Julkisen sanan neuvostolla näyttäisi olevan eri linja riippuen siitä, edistääkö median Aarnio-kirjoittelu syyttäjien asiaa vai toimiiko se syyttäjiä vastaan.
Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi viime viikolla Iltalehdelle langettavan päätöksen syyskuussa 2016 julkaistusta artikkelista. 1) Siinä julkaistiin ote tulossa olevasta, Helsingin entisen huumepoliisin päällikkö Jari Aarnion tapausta käsittelevästä kirjasta Vaarallisia suhteita. Kirjan kirjoittaa Veli-Pekka Hänninen ja sen tekemiseen osallistuu myös Jari Aarnio itse. Kirjan kustantaa WSOY.
Julkaistussa otteessa Aarnio-vyyhdessä ilmeisesti epäiltynä ja syytettynä ollut poliisimies kertoo jutun tutkinnanjohtajan, kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto uhkailleen vangitsemisella, ellei hän puhu Aarnion päälle. Haavisto siis vaati poliisimiestä valehtelemaan kuulusteluissa. Haavisto oli väittänyt vangitsemista suunnitellun yhdessä apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen kanssa. Koko artikkelin kiistanalainen kohta on lähdeviitteessä 2)
Jukka Haavisto ei lähettänyt lehdelle vastinetta, vaan kanteli suoraan JSN:lle, mikä on hieman erikoista. Kantelu on tehty huomattavan myöhään, melkein kolme kuukautta artikkelin ilmestymisen jälkeen.
Haavisto perusteli kanteluaan muun ohella sillä, ettei häntä oltu haastateltu, vaikka artikkeli asetti hänet erittäin kielteiseen valoon. Haaviston mukaan miehen väitteisiin olisi myös tullut suhtautua erityisen kriittisesti, koska ”niiden esittäjällä on asiassa oma intressinsä ja mahdollisesti hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus”.
Iltalehden julkaisemasta otteesta on miehen tuolloisen elämäntilanteen vuoksi poistettu miehen nimi, tämän omasta pyynnöstä, mutta lehden mukaan hän tulee kirjassa esiintymään nimellään.
JSN:n päätöksestä ei ilmene, kiistääkö Jukka Haavisto miehen väitteet, vai paheksuuko hän vain niiden julkistamista. JSN ei näytä pohtineen tätä asiaa ollenkaan.
Tarkistin asian Haaviston kantelukirjeestä, eikä siinä todellakaan suoraan kiistetä väitteitä. Epäsuoraksi kiistoksi voi tulkita tämän: ”uutisessa [väitetään] nimettömän henkilön suulla minun Jari Aarnion asian tutkinnanjohtajana menetelleen hyvin epäasiallisesti.”
Haavisto perustelee kanteluaan myös: ”--- uutisoinnin tasapuolisuuteen on ollut vielä tavanomaista painavampi peruste, kun kyse on rikosasiasta, joka on vireillä käräjäoikeudessa päätösharkintavaiheessa.”
Kantelun päätösargumentti on outo, enkä tiedä mihin journalistin ohjeiden kohtaan Haavisto kuvittelee sen liittyvän: ”Pyydän, että julkisen sanan neuvosto puuttuu kyseiseen uutisointiin, jossa on kokenut toimittaja toiminut vastoin kielteisen uutisoinnin perusperiaatteita.”
Uhkailut on kirjan mukaan esitetty kahden kesken, enkä minä voi tietää puhuuko poliisimies totta vai ei. Eivät sitä tiedä myöskään JSN:n jäsenet.
Sen sijaan tunnen poliisirikosten tutkinnanjohtajana kauan toimineen Jukka Haaviston touhuja jo aiemmilta ajoilta, enkä siksi lainkaan hämmästy, jos poliisin väitteet pitävät paikkansa.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske puolestaan betonoi virastonsa linjaksi systemaattisesti estää poliisien ja syyttäjien virkarikosten tutkinnan. Lakia törkeästi rikkoen.
Tämä meni oikein
JSN:n langettava päätös perustuu useampaan kohtaan. Koska kuvaus Haaviston menettelystä asetti hänet julkisuudessa erittäin kielteiseen valoon, JSN:n mielestä häntä olisi pitänyt kuulla samanaikaisesti.
Tämän perustelun voi hyväksyä. Samanaikainen kuuleminen on erittäin tärkeää, ja on hyvä, että JSN sitä alleviivaa. Jos JSN:n päätöksen langettavuus olisi ollut tässä, asiassa ei olisi aihetta vastalauseisiin.
Kysyn tosin, merkitseekö päätös sitä, että JSN edellyttää median haastattelevan aina kritiikin kohdetta, kun selostetaan jonkun kirjan väitteitä? Saattaa olla paljon kanteluita tulossa, jos edellyttää.
Oudompi on JSN:n perustelu, jolla kuitattiin se, ettei Haavisto lähettänyt lehdelle vastinetta: ”--- julkisuus oli kuitenkin tässä tapauksessa niin kielteistä, ettei oma kannanottokaan olisi riittänyt sitä korjaamaan.”
Mielestäni päätöksessä olisi pitänyt antaa merkitystä juuri sille, ettei Haavisto lähettänyt vastinetta tai vaatinut oikaisua. Kiinnitän huomiota myös lähes kolmen kuukauden odotusaikaan, ennen kantelun jättämistä.
Sitten JSN luisteli yksiöiselle jäälle:
”Yksi lähteistä oli nimetön, mutta lehti ei tuonut lainkaan esiin, miten se oli varmistanut nimettömän lähteen luotettavuuden.”
Lehti lainasi kirjan kertomaa, ja lähteen ilmoitettiin olevan Helsingin huumepoliisin rikosylikonstaapeli. Edellyttääkö JSN todella, että media kertoessaan aina kulloinkin julkaistavan kirjan väitteistä, että ne tarkistavat kirjan tiedot ja/tai tiedon kirjaan antaneen lähteen luotettavuuden?
Tämä oli täysin väärä ratkaisu
Seuraavaksi JSN sukelsi yli jäänreunan:
”--- juttu oli lähdekritiikitön ja siinä pyrittiin asiattomasti vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin.” JSN antoi langettavan päätöksen myös tällä perusteella. Päätöksen ingressissä JSN paheksuu: ”Juttu myötäili kritiikittömästi syytetyn näkemyksiä ja otti ennakolta kantaa keskeneräiseen oikeusprosessiin”.
Esitän jyrkän vastalauseen.
Ensinnäkään artikkeli ei ottanut kantaa keskeneräiseen oikeudenkäyntiin.
Julkaistu ote kirjasta toi esille puolustuksen näkemyksiä esitutkinnasta. Uhkailu ja painostus kanssaepäillyn saamiseksi valehtelemaan päätekijäksi väitetyn vahingoksi on aina vakava asia – ja yleisempää kuin JSN:n jäsenet ehkä ymmärtävät.
JSN tuli leimanneeksi puolustuksen näkökulmien esittämisen asiattomaksi yritykseksi vaikuttaa tuomioistuinten linjaan.
Tämä vieläpä jutussa, jossa päätekijä oli kaksi vuotta eristettynä tutkintovankeuteen, samaan aikaan hänen asianajajansa oli Jukka Haaviston määräämässä ilmaisukiellossa ja tutkinnanjohtaja ja syyttäjät saivat vapaasti mellastaa julkisuudessa.
Olisi sekä oikeusvaltion, että median uskottavuuden ja luotettavuuden kannalta tappavan tuhoisaa, jos tämä JSN:n päätös otettaisiin ohjenuoraksi.
Omalta osaltani voin vakuuttaa, ettei oteta.
Missä tahansa oikeustapauksessa esitutkinnassa, tai muussa viranomaistoiminnassa tehdyt epäilyttävät, virheelliset, ellei suorastaan rikolliset teot nimenomaan kuuluu nostaa julkisuuteen.
Mieluiten ennen, kuin tuomarin nuija paukkuu.
Huumepoliisin haastattelussaan paljastamilla seikoilla on varsinkin tässä yhteydessä huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä. Lehdistön tehtävä on paljastaa epäkohtia ja kertoa niistä kansalaisille. Myös silloin, kun tiedot eivät syyttäjiä miellytä.
Tämä mieltä oli myös kaksi JSN:n jäsentä. Päätös syntyi äänestyksellä 11- 2.
Hesarin vaikutusyritys oli OK
Helsingin Sanomien verkkolehdessä julkaistiin 28.12.2013 artikkeli "Kaikkihan siellä tekevät rikoksia", joka ilmestyi seuraavana päivänä painetussa lehdessä otsikolla "Entinen huumepoliisi potee huonoa omaatuntoa".
Artikkelissa nimetön entinen huumepoliisi ”Pekka” syyttää koko Helsingin huumepoliisin henkilökuntaa moraalittomista ja rikollisista menettelytavoista. Aukeaman kokoinen artikkeli alkaa raflaavasti "Pekan" lauseella: "Kaikkihan siellä tekevät rikoksia. Minäkin tein".
”Pekan” kertomus tuo kokonaan uuden näkökulman Helsingin huumepoliisiin liittyvien epäselvyyksien käsittelyssä. Hän on ensimmäinen helsinkiläinen huumepoliisi, joka on tässä laajuudessa kertonut yksikön toimintatapaan ja -kulttuuriin liittyvistä epäkohdista”, kirjoitti HS:n päätoimittaja Kaius Niemi sittemmin JSN:lle.
Artikkelista kanteli 59 Helsingin huumepoliisiin kuuluvaa henkilöä, ja lisäksi yksi samassa yksikössä aiemmin tutkinnanjohtajana toiminut henkilö. Kanteluissa paheksuttiin voimakkaasti huumeyksikön koko henkilökunnan leimaamista rikollisiksi. Kovan arvostelun ja kielteisen julkisuuden kohteeksi joutuneita ei myöskään kuultu samanaikaisesti.
Jari Aarnio oli vangittu kuukautta aikaisemmin, eristetty huolella ulkomaailmasta, ja samalla tutkinnanjohtajat olivat kieltäneet hänen asianajajaansa Riitta Leppiniemeä puhumasta asiasta julkisuudessa mitään.
Helsingin Sanomat oli muuten jo 8.9.2013 julkaissut ”Saaraksi” kutsutun prostituoidun haastattelun joka varsin tehokkaasti vaikutti yleisön mielikuvaan Aarniosta, johon kohdistuvaa rikostutkintaa ei oltu vielä julkistettu, mutta joka oli HS:n toimituksen tiedossa.
JSN hylkäsi kantelut. Eli antoi HS:lle vapauttavan päätöksen. 3)
HS:n tapauksella on yksi oleellinen ero IL:een verraten.
Lehti oli tarjonnut aiemmin syksyllä sekä huumerikosyksikön päällikölle, että Helsingin poliisilaitoksen johdolle tilaisuuden esittää oma näkemyksensä. Nämä olivat kieltäytyneet. JSN myös katsoi, mielestäni aivan oikein, ettei "Pekan" esittämä yleisluontoinen väite "kaikkihan siellä tekevät rikoksia" tai hänen raportoimansa kokemukset poliisiajoilta eivät velvoittaneet lehteä kysymään kommenttia erikseen jokaiselta nykyiseltä tai entiseltä huumepoliisilta.”
Journalistin ohjeita ei pidä tulkita niin, että ne tekevät journalistien työn mahdottomaksi.
Toisessa kohdassa HS:n tapaus on identtinen IL:n kanssa, mutta JSN:n linjaus tasan päinvastainen.
Helsingin Sanomien kirjoitus, kuten lehden kirjoittelu ylipäänsä tuki voimakkaasti Jukka Haaviston vetämää esitutkintaa ja syyttäjien linjaa edessä olevassa oikeudenkäynnissä. Se oli omiaan muokkaamaan yleisön näkemyksiä Jari Aarniota vastaan.
JSN ei kysellyt saattaisiko ”Pekalla” olla asiassa oma intressinsä ja mahdollisesti hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus”, kuten se IL:n tapauksessa väitti olevan.
JSN ei nähnyt HS:n nimettömään lähteeseen perustuvassa, huumeyksikköä vahvasti leimaavassa artikkelissa pyrkimystä vaikuttaa asiattomasti tuomioistuimen ratkaisuihin. Päinvastoin:
”Julkisen sanan neuvoston mielestä entisen huumepoliisin haastattelussaan paljastamilla seikoilla on varsinkin tässä yhteydessä huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä. Neuvosto painottaa, että lehdistön tehtävä on paljastaa epäkohtia ja kertoa niistä kansalaisille. Tiedotusvälineiden tehtävä ei ole löytää oikeudellisesti päteviä todisteita, vaan kertoa myös epäilyistä, kun niille on riittävän painavat perusteet.”
Tuo sitaatti olisi voinut olla, ja sen olisi kuulunut olla myös IL:ä koskevassa päätöksessä. Ei ollut.
Kaksi samanlaista tapausta. Kaksi päinvastaista ratkaisua.
On kovin vaikeaa välttää vaikutelmaa, että JSN:n mielestä sama asia on oikein silloin, kun median kirjoittelu pelaa syyttäjän pussiin, mutta kiellettyä silloin, kun median kirjoittelu pelaa syyttäjää vastaan.
Näin ei ole lupa olla.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Julkisen sanan neuvosto 24.5.2017, päätös 6425/SL/16 http://www.jsn.fi/paatokset/6425-sl-16/?year=2017
2) Iltalehti 27.9.2017 ””Uusi Aarnio-kirja paljastaa kulissien takaisen vehkeilyn” http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092622374745_uu.shtml
Ote artikkelin lopusta:
"Minut painostettiin valehtelemaan"
Ote tekeillä olevasta Vaarallisia suhteita -kirjasta, WSOY, julki 2017. Tähdellä merkityt poistot IL:n.
Helsingin huumepoliisin rikosylikonstaapeli paljastaa, kuinka syyttäjän hiillostus sai hänet lopulta valehtelemaan Aarnion päälle.
Marraskuussa 2014 ******* ******** kutsuttiin keskusrikospoliisiin kuulusteltavaksi ns. Kuopion haaraan ja tietolähdetoimintaan liittyvien epäilysten takia. Kuulustelu eteni normaaleja uomiaan, kunnes tapahtui jotakin täysin tavallisuudesta poikkeavaa:
Haavisto ryntäsi sisälle kesken kuulustelun ja sanoi, että *****, tulehan mukaan. Hän vei minut Heikki Kopperoisen huoneeseen, ja paasasi minulle 45 minuutin ajan. Avustaja istui koko tuon ajan kuulusteluhuoneessa pyörittelemässä peukaloitaan. Haavisto sanoi suunnitelleensa apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalskeen kanssa, että minut tultaisiin vangitsemaan epäiltynä avunannosta törkeään huumausainerikokseen.
Olin ihmeissäni. Kysyin, mitä minun pitää nyt tehdä.
"Sinun pitää puhua Aarnion päälle. Sinun pitää nyt kertoa!"
Olen touhunnut sen verran paljon rosvojen kanssa, että osasin pelata aikaa. Lupasin miettiä asiaa.
Haavisto oli ihan onnessaan. Hän tuntui tietävän kaiken ********** syövästä ja totesi, että pitäähän minun olla hänen tukenaan ******, eikä istua Espoon poliisivankilassa. Tehtäväkseni jäi sopia konstaapeli Hyvätin kanssa kuulustelu seuraavalle päivälle. Lähdimme KRP:stä ja sanoin avustajalleni, että en muuten mene siihen kuulusteluun.
Seuraavana päivänä, kun en ilmestynyt sinne, minut uhattiin hakea pakolla. Jälleen kesken kuulustelun Haavisto ryntäsi sisään ja sanoi, että ellen puhu Aarnion päälle, joudun koppiin. ****** sairaus ja muutenkin raskas elämäntilanne tekivät ajatuksen vangituksi joutumisesta äärimmäisen vaikeaksi. Paineen alla myönsin kaksi Haaviston esittämää väitettä, jotka olivat Aarnion kannalta vahingollisia: että en ole ollut yhteydessä Raine Sievälään ja etten ollut ottanut tiettyä yhteyspuhelinta vastaan.
Kumpikaan väite ei ollut totta.”
3) Julkisen sanan neuvosto 20.8.2014, päätös 5463AB/SL/14