Tapaus Auer: KKO hyväksyy voodoon tieteeksi

On skandaali, ettei KKO antanut valituslupaa Auer-vyyhden seksuaalirikosjutussa. KKO hyväksyi näytöksi humpuukin.

Anneli Auerin seksuaalirikosjuttu on täynnä lääketieteellisiä mahdottomuuksia. Uhreiksi lopulta päätetyistä neljästä lapsesta - joista yksi on johdonmukaisesti kiistänyt koko sepustuksen - kolmeen olisi kohdistettu niin raskasta väkivaltaa, ettei se olisi voinut olla jättämättä jälkiä. Jos nelivuotiasta paiskotaan lattiaan ja seiniin "jotta veri lensi", mutta koko vartalon magneettikuvauksessa ei löydetä mitään merkkejä väkivallasta, niin kumpikohan on virheellinen: tarina vai diagnoosi?

Yhdellä lapsella havaittiin peräsuolen laajentuma, jonka aiheuttajaksi poliisin värväämä lääkäri tulkitsi anaaliyhdynnän. Oikeudessa kuultu asiantuntija totesi väitteen höpöhöpöksi, löydös on tyypillinen ummetustapaus. Lapsella oli ollut ummetusta pitkään, ja myös ennen poliisin määräämiä lääkärintutkimuksia.
Huikein vedätys on "näyttö" tyttöjen raiskauksista. Uhreiksi väitetyt tytöt olivat v. 2011 neitsyitä, vaikka tarinan mukaan vv. 2007-2008 heistä toinen olisi ollut ainakin kahdesti, viisivuotiaana, ja toinen alvariinsa sukupuoliyhdynnässä aikuisen miehen kanssa. Mahdoton muuttui mahdolliseksi, kun somaattiset tutkimukset tehnyt gynekologi Minna Joki-Erkkilä todisti immenkalvojen kasvavan takaisin. Tässä hän vetosi norjalaiseen "huippuasiantuntijaan", jota kuultiin videolinkin avulla.

Minna Joki-Erkkilältä puuttuvat tieteelliset näytöt lähes kokonaan. Hänen norjalaisella "huippuasiantuntijallaan" niitä on hiukka enemmän, mutta kun melkein nollaan lisätään hiukan, summa on edelleen perin vähän.

Viidennen herätysliikkeen aktiivi Minna Joki-Erkkilä on epäilemättä uskossaan vahva, mutta tuomareiden ei pitäisi uskoa sellaista, jota lääketiede ei hyväksy. Nyt oikeuslääketieteen vakaa paradigma korvattiin voodoo-tason humpalla - ja sen nojalla tuomittiin toinen 7,5, toinen 10 vuodeksi vankeuteen.

Selvittelin vuodenvaihteessa 2012/13 Minna Joki-Erkkilän pätevyyttä. Kävi ilmi, että THL:ssä häntä pidettiin hyvin suuressa arvossa nimenomaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkijana. Tiedustellessani mihin tämä oletettu pätevyys perustuu sain vastaukseksi "hän on kai itse kouluttanut itsensä". Tiedusteluuni kuinka Joki-Erkkilän pätevyys on testattu en saanut vastausta lainkaan.

Oikeudenkäynneissä korostetaan mielellään asiantuntijoiden pätevyyttä. Seksuaalirikosjutussa puolustuksen nimeämät tai heidän kanssaan samalla tavalla todistaneet syyttäjän todistajat edustivat täysin ylivoimaista pätevyyttä sekä tieteellisten julkaisujensa, että käytännön kokemuksensa perusteella. Tuomio kuitenkin nojasi pätevyydeltään kaikkein heikoimpiin todistajiin.

Minna Joki-Erkkilän lausuntojen perusteella on annettu muitakin tuomioita, jotka ovat ainakin osin erittäin kyseenalaisia. Tässä ei siis ole kysymys vain Anneli Auerista ja Jens Kukasta. Kysymys on siitä, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tutkijoina esiintyy hyvin oudoksuttavia asiantuntijoita, joiden lausuntojen perusteella tehdään oikeusmurhia. Tämän äärellä THL:n johto vain viheltelee, vaikka juuri sen pitäisi tuottaa asiantuntemusta, jonka lausuntoja voi nauramatta lukea.

Seri-haarassa väitettiin alunperin olleen seitsemän (7) lasta uhreina. Heistä neljä (4) kiisti jyrkästi mitään tapahtuneen. Kolmeen lapseen kohdistuneiden tekojen osalta syytteet hylättiin jo alioikeudessa, eivätkä syyttäjät edes tuoneet niitä hovioikeuteen. Syytteet perustuivat kuitenkin yhteen ja samaan tarinaan. Tuomioista ei ilmene, millä logiikalla kolmen osalta päätön tarina hylättiin, mutta neljän osalta uskottiin; jopa vastoin yhden, vanhimman ja ilmeisesti tasapainoisimman lapsen kiistoa.

Minna Joki-Erkkilän persoonasta saa googlaamalla lisää tietoa. Suosittelen erityisesti hänen ja miehensä itse nettiin laittamaa videota. Kehoitan katsomaan sen ja kysymään itseltään: ostaisinko tältä lääkäriltä lapsen hyväksikäyttöarvion? Poliisi ostaa, mikä ei ole suositus. Auerin seksuaalirikostuomion kummajaisista lisää täällä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/162

Murhan "uusi todistaja"

Ulvilan murhajuttu, jonka tuomiota varten syyttäjät lavastivat Anneli Auerin myös seksuaalirikolliseksi, on hankalampi. Itse pidän siinä selvänä lähinnä sitä, että näyttö on liian aukollinen, jotta sen perusteella voitaisiin ketään tuomita.

Syyttäjien nimeämä "uusi todistaja" on Jukka S. Lahden sisar, jonka kertomus on ollut koko ajan esitutkintapöytäkirjassa. Miksi syyttäjät haluavat hänet oikeussaliin vasta nyt, kun surmaa käsitellään neljättä kertaa? Hänen toivotaan horjuttavan Auerin vanhimman lapsen kertomuksen uskottavuutta. Tämä temppuilu ei lisää luottamusta syyttäjien vilpittömyyteen.

Murhajututussa on lukuisia aukinaisia tutkintalinjoja. Lähellä Auerin ja Lahden perhettä asui mies, joka oli irtisanottu Luvata Oy:stä (Lahti hoiteli siellä tällaisiin liittyviä asioita), jolla oli murhayönä ryyppy päällä, ja murha-aamuna viiltohaavoja käsissään. Häntä kuulusteltiin aikoinaan, mutta koska hänellä oli väärä DNA verrattuna murhapaikalta löytyneeseen tunnistamattomaan DNA:han, tästä linjasta luovuttiin. Kun KRP viime vuonna otti DNA:n omalle kontolleen niin, olipa KRP.n väite totta tai ei, kaikki väärän DNA:n vuoksi hylätyt lupaavat tutkintalinjat pitäisi avata uudelleen.

En väitä, että juuri tuo mies olisi tappaja. Totean vain, että paljon mahdollisuuksia on poliisi jättänyt tutkimatta. Jokainen joka väittää, että "Auer on syyllinen koska muuta vaihtoehtoa ei ole", todistaa vain ettei tiedä Ulvilan-vyyhdestä yhtään mitään.