VKSV pyrkii poliisioperaatiolla ”laillistamaan” todistusaineiston väärentämisen ja tukahduttamaan toimiensa arvostelun.
Olen vuosien ajan kirjoittanut paljon suomalaisesta poliisi- ja syyttäjäkorruptiosta, ja valtakunnansyyttäjänvirastosta sen moottorina ja ylläpitäjänä. Olen esitellyt lukuisia tapauksia, joissa valtionsyyttäjät ovat virka-asemaansa väärinkäyttäen estäneet poliisien hyvinkin törkeiden rikosten tutkinnan. Kritiikki on tehnyt kipeää, mutta yksikään rikoksistaan syyttämäni valtionsyyttäjä ei ole uskaltautunut kunniansa perään kysellä; silloinhan oikeudessa käsiteltäisiin juuri niitä virkarikoksia, joita he niin uutterasti ovat haudanneet.
Muita kostotoimia on kyllä riittänyt. Edustan 1/10 000 Suomen toimittajakunnasta, mutta 1/8 toimittajiin kohdistuvista esitutkinnoista, rikosnimikkeenä kunnianloukkaus, on kohdistunut minuun. Tämä on 2010-luvun saldo.
Nyt valtakunnansyyttäjänvirasto on ottanut keihäänkärjekseen Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Petri Juvosen oletetun kunnian. Tavoite on alussa mainittu: lakien korvaaminen valtionsyyttäjien laittomilla päätöksillä.
Tämä ei ole juridiikkaa, tämä on politiikkaa.
Pahoittelen, että teksti on pitkä, mutta elämä on. Lupaan kuitenkin tässä avautuvan hulppean näköalan korruptioon, jota Suomessa ei kuulemma ole.
NÄIN SE KÄY
Rikoskomisario Petri Juvonen väärensi esitutkintapöytäkirjan. Hän työnsi paperisilppuriin 35-sivuisen rikosilmoitukseni ja sen mukana toimitetut 39 kirjallista todistetta ja kaksi muuta kirjelmää. Yhteensä yli 300 sivua todistusaineistoa. Silputun rikosilmoituksen myötä katosi vaatimukseni, että poliisi hankkii viran puolesta 45 tarkkaan yksilöimääni asiakirjaa, jotka olivat todisteena rikosepäilyn tueksi. Olin siis esittänyt rikosilmoitukseni tueksi 84 kirjallista todistetta.
Peittääkseen tekonsa, Juvonen ei tehnyt hävittämistään asiakirjoista merkintää esitutkintapöytäkirjaan. Tämän jälkeen Juvonen valehteli tutkintailmoitukseen: ”Niskasaari oli esittänyt useita väitteitä syyttäjien tekemistä rikoksista, mutta rikosten tunnusmerkistön mukaisuudesta ei esitetty tarkennusta". 1)
Esitutkintapöytäkirjaan jäi vain asianomistajakuulusteluni ja sen mukana toimitetut muutamat uudet kirjalliset todisteet. Juvonen tuhosi todistusaineiston, koska rikosilmoitus koski espoolaisia kihlakunnansyyttäjiä Tom Ifström ja Erkki Huhtala. Hävitettyään todisteet Juvonen päätti, ettei esitutkintaa syyttäjistä suoriteta.
Petri Juvosta oli syytä epäillä sekä väärennöksestä, että virka-aseman väärinkäyttämisestä, joten tein Juvosesta rikosilmoituksen. Eri vaiheissaan kaikkiaan viisi (5) syyttäjää esti jutun esitutkinnan; heistä neljä valtakunnansyyttäjänvirastosta. Yksikään syyttäjistä ei kiistänyt Juvosen tekoja, he vain väittivät niitä laillisiksi, mitä käsittelen alempana.
Juuri tätä on suomalainen poliisi- ja syyttäjäkorruptio. Juuri näin toimii poliisien ja syyttäjien toisilleen takaama syytesuoja, joka ei perustu lakiin vaan rikokseen.
Kun Juvonen oli varma rikostensa vanhentumisesta, siitä ettei häntä enää voida asettaa syytteeseen, Juvonen teki kevättalvella 2017 minuun kohdistuvan rikosilmoituksen törkeästä kunnianloukkauksesta. Juvonen ei suinkaan kiistänyt työntäneensä rikosilmoituksen ja sen 39 kirjallista todistetta paperisilppuriin. Juvonen nojasi yksinomaan siihen, että koska syyttäjät olivat estäneet hänen rikoksensa tutkinnan, mitään rikosta ei ollut tapahtunut. Hän ei ollut väärentänyt esitutkintapöytäkirjaa, koska syyttäjät sanoivat hänellä olevan oikeus tuhota todistusaineisto.
Juvonen myös väitti minun luoneen tekaistulla nimellä Facebookkin erehdyttävästi Helsingin Sanomien Metro -lehden sivustoa muistuttavan sivun, jossa pilkataan Juvosta."Mauri Santala nimimerkki on Niskasaaren valeprofiili", väitti Juvonen. Tarinansa todistamiseksi Juvonen vaati poliisia takavarikoimaan tietokoneeni.
Väite, että ammattitoimittaja luo nettiin valesivustoja, vieläpä harhauttaen lukijoita uskomaan sitä jonkun oikean median sivuksi, on äärimmäisen loukkaava, ja täyttää suoraltaan kunnianloukkauksen, mahdollisesti muidenkin rikosten tunnusmerkistön.
Ei ollut poliisilla resurssipulaa, kuten ei ole koskaan rikosilmoituksen kohdistuessa minuun, vaan Juvosen asiaa ryhdyttiin ajamaan innolla. Tehtävä uskottiin Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle, jossa ”tutkinnan” johtajaa esittää rikoskomisario Timo Pirinen, ja "tutkijaa" näyttelee vanhempi rikoskonstaapeli Juha-Pekka Kosonen.
Kuulustelussani 4.9.2017 poliisin strategia tiivistyi tähän kysymykseen: "Miksi väitätte Juvosen väärentäneen esitutkintapöytäkirjan, vaikka ilmoituksenne ei ole edennyt edes syyteharkintaan?"
JUVONEN LUOPUU – VKSV ASTUU TILALLE
Vaadin poliisia selvittämään Facebookilta, kuka on laatinut Mauri Santalan FB–sivuston. Pirinen ja Kosonen kieltäytyivät. ”Sitä ei tarvita, koska on syyttäjien päätökset,” kirjasi komisario Pirinen. Tosiasiassa Pirinen ei halunnut sitä, koska se osoittaisi Pirisen päämiehen valehdelleen, asianomistajan asemassa, mikä on rikos.
Yllättäen kihlakunnansyyttäjä Maija Kähkönen määräsi 23.10.2018 poliisin ”tekemään virallisen oikeusapupyynnön Yhdysvaltojen viranomaisille sen selvittämiseksi, kuka on luonut esitutkinnassa käsitellyt Mauri Santala- ja Helsingin Sanomat-profiilit Facebookiin. –- Oikeusapupyyntöön kokonaisuudessaan kuluvasta ajasta huolimatta pidän sen tekemistä tässä tapauksessa ensisijaisena.” (Korostus tässä).
Juvosen vaatiman tietokoneeni takavarikoinnin Kähkönen tyrmäsi: ”Niskasaari on ammatiltaan toimittaja, ja on syytä olettaa, että hänen käyttämänsä tietokoneet sisältävät tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n nojalla on oikeus kieltäytyä todistamasta”. Olin tuossa vaiheessa ollut 16 vuotta – nyt 17 vuotta – poliisin systemaattisen terrorin kohteena, ilman vuorokaudenkaan taukoa, ja tämä on näiden vuosien ajalta ainoa rehellinen syyttäjän päätös.
Petri Juvonen tietenkin ymmärsi oikeusapupyynnön johtavan hänen valehtelunsa paljastumiseen ja hän veti nopeat johtopäätökset: heti seuraavana päivänä Juvonen perui rangaistusvaatimuksensa. Selkokielellä sanoen hän luopui jutusta.
Näin lokakuussa 2018. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos. Asianomistaja oli peruuttanut rikosilmoituksensa. Loppuiko juttu siis siihen? Ei tietenkään.
Lain mukaan syyttäjä ei saa nostaa syytettä kunnianloukkauksesta, ellei asianomistaja ilmoita asiaa syytteeseen pantavaksi, mutta: ”Valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista.” (Rikoslain 24:12).
”Tärkeä yleinen etu” on tosiasiassa valtakunnansyyttäjänviraston, ja siellä erityisesti nykyisen valtakunnansyyttäjän etu. Tämä selviää, kun katsomme, millaisilla päätöksillä syyttäjät aikoinaan estivät esitutkintapöytäkirjan väärentämisen tutkinnan.
NÄIN SYYTTÄJÄT SIUNASIVAT VÄÄRENTÄMISEN
Ensimmäisessä puolustuslinjassa Juvosen paperisilppuroinin tutkinnan esti kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto väittäen:
"Säännöksistä ilmenee, että poliisilla on harkintavalta siitä mitä se liittää esitutkintapöytäkirjaan. Tässä tapauksessa erimielisyyttä on ilmoittaja Niskavaaran toimittamasta aineistosta, joka hänellä itsellään oli. Täten erimielisyys ei aiheuttanut, ettei Niskasaarella olisi ollut asiakirjaan liittyvää tietoa". 2)
Haavisto ei ollut viitsinyt perehtyä asiaan edes sen vertaa, että osaisi kirjoittaa asianomistajan nimen oikein. Ensimmäisessä siteeratussa virkkeessä Haavisto valehtelee, kuten jäljempänä osoitan, ja kaksi seuraavaa ovat outoa haahuilua, jonka sisältö ei aukea minulle. En usko niissä sisältöä olevankaan.
Sivumennen sanoen, Jukka Haavisto toimi tapaus Jari Aarnion tutkinnanjohtajana.
Seuraavan puolustuslinjan väärennöksen ympärille muodostivat apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, esittelijänään valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta:
"Juvonen on ratkaisussaan katsonut, että Niskasaari on esittänyt 7.10.2005 kirjoituksessaan useita väitteitä syyttäjien tekemistä rikoksista, mutta rikosten tunnusmerkistönmukaisuudesta ei ole esitetty pyynnöistä huolimatta tarkennusta". 3)
Jorma Kalske ja Ritva Sahavirta siis teeskentelivät, kuin he eivät lainkaan tietäisi Juvosen hävittäneen rikosilmoituksen ja yli 300 sivua todisteita "rikosten tunnusmerkistönmukaisuudesta".
Sivumennen sanoen, sittemmin eläköitynyt Jorma Kalske päätti Jari Aarnion kohdistuvan esitutkinnan käynnistämisestä.
Väärennöksen kolmantena puolustuslinjana toimivat valtionsyyttäjät Raija Toiviainen ja Ari-Pekka Koivisto; jälkimmäinen esittelijänä;
"Juvosella on ollut harkintavalta päättää, mitä aineistoa hän tutkinnanjohtajana liittää esitutkintaan. Niskasaaren ilmiantamat puutteet aineiston kirjaamisessa tai esitutkintapöytäkirjaan liittämisessä eivät ole sellaisia, että minun olisi syytä epäillä Juvosta virkarikoksesta tai väärennyksestä". 4)
Poikkeuksellisesti Toiviaisen jälkimmäinen virke melkein pitää paikkansa. Se, että Juvonen jätti, lain ehdottomasta määräyksestä piittaamatta merkitsemättä tuhoamansa asiakirjat, ei tosiaankaan antanut nykyiselle valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle aihetta mihinkään.
Yksikään näistä syyttäjien päätöksistä ei perustu lakiin.
NÄIN LAKI SÄÄTÄÄ ESITUTKINTAPÖYTÄKIRJASTA
Kukaan syyttäjistä ei edes yrittänyt kiistää, että komisario Petri Juvonen pisti paperisilppuriin 35-sivuisen rikosilmoitukseni ja sen mukana toimitetut 39 kirjallista todistetta ja kaksi muuta kirjelmää. Yhteensä yli 300 sivua todistusaineistoa.
Yksikään syyttäjistä ei edes yrittänyt perustella, miksi Juvosen teko ei täyttäisi väärentämisen tunnusmerkistöä. Kaikki syyttäjät vain väittivät, että Juvosella oli oikeus tehdä mitä huvittaa. Syyttäjät väittivät, tässä Raija Toiviaisen muotoilemana, että "Juvosella on ollut harkintavalta päättää, mitä aineistoa hän tutkinnanjohtajana liittää esitutkintaan."
Tuolloin voimassa olleessa esitutkintalaissa ei ole tällaista säädöstä. Sellaista ei ole myöskään nykyisessä, v. 2014 voimaan tulleessa esitutkintalaissa.
Kiinnitän huomiota Toiviaisen sanamuotoon. Hän väitti tutkinnanjohtajalla olevan harkintavalta, ei vain harkintavaltaa. Yhden a-kirjaimen puuttuminen ei ole sattumaa, se on harkittua, ja se määrää väitteen sisällön. Toiviaisen väite ei ole totta. Raija Toiviainen et al väittivät tutkinnanjohtajan voivan vapaasti päättää, mitä esitutkintapöytäkirjaan otetaan.
Kun syyttäjien väite viedään loogiseen lopputulemaansa, he tosiasiassa väittivät esitutkintapöytäkirjan olevan tutkinnanjohtajan oma kirjallinen tuote, jonka sisällön hän saa vapaasti muokata haluamakseen. Syyttäjien väite johtaa siis täysin absurdiin lopputulemaan, eikä tarvita rikosoikeuden tuntemusta tietääkseen väitteen olevan pötyä. Siihen riittää logiikka. Tutkinta, joka on tutkijan mielivallassa, ei ole mikään tutkinta Sitä paitsi laki nimenomaisesti kieltää esitutkinnan manipuloimisen Juvosen mallilla.
Esitutkintalaissa ei ollut eikä ole syyttäjien väittämää säädöstä, ja laki useassa kohdin rajoittaa tutkinnanjohtajan harkintavaltaa. Tuolloin voimassa ollut esitutkintalaki rajoitti sitä merkittävästi jo yksin tällä (korostus tässä):
"Esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat ja tallenteet, mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa". (ETL 40 § 2 momentti)
Yksikään syyttäjistä ei edes yrittänyt perustella, miksi rikosilmoituksella, jolla koko prosessi käynnistettiin, ei voitu olettaa olleen asiassa merkitystä. Yksikään ei edes yrittänyt perustella, miksei Juvosen tuhoamilla 39 kirjallisella todisteella voitu olettaa olleen asiassa merkitystä. Juuri se Raija Toiviaisen et al olisi kuitenkin pitänyt perustella.
Yksikään rehellinen juristi ei kehtaisi väittää rikosilmoituksen olevan rikosasiassa niin vähäpätöinen, ettei sillä voida olettaa olevan merkitystä.
Saman pykälän seuraava momentti ei jätä tutkinnanjohtajalle lainkaan harkintavaltaa (korostus tässä):
"Esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan". (ETL 40 § 3 momentti). 5)
Sanamuoto on ehdoton: "on tehtävä merkintä". Määräyksen ehdottomuutta korostaa sen historia. Säädös ei aikoinaan sisältynyt hallituksen esitykseen, vaan sen lisäsi lakiin eduskunta. 6)
Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä todetaan: "Esitutkinnassa kertyy usein aineistoa, jota ei sittemmin oikeudenkäynnissä tai syyteharkinnassa tarvita. Tällaista aineistoa koskevaa säännöstöä ei ole. Käytännössä menettelytavat ovat olleet kirjavia, mikä on aiheuttanut asianosaisten eriarvoisuutta oikeudenkäynnissä. Tilanteen korjaamiseksi valiokunta ehdottaa lisättäväksi pykälään uuden 2 momentin, jonka mukaan esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan." 7)
Tämän mukaisesti valiokunta muotoili lain 40 pykälään tuon uuden momentin, ja sen eduskunta hyväksyi. On siten kiistatta lainsäätäjän tahto, että esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan. Tällä muutoksella lainsäätäjä nimenomaan tahtoi estää sellaiset temput kuin Petri Juvonen teki ja Raija Toiviainen et al kannattaa.
Tutkinnanjohtajan harkintavaltaa rajoittaa jyrkästi myös esitutkintalain perusperiaate: "Esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet" (ETL 7 §). 8)
Miten tämä toteutuu, kun rikosilmoitus ja sen mukana toimitetut sadat todistesivut ovat paperisilppurissa? Jokainen tietää vastauksen, myös edellä mainitut syyttäjät.
NÄIN LAKI SÄÄTÄÄ VÄÄRENTÄMISESTÄ
Komisario Petri Juvosen tekoa, 35-sivuisen rikosilmoituksen, kahden muun kirjelmän ja 39 kirjallisen todisteen, yhteensä yli 300 todistesivun sullomista paperisilppuriin voidaan arvioida – virkarikosten lisäksi – kahden eri rikoslain kohdan perusteella.
Todistusaineiston vääristeleminen:
"Joka saadakseen syyttömän tuomituksi rangaistukseen tai muuten toista vahingoittaakseen kätkee, hävittää, turmelee, muuntaa tai muuten vääristää tuomioistuimessa tai rikosasian esitutkinnassa todisteena tarpeellisen esineen, asiakirjan tai muun todisteen, jolla hänen tietensä on merkitystä asiassa, on tuomittava todistusaineiston vääristelemisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." (Rikoslain 15:7 §)
Väärentäminen:
"Joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." (Rikoslain 33:1 §).
Molemmissa rikoksissa on myös törkeä tekomuoto,
En käy tässä pohtimaan, kummasta rikoksesta lähinnä oli kysymys, koska se ei ole tässä oleellista. Aikoinaan lähdin siitä, että Juvosta on syytä epäillä väärennöksestä.
Kuten todettua, syyttäjien ”perustelu” jättää väärennös tutkimatta perustui yksinomaan väitteeseen, jonka mukaan tutkinnanjohtaja saa vapaasti valita, mitä esitutkintapöytäkirjaan ottaa, mitä jättää. .
KAIKKI TIETÄVÄT JUVOSEN VÄÄRENTÄNEEN
Jos väärennöksestä olisi tehty esitutkinta ja jos Juvonen olisi asetettu syytteeseen, ja jos sen jälkeen tuomioistuin olisi lainvoimaisella tuomiollaan todennut Juvosen syyttömäksi, hän olisi vahvoilla, jos joku sen jälkeen nimittäisi häntä väärentäjäksi.
Monta jossia joista yksikään ei toteutunut.
Rikoskomisario Petri Juvonen on Helsingin poliisilaitoksen tutkinnanjohtajia. Hänen virkavelvollisuutensa on tuntea esitutkintalaki. Siksi Juvosen on täytynyt tietää syyttäjien päätöksistä yllä esitellyt faktat. Hänen on rikosilmoitustaan tehdessään täytynyt tietää ja myös ymmärtää syyttäjien päätökset lainvastaisiksi; hänen täytyy tietää syyttäjien valehdelleen päätöksissään.
Samoin tässä näytelmässä tutkinnanjohtajan roolia vetävän Timo Pirisen virkavelvollisuus on tuntea esitutkintalain sisältö. Näin ollen Pirisen on pakko tietää, ja myös ymmärtää syyttäjien päätösten olevan räikeästi lainvastaisia.
Valtionsyyttäjä, nykyisen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen, sekä Jukka Haaviston, Jorma Kalskeen, Ritva Sahavirran ja Ari-Pekka Koiviston on ollut pakko tietää, ettei Juvosella ollut mitään oikeutta hävittää todistusaineisto ja jättää se merkitsemättä esitutkintapöytäkirjaan.
Viranomaiset ovat kieltäytyneet kertomasta minulle, ketkä valtakunnansyyttäjänvirastosta ovat määränneet ”tutkinnan” jatkumaan. Olivat keitä tahansa, myös heidän on pakko tietää, että totta kai Juvonen väärensi ja totta kai heidän kollegansa turvautuivat valheisiin estäessään tapauksen tutkinnan. Kaikki tätä prosessia pyörittävät poliisit ja syyttäjät käyttävät virka-asemaansa väärin. Vakain tuumin ja harkiten.
Totean myös jo yleisen elämänkokemuksen perusteella olevan selvää, ettei VKSV:n päätöstä ole tehty ainakin keskustelematta Raija Toiviaisen kanssa. Joka on mitä suurimmassa määrin osallinen tässä näytelmässä.
”TUTKINTA” JATKUU
Asiamieheni sai elokuussa konstaapeli Kososelta minulle välitettäväkseen kutsun taas uuteen kuulusteluun.
Valtakunnansyyttäjänvirastossa on luettu ahkerasti blogeja, ja nyt poliisi haluaa kuulustella seuraavista blogikirjoituksista:
9.1.2014 Poliisin uhkailu ja poliisin uhkailu
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/176
26.3.2017 Matti Nissinen-tutkinta kompuroi jo ensi metreillään
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/240
1.9.2017 Poliisien ja syyttäjien syytesuoja toimii yhä
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/249
13.9.2017 Poliisin terrorin alla
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/250
19.10.2017 Valtionsyyttäjien ongelmallinen rikollisuus [poliisilla väärä otsikko]
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/251
27.10.2017 Poliisin laillisuusvalvonta on bluffia
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/252
20.2.2018 Ihanko totta laki on kaikille sama? Osa 2.
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/258
28.4.2018 Väärentäjät hakevat valtakunnansyyttäjiksi
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/260
9.10.2018 Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on kovin hurskas
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/266
Yhteisenä nimittäjänä noille on se, että niissä selostetaan mm. valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen, komisario Timo Pirisen ja konstaapeli Juha-Pekka Kososen toimintaa Petri Juvosen hyväksi.
Joten Raija Toiviainen, Timo Pirinen ja Juha-Pekka Kososen edellyttävät kuulustelua omasta kunniastaan.
Entäs se Yhdysvaltoihin tehty, komisario Timo Piriselle ja hänen päämiehelleen Petri Juvoselle niin kovin kiusallinen oikeusapupyyntö? Se, josta kis Maija Kähkönen totesi: "pidän sen tekemistä tässä tapauksessa ensisijaisena." Mitäs ensijaiselle toimenpiteelle kuuluu?
Siitä vallitsee syvä hiljaisuus.
TÄHÄN VKSV PYRKII
Operaatio ”Juvosen kunnia” on koko poliisi- ja syyttäjämafian cosa nostra. ”Yhteinen asiamme”. Ei tässä silti ole kyseessä jonkun Petri Juvosen kunnia.
Olen monet kerrat osoittanut, että todisteiden, ml. esitutkintapöytäkirjojen väärentäminen on valtakunnansyyttäjänviraston erityisessä suojeluksessa; samoin asianomistajien ja todistajien valehtelu, kunhan rikos kohdistuu ”oikeaan” suuntaan. Tapaus Juvonen ei ole siitä mitenkään ainutlaatuinen esimerkki.
VKSV:n toiminta nyt, tässä nimenomaisessa ”esitutkinnassa” osoittaa, että tuo huomautus pätee, se on aina vain ajankohtaisempi. Edellinen valtakunnansyyttäjä sai potkut nepotismin vuoksi. Tilalle tuli valtakunnansyyttäjä, joka kannattaa ja suosii todistusaineiston väärentämistä.
Valtakunnansyyttäjänviraston tavoite on tukahduttaa sen oman väen, sen valtionsyyttäjien toiminnan kritiikki; varsin usein rikollisen toiminnan kritiikki. Operaatio Juvonen on suora hyökkäys perustuslain takaamaa sananvapautta vastaan.
VKSV:n tavoite on saada oikeudessa läpi tuomio, joka nostaisi valtionsyyttäjien täysin laittomat ratkaisut ohi lain määräysten.
VKSV:llä on tässä pelissä koko se poliisien ja syyttäjien korruptio, jonka ylläpitäminen on muodostunut viraston yhteiskunnallisesti tärkeimmäksi toimialaksi. Kaiken kaikkiaan: valtakunnansyyttäjänvirasto hyökkää nyt koko oikeusvaltiota vastaan.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on langettanut Suomelle runsaasti enemmän tuomioita Euroopan ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta, kuin muille Pohjoismaille, vaikka ne ovat olleet EN:n jäseniä paljon kauemmin. Sananvapaustuomioita Suomella on enemmän, kuin muilla Pohjoismailla yhteensä.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artikla määrää: ”Jokaisella, jonka tässä yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.”
Tätä määräystä Suomi rikkoo systemaattisesti. Suomella kansalaisella ei ole mitään suojaa poliisien ja syyttäjien mielivaltaa ja rikoksia vastaan. Valtakunnansyyttäjä virastoineen tekee kaikkensa, että näin on myös jatkossa.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Väärennetty esitutkintapöytäkirja ja Juvosen päätös. Etpk 6070/S/305844/05.
2) Vantaan kihlakunnan syyttäjänvirasto 29.11.2005, tutkinnanjohtajan päätös olla saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi, päätösnumero 56/05.
3) VKSV 6.9.2005, dnro 152/41/04
4) VKSV 25.6.2008, dnro 253/21/07
5) Uusi esitutkintalaki tuli voimaan vuoden 2014 alussa, ja nämä samat säädökset ovat oleellisin osin edelleen voimassa. Nyt ne ovat esitutkintalain 9 luvun 6 pykälässä, pykälän 2 ja 4 momentteina: (–-) "Esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä ja niiden yhteydessä tehdyistä esitutkinnassa selvitettäviä asioita koskevista havainnoista sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat, tallenteet ja valokuvat, jos niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa ja jos laissa ei toisin säädetä. Esitutkintapöytäkirjaan on kirjattava ylimääräisen tiedon käyttäminen rikoksen selvittämisessä." (–-) "Esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan, jollei laissa toisin säädetä."
6) HE 14/1986
7) Lakivaliokunnan mietintö 9/1986 https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Documents/lavm_9+1986.pdf
8) Nykyisessä, vuoden 20914 alusta voimaan tulleessa esitutkintalaissa on sisällöltään sama säädös, lain 4 luvun 1 §: "Esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon sekä rikoksesta epäiltyä vastaan että hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet