Kunnianloukkauksesta tuomittiin vankeutta, koska loukattu on tuomarin mielestä yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa. Laki ei sellaista perustetta tunne.
Esittelin syyskuussa poliisien ja syyttäjien suosikkijärjestelmää, esimerkkinä pikkurikkisessä lastensuojeluyhdistyksessä puuhasteleva varatuomari Helena Molander. 1) Häneen kohdistunut kunnianloukkaus oli tuolloin tulossa Helsingin käräjäoikeuden käsittelyyn. Tuomio jutussa annettiin marraskuussa, ja se onkin perin mielenkiintoinen.
Käräjätuomari Veera Kankaanrinta pisti uusiksi eräitä kunnianloukkausjuttujen keskeisiä periaatteita. Kankaanrinnan mielestä asianomistajan yhteiskunnallisesti merkittävä asema on törkeän kunnianloukkauksen kvalifiointiperuste. Toisekseen kunnianloukkaus on jatkuva teko, ei kerrallinen teko. 2)
”En ole ennen moisesta kuullut”, hämmästeli rikosoikeuden professori Matti Tolvanen, kun häntä tuomiosta haastattelin.
Tämä oikeusjuttu ei alun perin ollut sananvapausasia. Molanderista oli julkaistu väärä tieto, eikä väärä tieto kuulu sananvapauden piiriin. Sananvapausasian tästä teki jutun paisuttaminen yli äyräidensä asianomistajan ja syyttäjän toimesta, sekä tuomarin kirjoittamat lainvastaiset perustelut.
Kiistaton virhe
Kiistanalainen nettikirjoitus käsitteli sukupuolineutraalia avioliittolakia. Se oli aivan asiallinen puheenvuoro tuolloin ajankohtaisesta aiheesta. Se ei käsitellyt Molanderia, mutta siinä viitattiin muutamiin eduskunnan valiokunnan kuulemiin asiantuntijoihin, ja siinä kohden tekstiin lipsahti tämä:
"Varatuomari Helena Molander tunnetaan eräästä pahoinpitelystään, hän hakkasi oman esimiehensä työpaikallansa. Nykyään hän edustaa Lasten perusoikeudet - Children's Fundamental Rights nimistö järjestöä. Molander on oikeuspiireissä hyvin ristiriitaisen henkilön maineessa, joten hänenkin lausunnot ovat ikävä kylläkin ennustettavan negatiivisia kyseiselle laille."
Muu pitää paikkansa, mutta ensimmäisen virkkeen väite esimiehen hakkaamisesta on yksiselitteisesti perätön. Asia oli päinvastoin. En tosin ole, eikä ole moni muukaan vakuuttunut, että kukaan koskaan hakkasi ketään, mutta aikoinaan Helsingin hovioikeus päätti äänin 2-1, että esimies oli huitaissut Molanderia.
Tekstit ladattiin nettiin, neljälle eri sivustolle kesäkuussa 2014. Ne eivät tuolloin herättäneet huomiota, eivätkä keskustelua ja luultavasti siksi virhe jäi huomaamatta. Helena Molander kertoo törmänneensä kirjoitukseen internetissä täysin sattumalta tehdessään Lasten perusoikeudet ry:n koulutushakua koskevan haun, toukokuussa 2015.
Alleviivaan: Molander törmäsi tekstiin itse googlaillessaan netissä liki vuosi kirjoitusten ilmestymisen jälkeen. Kukaan ei ollut hänelle niistä puhunut, kukaan ei ollut ihmetellyt tyyliin ”ai sinäkö hakkasit esimiehesi”, yksikään hänen yhdistyksensä yhteistyötaho ei ollut lausunut asiasta yhtään mitään. Ei ainuttakaan reaktiota missään.
Molander teki kirjoituksista samoin tein rikosilmoituksen. Poliisi kuuli kesällä 2015 kirjoittajaa, joka oli hämmästynyt asiasta. Hän kertoi erehtyneensä ja oli hyvin pahoillaan virheestä. Poliisi kehotti häntä poistamaan virheellisen tekstin, ja hän korjasi kolme tekstiä. Neljättä tekstiä hän ei kertomansa mukaan pystynyt korjaamaan, koska se oli ylläpitäjän lukituksen takana.
Vanheni syyttäjän pöydälle
Poliisi tutki asian perusmuotoisena kunnianloukkauksena, kuten oikein oli. Sellaisena juttu vanheni kihlakunnansyyttäjä Kaisa Ahlan pöydälle kesäkuun 2016 myötä. Saattaa olla, että juuri vanhenemisen vuoksi Ahla heinäkuussa nosti syytteen törkeästä kunnianloukkauksesta, ettei itse saisi Molanderia kimppuunsa. Toki hän saattaa olla muutoinkin innostunut asiasta.
Kerrataanpa kunnianloukkauksen tunnusmerkistö. Kunnianloukkauksen perustunnusmerkki on: "Joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle, taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa ---" (rikoslain 24:9).
Pykälässä on myös kakkoskohta: ”2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista”. Tähän syyttäjät turvautuvat silloin, kun tiedot ovat olleet moitteettomasti oikein, mutta poliittisista syistä pitää saada valittu henkilö lavastettua syylliseksi. Tässä jutussa tällä kohdalla ei ole merkitystä.
Erikseen on säädetty, ettei kunnianloukkauksena pidetä arvostelua, joka kohdistuu menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa ja niin edelleen, kunhan ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Nyrkkisääntö on: mitä julkisempi ja mitä korkeampi on yhteiskunnallinen asema, sitä enemmän pitää sietää arvostelua. Tämä ei silti oikeuta esittämään täysin vääriä väitteitä, olipa kohteen asema miten korkea tahansa.
Kunnianloukkaus voi olla myös törkeä: "Jos --- kunnianloukkauksessa aiheutetaan suurta kärsimystä ja erityisen suurta vahinkoa ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä, on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen" (RL 24:10, korostus tässä).
Huomattakoon noiden kahden pykälän ero kärsimyksen suhteen. Perusmuodossaan riittää, että väärä tieto on omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä. ”On omiaan” ei edellytä vahingon tosiasiassa tapahtuneen, vaan riittää teko voi sellaisen tuottaa. Sen sijaan törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että aiheutetaan suurta kärsimystä ja erityisen suurta vahinkoa. Nähdäkseni eroa ei voi sivuuttaa. Kärsimyksen mittaaminen saati todentaminen on tietysti vaikeaa, koska se on aina täysin subjektiivinen asia, mutta erityisen suuri vahinko ei voine jäädä vain mielikuvituksen tai asianomistajan väitteiden varaan.
Oliko teko tahallinen?
Kunnianloukkaus on rangaistavaa vain tahallisena tekona. Tämän keskeisen säännön poliisit ja syyttäjät näppärästi "unohtavat" aina, kun kyse on heidän suosikeistaan tai kun he haluavat kostaa.
Oliko kirjoitukseen laitettu väärä tieto vakain tuumin ja harkiten? Kirjoittajan mukaan virhe oli vahinko, hänellä olivat menneet henkilöt sekaisin. Sivullinen kiinnittää tässä huomiota tekstin kokonaisuuteen. Kirjoittaja on selvästi halunnut osallistua asialliseen keskusteluun ajankohtaisesta poliittisesta kysymyksestä. Miksi hän olisi tahallaan sijoittanut kirjoitukseen, sen varsinaisen tarkoituksen kannalta täysin sivuasiaan väärän tiedon? Väärän tiedon ainoa anti olisi ollut horjuttaa hänen omaa uskottavuuttaan. Miksi hän olisi niin tehnyt? Yleisen elämänkokemuksen mukaan vastaajan selitys on uskottava.
Käräjätuomari Veera Kankaanrinta selostaa korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä KKO 2010:88: ”kunnianloukkauksen edellyttämää tahallisuutta ei kuitenkaan poista pelkästään se, ettei väitteen tai vihjauksen esittäjä ole tiennyt, onko se, mitä hän on esittänyt, ollut valheellista vai ei.”
KKO:n tuomio koskee Ylen MOT ohjelmaa, jossa kolme ohjelmassa nimeltä mainittua henkilöä leimattiin terroristeiksi. Terroristiväite perustui nimettömien haastateltavien väitteisiin, joiden tueksi ei ollut näyttöä. Henkilöt olivat olleet pidätettyinä Irakissa, Suomesta tulleiden tietojen vuoksi, mutta vapautettu jo ennen ohjelman lähettämistä, ja toimittaja tiesi, että epäilykset oli todettu aiheettomiksi. Eipä ihme, että siinä jutussa tuli tuomio, mutta tällä prejudikaatilla on hyvin vähän tekemistä Molander-jutun kanssa.
KKO:n tapauksessa oli kysymys siitä, oliko toimittajalla riittävät syyt esittää kuten hän esitti. Sen sijaan Molander-jutussa ei ollut mitään epäselvyyttä tiedon virheellisyydestä. Vastaajakin myönsi virheensä heti, kun se hänelle osoitettiin.
Käräjätuomari veti mutkattomasti johtopäätöksen: ”Käräjäoikeus [vastaajan] on edellä mainittujen Molanderia koskevia valheellisia tietoja julkaistessaan täytynyt olla tietoinen siitä, että tiedot ovat olleet valheellisia” (virkkeen sekavuudet ovat alkuperäisiä).
Käräjätuomari ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että väitetty pahoinpitely tapahtui vuonna 2004 ja hovioikeuden tuomio siitä annettiin vuonna 2007. Aikaa oli kulunut, ja se aina vääristää ihmisten muistikuvia.
Tuomarin väite, vastaajan on ”täytynyt olla tietoinen siitä, että tiedot ovat olleet valheellisia”, ei saa jutun aineistosta mitään tukea. Siitä voidaan keskustella, olisiko kirjoittajan pitänyt tarkistaa tietonsa. Epäilemättä olisi.
Vanhentumisen uusi tulkinta
Vaikka teko tuskin oli tahallinen, sen tulkitseminen perusmuotoiseksi kunnianloukkaukseksi olisi hyväksyttävissä. Sellaisena se siis kuitenkin vanheni jo kesäkuussa 2016. Syyttäjä kuitenkin väitti teon takarajaksi istuntopäivää, eli rikoksen jatkuvan. Väite oli outo, mutta kelpasi tuomarille.
Käräjätuomari vetosi ratkaisuun KKO 1997:11, jossa katsottiin, ”että varastetun tavaran kätkeminen ei ollut jatkuva rikos. Ratkaisussa katsottiin tekoajankohdaksi varastettujen tavaroiden vastaanottamishetki eikä rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen ja syyteoikeuden vanhentumisen alkamisen kannalta ollut merkitystä enää niillä toimilla, joihin tekijä tuohon tavaraerään kuuluneiden yksittäisten esineiden osalta myöhemmin ryhtyi. Pitämällä hallussaan varkausrikoksella saatua tavaraa ja myymällä sen A ei ollut enää syyllistynyt kätkemisrikokseen”.
Kätkeminen ei siis ole jatkuva teko, joten käräjätuomari katsoi, että kunnianloukkaus on jatkuva teko. Se jatkuu niin kauan, kuin kirjoitus on internetissä. Käräjätuomari Veera Kankaanrinnan logiikka ei aukea.
”Kunnianloukkaus tapahtuu silloin kun teko tehdään. Tuon tuomion mukaan netissä tehty kunnianloukkaus ei vanhenisi koskaan”, hämmästeli professori Matti Tolvanen.
”Ei kunnianloukkausta ole katsottu jatkuvaksi rikokseksi. Vertaa tätä ympäristörikokseen. Jos joku laskee vahingollista ainetta vesistöön, rikoksen vanhentuminen aletaan laskea siitä kun paska sinne laskettiin, ei siitä kun se havaittiin,” Tolvanen painotti.
Yhteiskunnallisen aseman tuo erityissuojan
Lopullisesti mopo lähti tuomarin lapasista hänen selittäessään miksi teko oli nimenomaan törkeä, ei tavanomainen kunnianloukkaus. Törkeän kunnianloukkauksen kvalifiointiperusteet ovat siis:
1) aiheutetaan suurta kärsimystä ja
2) erityisen suurta vahinkoa ja
3) rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Helena Molander – jonka kuulemisen tuomari kovin hövelisti määräsi suljettujen ovien taakse - on pannut käräjäsalissa parastaan kuvaillessaan valtavia kärsimyksiään ja suuria vahinkojaan. Kas kummaa, Molanderin tarinassa on mukana myös toimittaja Niskasaari. Mitä tekemistä minulla on asian kanssa? Ei mitään. Asiaan ei liity mitenkään myöskään Molanderin Mannerheimin lastensuojeluliitosta v. 2004 saamat pikapotkut ja niistä v. 2012 tehty sovinto, mutta niitäkin on oikeussalissa puitu.
Molander löysi virheellisen kirjoituksen aivan sattumalta. Normaalisti kansalainen reagoi sellaiseen lähettämällä kirjoittajalle sähköpostin vaatien väärän tiedon poistamista. Läheisilleen ja tai työkavereilleen hän varmaan lähettäisi linkin tai kuvakaappauksen väärästä tekstistä saatteella ”katsokaa millaisia höpöjä joku kirjoittelee”. Ja se siitä.
Molander toimi aivan toisin. Kaikkiin suuntiin täysi hälytystila. Kirjoittaja oli ”hallituspuolueen jäsen, vaikuttaja ja poliitikko”, joten Molander väittää pelänneensä voisiko tämä vaikuttaa raha-automaattiyhdistykseen niin, että yhdistyksen rahoitus katkaistaan. Siksi hän oli pyytänyt RAY:n neuvotteluun ja selostanut asian näille. Molanderin yhdistyksen varoista noin sata prosenttia tulee RAY:ltä.
Vastaaja on tosiaan ollut erään nykyisen hallituspuolueen jäsen. Vuoden 2012 kuntavaaleissa hän sai 67 ääntä Helsingin 285 367 annetusta äänestä. Ei erityisen vaikutusvaltainen poliitikko. On myös aika kaukaa haettu ajatus, että RAY katkaisisi jonkun yhdistyksen rahoituksen satunnaisen nettikirjoituksen vuoksi. Molander esitteli kaikenlaisia vaivoja, ongelmia ja vahinkoja, joita hänen mielestään kirjoituksesta oli koitunut. ”Selvä vahinko oli, että vuonna 2015 ja 2016 yhdistyksen EU-projekti oli jäänyt kehittämättä”, hän selitti.
Asianomistajalla on velvollisuus pysyä totuudessa. Käytännössä jonkinasteista liioittelua on tosin pakko sietää, koska sen osoittaminen täysin perättömäksi on työlästä. Tuomarin ammattitaitoon kuitenkin kuuluu nähdä ylenmääräisen höyryämisen läpi. Tässä tapauksessa on käynyt toisin. Tuomari näkyy ostaneen koko paketin, täysin kritiikittä. Siitä huolimatta, ettei esimerkiksi vahingoista ole esitetty minkäänlaista näyttöä, vaan objektiivisesti arvioiden on aika ilmeistä, ettei sellaista ole syntynyt lainkaan. Kärsimys on subjektiivinen asia, mutta väite että kirjoitus, jota kukaan ennen Molanderia ei ollut noteerannut, olisi aiheuttanut suurta kärsimystä, on epäuskottava.
Kankaanrinta tuomitsi kirjoittajalle vankeutta, mikä on erittäin harvinainen tuomio kunnianloukkauksesta. Tuomio oli 50 päivää ehdollista. Sen perustelut huipentuvat tähän: ”Valheellisella tiedolla on sen vakava luonne huomioon ottaen aiheutettu Molanderille suurta kärsimystä ja erityisen tuntuvaa vahinkoa. Tätä käsitystä tukee myös asianomistajan oma kertomus ja lääkärinlausunto 22.8.2016. Menettelyn kokonaisarvostelussa käräjäoikeus on kiinnittänyt huomiota myös Molanderin asemaan. Hän on toiminut vuosia CFR-yhdistyksen toiminnanjohtajana ja hänen voidaan katsoa toimivan yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa.”
”Ei lakiin noin ole kirjoitettu,” totesi professori Matti Tolvanen.
”Kansalaiset ovat kunnian suhteen saman arvoisia, pois lukien se, ettei julkisessa tehtävässä toimimisen arvostelu yleensä ole kunnianloukkaus. Laista ei löydy perustetta pitää yhteiskunnallista asemaa kvalifiointiperusteena”, Tolvanen painotti.
”Ei avaudu, kuinka se voi olla noin. En ole ennen moisesta kuullut. Jos esitetään väärä syytös vaikkapa yhtiön toimitusjohtajan taloudellisista väärinkäytöksistä, sen aiheuttamat vahingot voivat olla hänelle suurempia, kuin ne olisivat kirvesmiehelle. Tämä on järkeenkäypää. Mutta se ei ole kvalifiointiperuste”.
Molanderin yhteiskunnallisesti merkittävä asema on yhtä kuin olla toiminnanjohtaja yhdistyksessä, jossa on 52 jäsentä.
Outo näkemys vanhentumisesta ja hatusta vedetty kvalifiointiperuste tekivät tästä, alun perin yhdentekevästä asiasta sananvapauskysymyksen. Laki ei suojaa väärien tietojen jakamista, mutta sen täytyy suojata väärin perustein annetuilta tuomioilta. Satunnainen erehdys ei saa johtaa kohtuuttomiin seurauksiin.
Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen.
Samaan aikaan toisaalla
Yhteiskunnallisen aseman nostaminen kvalifiointiperusteeksi oli kihlakunnansyyttäjä Kaisa Ahlan innovaatio, ja Molander-case on kaikkiaan malliesimerkki poliisien ja syyttäjien suosikkijärjestelmästä. Laki ei ole kaikille sama, nämä ammattikunnat osoittavat kerta toisensa jälkeen.
Turkulainen juristi ja perheenäiti Niina Berg pitää netissä omaa blogiaan. Sen vuoksi hän joutui systemaattisen nettiterrorin kohteeksi. Hänen kimppuunsa käytiin pitkään useilla eri nettisivustoilla, ja törkykirjoituksia lähetettiin jopa hänen työnantajalleen. Hänen väitettiin olevan pedofiili, lasten raiskaaja, istuneen sen vuoksi vankilassa ja niin edelleen. Tämä saasta ilmestyi Iltalehden keskustelusivustolle 21.1.2014:
"Tämä Niina Berghän on opiskellut myös lakia. Hän teki sen Hämeenlinnan naisvankilassa, kun oli sovittamassa hoitolapsen raiskauksesta saamaansa tuomiota. ja ei varmaan yllätä ketään, että hän ei ole sitä kellekkään tunnustanut, ja eikä tule tunnustamaan. Että sellainen viisastelija se tämä Ninnu on."
Mustamaalaus ei ollut vahinko eikä erehdys, se oli tahallisten, harkittujen rikosten pitkä sarja. Lopulta Berg, neljän lapsen äiti, kyllästyi herjaamiseen ja jätti tutkintapyynnön Turun poliisille. Sinisilmäinen kansalainen tietysti uskoo poliisin oitis ottaneen näin törkeän kunnianloukkauksen tutkittavakseen. Sinisilmäinen erehtyy.
Turun poliisilaitoksella tutkinnanjohtaja Päivi Kukkola esitti, ja Länsi-Suomen syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä Jonna Ryynänen päätti, ettei esitutkintaa suoriteta, koska: "Bergin poliisille antamien tietojen perusteella hän on Anneli Auerin ystävä ja kirjoittaa aihetta käsittelevää tai sivuavaa blogia". 3)
Jonna Ryynänen kehtasi väittää myös: "[K]atson. että tapahtumatiedot huomioiden kyseessä on kuitenkin kokonaisuutena arvostellen vähäinen teko." Berg tuntee erittäin hyvin Anneli Aueria vastaan ajetut rikosjutut, joista seksuaalirikosjuttu on ilmeisen väärä tuomio ja on kirpeästi arvostellut poliisien ja syyttäjien kelvotonta työtä. Joten poliisi ja syyttäjä kostivat.
Kerrallinen väärä väite Molanderin syyllistymisestä pahoinpitelyyn on syyttäjän ja tuomarin mukaan vankeusrangaistusta edellyttävä törkeä rikos. Kun jotain muuta valehdellaan pitkään ja systemaattisesti lapsenraiskaajaksi, asia on syyttäjälle liian mitätön edes tutkittavaksi. Tätä valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen nimittää ”korkeaksi syyttäjämoraaliksi”. Minulla on sille toinen nimi: virka-aseman väärinkäyttäminen.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) http://www.mikkoniskasaari.fi/node/233
2) Helsingin käräjäoikeus 9.11.2016, asianro R 16/4721
3) Länsi-Suomen syyttäjänvirasto 6.3.2014, päätös 14/387, asianro 14/1716.