Ulvilan surmajutun ex-tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti on tehnyt julkista valtaa väärinkäyttäen rikoksen, väittää valtionsyyttäjä Jorma Äijälä. Äijälä heittelee kiviä lasikaapissa, sillä monet hänen omat virkatoimensa kuuluisi saattaa esitutkintaan.
Jorma Äijälä esitti väitteensä Helsingin Sanomissa 29.9.2012. Uutisella oli hyvä otsikko: "Poliisin epäillään johdatelleen Aueria." Siltähän poliisin toiminta peitepoliisi Seppoineen on todella viime vuodet vaikuttanut, mutta Äijälä ei tietenkään tarkoittanut tätä peliä.
Panin valtionsyyttäjä Jorma Äijälän merkille ensimmäisen kerran maaliskuussa 2005. Hän esitteli tuolloin päätöksen, jolla Äijälä ja päätöksen tehnyt apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske pesivät puhtaaksi kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisen, joka yritti estää erään poliisin rikoksen tutkinnan. 1)
Kyseessä oli Soneran suuri tietovuotojuttu. Soneran yritysturvallisuuspäällikkö Juha E. Miettinen jakoi kansalaisten teletunnistetietoja - kuka soittanut, milloin ja kenelle - oikealle ja vasemmalle, suunnilleen kaikille, jotka osasivat kysyä.
Juttua tutkinut KRP havaitsi urkinnan kohteena olleen myös pääministeri Paavo Lipposen virka-autossaan käyttämä matkapuhelin, samoin pääministerin autonkuljettajan matkapuhelin. Tiedot oli koottu kahdeksan kuukauden ajalta. KRP havaitsi urkkijaksi oman miehen, rikosylikonstaapeli Erkka Wilenin, sittemmin Kouvolan poliisilaitoksen komisario. KRP teki Wilenistä asianmukaisen rikosilmoituksen.
Poliisirikoksissa tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä, tehtävään valittiin kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen Espoosta.
Jutun tässä haarassa kuultiin sillä erää vain valtioneuvoston tuolloin jo entistä turvallisuuspäällikköä, eversti Ari Uutista. Uutinen kertoi Espoon poliisin kuulustelussa 12.8.2003 Wilenin tulleen tapaamaan häntä valtioneuvoston linnaan ja pyytäneen tietoja puhelinten käytöstä. Wilen väitti kahdesta valtioneuvoston puhelinnumerosta soitetun henkilölle, jota hän epäili rikoksesta. Wilen oli kertonut Uutiselle, ettei poliisi "pysty voimassa olevan lain mukaan saamaan tietoja näistä numeroista". Siksi Wilen "kehotti valtioneuvoston kansliaa puhelinliittymien haltijana hankkimaan tietoja onko sen numeroista soitettu Wilenin antamiin numeroihin", kertoi Uutinen. Hän hankki tiedot Soneralta ja luovutti ne Wilenille. 2)
Tuohon aikaan ei edes omasta puhelinlaskustaan saanut täydellisiä tietoja siitä, mihin numeroihin puhelimesta oli soitettu. Työnantajalla ei ole tällaista oikeutta vieläkään puhelimesta, jonka käyttäjäksi on rekisteröity tietty henkilö.
Uutisen kertomuksen perusteella Tapio Mäkinen päätti käden käänteessä, 18.8.2003, ettei Wileniä ole syytä epäillä mistään rikoksesta, eikä esitutkintaa suoriteta.
Luitte oikein. Saatuaan yksityiskohtaisen lausunnon, jonka mukaan Wilen oli tiennyt, ettei hänellä ollut oikeutta teletietoihin, mutta hän silti hankki ne keittiön kautta, Mäkinen päätteli ettei Wilen ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen.
KRP oli kuitenkin sitkeä - tällainen rehellisyys on poliisirikoksissa hyvin harvinaista - ja teki uuden rikosilmoituksen. Nyt se tutkittiin, Wilen sai syytteet yllytyksestä törkeään viestintäsalaisuuden loukkaamiseen, sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta, ja aikanaan myös sakkotuomion käräjillä. Julkaisin 11.2.2005 Seura -lehdessä artikkelin "Sonera: poliisin rikos yritettiin salata", jossa syyttäjä Tapio Mäkisen toimet käytiin läpi. 3)
Se hermostutti valtakunnansyyttäjänviraston niin pahasti, että he ottivat omasta aloitteestaan tutkittavaksi, oliko Mäkinen toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti estäessään esitutkinnan. Olisi kiintoisaa tietää, miksi VKSV, joka järjestelmällisesti estää poliisien virkarikosten tutkinnan, hermostui nimenomaan tämän rötöksen ilmitulosta. Ehkä asiaan vaikutti se, että poliisi oli urkkinut laittomasti pääministeriä.
Selvitys valmistui pikavauhtia, 22.3.2005. Vain 39 vuorokaudessa - se saattaa olla VKSV:n kaikkien aikojen ennätys silloin, kun ollaan jotain edes selvittävinään.
Ei tietenkään ollut mikään yllätys, että syyttäjä Tapio Mäkinen katsottiin syyttömäksi kaikkeen, vaikka sitä sentään ei onnistuttu saamaan näkymättömäksi, että Wilen oli tuomiolla.
Päätös toimitettiin pyytämättä Seuran päätoimittaja Jari Lindholmille ja minulle, en tiedä miksi. Jos olisin herrojen asemassa, olisin toivonut, ettei päätöstä näe kukaan. Se on riemastuttavaa luettavaa.
Tässä yksi päätöksen helmistä: "Mäkisen toiminnan arvioinnin kannalta on huomioitava, että esitutkintalain 2 §:n säännös, jonka soveltamiseen tosin sisältyy myös harkinnanvaltaa, määrittää esitutkinnan toimittamiskynnystä, mutta se ei määritä sitä kynnystä, milloin kuulusteltavaa on kuulusteltava rikoksesta epäiltynä esitutkinnassa. Tästä ei ole ollut erillistä säännöstä."
ETL 2 § määrää, että esitutkinta on suoritettava, kun on syytä epäillä että rikos on tehty. Kun esitutkinta tehdään, kuulustellaan. Se ei vaadi erillistä säädöstä. Haastattelin Äijälää tästä älynväläyksestä 6.4.2005. Nauhalta purettuna:
MN: "Mistä te löysitte teorian, että esitutkintakynnyksen lisäksi olisi erikseen joku kuulustelukynnys, tai joku muu kynnys?"
JÄ: "Niin siis toteamme ettei siitä ole erikseen säädöstä".
MN: "Jos joku on rikoksesta epäiltynä, niin eikö häntä tule rikoksesta epäiltynä kuulla?"
JÄ: "Niin no kyllä tietysti, onhan se niin."
Toinen helmi Kalskeen-Äijälän simpukkaviljelmiltä: "Jos esitutkinnassa voi olla epäiltynä yksityishenkilön lisäksi myös poliisimies, esitutkinnassa on määriteltävä, kuulustellaanko poliisimiestä todistajan vai rikoksesta epäillyn asemassa". Ote haastattelusta:
MN: "Oletteko todella tätä mieltä?"
JÄ: "Te tartutte nyt jokaiseen apulaisvaltakunnansyyttäjän sanaan, tämä on turhaa."
Ei ole turhaa tarttua siihen, etteivät valtionsyyttäjät tiedä, pitääkö rikoksesta epäilty poliisi kuulla syylliseksi epäiltynä, vai pitääkö hänet kuulla todistajana omasta rikoksestaan. Oikean vastauksen ymmärtää jokainen pelkällä terveellä järjellä. Tällaisia kirjoittelevat eivät yleensä pääse läpi edes oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeista, mutta Suomessa he pääsevät valtionsyyttäjiksi.
Kalskeen ja Äijälän päätös on yksinkertaisesti täyttä hölynpölyä. "Stiiknafuulia", kirjoittaisi Teuvo Pakkala. On uskomatonta, että he kuvittelivat bluffinsa menevän läpi.
Oli aivan ilmeiset syyt epäillä Tapio Mäkisen käyttäneen virka-asemaansa väärin, estääkseen poliisirikoksen tutkinnan. On aivan ilmeiset syyt epäillä Jormia Äijälä ja Kalske törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, koska he eivät vieneet Mäkisen tekoa esitutkintaan. Näitä päätöksiä Albertinkadun hautaustoimistolla riittää. VKSV estää täysin järjestelmällisesti poliisien virkarikosten tutkinnan. Useat valtionsyyttäjät käyttävät ohjelmallisesti virka-asemaansa törkeästi väärin. Mitä vakavampi poliisin rikos on, siitä jyrkemmin sen tutkinta estetään.
Poliisi väärentää asiakirjoja, tutkintailmoituksia, kokonaisia esitutkintapöytäkirjoja, poliisitodistajat valehtelevat esitutkinnassa ja oikeudessa, poliisi kuulee "todistajina" asianomistajan asiamiehiä, kieltäytyy kuulemasta "vääriä" todistajia eli manipuloi esitutkintaa - ja kaikki on juuri niin kuin pitää, vakuuttaa valtakunnansyyttäjänvirasto. Hyvin usein näiden päätöksen alla on Jorma Kalskeen nimi, mutta löytyy niistä myös Jorma Äijälä.
Suurin osa poliisista tehdyistä rikosilmoituksista saa VKSV:ssä "ei rikosta, ei esitutkintaa" -päätöksen ilman, että päättäjä lukee rikosilmoituksen. Useimpia rikosilmoituksia ei edes toimiteta VKSV:oon. 4) Valtionsyyttäjät hyväksyvät myös sen, että poliiseja kuullaan todistajina omista rikoksistaan. Näin tehtiin esimerkiksi tässä tapauksessa: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/76.
Siinä Helsingin poliisilaitoksen ylikonstaapeli Markku Hakamäki väärensi ampuma-aseen hallussapitoluvan, teki väärän rikosilmoituksen, valehteli yhdessä esimiehensä, tarkastaja Jukka Kasken kanssa esitutkinnassa todistajan asemassa. Lisätutkinnassa Hakamäki kuultiin todistajana omasta väärennöksestään. Näiden poliisien rikosten tutkinnan esti ensin kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen, ja seuraavaksi Jorma Kalske. Aselupien väärentäminen ym. vilppi on heidän mukaansa normaalia poliisitoimintaa. Tällaiset herrat siis jahtaavat Ulvilan surma-jutun ensimmäistä tutkinnanjohtajaa, rikoskomisario Juha Joutsenlahtea.
VKSV:n mukaan Joutsenlahti lähetti vuonna 2007 sähköpostilla Anneli Auerille porilaisen näyttelijän kuvan, tappajaehdokkaana. Kun Auer ainakin jossain määrin tunnisti näyttelijän, järjestettiin myöhemmin tunnistusrivi, josta Auer tunnisti näyttelijän. Tunnistus muuten ei ollut ehdoton, Auerin mielestä näyttelijä muistutti ruumiinrakenteeltaan ehdokkaista eniten tappajaa.
Joutsenlahti on myöntänyt lähettäneensä kuvan, mutta kertoo henkilöllä olleen kuvassa samanlainen naamari, kuin tappajalla oli kerrottu olleen. Näyttää aika ilmeiseltä, että virhe on tehty, ja sen myös komisario Joutsenlahti on myöntänyt: "Olisi pitänyt joko näyttää kuva tai tunnistusrivi, ei molempia". Tässä on silti ainakin kaksi muttaa.
Ensinnäkin poliisin tunnistamiskäytännöt ovat Suomessa yleisesti päin seiniä. On tavallista, että todistajalle näytetään vain yhtä valokuvaa ja kysytään näyttääkö se tekijältä. Tästä ovat muun muassa asianajajat valittaneet vuosikymmenet, mutta sille eivät ole poliisit eivätkä syyttäjät korvaansa lotkauttaneet. Miksi siis nyt?
Miksi samat valtionsyyttäjät, joiden mielestä esitutkintapöytäkirjojen ja muiden asiakirjojen väärentäminen, poliisien valehtelu todistajina ja ylipäänsä kaikki esitutkinnan manipulointi on aivan ok, puuttuvat nyt tähän virheeseen? Vieläpä poikkeuksellisen vakavalla rikosnimikkeellä: virka-aseman väärinkäyttö.
Toisekseen, kuvan lähettäminen tuli poliisin ja VKSV:n tietoon kun poliisi löysi näyttelijän kuvan Auerin tietokoneelta. Poliisi takavarikoi ja tutki sen vuonna 2009. Esitutkinta Joutsenlahdesta käynnistyi 8.6.2012. Kolme vuotta myöhemmin. Miksi vasta nyt?
Eivätköhän vastaukset ole ilmiselvät. Eräiden tietojen mukaan syyttäjät suunnittelivat tätä jo vuonna 2009, mutta siitä luovuttiin. Ehkäpä he uskoivat pärjäävänsä oikeudessa ilman, että pitäisi loukata VKSV:n pyhintä periaatetta: poliisin rikoksia ei tutkita.
Todennäköisesti jossain palaverissa jossa on pohdittu mitä vielä voitaisiin tehdä, jotta vahvistetaan mielikuvaa Anneli Auerin syyllisyydestä, joku on muistanut näyttelijän kuvan Auerin koneella ja saanut idean: "Hei kundit, tehdään siitä rikosjuttu. Saadaan kaksi hyötyä kerralla. Puolustukselta menee yksi todistaja, ja saadaan luotua kuvaa, jotta olisihan se Auer todettu syylliseksi heti, mutta yksi tutkinnanjohtaja muni”.
Joutsenlahden kanssa syyttäjillä on kiire, mutta Anneli Auerin poliiseista tekemän tutkintapyynnön kanssa ei ole vähäisintäkään kiirettä. Siinä on paljon mielenkiintoisia tietoja poliisin mielivallasta esitutkinnassa. Esimerkiksi aineistosta, jonka poliisi on salannut. Tutkintapyynnön sisällöstä kerrottiin elokuun lopussa Apu -lehden artikkelissa "Salatut todisteet". 5)
Auerin tutkintapyyntö makaa kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisen pöydällä.
LÄHTEITÄ:
1) VKSV 22.3.2005, dnro 28/45/05.
2) Esitutkintapk 6010/R/7468/03
3) http://www.mikkoniskasaari.fi/node/54
4) Tässä ruumiinavaus eräälle tapaukselle, jossa VKSV:ssä toimiva ksjä Heli Haapalehto päätti "Ei rikosta" rikosilmoitusta ja sen todistusaineistoa lukematta: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/105
5) Apu 35/2012, http://www.mikkoniskasaari.fi/node/145