Olen saanut toisen voittoni Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Suomi tuomittiin 23.6 sananvapauteni loukkaamisesta; edellisen kerran kesällä 2010. Riittääkö tämä valtakunnansyyttäjänvirastolle, vai vieläkö kehitellään uusia kostoja?
Juttu oli alun alkaen niin itsestään selvä, ettei sen olisi koskaan pitänyt ylittää edes esitutkintakynnystä. Se ylitti, koska asian ratkaisivat läpeensä korruptoituneet Espoon poliisilaitos ja Espoon syyttäjävirasto.
Helsingin poliisilaitoksen entinen tiedottaja, sittemmin Ylen MOT:ssa puuhastelleen toimittaja Martti Backmanin tavaramerkki olivat ideologiset ohjelmajulistukset, joissa aatteen naamioksi hamuttiin jotain faktantynkää. Backmanin perustemetelmä oli salata, peitellä ja vääristellä. Hän yritti myös erittäin agressiivisesti estää ohjelmiensa kritisoimista. Backman rehenteli avoimesti, kuinka sai puhelinsoitolla Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkuselle tukittua eräänkin lehden toimittajan suun. Joku toinen olisi pitänyt häpeänsä salassa.
Martti Backman homeessa
Ensimmäinen Backmanin ohjelma johon julkisesti puutuin, oli vuonna 1998 lähetetty Home-MOT. Se oli voimallinen yritys kaataa konkurssiin rakennusten kunto-, muun muassa hometutkimuksia tekevä yritys. Backmanin salattuna asiantuntijana oli kilpailevan yrityksen toimitusjohtaja, joka oli riitautunut uhriksi otetun firman omistajan kanssa, ja joka todennäköisti käytti Backmanin hyväuskoisuutta saadakseen Ylen kilpailijansa kimppuun. Herra yritti houkutella samaan monia muitakin toimittajia, muun muassa minua. Backmanin lisäksi hän onnistui vain Helsingin Sanomien kanssa.
Backmanin julkisena asiantuntijana oli pääroolissa professori Mirja Salkinoja-Salonen. Professori SS paheksui jyrkästi yrittäjän tapaa tunnistaa homesukuja pyyhkäisyelektronimikroskoopilla (SEM). Hän väitti ohjelmassa kirkkain silmin, ettei se onnistu kuin eräissä poikkeustapauksissa. Yrittäjästä hän väitti "se tutkimuksesta mitään ymmärrä".
Se näytti ensikatsomalta tv-ruudussa raflaavalta. Ohjelma oli erittäin uskottava. Yrittäjä näytti huijarilta. Uskottavuudesta ei kuitenkaan jäänyt mitään jäljelle, kun tein Backmanin ohjelmalle ruumiinavauksen.
Kävi ilmi, että Salkinoja-Salonen oli tehnyt yhdessä yrittäjän kanssa lukuisia tutkimuksia, joissa homesuvut tunnistettiin SEM:llä. Salkinoja-Salonen oli kirjoittanut tutkimuksiinsa suorastaan runollisia ylistyksiä, kuinka SEM:llä tunnistetaan mikrobeja sellaisistakin kohteista, joista niitä ei saada viljelymenetelmillä esille. SEM:llä oli mikrobeja tunnistettu useissa muissakin tutkimuksissa, Suomessa ja ulkomailla. Home-MOT:ssa professori Mirja Salkinoja-Salonen siis valehteli, ja tämä oli vasta alkua.
Backman oli saanut ennen ohjelman lähettämistä yrittäjältä vinon pinon näitä yhteisiä tutkimuksia, ja niitä varten tehtyjä varsin mittavia apurahahakemuksia. Kaiken tämän Backman salasi, peitteli ja vääristeli. Hän oli jo päättänyt ohjelmassa teloitettavan uhrin, ja tosiasiat olivat siinä vain tiellä. Tämä oli monien tuonaikaisten ja myöhempienkin MOT:ien tavaramerkki. Ensin päätettiin kuka otetaan uhriksi, ja sitten sepitettiin tarina jolla teloitus toteutetaan. Tätä MOT:n toimitus kutsui tutkivaksi journalismiksi. Ja huomatkaa: tällä oli Ylen toimituksen koko johdon siunaus.
Backman ei nimennyt Salkinoja-Salosta todistajakseen esitutkintaan eikä oikeudenkäyntiin, erittäin ilmeisistä syistä. Sen sijaan hän toi todistajakseen Kuopiosta Kansanterveyslaitokselta dosentti Aino Nevalaisen, joka pokkana väitti olevan tutkijoiden yleinen tapa kirjoittaa tilaustutkimuksiin höpöpuheita tutkimustuloksista ja metodeista, joilla niihin oli päästy. Nevalainen siis väitti Salonoja-Salosen väärentään tutkimuksensa. Backmanin mielestä tällainen todistus oli oikein hieno, ja se kertookin Backmanista journalistina kaiken tietämisen arvoisen.
Yrittäjä teki Backmanista ja Ylestä rikosilmoituksen, mutta syyttäjä päätti olla syyttämättä. Hänen mielestään ei ollut kunnianloukkaus, kun Yle yritti ajaa yrittäjän konkurssiin, valheellisin perustein.
Martti Backman metsässä
Vuonna 2001 lähetettiin Backmanin "Metsä-MOT", viralliselta nimeltään "Sukupuuttoaalto Suomen metsissä". Siinä Backman valehteli ympäristöjärjestöjen tuolloiset metsiensuojelutavoitteet moninkertaisiksi, ja käsitteli niiden kustannukset vielä moninkertaisimmiksi. Backman ei ollut kysynyt ainoaltakaan - siis ainoaltakaan! - ympäristöjärjestöltä niiden tavoitteita.
Valhettaan Backman tehosti vertaamalla sitä perättömään väitteeseen, että Suomessa olisi ollut suojeltua metsää enemmän kuin missään muussa maailman maassa. Tähän hän oikeudenkäynnissä nimesi lähteekseen Metlan Jari Parviaisen. Parviainen tosiaan tällaisia propagoi, mutta Backman - kuten kuka tahansa - olisi voinut Metsätilastollista vuosikirjaa vilkaisemalla huomata Parviaisen puheet humpuukiksi, joten hän ei edes avannut vuosikirjaa. Sanoi tosin kerran pitäneensä sellaista kädessään. Toimittajien perustehtävä on tarkistaa tietolähteiden puheet, mutta Backmanin metodeihin se ei kuulunut.
Tähän ohjelmaan teloitettavaksi oli valittu akatemiaprofessori, ekologi Ilkka Hanski. Hän tutkii muun muassa elinympäristön katoamisen vaikutusta lajien kantojen romahdukseen. Hän on alallaan eniten viitatuin suomalainen tiedemies, ja kaikkiaan yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista tutkijoista kautta aikain. Koska hänen ja kumppaniensa tutkimukset osoittivat metsiensuojelun välttämättömyyttä, Backman kävi Hanskin kimppuun. Backman vihaa ympäristön- ja luonnonsuojelua kuin ruttoa, ja käytti pari viimeistä vuosikymmentään toimittaja julistaakseen, että niiden takana on vain "yritys tuhota länsimainen elämänmuotomme". 1) Backmanin ajatukset muistuttavat tässä suuresti eräiden Yhdysvaltain äärioikeiston järjestöjen näkemyksiä.
Ohjelmasta ei käynyt ilmi, mistä Backman oli repäissyt suojelulukunsa. Käräjäoikeudessa hän muhoili kuin Mussolini, jotta "lähde tulee itse kertomaan". Lähteeksi osoittautui MTK:n lobbari Timo Nyrhinen, jolta Backman kertoi käyneensä kysymässä ympäristöjärjestöjen tavoitteet.
Luitte oikein. Backman kävi kysymässä MTK:n lobbarilta ympäristöjärjestöjen tavoitteet - se on hänen käsityksensä kriittisestä journalismista. On notorinen asia, että ympäristöjärjestöt ja MTK ovat ja olivat varsinkin tuolloin metsiensuojelussa kuin tuli ja vesi. Backmanin temppu on samaa kuin olisi kysyä perussuomalaisilta ja vain heiltä vihreiden tavoitteet tai päinvastoin. Kävi selväksi, ettei Backmanin älyllinen kapasiteetti riittänyt ymmärtämään, mikä hänen puuhissaan oli vikana.
Backmanin pahaksi onneksi lobbari Nyrhinen ei muistanut tällaista keskustelua. Se oli käräjäoikeudessa nolo hetki. Niinpä hovioikeutta varten Nyrhinen oli tämän keskustelun muistanut. Satua ne olivat edelleen, mutta Helsingin hovioikeudelle satuilu sopi. Näin Martti Backman salasi, peitteli ja vääristeli Suomen todellisia metsiensuojelulukuja. Kaikelle tälle huijaukselleen hän vaati ja sai rikosoikeuden suojaa.
MOT otti nokkiinsa
Seura julkaisi keväällä 2002 laajan kriittisen artikkelini MOT-ohjelmista. Kävin siinä läpi yhteensä kahdeksan Olli Ainolan, Ari Korvolan ja Martti Backmanin ohjelmaa ja niiden viekkaat vilpit. Etukäteen MOT:n toimitus painosti raivokkaasti Seuraa ettei se julkaisi artikkelia. Mikään toimitus ei ole tässä maassa käyttänyt niin paljon aikaa ja hyväveliverkostojaan tukahduttaakseen itseensä kohdistuvan kritiikin, kuin MOT. Sen tuottajaksi sittemmin noussut Matti Virtanen tuntui välillä olevan yksin sillä töin. Seuran artikkeli oli heille sokki, ja päätoimittaja Jouni Flinkkilään kohdistettu pommitus "oli kuin Nenosen keskitykset Tali-Ihantalassa" - no karvan verran värittäen. Seuran artikkelin seurauksena vaikenemisen muuri MOT:n hutkivien fiaskojen ympärillä rapautui yleisesti. Muutkin toimittajat huomasivat, ettei näillä keisareilla ole edes viikunanlehteä.
Artikkelin vuoksi Yle ryhtyi laajoihin ja vuosia kestäneisiin kostotoimiin, joissa oli mukana myös julkaisupäällikkö Riitta Pihlajamäki, nyttemmin Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö, mikä ei voi olla herättämättä ironisia kommentteja. En ole koskaan havainnut Pihlajamäen sekoittavan etiikkaa journalismiinsa.
Ainola ja Korvola kantelivat JSN:lle koska MOT:n kritisoiminen oli heidän mielestään vastoin journalistin ohjeita, Backman teki rikosilmoituksen. JSN heitti kantelut roskakoriin, mutta Backmanin ilmoitus sai suopean kohtelun Espoon poliisilaitoksella.
Samana vuonna Seura julkaisi kaksi artikkeliani, joissa kerroin kuinka Espoon poliisi ryssi törkeästi, aivan tahallaan ja harkitusti erään talousrikosjutun tutkinnan, avittaakseen rikollisen liiketoimia. Sen ensimmäinen tutkinnanjohtaja oli komisario Timo Seppälä. Hänen kostonhimoisiin käsiinsä päätyi myös Backmanin rikosilmoitus, sillä painokannejutut oli Espoossa keskitetty Seppälälle.
Juridiselta osaamiseltaan vaatimaton, ja muutoin heikkotahtoinen kihlakunnansyyttäjä Tom Ifström nosti syytteen. Ei ole kunnianloukkaus kun Yle yrittää valehdella yrittäjän konkurssiin, mutta Ifströmin mielestä oli kunnianloukkaus sanoa että Backman salasi, peitteli ja vääristeli silloin, kun Backman salasi, peitteli ja vääristeli. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen, ja Ifström ymmärsi lopettaa siihen. Hän ehkä oivalsi olevan aivan sairasta, kun rikostuomioistuin ratkoo mikä on Suomen metsien oikea suojeluluku.
Backman valitti Helsingin hovioikeuteen, ja siellä esitetyn piiritanssin kaltaista en ole nähnyt oikeussalissa kuin kerran aikaisemmin, vaikka olen yli 35 vuotta selostanut työkseni oikeudenkäyntejä. Mikkelin pamauksen (1986) oikeudenkäynnin alkusuoralla tuomari suhtautui siivottomasti kantajina olleisiin kuolleen panttivangin omaisiin. Kovan julkisen kritiikin jälkeen hän kuitenkin pyysi anteeksi, korjasi käytöstään ja näin säilyi miehen kirjoissa.
Hovioikeuden laamanni Pirkko Kauppinen ei valitellut eikä pyydellyt anteeksi, kun hän ajoi salissa Backmanin asiaa. Hän oli niin agressiivinen ettei tahtonut aina pysyä tuolillaan. Hän esti kirjallisten todisteiden esittäminen, keskeytti puolustuksen ja sen todistajien puheenvuorot ainakin 40 kertaa - sen jälkeen sekosin laskuissa. Backman ja hänen muistin ihmepalautumisia sun muita vääriä valoja esittävät todistajansa saivat satuilla auvoisassa rauhassa. Kauppinen käyttäytyi kuin Backmanin asiamies, tosin monta astetta huonommin kuin ammattitaitoinen asiamies käyttäytyy.
Hovioikeudessa juttu siis oli ratkaistu ennen kuin se huudettiin sisään. Hovioikeudenneuvokset Anita Stenberg ja Seppo Ovaskainen, sekä viskaali Timo Niemi olivat Kauppisen kanssa samalla linjalla. Kaksi vuotta aiemmin julkaisin kirjan "Tapaus Johnny Liebkind, erään oikeusmurhan tarinan". Sen XI luvussa kerron kolmen Helsingin hovioikeuden kolmen tuomarin virkarikoksesta, he valehtelivat törkeästi, eli käyttivät virka-asemaansa törkeästi väärin. Mietin, oliko Kauppisen riehuminen kosto tästä.
HO:n tuomio kannattaa tilata, jos haluaa lukea oikein viimeisen päälle huonon, suorastaan hölmön hovioikeuden ratkaisun. 3) Sen luettuani olo oli kuin Wellingtonin herttualla hänen kuunneltuaan tarinoita Waterloon taistelusta: "Olinkohan minä lainkaan paikalla samassa taistelussa".
Kaikki he, Timo Seppälä, Tom Ifström, Pirkko Kauppinen, Anita Stenberg, Seppo Ovaskainen, Timo Niemi tuottivat Suomelle suuren häpeän: 18. EIT-tuomion sananvapauden loukkaamisesta. Se on enemmän kuin muilla Pohjoismailla yhteensä. Tästä ei ole vastuussa vain joku abstrakti Suomen valtio, vaan nuo kuusi virkaansa kelvotonta.
Entä nyt?
Väite, ettei epärehellisen toimittajan touhuja saa arvostella oli absurdi jo vuonna 2002. Lehtijuttujen ja tv-ohjelmien kritiikki on sananvapauden peruskauraa. Sellainen ei kuulu lainkaan poliisille eikä tuomioistuimille. Sellaista voidaan ratkoa vain julkisella väittelyllä. Sen jälkeen tulleet 18 sananvapaustuomiota ovat muuttaneet lain tulkintaa kunnianloukkausjutuissa. Yhtä höperöiden rikosilmoitusten, kuin Backmanin laatima, ei pitäisi enää päätyä edes esitutkintaan.
Ei pitäisi, mutta...
Kunnianloukkauksista on tullut syyttäjien poliittista vallankäyttöä, se on heille poliittisen terrorin väline. Jos kuka tahansa edellä enempi vähempi tylysti käsitellyistä tekee rikosilmoituksen, taas on poliiseilla ja syyttäjillä on kiire: hirmuisia rikoksia on tehty. Koska kirjoittaja olen minä. Koska olen kirjoittanut poliisien ja syyttäjien rikoksista enemmän kuin kukaan muu toimittaja. Koska poliisia ja syyttäjiä ei ohjaa laki, vaan mielivalta. Usein pelkkä rikollinen tahto.
Syyttäjien harjoittama poliittinen terrori onkin hyvä loppukesän teema.
LISÄTIETOJA JA LÄHTEITÄ:
1) Backmanin paranoidi sitaatti löytyy kokonaisuudessa Pasi Toiviaisen kirjasta "Ilmastonmuutos.Nyt". Samanlaisia hämäriä, fantisoivia tarinoita Backman kantoi esitutkintaan.
2) Kirjan luku XI on netissä täällä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/44
3) Hgin HO dnro R 07 / 285. Antopäivä 30.1.2009.