Politiikan toimittajien johtava periaate näyttää olevan omien ”tietojen” jättäminen kokonaan tarkistamatta.
Pääministeri Sanna Marinia (sd) vastaan rakennetussa aamiaiskohussa on kaksi keskeistä faktaa, jotka toimittaja normaalisti selvittää ensimmäiseksi. Kohua lietsovat toimittajat eivät tarkistaneet niitä edes jälkikäteen.
Toinen on kysymys verovapaudesta, josta politiikan toimittajat lyövät kauhistuneina rintoihinsa huutaen ”miten tämä on mahdollista”. Vastauksen heille olisi antanut tuloverolain 70 § 3 momentti (korostus tässä):
"Veronalaista tuloa ei ole etu kansanedustajan toimeen tai valtioneuvoston jäsenen tehtävään liittyvästä oikeudesta maksuttomaan matkustamiseen eikä pääministerin tehtävään liittyvä asuntoetu siihen kuuluvine palveluineen. (8.12.2006/1097)"
Lopussa oleva koodi kertoo lainkohtaa muutetun viimeksi vuonna 2006, Matti Vanhasen (kesk) pääministeriaikana.
Tuloverolaki löytyy Finlexistä ja Edilexistä, eikä manuaalinkaan käyttö ole kielletty. Jos kerran omat kyvyt eivät riitä lakitekstin lukemiseen, soitto vaikkapa verohallitukseen olisi selvittänyt asian.
Tämä on tyyppiesimerkki sellaisesta tosiseikastosta, jonka ammattitoimittaja tarkistaa ennen, kuin päättää jutun julkaisemisesta. On perin outoa, että politiikan toimittajat jättäytyivät haahuilemaan jonkun muun joskus tulevaisuudessa hankkimaa selvitystä.
Toinen on kysymys, kuka / mikä ja minkä säädöksen nojalla on päättänyt pääministerin virka-asunnon Kesärannan tarjoiluista. Vastauksen siihen tarjosi lopulta valtioneuvoston alivaltiosihteeri Timo Lankinen, jota Helsingin Sanomat ymmärsi haastatella 31.5, kun kohua oli jo pitkään lietsottu.
Lankinen vetosi ns. ministeripalkkiolakiin, joka säädettiin Matti Vanhasen I hallituksen kaudella, ja tuli voimaan 1.1.2007. Sen 6 § mukaan ”Pääministerillä on asunto valtion talossa, jonka kunnossapito, lämmitys ja valaistus sekä sisustus kustannetaan ja tarpeellinen henkilökunta maksetaan valtion varoista.”
Alivaltiosihteeri Lankisen HS-haastattelu antaa kaikki loput oleelliset tiedot:
”Lankinen sanoo, että ohje pääministerin virka-asunnosta ja siihen liittyvistä palveluista on annettu vuonna 2010. ”Siinä ohjeessa on jo todettu, että pääministerin virka-asuntoon kuuluu ruokailuun liittyvät palvelut. Siinä myös todetaan, että asunnon ruokapalveluista huolehtii virka-asunnon emäntä.”
Lankisen mukaan tämä tuli uudelleen esille, kun uusi hallitus aloitti vuonna 2019.
”Silloin Antti Rinne kaipasi ohjeita, mitä pääministerille kuuluu, kun hän asuu virka-asunnossa”, Lankinen sanoo.
”Silloin täsmennettiin, että siihen kuuluvat aamiaistarvikkeet ja kylmänä toimitettavat tarvikkeet. Tätä siis silloin täsmennettiin niukemmaksi. Aikaisempi ohje oli, että virka-asunnolla saa yleisesti ruokailuun liittyviä palveluja. Nyt voi siis tilata aamiaistarvikkeita ja kylmänä toimitettavia aterioita.”
Siinä yhteydessä todettiin, että näiden kohtuulliset kulut maksetaan valtion varoista, Lankinen kertoo.
”Meidän [valtioneuvoston kanslian] tulkintamme on koko ajan ollut, että tämä on ministeripalkkiolain asumiseen liittyvä veroton palkkio. Tässä tilanteessa voi sanoa, että uudelleentarkastelussa olisi pitänyt olla täsmällisempi.”
Kuinka kauan aterioita on tulkittu verottomiksi?
”Ministeripalkkiolaki tuli voimaan 2006 tai 2007. Sieltä asti se juontaa niiden pääministereiden kohdalla, jotka siellä ovat asuneet.” (HS-sitaatti päättyy)
Tämä on toinen oppikirjaesimerkki tiedosta, jonka ammattitoimittaja normaalisti selvittää etukäteen.
Nämä kaksi perusasiaa hankittuaan toimittaja on / olisi tiennyt seuraavaa:
1) Suomessa on käytäntö, että VN:n kanslia huolehtii pääministerin virka-asunnon jääkaapin täyttämisestä,
2) tämä on tuloverolain mukaan veroton etu,
3) tämä on ollut käytäntö ainakin vuodesta 2010, mahdollisesti vuodesta 2007,
4) tämän etuuden ovat saaneet pääministerit Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi (kesk), Jyrki Katainen (kok), Alexander Stubb (kok), Juha Sipilä (kesk), Antti Rinne (sd) ja Sanna Marin (sd).
Normaali ammattitoimittaja, joka työskentelee jollekin luotettavalle medialle, olisi myös kertonut kaiken tämän jutussaan.
Luotettava media likvidoi itsensä
Asiassa hääränneet politiikan toimittajat toimivat tasan päinvastoin. Kaikkein tärkeimmät tosiseikat joko jätettiin kokonaan selvittämättä, tai tiedot hankittiin, mutta pimitettiin yleisöltä. Faktojen tultua julki samat toimittajat yhä näyttelevät, etteivät niistä mitään tiedä.
Operaatiossa toteutettiin politiikan toimittajien jo tavalliseksi muuttunutta käytäntöä: julkisuuteen paiskataan joku mahdollinen kohunaihe, ja sen jälkeen jää kokonaisuudessaan muiden vastuulle selvittää, mistä asiasta on kysymys, mikä alkuperäisestä väitteestä on totta, ja – ennen kaikkea – mitä kohutoimittaja jätti kertomatta.
Tässä vietetään journalismin hautajaisia. Ei tällaiseen nimittäin toimittajia tarvita. Tämän osaa jokainen someräähkä, Junes Lokasta alkaen.
Muistatteko vielä maaliskuun 1. päivänä vuonna 2016 julkaistun 22 päätoimittajan vetoomuksen ”Luotettavan median puolesta”? Se alkaa:
”Suomalainen keskustelutapa on muuttunut nopeasti. Eritoten sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty.”
Julistus oli suunnattu Ilja Janitskin MV-lehteä ja muita epämääräisiä verkkolehtiä vastaan. Sikäli sillä näytti olevan hyvä tarkoitus, vaikka olihan se ehkä hiukka pompöösi jo tuoreeltaan.
Nyt, vain viisi vuotta myöhemmin sen lukeminen herättää syvää myötähäpeää. Kuvaus on kyllä yhä osuva, mutta se kuvaa Ilta-Sanomia. Iltalehteä, MTV:tä, Helsingin Sanomia, Yleä ja erinäisiä vähäisempiä toimijoita. Ennen kaikkea niiden politiikan toimittajia.
Kovin monista politiikan toimittajista on tullut monotonisia politrukkeja. Oma poliittinen agenda on kokonaan syrjäyttänyt tiedonvälityksen, jonka alalla näillä puoluepukareilla on arvoa enintään käänteisenä kompassina: ainakaan siellä ei totuus asu, minne he osoittavat.
Pystyykö joku sanomaan, mitä eroa on esimerkiksi Ilta-Sanomien perin erikoisella politiikan toimittajalla Timo Haapalalla ja Uuden MV-lehden Janus Putkosella? Minä en pysty.
Iltalehden Jarno Liskiä vaivaudun vielä vähän ihmettelemään, sillä hänellä on kokemusta myös oikeista toimittajan töistä, ja niissä merkittäviä ansioita.
Jos-journalismia
Jos kohuilun pohjia ei oltu jo nähty, ne veti Jarno Liski tviitissään 2.6.2021: ”Jos sieltä löytyy arpoja ja bisseä, niin eiköhän siinä pitäisi pääministerinkin kaatua.”
Jos-journalismia voivat harrastaa muutkin.
Jos ilmenee, että Jarno Liski on pedofiili, ja siksi katkera Marinin hallituksen naisministereiden puheista lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten koventamisesta, niin siinä saattavat Lumilapiot kaatua.
Ai että onpa törkeää jossittelua?
No shit Sherlock.
LISÄYS: