Odottelen uutta poliisiylijohtajaa hentoisella optimismilla. Hyvin hentoisella, mutta sentään plusmerkkisellä. Kahden muun kärkiehdokkaan putoaminen oli hieno juttu.
Seppo Kolehmainen ei ole suurelle yleisölle kovin tuttu otsikoista eikä iltapäivälehtien lööpeistä, ja se saattoikin olla hänen paras valttinsa uudeksi poliisiylijohtajaksi. Hän on toiminut 30 vuotta erilaisissa poliisin johtotehtävissä, mutta ei paljoa julkisuuden valokeilassa vai pitäisikö sanoa rumputulessa. Hänellä on erittäin hyvä maine asiantuntijana ja uskoakseni ansaitusti.
En usko hänestäkään olevan poliisin Augeiaan tallien siivoajaksi, mutta toisaalta niitä ei koskaan siivota poliisin omin voimin, olipa heidän capo di tutti caponsa kuka tahansa. Tässä vaiheessa lienee parasta suhtautua nimitykseen varovaisen myönteisesti, kunnes tulee aika muuttaa kantaa. Suuntaan tai toiseen.
Melkeinpä enemmän minua kiinnostavat kaksi rannalle jäänyttä, jotka ennakkoveikkailuissa olivat suhteellisen vahvoilla.
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissiselle loikkaus poliisijohtajaksi olisi ollut niin merkittävä uranvaihdos, että hän varmuudella pohjusti huolella ja laajasti hakupapereidensa jättämistä. Itse asiassa väistyvä poliisiylijohtaja Mikko Paatero vihjaisi jo maaliskuun lopulla seuraajansa saattavan olla joku muu kuin poliisiorganisaation kasvatti. Ymmärsin hänen tarkoittavan Nissistä, vaikka mitään nimiä ei vielä tuolloin esitelty.
Vaikka olikin entinen valtionsyyttäjä, Matti Nissinen oli ryvettymätön mies kun hänet vuonna 2010 valittiin valtakunnansyyttäjäksi. Alaisiinsa verraten hän oli suorastaan puhdas kuin pulmunen, mikä nyt tosin ei sinällään ole paljon. Valintansa jälkeen hän on ponnistellut kansalaisten oikeusturvan romuttamiseksi, kuten valtakunnansyyttäjänvirasto on tehnyt kautta koko vuonna 1997 alkaneen kaamean historiansa.
Virkarikoksiin Nissinen ei tiettävästi ole virassaan syyllistynyt, mutta ei myöskään ole puuttunut alaistensa rikoksiin, tai muutoin tolkuttomiin päätöksiin. Kuten vaikkapa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen ja Anu Mantilan törkeään päätökseen syyttää erästä naista neljännesvuosisata sitten kuolleen massamurhaaja ajatollah Khomeinin kunnian loukkaamisesta. 1) Kalskeen rikoksista, ennen kaikkea poliisien ja syyttäjien virkarikosten hautaamisista Nissinen on ainakin jossain määrin ollut tietoinen. Minähän sen tiedän, koska olen itse hieronut Nissisen nenää niihin. Eikä Albertinkatu 25:n neljännessä kerroksella ylipäänsä kukaan voi olla niistä tietämätön. Mitään tilanteen korjaamiseksi Nissinen ei tietääkseni ole tehnyt.
Olisiko siis Nissinen tarttunut poliisien virkarikoksiin ja mielivaltaan? Olisiko hän tehnyt lopun poliisien ja syyttäjien toisilleen takaamasta syytesuojasta? Tokkopa. Hänen putoamisestaan on siis syytä olla tyytyväinen.
Peittelemättömällä vahingonilolla tervehdin sisäministeriön poliisiosaston päällikkö Kauko Aaltomaan jäämistä toistamiseen rannalle. Hän oli hyvin lähellä poliisiylijohtajan paikkaa vuonna 2008. Aaltomaa ja Paatero olivat kaksistaan loppusuoralla, ja valintamuistiosta näkee kisan olleen tiukan. Ennen vuoden 2008 kisan ratkeamista kirjoitin Seuraan Kauko Aaltomaasta pienen uutispätkän otsikolla "Mistä nuhteeton poliisiylijohtaja?". Se kuuluu kokonaisuudessaan näin:
"Poliisiylijohtaja Markku Salmisen lähtöä eläkkeelle vauhditti esitutkinta virka-auton luvattomasta käytöstä Vahvin seuraajaehdokas on Etelä-Suomen läänin lääninpoliisijohtaja Kauko Aaltomaa, mutta onko hänkään nuhteeton ritari? Jyväskylän käräjäoikeudessa v. 2001 käyty oikeudenkäynti poiki rikosilmoituksen kadonneista nauhoituksista. Niitä olisi tarvittu, koska yhtä, korkeassa virka-asemassa olevaa todistajaa epäiltiin väärästä valasta. Rikosilmoitus päätyi KRP:lle ja silloiselle apulaispäällikkö Kauko Aaltomaalle. Vasta vuonna 2005 KRP myönsi, "ettei asiasta ole kirjattu rikosilmoitusta, koska asiassa ei ole ollut syytä epäillä rikosta". Näin KRP tunnusti kaksi virkarikosta. Rikosilmoitus tätyy aina kirjata. Ellei tutkintaa tehdä, siitä on tehtävä oma päätös, koska se antaa asianomistajalle oikeuden ajaa itse syytettä. Asiakirjojen mukaan laiminlyönneistä on vastuussa Kauko Aaltomaa."
Hävittyään Paaterolle Aaltomaa hyökkäsi syksyllä 2008 Seuran kimppuun. Aaltomaa väitti, että jutussa väitettiin hänen syyllistyneen rikokseen, että artikkelini oli pudottanut hänet poliisiylijohtajan paikalta. Aaltomaa uhkaili oikeustoimilla ja vaati lehdeltä korvauksia. Rahaa käteen, korvaukseksi sivu suun menneestä ylimmästä poliisivirasta.
(Käsittelen tapausta laajemmin 16.7.2012 julkaistussa blogissa, jossa selvennän myös kiristäjä-termiä, joka tässä pitää ymmärtää yleiskielisenä. Lähdeviite 2).
Seuran päätoimittaja Saija Hakoniemi oli kovin hädissään. Poliisiin noin 110-prosenttisesti uskova päätoimittaja pelkästi poliisia. Se oli monella tapaa noloa. Mielestäni virkavaltaa tai mitä tahansa vallankäyttäjää pelkäävä toimittaja on tehnyt väärän ammatinvalinnan.
Ohjeeni lehdelle oli käskeä Aaltomaan painua helvettiin. Antaa hänen tehdä rikosilmoitus, jonka menestymistä korruptoituneiden poliisien ja syyttäjien keskuudessa en hetkeäkään epäillyt. Olin tosin aivan varma, ettei Aaltomaa edes tekisi rikosilmoitusta. Hän tuskin haluaisi käsitellä esitutkinnassa virkarikostaan ja jos juttu etenisi oikeuteen, hänen asemansa olisi tuplatukala. Aaltomaa nimittäin oli tehnyt virkarikoksen. Finlexistä löytyy tuolloin voimassa ollut esitutkinnasta ja pakkokeinoista annettu asetus (EPA). Sen 1 pykälä kertoo miksi Aaltomaa rikkoi virkavelvollisuutensa, so. teki rikoksen.
En tiedä maksoiko Seura / Otavamedia Aaltomaalle, mutta koska asiaa ei koskaan suostuttu minulle kertomaan, pelkään pahoin että maksoi.
Sisäministeri Anne Holmlundin minulle lähettämä laaja valintamuistio osoittaa, ettei uutinen vaikuttanut Aaltomaan pisteisiin sitä eikä tätä. Ja jos olisi vaikuttanutkin, niin entäs sitten?
Kauko Aaltomaa toimi kuin hänellä olisi ollut subjektiivinen oikeus poliisiylijohtajan virkaan. Se ei anna hyvää kuvaa hänen reaaliteettitajustaan. Se, että hän tällä perusteella ryntää lehden toimitukseen kiristämään poliisin mahtiasemalla korvaukseksi rahaa - se on jotain joka saattaa olla normitoimintaa Venäjällä, mutta jonka ei pitäisi kuulua mihinkään läntiseen oikeusvaltioon. Vallanpitäjien toimien ja myös menneisyyden tutkiminen on demokraattisessa valtiossa toimittajien päätehtävä. Jos ministeriön poliisiosaston päällikkö ei tätä ymmärrä, hän on väärä mies virkaansa.
Onnittelen valtioneuvostoa ja erityisesti Suomen kansaa, ettei Aaltomaata valittu ylimmäksi poliisiksi. Uskallan ujosti toivoa, että asiaan olisi edes hieman vaikuttanut tapani pitää esillä Aaltomaan kiristyspuuhia.
* * *
Ceterum censeo tämä saatanan sataminen saisi loppua ainakin täällä Oulujärvellä. Turkulaisista ei ole niin väliä.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) http://www.mikkoniskasaari.fi/node/179
2) Blogi Aaltomaasta 16.7.2012: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/138