Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen jäi kiinni nepotismista, mutta luottotoimittajat Helsingin Sanomissa ovat yhä uskollisia ja KRP taputtelee tekoa olemattomaksi.
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen nepotismista aloitettu esitutkinta menetti uskottavuutensa jo Keskusrikospoliisin ensimmäisellä tiedotteella. Nissisen ”epäillään osallistuneen huolimattomuudesta esteellisenä syyttäjien johtamiskoulutushankintoihin yhtiöltä, jossa valtakunnansyyttäjän veli on ollut hallituksen puheenjohtaja. –- Asiassa on tehty esitutkintaa edeltävä selvitys, jonka perusteella valtakunnansyyttäjää on syytä epäillä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista,” kirjoitteli KRP:n rikostarkastaja Erkki Rossi.
Silloin hyvin harvoin, kun poliisien ja syyttäjien virkarikokset päästetään esitutkintaan, ne säännönmukaisesti selitetään tuottamuksellisiksi teoiksi. Törkeimmätkin tahalliset virka-aseman väärinkäyttämiset väännetään vahingossa tehdyksi virkavelvollisuuksien rikkomiseksi. Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen on kaikkein lievin virkarikos, josta voidaan tuomita rangaistukseksi varoitus ja enintään sakkoa. Viran menettämisestä ei ole pelkoa.
KRP:n tutkinnan lähtökohtana on siten oletus, että valtakunnansyyttäjä on niin surkea juristi, ettei hän huomaa mitään ongelmaa tilatessaan virastolleen koulutuspalveluja veljensä firmalta. Jääviys on tuossa tilanteessa kuitenkin niin itsestään selvä, että sen ymmärtää jokainen. Siihen ei tarvitse juristin tutkintoa. Kaikki suomalaiset vauvasta vaariin tajusivat pihvin paikan heti, kun Suomen Kuvalehti sen uutisoi. 1)
Jos asia olisi kuten KRP uskottelee, Nissisen virkasuhde tulisi välittömästi purkaa, koska hänellä ei ole virkaan tarvittavaa pätevyyttä. Noin kehnoksi juristiksi häntä ei kuitenkaan taida uskoa kukaan.
”Höpö höpö, seli seli ja katin kontit, sanon minä! Tuollainen puhe on aivan turhaa jälkiviisastelua ja -puolustelua. Valtakunnan ylin syyttäjä on tiennyt ja ymmärtänyt, hänen olisi kaiken järjen mukaan ainakin pitänyt ymmärtää, että hän on ollut mainitussa tilanteessa hallintolain 28 §:n nojalla selvääkin selvemmin esteellinen. En siten usko, että Nissisen harkintakyky olisi ko. asiassa pettänyt niin pahasti, ettei hän olisi tajunnut olleensa esteellinen,” tyrmäsi lainkäytön emeritusprofessori Jyrki Virolainen poliisin ja Nissisen selittelyt. 2)
Matti Nissinen on tiennyt tekevänsä väärin, mutta hän on tehnyt silti. ”Ei se minua koske” -ajattelu kuvastaa valitettavan hyvin valtakunnansyyttäjänviraston yleistä ylimielisyyttä. Valtionsyyttäjät ovat tottuneet rankaisemattomuuteensa.
Suomalainen poliisi- ja syyttäjäkorruptio ilmenee juuri näin. Poliisien ja syyttäjien tärkein tehtävä on estää poliisien ja syyttäjien rikosten tutkinta. Ellei se onnistu, esimerkiksi julkisen paineen vuoksi, teko selitetään lievimmäksi mikä rikoslaista löytyy.
Jari Aarnio -vyyhden merkillisin puoli ei ole se, kuinka poliisi pystyi pyörittämään laajaa huumekauppaa vaan se, miksi apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päästi asian esitutkintaan. Ehkäpä KRP teki hänelle tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä.
”Karvahattumalli”
Sattui hauskasti. Matti Nissinen on viime aikoina kantanut murhetta poliisirikosten tutkinnan tasosta. Helmikuun alussa hän haukkui Advokaatti -lehdessä suomalaisen poliisirikostutkinnan karvalakkitasoiseksi. ”Ja sekin hattu on kesäkarvassa. Meille pitäisi luoda erillinen, niin sanottu poliisirikostutkinnan yksikkö. Nykyinen mallimme ei herätä ulkopuolisessa arvioijassa kovin vahvaa luottamusta. Meille olisi varaa parempaan”, Nissinen laukoi. 3)
Nissinen esitti erillistä poliisirikoksiin erikoistunutta yksikköä jo viime lokakuussa Savon Sanomien haastattelussa. ”Muissa Pohjoismaissa on erillisyksiköt. Vain Suomessa on käytössä karvalakki-malli, jossa poliisirikosasioita hoidetaan pääsääntöisesti oman toimen ohessa" 4)
Etelä-Suomen Sanomat haastatteli minua viime elokuussa poliisin luotettavuudesta, ja poliisirikosten tutkinnasta. Jälkimmäisestä totesin valtakunnansyyttäjänviraston linjana olevan, ettei poliisien rikoksia tutkita. 5)
Lehdelle singahti oitis Nissisen vihainen vastine:
”Toimittaja Mikko Niskasaari kertoo valtakunnansyyttäjän linjanneen, ettei poliisirikoksia tutkita. Jutussa Niskasaari ei esitä mitään perusteluita väitteelleen.
Niskasaaren väite on käsittämätön eikä pidä paikkaansa. En tiedä tällaista linjausta tehdyn. Linjaus olisikin lainvastainen. Jos rikosta on syytä epäillä, se tutkitaan aivan siitä riippumatta, kuka sen tekijä on.
Syyttäjälaitos on poliisista täysin riippumaton itsenäinen toimija. Teemme hyvää yhteistyötä poliisin kanssa joka päivä. Siitäkin huolimatta meillä ei ole syytä eikä mahdollisuutta olla puuttumatta poliisia koskeviin rikosepäilyihin, jos syytä on.” 6)
Elokuussa poliisirikokset tutkitaan aina, lokakuussa asia on karvalakkimallilla, mikä ei helmikuussa herätä ulkopuolisessa arvioijassa kovin vahvaa luottamusta. Nissisen puheet eivät oikein täsmää.
Nissinen ”unohti” katsoa peiliin. Kaikki poliisin virkatoimista tehdyt rikosilmoitukset – noin 900 vuodessa – kulkevat valtakunnansyyttäjänviraston kautta. Valtakunnansyyttäjänvirasto on se, joka pääosin estää poliisien rikosten tutkinnan. Loput haudataan VKSV:n erityistä luottamusta nauttivien kihlakunnansyyttäjien toimesta.
Niinpä 900 vuotuisesta rikosilmoituksesta ei välttämättä yksikään johda syytteeseen. Osa ilmoituksista epäilemättä onkin aiheettomia, mutta eivät sentään kaikki, ei edes suurin osa.
On siis aivan totta, että poliisirikosten tutkinta on retuperällä. Tässä Matti Nissinen on aivan oikeassa. Häneltä vain unohtui mainita, jotta hunningosta on vastuussa hänen oma virastonsa. Viime kädessä siis Matti Nissinen.
Näin se käy
Rikoskomisario Petri Juvonen työntää paperisilppuriin rikosilmoituksen myötä toimitetut liki 40 kirjallista todistetta. Sen jälkeen Juvonen päättää, ettei kihlakunnansyyttäjien Tom Ifströmin ja Erkki Huhtalan virkarikoksia ole aihetta tutkita, koska rikoksista ei ole esitetty todisteita. Esitutkintapöytäkirjan väärentämiselle Juvosella on esimiehensä, ylikomisario Juha Vuorisalon siunaus.
Juvosen ja Vuorisalon virka-aseman väärinkäyttämisestä jätetty rikosilmoitus päätyy apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeelle, jonka mielestä kaksikko on toiminut kerrassaan oivallisesti. Kalske estää poliisien rikosten tutkinnan, ja sen jälkeen poliisit estävät Kalskeen rikoksen tutkinnan. 7)
Ylikonstaapeli Markku Hakamäki väärentää aseen ostolupaan pimeän haulikon myyjäksi asekauppiaan, joka ei tosin ole sitä myynyt. Väärennöksensä turvin Hakamäki tekee asekauppiaasta väärän rikosilmoituksen luvattoman aseen myynnistä. Kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervonen tietää Hakamäen väärennöksen ja rikoksen, mutta ei määrää sitä tutkittavaksi, vaan nostaa asekauppiasta vastaan syytteen – jonka tosin häviää käräjäoikeudessa 10-0.
Ylikonstaapelista jätetyn rikosilmoituksen tutkinnan estää ensimmäisenä portaana kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen, joka sumeilematta valehtelee olevan normaalia, että poliisi kirjoittelee aselupalappuihin aseen myyjäksi kenet sattuu.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päättää, valtionsyyttäjä Jukka Rappen esittelystä, että Mäkinen on toiminut tosi hienosti estäessään Hakamäen rikoksen tutkinnan, koska eihän poliisin tekemä väärennös ole rikos. 8)
Ylikonstaapelin rikoksen edistämiseen ja sittemmin rikoksen peittelyyn osallistuu kaikkiaan täysi tusina poliiseja ja syyttäjiä, korkeimmassa asemassa Helsingin poliisipäällikkö Jukka Riikonen ja Jorma Kalske.
Keskeisessä roolissa on kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervonen, joka olisi voinut, ja jonka virkavelvollisuuksiin olisi kuulunut pistää poliisin rikoksille piste jo kättelyssä. Sen sijaan hän tässä ja toisessa saman porukan lavastamassa samanlaisessa jutussa syyttää poliisirikoksen uhria. Tämä pantiin hyväksyen merkille valtakunnansyyttäjänvirastossa, jonne Johanna Hervonen aikanaan ylennettiin valtionsyyttäjäksi. Siihen tehtävään pätevöidytään juuri näin.
Jokainen rikossarjaan osallinen käyttää virka-asemaansa väärin. Koska rikoksella yritettiin aiheuttaa erityisen suuri vahinko, riistää asekauppiaalta elinkeino, kyse oli törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Jokaisen rikoksen tutkinta estettiin.
Marraskuussa 2014 Poliisihallituksen asehallinnon päällikkö Mika Lehtonen ja ylitarkastaja Jussi Kytösaari valehtelevat todistajina Itä-Suomen hovioikeudessa, saadakseen syyttömän tuomituksi. Tekevät väärän valan, kuten ennen juhlallisesti sanottiin. Kytösaaresta jätetään rikosilmoitus, jonka tutkinnan KRP:n rikoskomisario Ismo Kopra estää. Väärä vala ei ole väärä vala, kun todistajana valehtelee poliisi tai poliisihallinnon edustaja, arvellaan KRP:ssä.
Rikos ei ole vanhentunut. Mitä asialle tekee valtakunnansyyttäjänvirasto?
Ei mitään. Todisteiden väärentäminen, esitutkintapöytäkirjojen väärentäminen, poliisien valehtelu todistajina esitutkinnassa ja tuomioistuimissa ovat rikoksia, joita valtakunnansyyttäjänvirasto erityisesti suosii ja edistää. Toistan: suosii ja edistää.
Samaan aikaan viraston päällikkö Matti Nissinen väittää kansalaisille: ”Jos rikosta on syytä epäillä, se tutkitaan aivan siitä riippumatta, kuka sen tekijä on.”
On oikeastaan vähän ironista, että Nissinen kärähti 74 000 euron lisäliikevaihdon järjestämisestä veljensä firmalle. On yhteiskunnallisesti monin verroin suurempi asia, että hänen vuodesta 2010 johtamansa virasto estää systemaattisesti poliisien ja syyttäjien rikosten tutkinnan. Niissä päätöksissä ei ole Nissisen nimeä, mutta ei kai hän voi olla ihan tietämätön virastonsa puuhista.
”Aarnion kosto” vihjaa luottotoimittaja
Valtakunnansyyttäjänvirasto ei olisi onnistunut poliisi- ja syyttäjälaitosten korruptoinnissa, ellei valtavirtamedia vaikenisi sen rikoksista. Viime vuonna eläköitynyt Jorma Kalske ei turhaan istunut kaljalla Helsingin Sanomien ja eräiden muidenkin medioiden oikeustoimittajien kanssa. Luottotoimittajat eivät puutu Kalskeen ja valtionsyyttäjien rikoksiin.
Ja VKSV:n häpeän hetkellä on luottotoimittaja lähellä. Helsingin Sanomien Susanna Reinboth kiirehti Matti Nissisen tueksi kun KRP ilmoitti esitutkinnan alkamisesta, ja kertoi missä kulkee Nissisen pääpuolustuslinja: ”Totean kuitenkin, että hallinnollinen menettelyvirhe ja virkarikos ovat kaksi eri asiaa”, Nissinen sanoo”. 9)
Arvelen, että luottotoimittajien lisäksi tätä ohjetta tulee noudattamaan myös KRP.
Reinbothin suurpaljastus oli, että tutkintapyynnön Nissisestä jättänyt on Jari Aarnion entisen alaisen, jutussa myös tuomitun Mikael Runebergin sisko. Tosi epäilyttävää ja eikun pahenee:
”Nissistä Koskevat epäselvyydet nosti helmikuun lopussa julkisuuteen Suomen Kuvalehti huumepoliisien luottotoimittajan kirjoittamassa jutussa. Kirjoituksen jälkeisenä päivänä Runebergin sisko jätti Poliisihallitukseen tutkintapyynnön Nissisestä.”
”Kun Poliisihallitus oli siirtänyt asian keskusrikospoliisiin selvityksiä varten, Suomen Kuvalehti julkaisi yksityiskohtaisia tietoja salaisesta tutkintapyynnöstä. Se tiesi kertoa tutkintapyynnön koskevan myös apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalsketta.”
”Kalske ilmeisesti haluttiin kytkeä juttuun, koska Nissinen ei osallistunut lainkaan Aarnio-jutun käsittelyyn. Syytteiden nostamisesta päätti Kalske.”
”Kalsketta vastaan ei ole aloitettu esitutkintaa,” Reinboth tyytyväisenä toteaa.
Siis. Kun valtakunnansyyttäjä tilailee virastolleen koulutuspaketteja veljensä firmalta, on HS:n mielestä Jari Aarnion kosto, että Nissinen joutuu esitutkintaan.
Suomen Kuvalehden uutisen osalta on vain yksi oleellinen kysymys: pitääkö uutinen Nissisen touhuista paikkansa? Se pitää, eikä muuta kannata miettiäkään, koska Nissinen itse myönsi tekonsa. Joten miksi Helsingin Sanomat nälvii SK:n juttua? Väitän, että siinä VKSV:n luottotoimittaja maksaa siitä, mitä on tiskin alta saanut.
HS:n Susanna Reinboth näyttää mieltävän syyllisyyden nollasummapeliksi. Jos Nissinen ja Kalske ovat syyllisiä johonkin, se ikään kuin poistaa tai ainakin vähentää Jari Aarnio syyllisyyttä. Tosielämässä asiat ovat toisin. Sekä Aarnio, Nissinen että Kalske voivat kaikki olla roistoja. Juuri tämän näkeminen on luottotoimittajille ylivoimaista.
Kalskeen osuus Nissisen nepotismissa jää myöhemmin nähtäväksi ja arvioitavaksi, mutta sille ettei KRP ainakaan tässä vaiheessa kohdista esitutkintaa myös häneen, en anna mitään painoa, enkä arvoa. Poliisit ovat 20 vuotta peitelleet Kalskeen virka-aseman väärinkäytöksiä, mistä esimerkkejä edellä.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Suomen Kuvalehti 27.2.2017: ”Syyttäjänvirastot ostivat koulutusta valtakunnansyyttäjän veljen yhtiöltä – ”Olin esteellinen, tein virheen”
2) https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.fi"/
3) Advokaatti 1/2017
4) Savon Sanomat 8.3.2017: ”Rikostutkinnat roikkuvat jopa vuosia - Suomessa tarve poliisirikosten käsittely-yksikölle” http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Valtakunnansyytt%C3%A4j%C3%A4-Suomess...
5) Etelä-Suomen Sanomat 22.8.2016
6) Etelä-Suomen Sanomat, verkkolehti 22.6.2016 http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2295859
7) Lisää Petri Juvosen ym. rikoksesta: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/92
8) Markku Hakamäen, Jorma Kalskeen ja 10 muun poliisin ja syyttäjän rikossarjasta laajemmin täällä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/76
9) HS 24.3.2017: ”Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon” http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005139755.html?share=51e9a58d975279f30a...