten esiin nostaminen tuottaa tekijöilleen säännönmukaisesti vihapostia.
Tässä on tapahtunut kiinnostava muutos – varoitan kuitenkin, ettei seuraava perustu tutkimukseen, vaan omaan kenttäkokemukseeni.
Aiemmin perinteinen oikeisto hyökkäsi aina, kun poliisia arvosteltiin. Se oli oikeistolle ”kumouksellisten voimien toimintaa” ja liki maanpetos. Osa oikeistoa reagoi edelleen näin, mutta huomattava osa myötäilee kritiikkiä. Arvelen, että tästä tuen menetyksestä Poliisihallitus saa kiittää ennen muuta kelvotonta asehallintoyksikköään.
Nykyään katkeraa palautetta tulee myös vihervasemmiston (jos termi tässä sallitaan) suunnalta, mikä on uutta. Aika tyypillinen vastalause siltä suunnata on ”minulla ei ole koskaan ollut ongelmia poliisin kanssa”, joten ei poliisi ole voinut toimia rikollisesti ketään muutakaan kohtaan.
Kaikkien yhteiskunnallisten instituutioiden tulee olla julkisen seurannan, keskustelun ja kritiikin alla, muutoin yhteiskunta ei ole terve.
Minulla ei ole vastausta väliotsikon kysymykseen ”miksi poliisin arvostelu on tabu”, mutta intuitiivisesti arvelen 1990-luvun alun suurella lamalla olevan tekemistä asian kanssa. Silloin yhteiskunnassa kaikki tuntui hajoavan, työttömyys ampaisi äkkiä puoleen miljoonaan ja useimmilta katosi varmuus tulevaisuudesta. Luulenpa, että siinä vaiheessa kritiikitön luottamus poliisiin alkoi kasvaa. Piti luottaa edes johonkin.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75567/Poliisib...