Hätäkeskusnauha oli Ulvilan murhajutussa poliisin ja syyttäjien tärkein todiste Anneli Aueria vastaan. Se on poliisin omiin tarpeisiinsa muokkaama, osoittaa juristi Niina Berg uudessa kirjassaan.
Noin neljän minuutin mittainen ääninauha syntyi yöllä 1.12.2006, kun Anneli Auer soitti hätäkeskukseen, pyysi apua ja kertoi taloon tunkeutuneen tappajan, joka oli hänen miehensä kimpussa. Jukka S. Lahti kuoli nauhoituksen aikana. Nauhalla kuullaan myös Auerin vanhinta, tuolloin 9-vuotiasta lasta, joka oli herännyt hälyääniin.
Kun paljon myöhemmin tuomioistuimen kuultavaksi päätyi hätäkeskusnauha, poliisin lennokkaiden tulkintojen saattelemana, heräsi epäilyksiä sen aitoudesta. Auerin tapaukseen erittäin hyvin perehtyneen juristi Niina Bergin kirja antaa epäilyksille vankkaa tukea.
Kaikki kuulivat tunkeilijan
Nauhasta tehtiin vuosina 2006-2008 viranomaiskäyttöön kolme litterointia; yksi heistä oli keskusrikospoliisin äänitutkija Tuija Niemi. Kaikki kolme kuulivat nauhalta ulkopuolisen tekijän ääniä. Myös Tuija Niemi.
Tappajaa ei löytynyt kahteen vuoteen. Jälkikäteen voitiin nähdä poliisin jättäneen tuona aikana seuraamatta muutamia tärkeitä jälkiä. Yksi unohdetuista olivat Jukka Lahden puhelinsoitot toukokuussa 2006 erään Porvoon poliisin suoraan virkanumeroon; yksi niistä aikaisin aamulla, virka-ajan ulkopuolella. Numerosta oli myös soitettu Lahdelle ja niiden puhelujen aikana poliisi teki rekistereissään hakuja Lahden nimellä.
Emme tiedä liittyivätkö soitot murhaan, mutta aivan ilmeisesti oli tapahtunut jotain, joka Lahtea huolestutti, jotain joka olisi tai voisi olla poliisiasia. Hakujen teko viittaa vahvasti siihen, että Lahti epäili tai pelkäsi hänestä tehdyn rikosilmoituksen. Jälki, joka ilman muuta olisi heti pitänyt tarkistaa.
Poliisi ei koskaan virallisesti varmistanut, kenen kanssa Lahti keskusteli. Niina Bergin kirjassa on uutta tietoa siitä, kuinka epärehellisin keinoin poliisi peitteli puhekumppanin henkilöllisyyttä. Miksi poliisi turvautui vilppiin?
Kirjassa on paljon muitakin esimerkkejä poliisin valehtelusta, mutta se varsinainen jytky on hätäkeskusnauhan muokkaaminen poliisin tarkoituksiin sopivaksi.
Äänitutkija lakkasi kuulemasta
Anneli Auer oli ollut asianomistajan asemassa, mutta alkuvuodesta 2009 poliisi muutti sen rikoksesta epäillyksi. ”Esitutkintapöytäkirjasta ei käy ilmi mistä syystä epäilykset tuossa vaiheessa kohdistuivat häneen. Muista yhteyksistä tiedetään, että uusi tutkinnanjohtaja Pauli Kuusiranta koki, ettei Aueria ollut alkujaan riittävästi tutkittu,” Berg kirjoittaa.
Kuusiranta esiintyi viime vuonna julkisuudessa suurmarttyyrinä toivoen vapauttavan murhatuomion purkamista.
Syksyllä 2009 poliisi pyysi äänitutkijalta uudelleen lausuntoa mm. hätäpuhelutallenteelta kuultavista mahdollisista ulkopuolisen äänistä, kamppailusta, äänistä poistuttaessa rikotusta lasiaukosta ja äänistä käveltäessä lasinpalasten päällä.
KRP:n Tuija Niemi antoi 13.8.2009 lausunnon, jossa hän käänsi aiemman arvionsa päälaelleen. Nyt nauhalta ei hänen mielestään enää kuulunutkaan ulkopuolisen ääniä. Sieltä ei kuulunut ulkopuolisen puhetta eikä muutakaan ääntelyä, ei kamppailua uhrin kanssa, ei lasinpäällä kävelyä eikä poistumista ikkunasta.
Niemen uustulkintaa helpotti, että tällä kertaa hän jätti osan äänistä kirjaamatta, minkä hän myönsi myös oikeudessa. ”Hän perusti muuttuneen tulkintansa siihen, että oli verrannut poliisin tekemästä hätäpuhelurekonstruktiosta tallennettuja ääniä alkuperäiseen hätäpuhelutallenteeseen ja tästä syystä tulkitsi äänet nyt toisella tavalla.”
Poliisi oli siis tehnyt murhatalossa rekonstruktion, ja äänitutkija mukautti tulkintansa hätäkeskusnauhasta rekonstruktion mukaiseksi. Asiantuntijatodistajan tehtävänä kai kuitenkin olisi selvittää mitä alkuperäiseltä nauhalta kuuluu – ei sitä, sopivatko originaalin antamat tiedot lavastuksen ääniin.
Poliisin omasta asiantuntijasta riippumatta neljä tutkijaa kuuli edelleen nauhalta ulkopuolisen murhaajan ähkäisyn. Kirjassa Berg käy yksityiskohtaisesti läpi tällaista lausuntoa.
Mistä tuli käsky ”kuole” ?
”Syksyllä 2009 uutisoitiin, että satoja työtunteja vienyt äänianalyysi keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa tuotti hyytävän tuloksen. Äänitutkija onnistui kaivamaan nauhalta esiin kaksitavuisen sanan, joka ei ollut paljain korvin kuultavissa tai tunnistettavissa. "u-o-l-e!", sanoo Auer nauhalla.”
Kukaan ei ollut aiemmin kuullut tällaista. Surman ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti kertoi kuunnelleensa nauhan ainakin 300 kertaa; Niemi kertoi kuunnelleensa tallennetta satoja kertoja, mutta ei ollut aiemmin kuullut ”u-o-l-e” -sanaa.
Tuija Niemi alkoikin kuulla uuden sanan vasta sen jälkeen, kun jutun tutkijana toiminut rikosylikonstaapeli Tapio Santaoja oli puhelinkeskustelussa todennut Niemelle, että hänen mielestään tuossa nauhan kohdassa kuuluu Auerin sanomana ”kuole helvetti”.
Näin tullaankin koko murhaoikeudenkäynnin huikeimpaan kohtaan:
”Oikeudenkäyntiaineistoon liitetyltä hätäpuhelutallenteelta kuullaan melko lujaa ja selkeästi kyseinen ”kuole” huudahdus. Syyttäjäkin on todennut, että jokainen tallennetta kuunnellut, kuulee siinä kohdassa Auerin sanoman kuole sanaan viittaava ilmaisun. Äänitutkija, jonka luulisi olevan ammattilainen äänten, sanojen ja puhujien tunnistamisessa, ei ollut kuullut sanaa tai ainakaan saanut siitä selvää, eikä tunnistanut varmuudella puhujaa, ennen kuin poliisi kertoi hänelle, että Auer sanoo siinä ”kuole”.”
Kyseessä ei ole hiljainen kuiskaus, vaan varsin voimakas ääni, huuto, lähes yhtä voimakas ääni kuin suoraan puhelimessa puhuttu ja selvästi voimakkaampi kuin esimerkiksi uhrin valitushuudot, jotka kuuluvat ja näkyvät huudahduksen kanssa yhtä aikaa. Miten se olisi voinut jäädä kaikilta tutkijoilta, myös KRP:n Tuija Niemeltä kuulematta?
”Kumpi sitten on todennäköisempää se, ettei äänitutkija kuullut Auerin surmaamistahtoa ilmaisevaa huudahdusta yli kahteen vuoteen, vaikka oli kuunnellut hätäpuhelutallennetta satoja kertoja vai se, ettei tallenteella alun perin kuulunut lainkaan koko kuole huudahdusta?”
”Kaiken edellä esitetyn perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että hätäpuhelutallennetta on muokattu alkuperäisestä poliisin tarkoitusperiin paremmin sopivaksi. Tallenteen muuttuminen ajoittuu vuosien 2008–2009 välille ja koskee tallenteen kohtaa 2.03–2.07. ”
Juuri tuota kohtaa poliisi syksyllä 2009 pyysi kiireellisesti tutkimaan. Berg päätyy siihen, että kysymys on tästä:
”Tässä kohdassa kuului aiemmin lapsen todennäköisesti äidilleen esittämä kysymys ”ketä siellä on”, joka oli suora viittaus siihen, että lapsen mielestä paikalla oli joku ulkopuolinen, mutta hän ei tiennyt kuka. Muokkauksessa saatiin hoidettua kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli häivytettyä lapsen ulkopuoliseen tekijään viittaava kysymys ja laitettua tilalle Auerin syyllisyyttä osoittava julma huudahdus, kun hän käskee miestään kuolemaan.”
Takaisinpalautus – poliisin selitys
Aueria vastaan ajetun murhasyytteen kaaduttua ensimmäisen kerran poliisi suoritti v. 2012 lisätutkintaa. Oikeudelle esitetty hätäkeskusnauha oli herättänyt epäluuloja. Nyt poliisi esitti, että osana alkuvuoden 2012 lisätutkintaa hätäpuhelu kopioitiin uudelleen kaksi kertaa Satakunnan hätäkeskuksen varmuusnauhalta.
Lain mukaan hätäkeskuksen tulee kuitenkin hävittää kaikki nauhoitukset viimeistään viiden vuoden kuluttua, ja niin se ilmoitti tehneensä. Ulvilan surman nauhoituksen määräaika tuli täyteen 1.12.2011.
”Tarkastin asian vielä hätäkeskuslaitoksen ylijohtaja Taito Vainiolta ja hänkin vastasi, että hätäkeskus oli tuhonnut alkuperäisen hätäpuhelun lain mukaisesti viiden vuoden määräajassa eli viimeistään 1.12.2011 ja että hätäkeskus oli luovuttanut kopiot hätäpuhelusta poliisille vain 1.12.2006,” Berg kirjoittaa
Mitä poliisi oli kopioinut vuonna 2012?
Koko murhajutun tärkein kysymys: kuka askarteli sen ääninauhan, joka tarjoiltiin todisteena käräjä- ja hovioikeuksille?
* * *
Niina Berg: ”Totuus Ulvilan murhan hätäpuhelusta”
132 sivua
Julkaistu: 29.05.2024
Kustantaja: BoD - Books on Demand
https://kirjakauppa.bod.fi/totuus-ulvilan-murhan-haetaepuhelusta-niina-b...