Valtionsyyttäjät estävät poliisien rikosten tutkinnan. Tähän rikollisuuteen verraten valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen syytteeseen vienyt teko ei ole kovin dramaattinen.
Tiistaina 17.10 pidettiin korkeimmassa oikeudessa valmisteluistunto jutussa, jossa virastaan pidätetty valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen vastaa syytteeseen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Nissinen myöntää toimineensa esteellisenä, kun syyttäjävirastot hänen aloitteestaan tilasivat koulutusta hänen veljeltään, mutta kiistää nepotisminsa olleen tahallista. Miten tähän pitäisi suhtautua?
Kumpi olisi parempi vaihtoehto:
valtakunnansyyttäjä on nepotisti tahallaan, vai
valtakunnansyyttäjä on juridiikasta niin pihalla, ettei ymmärrä olevansa esteellinen edes niin selvässä tilanteessa, jossa jokainen sosiaalityöntekijä tai opettaja tai ylipäänsä kuka tahansa muu virkamies ymmärtäisi jääviytensä?
Alaisten todistajalausunnot kolhivat pahasti Nissisen selityksiä huolimattomuudesta. Ylen selostuksen mukaan esitutkintapöytäkirjasta ilmenee alaisten varoittaneen toistuvasti Nissistä esteellisyydestä. 1)
”Totesin Nissiselle, että asiasta pitäisi tehdä päätös ja että hän ei voi tehdä päätöstä asiasta, koska hän on esteellinen. Hän ei asiaa kiistänyt. Hän ymmärsi kyllä esteellisyytensä”, on todistajana kuultu apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske kertonut poliisille.
”Nostin esille kysymyksen siitä, oliko koulutuksen hankkiminen hänen sukulaisensa yhtiöltä asianmukaista ja liittyikö tähän kysymyksiä, joita olisi ollut hyvä ottaa huomioon, kertoi valtionsyyttäjä Jukka Rappe poliisikuulusteluissa.”
”Menimme yhdessä, minä ja Kalske, valtakunnansyyttäjä Nissisen luo ja muistutimme Nissistä hankintamenettelystä ja siitä, että oliko soveliasta ylipäätänsä tehdä hankintoja hänen veljensä yritykseltä. Toteamastamme huolimatta, valtakunnansyyttäjä Nissinen pitäytyi siinä, että hänen hyväksi katsomansa koulutushankinta tehdään”, on valtionsyyttäjä, hallintopäällikkö Christer Lundström selostanut.
Yhteensä 74 000 euron hintaisten koulutusten tilaamisesta on kertynyt 1500-sivuinen esitutkintapöytäkirja.
Suunnitelmallinen rikollisuus haudataan
”Tämä herättää myös luottamusta. Oikeuden eteen joutuvat kaikki, virka-asemaan katsomatta”, kommentoi Ylen toimittaja KKO:n valmisteluistuntoa tuoreeltaan.
Näkemys on perin optimistinen. Tosielämässä valtionsyyttäjien rikoksia ei tutkita – Nissisen tapaus on harvinainen poikkeus säännöstä. Sinällään kuvaavaa, että epäilys nepotismista ylittää esitutkintakynnyksen, vaikka kaikki muut VKSV:n rikokset eivät ylitä koskaan. Poliisit hautaavat ne yhtä järjestelmällisesti, kuin syyttäjät hautaavat heidän rikoksensa.
Poliisi väärentää todisteita, väärentää esitutkintapöytäkirjoja, manipuloi esitutkintaa kuulemalla vain poliisille mieluisia todistajia, suosimalla asianomistajien ja todistajien valehtelua ja niin edelleen. Nämä kaikki ovat rikoksia, ja ne ovat valtakunnansyyttäjänviraston erityisessä suojeluksessa. Tämä on valtionsyyttäjien ohjelmallista, tahallista rikollisuutta, eikä ole merkkiäkään siihen puuttumisesta. Päinvastoin.
Tähän tarttuminen merkitsisi sen tunnustamista, että valtakunnansyyttäjänvirasto on täysin korruptoitunut. Se on monin verroin pahempi asia, kuin Helsingin huumepoliisin päällikön havaitseminen huumekauppiaaksi.
Suomessa poliisi- ja syyttäjäorganisaatioiden perustoimintamalli on peittää vanhat virheet uusilla, ei peruuttaa ja korjata virheet. Heidän kaikkein tärkein tehtävänsä on estää poliisien ja syyttäjien rikosten tutkinta.
VKSV:ssä on tällä hetkellä 13 syyttäjää valtakunnansyyttäjän tai valtiosyyttäjän tittelillä. Heistä noin kahden kolmasosan tiedän käyttäneen väärin virka-asemaansa, estäessään poliisien ja syyttäjien virkarikosten tutkinnan.
Näin korruptio toimii
Helsinkiläinen rikoskomisario Petri Juvonen väärensi esitutkintapöytäkirjan, joka koski, tai piti koskea kahden espoolaisen syyttäjän virkarikoksia.
Juvonen pisti 35-sivuisen rikosilmoituksen ja sen mukana toimitetut 39 kirjallista todistetta, yli 300 sivua paperisilppuriin. Esitutkintapöytäkirjan tynkään hän oli kelpuuttanut vain asianomistajakuulustelun, ja sen yhteydessä toimitetut 15 sivua uusia kirjallisia todisteita. Hän ei ollut tehnyt esitutkintapöytäkirjaan merkintää poisjätetystä aineistosta, vaikka laki siihen nimenomaisesti velvoittaa. Tämän jälkeen Juvonen valehteli röyhkeästi, ettei epäilyn tueksi oltu esitetty todisteita, vaikka hän on niitä erikseen pyytänyt.
Koska oli ilmeiset syyt epäillä Juvosta törkeästä väärennöksestä ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, koko joukko syyttäjiä esti esitutkinnan.
Ensimmäisessä portaassa Juvosen tekemän väärennöksen tutkinnan esti kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto, joka nykyään tunnetaan parhaiten Jari Aarnio -jutun tutkinnanjohtajana.
Seuraavassa portaassa esitutkintapöytäkirjan väärentämistä pitivät oikein asiallisena toimintana apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta.
Kolmannen kerran Juvosen rikosten tutkinnan estivät valtionsyyttäjä Raija Toiviainen, valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston esityksestä. He perustelivat Toiviaisen päätöksen: ”Juvosella on ollut harkintavalta päättää, mitä aineistoa hän tutkinnanjohtajana liittää esitutkintaan. Niskasaaren ilmiantamat puutteet aineiston kirjaamisessa tai esitutkintapöytäkirjaan liittämisessä eivät ole sellaisia, että minun olisi syytä epäillä Juvosta virkarikoksesta tai väärennyksestä”. 2)
Kun Jorma Kalske viime vuonna jäi eläkkeelle, Toiviainen nimitettiin hänen seuraajakseen apulaisvaltakunnansyyttäjäksi. Kun Matti Nissinen vihdoin viimein elokuussa pidätettiin rikossyytteen vuoksi virantoimituksesta, Raija Toiviainen nimitettiin määräaikaiseksi valtakunnansyyttäjäksi.
Valtionsyyttäjät vastaan laki
Koko syyttäjälauma väitti samaa: poliisilla on vapaa valta päättää mitä aineistoa se esitutkintapöytäkirjaan ottaa, eikä sillä ole mitään merkitystä, ettei poisjätetystä aineistosta tehdä merkintää pöytäkirjaan. Näin sanovat valtionsyyttäjät, mutta laki sanoo aivan toisin.
Tuolloin voimassa ollut esitutkintalain 40 pykälän 2 ja 3 momenteissa säädettiin: ”Esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat ja tallenteet, mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa. (–-) Esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan”. 3)
Kynnys ottaa tutkinnassa kertyneet asiakirjat etpk:aan on siis huomattavan alhainen: ”mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa.” Poliisilla ei siis ole asiassa vapaa harkintavalta.
Rikostutkinnan estäneestä syyttäjälaumasta yksikään ei ole edes yrittänyt kiistää poisjätettyjen asiakirjojen merkitystä; sitä ei ole missään vaiheessa tehnyt myöskään esitutkintapöytäkirjan väärentänyt rikoskomisario Petri Juvonen. Velvollisuudella merkitä poisjätetty materiaali esitutkintapöytäkirjaan on huomionarvoinen historia. Se ei aikoinaan sisältynyt hallituksen esitykseen, vaan se lisättiin lakiin eduskunnassa. 4)
Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä todettiin: ”Esitutkinnassa kertyy usein aineistoa, jota ei sittemmin oikeudenkäynnissä tai syyteharkinnassa tarvita. Tällaista aineistoa koskevaa säännöstöä ei ole. Käytännössä menettelytavat ovat olleet kirjavia, mikä on aiheuttanut asianosaisten eriarvoisuutta oikeudenkäynnissä. Tilanteen korjaamiseksi valiokunta ehdottaa lisättäväksi pykälään uuden 2 momentin, jonka mukaan esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan.”
Tämän mukaisesti valiokunta muotoili lain 40 pykälään uuden momentin:
”Esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan.” 5)
Suuri valiokunta hyväksyi tämän ja kymmenet muut muutokset hallituksen esitykseen, ja seuraavaksi sen hyväksyi koko eduskunta. On siis kiistatta lainsäätäjän tahto, että esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan. Tällä muutoksella pyrittiin estämään juuri sellainen rikoksen peittely, kuin mitä Petri Juvonen teki.
Tälle eduskunnan tahdolle valtionsyyttäjät näyttävät keskisormeaan, ja näin olemmekin syyttäjäkorruption ytimessä. Valtionsyyttäjät eivät käytä virka-asemaansa väärin ja tee laittomia päätöksiään vain pelastaakseen yksittäiset poliisit ja syyttäjät rikosvastuusta. He tekevät lakia pilkkaavia päätöksiään kaapatakseen syyttäjille ja poliisille sitä valtaa, jonka eduskunta on heitä evännyt.
Onko tämä Suomi vai Venäjä?
Pyydän lukijaa viettämään pienen hiljaisen hetken näiden hyytävien faktojen äärellä: Valtakunnansyyttäjän ollessa syytteessä nepotismista, määräaikaisena valtakunnansyyttäjänä toimii henkilö, jonka mielestä ei ole esitutkintapöytäkirjan väärentämistä,
kun poliisi työntää paperisilppuriin rikosilmoituksen ja yli 300 sivua sen mukana toimitettuja kirjallisia todisteita eli lähes kaiken,
kun poliisi sen päälle valehtelee ettei todisteita ole lainkaan toimitettukaan, ja
joka väittää olevan oikein, kun poliisi peittelee rikostaan jättämällä tekemättä pöytäkirjaan merkinnän poisjätetystä aineistosta, vaikka eduskunta on nimenomaan säätänyt merkitsemisen pakolliseksi.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) https://yle.fi/uutiset/3-9887909
2) 13) VKSV 25.6.2008, dnro 253/21/07
3) Uusi esitutkintalaki tuli voimaan vuoden 2014 alussa. Siinä nämä säädökset ovat lain 9 luvun 6 pykälässä, pykälän 2 ja 4 momentteina. Sisältö on oleellisilta osiltaan sama: (–-) ”Esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä ja niiden yhteydessä tehdyistä esitutkinnassa selvitettäviä asioita koskevista havainnoista sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat, tallenteet ja valokuvat, jos niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa ja jos laissa ei toisin säädetä. Esitutkintapöytäkirjaan on kirjattava ylimääräisen tiedon käyttäminen rikoksen selvittämisessä. (–-) ”Esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan, jollei laissa toisin säädetä.”
4) HE 14/1986
5) Lakivaliokunnan mietintö 9/1986 https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Documents/lavm_9+1986.pdf