Poliisiylijohtaja toivoo “esitutkintapakosta” luopumista.
Mikä on tämä “pakko”, jota laki ei tunne?
Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki toivoi Helsingin Sanomien haastattelussa 6.11.2026 lakimuutoksia: “Tärkein niistä on niin sanotusta esitutkintapakosta luopuminen”.
Toimittaja Paavo Teittinen selitti mitä se on: “Lain mukaan poliisin on tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta pakko aloittaa rikostutkinta, kun on syytä epäillä rikosta”.
“Koskimäen mukaan se tarkoittaa, että tällä hetkellä poliisi joutuu käyttämään paljon aikaa ja vaivaa myös sellaisten juttujen tutkimiseen, joista kaikki tietävät, että juttu ei tule esimerkiksi näytön puutteen vuoksi etenemäöän. Tätä tapahtuu etenkin omaisuusrikoksissa, kuten varkauksissa”.
“Meillä pitäisi olla enemmän harkintavaltaa miettiä syyttäjän kanssa, millaisia asioita kannattaa lähteä viemään rikosprosessiin. Nyt joudutaan niin sanotusti lain kirjaimen toteuttamiseksi tutkimaan kaikki”, Koskimäki väitti.
Seuraavana päivänä 7.11 ilmestyneessä HS:n Kuukausiliitteessä (11/2026) on laaja artikkeli plastiikkakirurgiaklinikkaa pyörittäneestä Karl Johan Svedjeholmista. Hänen bisneksensä saivat epämieluisaa julkisuutta syyskuussa, kun somejulkkiksena tunnetuksi tullut Olivia Oras kuoli klinikan toimenpiteiden jälkeen ja aluehallintovirasto sulki putiikin.
Artikkelista ilmenee, että Svedholmin puuhista oli tehty poliisille ainakin kolme tutkintapyyntöä, samanlaisin tuloksin:
“Poliisi ei aloittanut esitutkintaa”.
“Poliisi ei aloittanut esitutkintraa”.
“Poliisi ei tutkinut ilmoituksia”.
Ensimmäisen teki vuonna 2020 plastiikkakirurgien yhdistyksen hallitus, ja se näyttäisi sisältäneen pitkän listan epäiltyjä väärinkäytöksiä klinikalla. Olivia Oras saattaisi olla hengissä, jos Svedjeholmin toimiin olisi tuolloin tartuttu, mutta: “Poliisi ei aloittanut esitutkintaa”.
Miten tämä on selitettävissä, jos “nyt joudutaan niin sanotusti lain kirjaimen toteuttamiseksi tutkimaan kaikki” rikosilmoitukset, kuten Koskimäki HS:ssa väitti?.
Selitys on yksinkertainen: poliisiylijohtaja Koskimäki valehteli.
Samaa tarinaa esitutkintapakosta ja sen poistamisen autuudellisuudesta on medialla ajoin syöttänyt myös sisäministeri Mari Rantanen (ps), siviiliammatiltaan poliisi.
Myös Rantanen valehtelee.
Faktantarkistus “esitutkintapakosta”
Miten käy “esitutkintapakon”, kun se pannaan faktantarkistuksen myllyyn?
Hyvin huonosti.
Tosin esitutkintalaissa (ETL) on näin ryhdikäs määräys:
“Esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty.” (ETL 3 luvun 3 § 1 mom).
Eikös tämä todista esitutkintapakosta?
Ei, sillä juuri tätä säädöstä poliisit eivät noudata, se saattaa olla ETL:n kuollein kirjain. Poliisit ja syyttäjät vetoavat siihen yleensä vain silloin, kun he selittelevät jonkun ilmeisen kyseenalaisen rikosilmoituksen ottamista esitutkintaan – tästä jäljempänä lisää.
Tätä määräystä ei ole tarvitse noudattaa, sillä laissa on poliiseille ja syyttäjille lukuisia “vapaudu vankilasta” -kortteja – ja niitä noudatetaan hartaudella.
Ryhdikkäältä määräykseltä vedetään matto alta jo saman 3. luvun 10 pykälän hintavertailussa. Syyttäjä nimittäin voi, tutkinnanjohtajan eli poliisin esityksestä, jättää esitutkinnan tekemättä yksin siksi, että “tutkinnan kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevan asian laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavaan seuraamukseen” nähden. (ETL 3:10 2 mom).
Pandoran lipas avataan jo saman pykälän 1 momentissa:
“Syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä päättää, ettei esitutkintaa toimiteta tai että se lopetetaan, jos syyttäjä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 tai 8 §:n taikka muun vastaavan lainkohdan nojalla tulisi jättämään syytteen nostamatta eikä tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista.”
Ensimmäinen mainittu lainkohta sisältää kaksi kaikkein yleisintä perustetta jättää rikos kokonaan tutkimatta. Näistä ensimmäinen peruste – tai tekosyy – on, ettei rikoksesta olisi odotettavissa sakkoa ankarampaa rangaistusta.
Sakko on kaikkein tavanmukaisin seuraus syyksiluetusta rikoksesta, reilusti yli puolet tuomioistuimissa rikoksesta tuomituista saa sakot. Näin ollen tämä peruste – tai tekosyy – jättää esitutkinta tekemättä on poliisin käytettävissä lähes kaikkien rikosilmoitusten kohdalla, kaikkein vakavimpia rikoksia lukuunottamatta.
Saman pykälän tarjoama toinen peruste jättää rikos kokonaan tutkimatta on: “--- ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä rikoksesta epäillyn syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä”. Poliisit ja syyttäjät ovat osoittaneet huomattavaa luovuutta ilmoittaessaan esimerkiksi laajamittaisen ja pitkäaikaisen parjauskampanjan uhrille tämän kokeman rikoksen olevan vähäisen. Riittää kun väitetään, “vähäisyyttä” ei tarvitse perustella, eikä sitä yleensä viitsitä edes yrittää.
Laissa on vielä muitakin perusteita jättää esitutkinta tekemättä, osa niistä aivan asiallisia, mutta jo yksin nuo riittävät siihen, että poliisi voi jättää tutkimatta kaikki rikosilmoitukset rikoksista, joissa on sakkomahdollisuus. Tätä mahdollisuutta poliisi ja syyttäjä hyvin hanakasti käyttävät. Jos poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki olisi rehellinen mies, hän olisi lausunut: “Meillä on laajat mahdollisuudet miettiä syyttäjän kanssa, millaisia asioita kannattaa lähteä viemään rikosprosessiin”.
Esitutkintapakkoa ei ole.
Poliisi ei tutki kansalaisten tekemistä rikosilmoituksista kuin pienen osan, ja nekin mielivaltaisesti valiten. Tämä on myös yleisesti tiedossa, myös HS:n oikeustoimituksessa. Olihan Koskimäen haastattelunkin motiivi lehden edellispäiväinen uutinen, ettei Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella tutkita enää edes raiskauksia.
Siksi ihmettelen lehden valintaa antaa poliisiylijohtajan valehdella kaikessa rauhassa. Sehän tarkoitti, että artikkeliin jätettiin olennainen asiavirhe, joka Journalistin ohjeiden mukaan kuuluu korjata. 1)
Mielivalta hallitsee rikostutkintaa
Poliisi jättää siis valtaosan kansalaisten tekemistä rikosilmoituksista / tutkintapyynnöistä kokonaan tutkimatta. Niistä osa epäilemättä on aiheettomia joko siksi, ettei rikosta ole tapahtunut, tai siksi, että ne koskevat kovin mitättömiä kahnauksia. Aiheettomia ei kuitenkaan ole enemmistö ilmoituksista.
Aiheettomia on myös osa poliisin itsensä tekemistä rikosilmoituksista, mutta niistä noin 100 prosenttia etenee esitutkintaan.
Poliisia ei ohjaa laki, vaan mielivalta. Sen, minkä kansalaisten tekemistä rikosilmoituksista poliisi ottaa tutkittavakseen, minkä jättää, ei ratkaise epäillyn teon vakavuus, vaan mielivalta. Sen ratkaisevat poliisin omat intressit ja mielihalut, kuten suhtautuminen tapauksen eri osapuoliin, ja poliisin poliittiset intohimot. Valintaa ei ratkaise juridiikka, vaan politiikka.
Kunnianloukkauksista tehdään yli 6 000 rikosilmoitusta vuosittain. Esitutkintaan niistää pääsee noin 10 prosenttia, ja syytteisiin johtaa 1-2 prosenttia. Tässä rikosryhmässä poliisin poliittiset intohimot hehkuvat kuin pahan kukat.
Kun pari kansalaista kertoo julkisesti sen sinällään hyvin yleisen näkemyksen, että fasistijohtaja Jussi Halla-aho on fasisti, tutkinnanjohtaja päättää käynnistää esitutkinnan liki samoin tein, kun Halla-aho jättää rikosilmoituksen “kunniansa” loukkaamisesta.
Kun toimittaja Ida Erämaa joutuu samaisen fasistijohtajan kenttäväen laajan ja pitkäkestoisen herjauskampanjan kohteeksi, julkaistuaan Iltalehdessä perussuomalaisia kritisoivan artikkelin, tutkinnanjohtaja makuuttaa asiaa ensin 1 ½ vuotta, ja sitten esittää esitutkinnan jättämistä tekemättä “sekä vähäisyys- että kustannusperusteella”.
Erämaa nostii esiin sen, kuinka persujen piirissä vaaditaan puuttumista lehdistön vapauteen:
“Perussuomalaisten blogissajulkaistiin kirjailija Marko Meretvuon kirjoittama teksti otsikolla ”pitäisikö lehdistönvapauteen puuttua” välittömänä seurauksena sille, kun kirjoitin sisäministeri Mari Rantasen (ps) väestönvaihtoteoriaan ja etnonationalismiin liitetyistä kommenteista”. 2)
Erämaan artikkeli on normaalia poliittista journalismia. Poikkeavaa siinä on enintäin suoruus, jolla se tarttuu persupuolueen fasistisiin tavoitteisiin median vaientamiseksi.
Tutkinnanjohtaja väitti toimittajan kohtaaman törkykampanjan olleen tämän oma vika: “Erämaa on tietoisesti asettanut itsensä julkisuuteen, kritiikille alttiiksi ja pyrkinyt provosoimalla ison puolueen kannattajia saamaan levikkiä kirjoittamalleen artikkelille ja mielipiteelleen." 3)
Selkokielellä: jos arvostelee persuja, kaikki mikä siitä seuraa on oma vika.
Sama Helsingin poliisilaitos, sama tutkinnanjohtaja, poliittinen komisario Juha-Matti Suominen.
Juha-Matti Suominen ei välittänyt harkita, mikä mahtoi olla puhemies Jussi Halla-ahon oma osuus siihen, että häntä pidetään fasistina.
Tätä on poliisin poliittinen harkinta, poliittinen valinta mikä tutkitaan tai “tutkitaan”, mikä jätetään. Sen mahdollistaa juuri esitutkintapakon puuttuminen.
Esitutkintapakkoon vetoaminen
Konkreettiset tapaukset, joissa poliisi ja/tai syyttäjät vetoavat esitutkintapakkoon, ovat poikkeuksetta sellaisia, joissa esitutkinnan aloittaminen on vähintäänkin kiistanalainen, tai täysin outo ratkaisu. Ei muka ollut muuta mahdollisuutta.
Näin perusteli valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen poliisille antamaansa määräystä suorittaa esitutkinta kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) epäillystä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan:
“Rikosasiassa on aloitettava esitutkinta, jos on syytä epäillä rikosta. Esitutkinnan aloittamiskynnys on varsin matala.” 4)
Toiviainen valehteli.
Esitutkinnan aloittamiskynnys on huomattavan korkea, kun kyseessä on mikä tahansa kansalaisten tekemä rikosilmoitus.
Poliisi oli kertaalleen päättänyt jättää tekemättä esitutkinta Räsäsen kirjoitusten vuoksi. Toiviaisella oli valta määrätä toisin, mutta hän valehteli esittäessään asian ikään kuin se olisi ollut pakko, eikä hänen oma poliittinen valintansa.
Oikeustieteilijät eivät tunnetusti Toiviaisen ratkaisua kovin fiksuna pitäneet. Ei siksi, että he olisivat jakaneet Päivi Räsäsen homo-käsitykset, vaan siksi että sananvapaus kattaa myös oikeuden tyhmiin mielipiteisiin.
En moiti Toiviaisen ratkaisua, moitin valehtelua. Myös Toiviainen sai valehdella kaikessa rauhasdsa, median puuttumatta asiaan.
Tällaiselle poliisille lisää valtuuksia?
Poliisi ei tutki kansalaisten tekemiä rikosilmoituksia kuin pienin, mielivaltaisesti ja usein poliittisin motiivein valituin osin.
Poliisijohto valehtelee jopa lainsäädännön sisällöstä.
Tällaiselle poliisille Petteri Orpon hallitus ajaa oikeutta kohdistaa salaisia pakkokeinoja, kuten salaisia kotietsintöjä ja kotien salakuuntelua jopa kansalaisiin, joita ei edes epäillä mistään rikoksesta.
Miksi vaaditaan “pakon” kumoamista?
Esitutkintapakkoa ei ole. Poliisilla on hyvin laajat mahdollisuudet luistaa rikosten tutkinnasta.
Miksi poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki sitten propagoi “pakosta” luopumisen puolesta, miksi sm Mari Rantanen propagoi samaa?
Tämä on jännittävä kysymys, jonka ratkaisemiseen haastan lukijat.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOA:
1) Journalistin ohjeet: “35. Olennainen asiavirhe on korjattava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on tullut toimituksen tietoon, ja niin, että se tavoittaa yleisön mahdollisimman kattavasti. Korjaus on julkaistava kaikissa julkaisukanavissa, joissa virheellinen juttu on julkaistu tai tuotu yleisön saataville. Korjauksen yhteydessä yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.”
2) Iltalehti 2.7.2023: “Näkökulma: Perussuomalaiset patistamassa toimittajia takaisin Kekkosen ruotuun” https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a2008b51-9284-4788-b934-21a723e52632
3) Erikoissyyttäjä Kukka-Maaria Kankaala, esittäjänä tutkinnajohtaja Juha-Matti Suominen. Etelä-Suomen syyttäjäalue, päätös 13.2.2025 esitutkinnan rajoittamisesta 25/994.
4) Kaleva 7.3.2020