Dosentti Johan Bäckmania kunnian loukkaamisesta ja vainoamisesta syyttävä Juha-Mikko Hämäläinen huijaa väärillä ”todisteilla”.
Venäjänmielisenä tunnetuksi tulleen dosentti Johan Bäckmanin saamaa syytettä törkeästä kunnianloukkauksesta ja vainoamisesta käsitellään oikeudessa puolentoista viikon päästä. Asianomistajana jutussa on Ylen toimittaja Jessikka Aro.
Syytteen nostamisesta maaliskuussa uutisoitaessa haastateltiin juttua ajavaa kihlakunnansyyttäjää:
”Syyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen pitää kunnianloukkausta törkeänä muun muassa kokonaisuuden laadun ja asianomistajalle aiheutuneiden seurausten takia.
– Siinä on tietyllä tapaa sekin, että teko kohdistuu median edustajaan tämän työn vuoksi ja ilmeisenä tarkoituksena on ollut vaikuttaa työn laatuun, Hämäläinen sanoo STT:lle.” 1)
Hämäläisen hurskaus on irvokasta.
Kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen on vuodesta 2016 lähtien ajanut syytettä median edustajaa vastaan kostaakseen sen, että tämä julkisti kiusallisia faktoja oikeusprosessista, jonka lopputulemaa on perusteltua epäillä oikeusmurhaksi. Hämäläisen ja toimeksiantajiensa ilmeisenä tarkoituksena on vaikuttaa toimittajan työn laatuun ja tukahduttaa poliisiin ja syyttäjiin kohdistuva kritiikki.
Koska syytteelle ei ollut perusteita, eikä rikoksesta näyttöä, Juha-Mikko Hämäläinen turvautui väärennettyihin todisteisiin. Väärennösten tekemiseen ja hyödyntämiseen osallistui useita muitakin, kuten jäljempänä selostan.
Alleviivaan, etten tässä ota mitään kantaa Johan Bäckmanin saamaan syytteen sisältöön. En suuntaan, enkä toiseen. En ole lukenut syytettä enkä jutun esitutkintapöytäkirjaa, enkä tiedä mistä teoista Bäckmania syytetään. tunnen vain rikosnimikkeet.
Näin ollen minulla ei vielä ole siitä jutusta mielipidettä. Päinvastoin kuin poliisit ja syyttäjät, en arvioi syyllisyyttä osapuolten henkilön perusteella.
Hämäläinen on syyttäjänä myös MV-nettisivustoa pyörittäneen Ilja Janitskin jutussa. Janitskin toiminnasta minulla on noin yleisestti ottaen mielipide – eikä se todellakaan ole Janitskille mairitteleva – joskaan syytteiden yksityiskohtia en tunne.
Tämä kirjoitus ei ole kannanotto myöskään Janitskin tapaukseen.
Väärennös vai ”pelkkää” valehtelua?
Väitän siis kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen turvautuneen väärennettyihin todisteisiin. Jätin v. 2017 väärennösten laatineista poliiseista ja niitä hyödyntäneistä syyttäjistä rikosilmoituksen, jonka tutkinta tavanomaiseen tapaan estettiin. 2)
Rikosilmoituksessani epäilty rikos on väärennös, tavoite huomioiden törkeä väärennös (RL 33:1-2). Yhdessä ”ei tutkita” -päätöksessä on mahdollisesti validi vastaväite – sellainen on näissä poliisien ja syyttäjien päätöksissä varsin harvinainen – miksi kyseessä ei olisi nimenomaan väärennösrikos.
Sopivampi rikosnimike saattaisikin olla todistusaineiston vääristeleminen ja sen törkeä tekomuoto (RL 15:7-8).
Vähintäänkin asiaa pitäisi arvioida virkavelvollisuuksien noudattamisen kannalta. Onko väärillä todisteilla ratsastaminen, ja todisteilla valehteleminen poliisin ja syyttäjien virkavelvollisuuksin mukaista, vai rikotaanko virkavelvollisuuksia? (RL 40:9)
Yksikään ”ei tutkita” -päättäneistä ei käsittele näitä muita mahdollisuuksia. Rikoksen uhrin ei tarvitse määritellä oikeaa rikosnimikettä, teonkuvaus riittää. Poliisit ja syyttäjät kuitenkin vaihtelevat mielivaltaisesti pelisääntöjä, omien poliittisten tavoitteidensa mukaan.
Aina kuitenkin jää kuitenkin käteen, että ensin poliisi ja sitten syyttäjät, viimeisenä kis Juha-Mikko Hämäläinen käyttivät tekaistuja todisteita, valehtelivat niiden todistavan asiaa jota ei ollut olemassakaan.
Aina jää käteen kaikkien asiaan sekaantuneiden, tekijöiden ja heidän suojelijoidensa täydellinen epärehellisyys.
Aina jää käteen se, että valtakunnansyyttäjänviraston mukaan todisteista ja todisteilla valehtelu on moitteetonta poliisi- ja syyttäjätyötä.
Riippumatta siitä miksi Hämäläisen ja kumppaneidensa huijaustoimi rikosoikeudellisesti katsotaan, yksinkertaisuuden vuoksi käytän tässä blogissa termiä väärennetyt todisteet.
Näin syntyi tarve väärentää
Helmikuussa 2013 julkaisin lehtiartikkelin Anneli Auerin seksuaalirikosjutusta. Jutun kaikki asiakirjat, myös tuomio julistettiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa salaisiksi. 3)
Sain kuitenkin käsiini oikeusjutun koko aineiston, ja tuloksena oli artikkeli ”Auerin seksirikosjutun hatarat perusteet”. Tuomioon kohdistuvan kritiikin perustelut ja sen, onko kyseessä kunnianloukkaus, voi jokainen lukea ja arvioida täältä:
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/162 4)
Asia on perin vakava, sillä seksuaalirikostuomiossa on vahvat perustelut epäillä oikeusmurhaa. On syytä epäillä, että koska syyttäjät eivät saaneet tuomituksi Auerin murhasta, he kehittivät seksuaalirikosjutun, saadakseen hänet tuomittua edes jostain. Seksuaalirikosjuttu on kuitenkin täynnä reikiä – ja juuri siksi jutun täydellinen salaaminen oli syyttäjille elintärkeää.
Koska asia oli väkivaltakoneistolla arka ja kipeä, valtionsyyttäjä Jorma Äijälä raapaisi siitä oitis rikosilmoituksen. Valtakunnansyyttäjänvirastossa Äijälä koordinoi kostotoimia Auer-vyyhdestä ”väärin” kirjoittavia tai todistavia vastaan.
Äijälä teki rikosilmoituksen salassapitorikoksesta. Hän ilmeisesti epäili, että Turun Saramäen vankilassa istunut Anneli Auer olisi sieltä salakuljettanut minulle tuhansien sivujen materiaalin, koska ensimmäiseksi kuulusteluihin joutui Auer. Hänen osaltaan juttu kuitenkin kuivui kasaan, häntä ei saatu syytteeseen edes todisteita väärentämällä.
Toimittaja ei voi syyllistyä salassapitorikokseen, julkaistessaan salaiseksi määrättyä aineistoa, jonka hän on saanut toimittajan työssään. Tämä säädös on poliisien ja syyttäjien jatkuvan katkeruuden aihe, ja VKSV on pitkään vehkeillyt sen muuttamiseksi, mutta demokratialle onneksi siinä toistaiseksi epäonnistunut.
Niinpä Helsingin poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Urpo Mäkelä ja ”tutkija” , rikosylikonstaapeli, Paula Viitasaari muuttivat rikosnimikkeeksi törkeä kunnianloukkaus. Tällä kertaa poliisille riitti teonkuvaus, poliisilla ei tällä kertaa ollut mitään vaikeutta vaihtaa rikosnimikettä, tällä kertaa poliisi pelasi tällaisilla pelisäännöillä.
Paitsi ettei teonkuvaus istu.
Kunnianloukkauksen perustunnusmerkki on, että on esitetty valheellinen tieto tai vihjaus. Minun artikkelissani ei ole virheitä, siinä ei ole vääriä saati valheellisia tietoja. Artikkelissani kaikki pitää paikkansa, päinvastoin kuin poliisien ja syyttäjien sepustuksissa, joissa mikään ei ole totta.
Näin väärennökset tehtiin
Niinpä tutkinnanjohtaja Urpo Mäkelä väärensi tai väärennytti todisteet. Todennäköistä on, että leikkaa liimaa -työn teki alaisensa Paula Viitasaari. On syytä epäillä, että väärentämisestä oli päättämässä myös kihlakunnansyyttäjä Kimmo A. Virtanen.
Mäkelä ja Viitasaari ottivat Varsinais-Suomen käräjäoikeuden yli sata sivua pitkän tuomion neljältä sivulta irrallisen virkkeen, tai virkkeestä yhden lauseen. Ne olivat kohdista, joissa käräjäoikeus piti asianomistajien kertomuksia uskottavina. Sivulta peitettiin kaikki muu paitsi valitut lauseenpätkät, jotta ei näkyisi mihin asiakohtaan ne liittyvät.
Näin poliisi arveli tekaisseensa pitävät todisteet artikkelin valheellista tiedoista. Väärennöksiin valituilla lauseilla ei ole mitään tekemistä artikkelini kanssa, ja se tekee näistä "todisteista" huijauksen.
Artikkeli käsittelee muun ohella eräitä niistä lukuista kohdista, joissa käräjäoikeus ei pitänyt asianomistajien kertomuksia uskottavina, sekä niitä kohtia, joissa käräjäoikeus uskoo asianomistajia vastoin syyttäjien tarinoita. Samoin siinä selostetaan vaihtoehtoista selitystä asianomistajien kertomusten synnylle.
Seksuaalirikosjutun erikoisuus oli, että uhreiksi väitetyistä seitsemästä (7) henkilöstä neljä (4) kiisti mitään koskaan tapahtuneen. Erikoisuuksiin kuuluu myös, että kaikki todistajina kuullut Suomen tämän alan parhaat asiantuntijat tukivat puolustuksen näkemystä; myös syyttäjän haastama asiantuntija.
Valitsemalla kohtia, joissa käräjäoikeus piti 3/7 asianomistajan kertomusta eräin osin uskottavana, rikostarkastaja Urpo Mäkelä ja Paula Viitasaari arvelivat todistavansa valheelliseksi artikkelini ne tiedot, joissa kerrottiin käräjäoikeuden hylänneen kertomuksista laajoja kokonaisuuksia.
Arvaan lukijan väittävän vastaan: eiväthän he voi noin tyhmiä olla. En minäkään sitä usko. He valehtelivat täysin tietoisesti ja harkitusti.
Niin valehteli myös kihlakunnansyyttäjä Kimmo A. Virtanen, joka väärennöstensä turvin nosti syytteen törkeästä kunnianloukkauksesta:
”Niskasaari ja Lahtonen [lehden päätoimittaja – MN] ovat esittäneet --- valheellisia tietoja tai vihjauksia ---” ”Kirjoituksessa on annettu väärää tietoa siitä, miten käräjäoikeus oli arvioinut [–-] asianomistajina antamia kertomuksia. Kirjoituksissa on esitetty [asianomistajien] kertomusten olevan valtaosin valheellisia sekä perättömiä [–-]”. 5).
Kyseessä on analoginen rikosoikeus. Sellainen oli voimassa Stalin Neuvostoliitossa, muistaakseni vuosina 1930-1956.
Kaikissa oikeusvaltioissa sen soveltaminen on jyrkästi kielletty; myös Suomessa, jossa jossa syyttäjät siihen kuitenkin turvautuvat.
Kun ei voida syyttää salassapitorikoksesta, lavastetaan kunnianloukkausjuttu.
Näin Hämäläinen tunnusti huijauksen
Huijaus perustettiin salaamiseen. Urpo Mäkelä ja Kimmo A. Virtanen, sittemmin myös Juha-Mikko Hämäläinen uskoivat, että
a) oikeudenkäynti saadaan kokonaan salaiseksi ja
b) puolustus ei pysty ja/tai uskalla tuoda esiin Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiota.
Salaamalla Varsinais-Suomen KO:n tuomion he uskoivat voivansa ratsastaa väärennöksillään voittoon, A meni läpi käräjäoikeudessa, b murskautui jo siellä.
Sittemmin juttu siirrettiin Kimmo A. Virtaselta Juha-Mikko Hämäläiselle, syytä tähän ei ole koskaan kerrottu.
Juttu käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa 20. joulukuuta 2016. Syyte oli entisellään, Hämäläinen väitti artikkelissa esitetyn valheellisia väitteitä. Väitteensä Hämäläinen nojasi yksinomaan noihin tuomion neljältä sivulta poimittuun sitaattiin, joilla ei ollut mitään yhteyttä artikkeliin.
Hämäläinen siis nojasi väärennöksiin. Mitään muita todisteita Hämäläisellä ei ollut esittää.
Me nostimme avustajani kanssa pöydälle käräjäoikeuden aidot sivut, jotka osoittivat ettei syyttäjän todisteilla ollut mitään yhteyttä artikkelin tietoihin. Ilmoitimme myös valmiuden jättää todisteeksi koko kiistanalainen Turun käräjäoikeuden tuomio, jotta voidaan tutkia kuka asiassa valehtelee.
Puolustukseen koko ajan peittelemättömän vihamielisesti suhtautunut käräjätuomari Mitja Korjakoff sai yhden lukemattomista raivokohtauksistaan, mutta mielenkiintoisin oli syyttäjä Hämäläisen reaktio.
Hämäläiseltä pääsi pitkä huokaus, ja hän pyysi taukoa. Tauon jälkeen Hämäläinen ilmoitti luopuvansa kaikista artikkeleiden vääriä ja valheellisia tietoja koskevista väitteistään, samoin neljästä ”todisteestaan”, siis ainoista todisteistaan.
Hämäläisellä ei olisi ollut mitään pakkoa luopua todisteistaan, jos ne olisivat olleet kuranttia tavaraa. Hän luopui, koska todisteet olivat väärennöksiä.
Myöntäessään, ettei artikkeleissa ollut vääriä tietoja, Hämäläinen tunnusti kollegansa Kimmo A. Virtasen valehdelleen kuin humalainen hevoskauppias, syytettään laatiessaan.
Valehtelijaksi Hämäläinen tietysti tunnusti myös itsensä. Olihan hän koko ajan tiennyt syytteen väitteet perättömiksi; hän oli tiennyt väitteen lepäävän yksin todisteiden väärentämisen varassa.
Yhteenvetona: minä olin kirjoittanut totta, poliisi ja syyttäjät, Urpo Mäkelä, Kimmo A. Virtanen ja Juha-Mikko Hämäläinen olivat valehdelleet törkeästi.
Hämäläinen ei kuitenkaan luopunut jutustaan kokonaan, vaan sepitti istunnossa, käräjätuomari Mitja Korjakoffin tuimasti paimentaessa, kokonaan uuden syytteen ja teonkuvauksen.
Kunnianloukkauksen toinen tunnusmerkki on ”2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista”, ja sen varassa Hämäläinen sitten kasasi sekavia selityksiä, miksi artikkeli olisi, vaikkakin totta, kuitenkin jotenkin halventava. Niillä ei ole paljon väliä, sillä Hämäläisen hätävalheilla ei ole mitään totuusarvoa.
Käräjätuomari Korjakoffille ne toki kelpasivat. Hän tuomitsi minulle 100 päiväsakkoa salaisella tuomiollaan.
Korvauksia maksamaan hän ei voinut tuomita, sillä yhdelläkään syyttäjän asianomistajaksi väittämillä ei ollut asiassa mitään vaatimuksia. He eivät halunneet tietää mitään koko prosessista, ja yksi asianomistaja sanoutui irti syyttäjien virityksistä heti, kun tuli täysi-ikäiseksi.
Näin väärennetyt ”todisteet” palasivat kehiin
Helsingin hovioikeus otti valitukseni käsittelyyn, suullinen käsittely pidettiin 7.5.2018. Tätä ennen HO päätti, että minulle tulee luovuttaa Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio, riittävän laajoin osin.
Juha-Mikko Hämäläinen ei enää HO:ssa yrittänyt valehdella artikkelin muka vääristä tiedoista, mutta hän kuitenkin turvautui uudelleen väärennettyihin todisteisiin. Niihin, joista hän käräjäoikeudessa luopui.
Olen oikeustoimittajana selostanut oikeudenkäyntejä kohta 40 vuotta ja nähnyt kaikenlaisia poliisien ja syyttäjien rosvontemppuja, mutta tämä oli uutta.
Todennäköisesti Hämäläinen oli ymmärtänyt, että luopuessaan todisteistaan hän oli myöntänyt ne väärennöksiksi. Tai ainakin kelvottomiksi, asiaan kuulumattomiksi, huijaukseksi.
HO antaa tuomionsa joskus kesäkuun aikana. Toivon sen olevan julkinen, kuten olen vaatinut. Syyttäjät vaatimassa toimittajalle tuomiota syyttäjien toiminnan arvostelemisesta salaisessa oikeudenkäynnissä kuuluu jonnekin muualle, kuin länsimaiseen oikeusvaltioon, jollaiseksi Suomi kai halutaan laskea.
Näin salaisuus murtui
Urpo Mäkelä, Kimmo A. Virtanen ja Juha-Mikko Hämäläinen olivat siis päättäneet salata minulta tuomion, josta he olivat vilpilliset ”todisteet” poimineet. He todellakin väittivät, ettei kuulu puolustukselle, mihin todisteeseen he vetoavat.
”Equality of arms”, yhtäläiset aseet on keskeinen oikeusperiaate, jonka tämä kolmikko kuitenkin kiistää.
Vaikka olin jo käräjäoikeudessa pakottanut Hämäläisen tunnustamaan valehtelunsa ja todisteensa huijaukseksi, vaadin Helsingin hovioikeutta määräämään tuomion luovutettavaksi minulle niiltä osin, mitä käsittelin artikkelissa, ja niiltä osin kuin poliisi ja syyttäjä olivat ”todisteensa” poimineet.
Hovioikeus hyväksyi vaatimukseni:
”Syytteen teonkuvauksen mukaan Niskasaari on antanut väärää tietoa siitä, miten Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli tuomiossaan arvioinut lasten asianomistajina antamia kertomuksia. Tämä huomioiden hovioikeus pitää selvänä, ettei Niskasaari voi asianmukaisesti puolustautua pelkästään syyttäjän valitsemien kysymyksessä olevan tuomion yksittäisten kohtien perusteella (ks. esim. Natunen v. Suomi 31.3.2009, kohta 43). Kirjallisesta todisteesta ilmenevät tuomion perustelut ovat osa sitä tuomioistuimen arviointia, jonka mukaan lasten kertomuksia on pidetty asiassa riittävänä tai riittävän luotettavana näyttönä.”
”Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus ja Niskasaaren puolustautumismahdollisuuksien turvaaminen sekä toisaalta yksityisyyden suojaan liittyvät painavat perusteet huomioiden hovioikeus katsoo, että kysymyksessä olevan tuomion perustelut tulee luovuttaa Niskasaarelle niiltä osin kuin niissä on kysymys lasten kertomusten arvioinnista.”
Minulle oli äärimmäisen tärkeä myös tämä HO:n linjaus:
”Tämä hovioikeuden päätös on julkinen.” 6)
Tuohon asti julkista puolustautumistani poliisin ja syyttäjien terroria vastaan on suuresti rajoittanut kaiken määrääminen salaiseksi käräjäoikeudessa. En voinut kertoa edes, että kysymys on lehtiartikkelista, joka käsittelee Anneli Auerin seksuaalirikostuomiota. Nämä aivan keskeiset asiat tulivat julkiseksi HO:n tuomiossa, jossa ne kerrotaan. Samoin kerrotaan syyttäjän ratsastaneen yksittäisillä virkkeillä.
Väärentämiseen osallistuneista jättämäni rikosilmoituksen tutkinta estettiin, kuten poliisien ja syyttäjien rikosten tutkinta aina estetään, tällä kertaa peräti kolmella eri päätöksellä. En käsittele niitä tässä laajemmin kuin todeten, että tekaistujen todisteiden käyttöä ja niillä huijaamista kannattavat kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe, valtionsyyttäjä Leena Metsäpellon esittelystä.
Kukaan kolmikosta ei ollut asialla ensimmäistä kertaa. Kaikki ovat aiemminkin hyväksyneet todisteiden, mm. esitutkintapöytäkirjojen väärentämisen. Jukka Haavisto tunnetaan parhaiten Jari Aarnio -vyyhden tutkinnanjohtajana.
Jukka Rappe puolestaan on toisena pääehdokkaana uudeksi valtakunnansyyttäjäksi, nepotismin vuoksi potkut saaneen Matti Nissisen tilalle. Todisteiden väärentämisen edistäminen on VKSV:n suuri linja, sitä kannattaa myös Rappen kilpakumppani, nyt vt, valtakunnansyyttäjän toimiva Raija Toiviainen. 7)
Haavisto, Rappen ja kumppaneiden juridiikka on yhtä kehnoa kuin aina ennenkin, mutta yksi hyvä puoli päätöksissä on: ne kaikki ovat julkisia. 8)
Salailun mahti on murtunut. Myös ulkopuolinen kykenee hyvin pitkälle selvittämään, mitä alun perin salaisessa prosessissa on tapahtunut.
Miksi vilppiä harrastava syyttäjä kohujuttuihin?
Vastaukseni kysymykseen on, että todennäköisesti siksi, koska poliisit ja syyttäjät uskovat olevansa koskemattomia. He luottavat lujasti toisilleen takaamaansa syytesuojaan, vaikka se ei perustukaan lakiin vaan rikokseen. Koska he estävät toistensa rikosten tutkinnan, he uskovat myös ettei valtavirtamedia tartu väärinkäytöksiin. Rikos, jota poliisi ei tutki, on nimittäin monelle toimittajalle rikos jota ei ole tapahtunut.
Toisin sanoen, he tekevät näin, koska he voivat tehdä näin.
Johan Bäckmanin saama syyte herätti tuoreeltaan hieman mielenkiintoa muutamassa pohjoismaisessa mediassa. Venäläisessä mediassa hänellä on oma asemansa Suomen asioissa.
Nettihäirikkö Ilja Janitskin kansainvälistä mielenkiintoisuutta en osaa arvioida. Jutut kuitenkin ilmeisesti käsitellään samassa oikeudenkäynnissä, joka alkaa 13.6 Helsingin käräjäoikeudessa.
Mitä tapahtuu, jos tuon oikeudenkäynnin syyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen aiemmin harjoittama vilppi nousee ulkomaisten medioiden otsikoihin? Herääkö valtakunnansyyttäjänvirastossa itsekritiikki?
Älkää unta nähkö.
He hyökkäävät niiden kimppuun, jotka ovat viranomaisten epärehellisyyden paljastaneet.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) YLE 26.3.2018 https://yle.fi/uutiset/3-10133892
2) 20.3.2017 päivätty rikosilmoitus koskee valtionsyyttäjä Jorma Äijälää, kihlakunnansyyttäjiä Juha-Mikko Hämäläistä ja Kimmo A. Virtasta, rikostarkastaja Urpo Mäkelää ja rikosylikonstaapeli Paula Viitasaarta. Se löytynee mm. etpk 5500/S/8612/17
3) Varsinais-Suomen käräjäoikeus 29.6.2012, tuomio nro 3748
4) Artikkeli julkaistiin Hymy 2/2013
5) Helsingin syyttäjänvirasto, haastehakemus 18.12.2014, R 13/10634
6) Helsingin hovioikeus 12.2.2018, dnro R 17/550
7) Kts. ”Väärentäjät hakevat valtakunnansyyttäjäksi”, http://www.mikkoniskasaari.fi/node/260
8) Päätökset, joilla väärennösten valmistamiseen osallisten poliisien ja syyttäjien virkatoimien tutkinta estettiin:
Valtakunnansyyttäjänvirasto 30.10.2017, dnro 119/42/17. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe, esittelijänä valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto.
Helsingin poliisilaitos 6.11.2017, etpk 5500/S/8612/17. Rikoskomisario Heikki Sandberg.
Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto 22.12.2017, asianro R 17/2090, päätökset 17/2045 ja 2046. Kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto.