9.5.2010
Kihlakunnansyyttäjät Tom Ifström ja Heli Haapalehto nostivat vuonna 2005 syytteen kolmoismurhasta Bodom-jutussa, vaikka esitutkinnan näyttö osoitti, ettei syytetty voinut olla syyllinen. Ainakin syyttäjien sepittämä tarina tapahtumain kulusta 45 vuotta aikaisemmin Bodom-järven rannalla oli mahdoton. Sen osoitti tekninen tutkinta, ennen kaikkea DNA-tutkinta. Syytettä ei nostettu näytön perusteella, vaan vastoin näyttöä.
Koska toisen ihmisen ajatuksia ei voi lukea, emme tiedä toimivatko syyttäjät tahallaan vastoin virkavelvollisuuksiaan pelastaakseen KRP:n maineen, vai olivatko he aidosti lumoutuneet jutun tutkinnanjohtajana toimineen ylikomisario Tero Haapalan tarinoista. Haapala on hyvä esiintyjä, jolla oli voimakas sisäinen näkemys Bodomin verilöylystä henkiin jääneen syyllisyydestä. Juuri muuta kuin luja usko ei Haapalalla sitten ollutkaan.
Oikeudenkäynnin loppusuoralla, kun syyttäjien kaikilta virityksiltä oli pudonnut pohja, tuotiin viimeisenä valttina todistajaksi jutun päätutkija, rikosylikonstaapeli Markku Tuominen. Hän väitti syytetyn tunnustaneen kolmoismurhan. Tosin kuulustelujen ulkopuolella, tosin kahden kesken, siis ilman mitään näyttöä. Esitutkintapöytäkirjassa ei tällaista tunnustusta ole. Tuominen kuulusteli syytettyä lukemattomat kerrat, mutta ei koskaan ottanut esille väittämäänsä tunnustusta. Hän kysyi kaksi kuukautta vangittuna olleelta epäillyltä kaikkiaan 37 kertaa, millä tavalla nuoret tyhjensivät mukana olleita viinapulloja, pullonsuusta juomalla vai kuppiin kaatamalla, mutta ei kertaakaan tunnustuksesta, jonka epäilty olisi esittänyt pidätyksensä neljäntenä päivänä. Kuulostaako uskottavalta?
Tuominen muotoili tarinansa sikäli taitavasti, että häntä on vaikea pistää vastuuseen väärästä valasta. Kukapa voisi todistaa, ettei epäilty ollut kahden kesken sanonut, kuten Tuominen väitti. On kuitenkin syytä epäillä Markku Tuomisen liittyneen siihen sankkaan joukkoon poliiseja, jotka todistajina valehtelemalla yrittävät saada syytetyn tuomituksi. Olipa tämä syyllinen tai ei.
Ulvilan surmajutussa poliisi uutisoi kesken esitutkinnan epäillyn tunnustaneen, mutta kovin heiveröiseksi "tunnustus" osoittautui, kun aineisto tuli julkiseksi. Sittemmin ilmeni poliisin ujuttaneen naisen miesystäväksi "Sepon". KRP on tunnustanut käyttäneensä jutun tutkinnassa peitetoimintaa, mutta ei ole kertonut yksityiskohtaisesti, miten se tapahtui. Puolustuksen kertomus poliisin tempusta vaikuttaa uskottavalta.
Tällaista toimintaa KRP:n päällikkö Rauno Ranta haluaa lisää. Hän ja muu poliisijohto haluavat peitetoiminnassa oleville poliiseille myös oikeuden tehdä rikoksia. Poliisin turvallisuus kuulemma edellyttää sitä.
Miettikääpä hetki, mitä poliisi olisi tehnyt tiedoilla, jos "Seppo" olisi sellaisia saanut? Peitepoliisien toiminta ja henkilöllisyys halutaan salata loppuun asti. Olisiko "Seppo" siis tuotu oikeuteen todistamaan? Vain siinä tapauksessa, että poliisi saisi läpi myös vaatimuksensa nimettömistä ja kasvottomista todistajista, joita kuultaisiin suljettujen ovien takana. Sen, ettei tätä käytetä väärin, takaavat poliisin eettiset ohjeet, todistelee poliisijohto. He petkuttavat kansalaisia. Poliisin epärehellisyys vahingoittaa jo nyt vakavasti oikeusvaltiota. Poliisin peitetoiminnan laajentaminen poistaisi lopullisesti rajan rosvon ja jeparin väliltä. Oikeutta peitetoimintaan ei tule laajentaa. Se pitää kieltää kokonaan.
Meillä tapahtuu jo nyt aivan liian usein, että kun esitutkinnassa ei saada sellaista näyttöä kuin olisi poliisi olisi halunnut, oikeuteen tuodaan todistajaksi poliisimies tarinoimaan asioita, joista esitutkintapöytäkirjasta ei ole mitään merkintää. Bodom-tutkija Markku Tuominen ei ollut poikkeustapaus. Huumejutuissa näin tapahtuu ilmeisesti tavan takaa.
Esittelen tapauksen, jossa kaksi miestä tuomittiin vuosien vankeusrangaistuksiin törkeästä huumausainerikoksista lähes yksinomaan poliisin tarinoiden perusteella. Hovioikeudessa tuomareita ei vaivannut edes se, että toinen poliisi kertoi ydinasiasta hovissa tasan päinvastoin, kuin käräjäoikeudessa.
Poliisi löysi 6. kesäkuuta 2008 Turussa maastokätkön, jossa oli 1,1 kiloa metamfetamiinijauhetta. Heikkolaatuista jauhetta, kuten sittemmin ilmeni. Pussukka oli kuivan ojan pohjalla, pienten kivien alla. Paikalla ei ollut jalanjälkiä, eikä poliisilla ollut kätkön iästä mitään tietoa.
Miten poliisit osasivat mennä kaivelemaan ojan pohjaa? Varsinais-Suomen poliisin virallinen selitys on, että heillä oli seurannassa vanha tuttu, Tolppa T (nimi on muutettu). Hän oli lähtenyt illalla kotoansa autolla ja perään lähti asuntoa kytännyt rikoskonstaapeli Henry Alanen. Välillä Alanen hukkasi kohteensa, mutta löysi sitten tämän hyvin kirkkaan ja huomiota herättävän värisen auton erään puutarhan parkkipaikalta, läheltä niin sanottua Maarian monttua. Hän näki Tolppa T:n tulevan autolle, ja ajavan pois. Alanen ilmoitti asiasta laitokselle ja paikalle tuotiin etsintäpartio, huumekoiran kanssa. Jonkun matkan päästä parkkipaikalta löydettiin sitten huumepussi.
Joku voisi olettaa että Tomppa otettiin kiinni. Ei otettu. No kai kätköpaikalle järjestettiin vartiointi, noutajaa odottamaan? Ei järjestetty. Poliisi ei tehnyt paikalla mitään teknistä tutkintaa. Ei etsitty edes sormenjälkiä huumepussista. Jauheen poliisit sentään muistivat lähettää laboratorion tutkittavaksi.
Poliisi pysäytti Tompan epämääräisesti kulkeneen auton samana kesänä, heinäkuun 29. päivä. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta, ja verestään löytyi amfetamiinia. Poliisi teki kotietsinnän häneen kotiinsa, josta löytyi luvaton pistooli patruunoineen. Tämä tiesi syytteitä, mutta putkareissua Tompalle ei tullut.
Tomppa jäi 14.11 uudelleen kiinni ajettuaan jälleen autolla amfetamiinia veressään ja ilman ajo-oikeutta. Tällä kertaa kotietsinnässä löytyi 330 grammaa amfetamiinia, noin 2 700 tablettia anabolisia steroideja ja 66 ampullia testosteronia. Tomppa T. pidätettiin ja sittemmin vangittiin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta ja dopingrikoksesta.
Nämä Tompan rikokset ovat selviä tapauksia. Niiden selvittämisessä ei ole moittimista. Mielenkiintoiseksi juttu muuttui, kun poliisi alkoi kytkemään Tomppaa ja muita henkilöitä kesällä löydettyyn huumepussiin, josta ei viitsitty edes sormenjälkiä etsiä.
Tammikuun 6. päivä 2009 Lohjan poliisi pidätti Jan Jalutsin ja tämän avovaimon Taina H:n (nimi muutettu), epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. He asuivat Lohjan seudulla.
Jan Jalutsi oli aikoinaan Pohjoismaiden kuuluisin vankikarkuri Jan Stefan Moilanen, joka lähti livohkaan laitoksesta kuin laitoksesta. Karkumatkat hän rahoitti pankkiryöstöillä. Kunnes lopulta sai tarpeekseen ja päätti istua tuomionsa pois, jonka jälkeen hän pääsi vapaaksi aivan laillisesti.
Päivälleen 7 kuukautta sen jälkeen kun poliisi oli kaivanut esille huumepussin, poliisi väitti Jalutsin ja Tainan toimittaneen sen Tompalle, joka oli kuopannut aineen maahan. Perusteina poliisilla oli valtava määrä Tompan ja Jalutsin salakuuntelunauhoja, joista esitutkintapöytäkirjaan oli valittu 10 keskustelua. Niistä tosin yksikään ei varmuudella käsittele tuota 1,1 kilon huume-erää. Varmuudella suurin osa ei käsittele. Osa keskusteluista tosin viittaa miehillä olleen tekeillä jotain laitonta. Puhelut myös viittasivat siihen, että Tomppa ja Jalutsi olisivat tavanneet Turussa 6.6.2008. Poliisilla ei kuitenkaan ollut näköhavaintoa tapaamisesta, ei Jalutsista lainkaan, vaikka Tomppa oli poliisin seurannassa. Mielenkiintoista.
Tomppa sai syytteen edellä luetelluista huume-, ase- ja rattijutuistaan, mutta jutun pääsyyte tuli 1,1 kilon huumepussista. Siihen sekaantumisesta syytettiin Tomppaa, Jan Jalutsia ja Tainaa.
Tomppa kytkettiin huume-erään sillä, että konstaapeli Henry Alanen oli nähnyt hänet samoilla seuduilla, kuin mistä huumepussi oli kaivettu. Tomppa kertoi käyneensä parkkipaikalla ajeluttamassa kauko-ohjattavaa autoaan. Käräjäoikeuden tuomion mukaan konstaapeli Henry Alanen kertoi, ettei hän nähnyt Tompalla sellaista autoa.
Jalutsi kytkettiin huumepussiin mutkan kautta. Avovaimo Tainaa kuulusteli Lohjan poliisissa rikosylikonstaapeli Vesa Forsström. Kuulustelut oli johdattelevia, ja sellaisina ne ovat edustava näyte vastenmielisestä poliisityöstä.
Vesa Forsström oli käräjäoikeudessa kihlakunnansyyttäjä Markku Heikosen todistajana. Forsström todisti, että "[Taina] oli kuulustelussa kertonut, että huumausainetta oli hänen [Tainan] nyrkkinsä kokoinen määrä. [Tainan] nyrkin leveys oli mitattu viivottimella ja todettu sen vastaavan varsin hyvin valokuvista ilmenevää huumausaineen määrää" (lainaus on käräjäoikeuden tuomiosta).
Tainan kuulustelupöytäkirjassa ei ole tällaista kertomusta eikä mittailua. Mistä Forsströmin kertomus siis on lähtöisin? Olen kysynyt sitä häneltä kahteen kertaan, mutta ylikonstaapeli ei ole suostunut kertomaan tarinansa alkuperää. "Todistaja Forsströmin [käräjäoikeudessa] antaman vastauksen mukaan kaikki kysymykset ja vastaukset on kirjattu esitutkintapöytäkirjaan", piikitteli Jalutsin asianajaja valituksessaan Turun HO:lle.
Jalutsi ja Tomppa nimittäin tuomittiin Turun käräjäoikeudessa 13.2.2009. Taina syyte hylättiin. Jalutsi sai 3 vuotta ehdotonta vankeutta, ja vanhoista synneistä tuomittiin lisäksi istuttavaksi jäännösrangaistusta 10 kuukautta. Tomppa sai 4 vuotta vankeutta.
Tuomio perustui aivan ratkaisevasti poliisien Alanen ja Forsströmin kertomaan. Alanen kertoi nähneensä Tompan lähellä aluetta josta pussi löytyi, ja Jalutsi kytkettiin pussiin Forsströmin todistajalausunnolla. Forsströmin väite, että Taina olisi kuulustelujen ulkopuolella tunnustanut yhteytensä huumepussiin, on tämän pääjutun ainoa "tunnustus".
Lisäksi käräjäoikeus uskoi puhelinnauhoituksista ilmenevän yhteyden huume-erään. Erityisen tärkeänä käräjäoikeus piti Tompan soittoa Jalutsille yöllä 10.6.2008: "Mä kävin ku mun piti siirtää se yks juttu (...) se ei ollut siellä enää". Käräjäoikeus jopa väitti Tompan mainitsevan puhelussa nimeltä "Maarian montun" josta huume löytyi. Tosiasiassa puhelussa ei esiinny mitään nimiä.
Juttu on täynnä reikiä. Poliisin mukaan Jalutsin kahteen puhelinliittymään oli haettu kuunteluluvat vasta 10.6.2008 ja ne olivat umpeutuneet 10.9. Jalutsi ja hänen avovaimonsa pidätettiin seitsemän kuukautta huumekätkön löytymisen, viisi kuukautta viimeisen epäilyttäväksi väitetyn puhelinkeskustelun ja neljä kuukautta kuuntelun päättymisen jälkeen. Miksi vasta silloin?
Miksi Tomppaa sai ajella kuukausikaupalla piripäissään ympäri Turkua, vaikka poliisi väittää kytkeneensä hänet huumepussiin heti tuoreeltaan? Miksi kätkölle ei järjestetty vartiointia kuten yleensä tehdään, miksi paikasta ja pussista ei tehty teknistä tutkintaa?
Asia käsiteltiin Turun hovioikeudessa 14. tammikuuta tänä vuonna. Menin paikalle, koska halusin kuulla omin korvin ylikonstaapeli Vesa Forsström tarinan Tainan huumetunnustuksesta. Syyttäjä Markku Heikonen tuotti pahan pettymyksen, hän oli perunut Forsströmin kuulemisen. " Forsström on matkoilla. Ulkomailla. Pääkäsittely olisi peruuntunut, jos häntä olisi odotettu", Heikonen selitti
Konstaapeli Henry Alanen kuitenkin kuultiin. Kuten käräjäoikeudessakin, hän kertoi seuranneensa Tomppaa. Tämän toiminnasta parkkipaikalla Alanen kertoi hovioikeudelle: "[Tompalla] oli ehkä jokin radio-ohjattava auto. Parkkipaikalla oli myös sellaisen renkaan jälkiä maassa".
Käräjäoikeuden tuomioon on kirjattu: "Alanen ei ollut nähnyt [Tompalla] radio-ohjattavaa autoa tms. esinettä kädessä".
Kysymys kuuluu, kumpi konstaapeli Henry Alanen puhui totta ja kumpi valehteli: se joka todisti käräjäoikeudessa vai se joka todisti hovioikeudessa? Kysyin tätä oikeudenkäynnin jälkeen Alaselta itseltään, mutta hän kieltäytyi vastaamasta.
Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan väittäen:. "Hovioikeudessa todistelutarkoituksessa ja todistajina kuullut henkilöt ovat merkityksellisiltä osin kertoneet tuomiosta ilmenevällä tavalla". On häpeällistä, ettei hovioikeus huomannut Alasen muuttaneen kertomuksensa Tompan leikkiautosta päinvastaiseksi. EVVK, oli tuomarien viesti tai siltä se ainakin sivullisesta vaikutti.
Kauko-ohjattava auto on tietenkin voinut olla Tompan mukana pelkästään hämäyksen vuoksi. Asia ei silti ole vähäinen. Tomppa viipyi parkkipaikalla kaikkiaan lyhyen aikaa, 10-15 minuuttia. Se että Alanen näki Tompan ajeluttavan autoaan, se että poliisi oli löytänyt paikalta ajelun jälkiä on tärkeää jo yksin siksi, että se kaventaa aikaa, joka Tompalla olisi ollut kätkön luomiseen, ainakaan tuona päivänä. Muistakaamme, ettei kätkön iästä pystytty esittämään mitään arviota. Tuoreita jälkiä ei ollut. Mitä pikaisemmin kätkö joudutaan tekemään, sitä suurempi on mahdollisuus että paikalla olisi ollut edes jotain jälkiä.
On tietysti mahdollista, että kätkö oli Tompan, mutta hän kävi vain tarkistamassa että kaikki on ennallaan. Silloin kuitenkaan romahtaa poliisin ja syyttäjän väite, jonka mukaan Jalutsi olisi tuonut huumeen Tompalle juuri tuona päivänä.
Hovioikeuskäsittelyn jälkeen juttu oli muuttunut niin epäuskottavaksi, että tilasin Varsinais-Suomen poliisilaitokselta kopiot siitä mitä Henry Alanen ja Vesa Forsström olivat kertoneet esitutkinnassa, todistajina. Kävi ilmi, ettei Forsströmiä oltu edes kuultu. Kihlakunnansyyttäjä Markku Heikonen oli ihan muuten vain osannut kutsua Forsströmin käräjäoikeuteen kertomaan Tainan tunnustaneen huume-erän käsittelyn.
Konstaapeli Alasta oli esitutkinnassa kuultu todistajana. Jutun tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario Susanna Arppe kielsi, useaan otteeseen, kopion lähettämisen. Asiakirja oli kiistatta julkinen ja tutkinnanjohtaja Arppe käytti virka-asemaansa väärin täysin tahallaan. Tosin typerästi, sillä ainoa minkä hän kiusanteostaan kostui oli vahvistaa epäilystä, että poliisi on tehnyt esitutkinnassa vilppiä.
Tällaista on poliisin salainen tarkkailutoiminta nykyään. Tämä ei riitä maan korkeimmalle poliisijohdolle. Heidän mielestään poliisin on saatava laventaa peitetoimintaansa tekemällä myös rikoksia. Suotavampaa olisi, että poliisi lopettaisi rikosten tekemisen.
* * *
Keväällä 2009 Teos julkaisi Jan Jalutsin esikoisteoksen, muistelmat "Ammattina vankikarkuri". Se oli positiivinen yllätys. Siitä näkee, että miehessä olisi aineksia toisenkinlaiseen, kuin rikoksille uhrattuun elämään. Miellyttävintä on, ettei hän syytä tiensä valinnasta ketään muuta kuin itseään. Se tosin tulee selväksi, että poliiseja Jalutsi inhoaa.
Haastattelin tuolloin Jalutsia Vantaan vankilassa, jossa hän oli tämän huumejutun vuoksi tutkintavankina. Haastattelun päätteeksi Jalutsi kertoi:
"Viime vuoden lopulla poliisit pysäyttivät autoni Lohjalla. He olivat nähneet internetissä kustantajani mainoksen tulossa olevasta kirjastani. Poliisit kysyivät, onko juttu kirjasta totta. Kerroin että on. Poliisit ilmoittivat, että jos kirja julkaistaan, käy huonosti."
Minulla ei ole mahdollisuutta tarkistaa, oliko kertomus totta. Se ei kuitenkaan ole ainakaan vähemmän uskottava, kuin poliisien puheet tässä jutussa.