Mikko Niskasaari

Suomalaisia on hauskuuttanut tapaus, jossa poliisi kävi takavarikoimassa 9-vuotiaan tytön tiekoneen, koska väitti tämän ladanneen luvatta netistä musiikkia. Aiheellisesti on kysytty, onko tämä tosiaan poliisin tärkein tehtävä.

Poliisijohtaja Robin Lardot puolusti poliisioperaatiota Helsingin Sanomissa lauantaina 24.11.2012: "Kun tekijänoikeuksia valvova järjestö teki tutkintapyynnön, poliisin on aloitettava tutkinta, jos ei ole erityistä perustetta jättää asiaa tutkimatta. Poliisilla ei tällaisessa tilanteessa juuri harkintavaltaa".
Muodollisesti poliisijohtaja Lardot puhuu totta. Esitutkintalain 2 § määrää: "Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty."
Siis "on toimitettava esitutkinta", kun syytä epäillä -kynnys on ylittynyt. Muodollisesti poliisilla ei ole paljon harkintavaltaa, joskin saman lain 4 pykälässä säädetään perusteista, joilla esitutkinta voidaan jättää suorittamatta. Tässä tapauksessa tutkinnanjohtaja olisi voinut esittää syyttäjälle ja tämä päättää, ettei esitutkintaa tehdä koska juttu on vähäinen. Tämä ei kuitenkaan ole tässä pääasia.
Pääasia on, että tosiasiassa Lardot petkuttaa kansalaisia. Poliisilla ei lain mukaan ole juurikaan harkintavaltaa, mutta siitä huolimatta se käyttää sitä. Tosin sen oikea nimi on mielivalta.
Vain 18 prosenttia kansalaisten tekemistä rikosilmoituksista johtaa esitutkintaan, kertoi Poliisibarometri 2010. Luku on jatkuvasti laskenut 90-luvun parhaimmillaan 32 prosentista, romahtaakseen lopulta alle viidenneksen.
Poliisibarometri ei ole tilasto, vaan sisäministeriön teettämä kyselytutkimus. Kun poliisi kuitenkin uskoo lujasti sen poliisin suosiosta kertoviin korkeisiin lukuihin, kansalaisella lienee lupa uskoa myös sen poliisin työsuorituksista kertoviin alhaisiin lukuihin.
Kansalaisten rikosilmoituksista osa koskee aivan mitättömiä juttuja, joiden tutkintaan ei kannata yhteiskunnan resursseja panna. Osa on aiheettomia ja osa jopa tahallisen vääriä. Minä en tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan kuinka suuri oikeasti aiheettomien ilmoitusten osuus on, mutta aivan varmasti se ei ole 4/5. Tuskin osuus on edes puolta.
Myös poliisin rikosilmoituksista suuri osa koskee aivan mitättömiä juttuja, osa on aiheettomia ja osa harkitusti vääriä, kun poliisi yrittää lavastaa syyllisiä. Silti niistä esitutkintaan johtaa lähes 100 prosenttia. Epäsuhtaa lisää se, ettei poliisin itsensä tekemissä rikosilmoituksissa ole useinkaan asianomistajaa. Sellaisten rikosten selvittämisintressi on yleensä vähäisempi, kuin asianomistajien ilmoittamien rikosten.
Se, minkä ilmoituksen poliisi tutkii ja minkä jättää tutkimatta, on pelkkää mielivaltaa, mikä taas on monella tapaa lainvastainen tilanne. Olen aivan varma, että sen tietää myös poliisijohtaja Robin Lardot; kuten koko Poliisihallituksen johto.