Esitys aselain muuttamiseksi on monin osin perustuslain vastainen, eikä edes parantaisi turvallisuutta. Aseluvan hakijoiden olisi pakko antaa poliisin hankkia terveystietonsa, ja antaa ne poliisille mieluisen lääkärin arvioitavaksi.
Uusi ampuma-aselaki tekisi lääkärin lausunnon pakolliseksi, haettasessa mitä tahansa aselupaa. Etukäteen lakiesitystä esitellessään arpajais- ja asehallinnon johtaja Jouni Laiho ja ylitarkastaja Mika Lehtonen vakuuttivat, ettei poliisi missään tapauksessa halua ihmisten terveystietoja, ei diagnooseja, ei lääkereseptejä. "Emmehän me niillä mitäään tee. Poliisi haluaa vain lääkärin arvion, ettei hakija ole itselleen tai muille vaarallinen", vakuuttivat molemmat sisäministeriön tiedotustilaisuudessa 11.3. He eivät puhuneet totta.
Lakiesityksen on kirjattu: "Lupa voidaan antaa vain, jos luvanhaltija on antanut suostumuksensa siihen, että poliisilla on oikeus saada hänestä sellainen lääketieteellinen arvio, jonka avulla lupaviranomainen voi arvioida hänen sopivuuttaan ampuma-aseen hallussapitoon".
Kuka päättäisi, kuka tekee arvion? Sen päättäisi poliisi. Aseluvan hakija joutuisi tosiasiassa antamaan poliisille avoimen valtakirjan hankkia terveystietoja. Ne saatuaan poliisi voisi valita mieleisensä lääkärin tietoja arvioimaan. Tämä on täysin poikkeuksellinen esitys.
Esityksen mukaan lääkäri tai muu terveydenhuollon ammattilainen voisi myös ilmoittaa poliisille, jos he katsovat jonkun henkilön olevan sopimaton aseen haltijaksi. Ilmoitus voitaisiin tehdä siitä riippumatta, onko henkilöllä aseita vaiko ei. Lakiesityksessä ei uhrata ajatustakaan kansalaisen oikeusturvalle, siinä ei kerrota edes sitä, saako ilmiannettu tietää hänestä annetusta lausunnosta, ja voiko hän vetää perättömiä puhuneen lääkärin vastuuseen.
Lakiesityksen kirjoittajat ilmeisesti uskovat terveydenhuollon henkilöstön olevan aina oikeassa. Uskon horjuttamiseen pitäisi riittää psykologi Jaana Haapasalon haastattelu Aamulehdessä 20.10.2008: "Haapasalo katsoo, että metsästys ja ampumaurheilu ovat epänormaaleja harrastuksia. 'Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista. Se on tappava harrastusväline, Haapasalo sanoo".
Lakiesitys rikkoo terveystietojen osalta räikeästi perustuslain 10 §:ää, joka turvataan yksityisyyden suojan, mukaan lukien potilastiedot.
Esitys huijaa turvallisuudella
Aselain muuttajat aikovat rikkoa peräti kolmea perustuslain takaamaa perusoikeutta, ja siitä huolimatta he väittävät, että laki voidaan säätää tavallisena lakina. Esityksen logiikkaa on, että turvallisuus on tärkein perusoikeus, mikä tahansa aselain kiristys lujittaa sitä, ja siksi kaikki muut perusoikeudet voidaan sivuuttaa. Tällainen automatiikka ei perustu lakiin, eikä päättely saa mitään tukea edes lakiesitykseen otetuista tilastotiedoista.
Suomen asemäärää pidetään esityksessä suurena, luvallisia aseita on 1 574 000 kappaletta. Se on muuten noin 400 000 asetta vähemmän, kuin mitä nykyistä aselakia 1990-luvulla säädettäessä väitettiin. Aseen hallussapitolupia Suomessa on peräti 670 000 henkilöllä; luvussa ovat mukana myös rinnakkaisluvat.
Suomen henkirikosluvut ovat karmeat, mutta vaikka iltapäivälehtien lööpit muuta väittävät, ampuma-ase ei ole Suomessa tyypillinen tappoväline, ei varsinkaan luvallinen ase. 2000-luvulla keskimäärin kuusi henkirikosta sadasta tehtiin luvallisella ampuma-aseella, niistä kaksi käsiaseella. Ajanjaksolla 2002-2007, johon sisältyy Jokelan joukkomurha, luvallisten ampuma-aseiden osuus oli 6,7 prosenttia henkirikoksista.
Joka 6. yli 15-vuotiaalla suomalaisella on lupa ampuma-aseeseen, noin joka 4. kotitaloudessa on ase tai ainakin aseluvan haltija. Siitä huolimatta synkimmälläkin jaksolla vain joka 15. henkirikos tehtiin luvallisella ampuma-aseella. Ampuma-aseet korreloivat siis henkirikoksiin negatiivisesti.
Lain valmistelijat ovat huolissaan myös asevarkauksista. Niitä kirjattiin viime vuonna 227 (anastettujen aseiden määrä voi olla hieman suurempi, koska useamman aseen vieminen kirjataan yhdeksi rikokseksi). Noin yksi ase 7 000:sta siis onnistutaan varastamaan. Verrataanpa autoihin. Suomen 2,5 miljoonasta henkilöautosta varastetaan vuosittain 20 000, lähes yksi sadasta. Ne ovat vaarallisia tapauksia, koska varkaina kuskeiksi päässeet ovat yleensä ajokortittomia tai humalassa ja useimmiten molempia.
Väite, että aselain muutos parantaisi turvallisuutta ja oikeuttaisi siksi rikkomaan perustuslakia, ei saa mitään tukea tilastoista, eikä tutkimuksista. Siksi perustuslain loukkaamistakaan ei voida perustella turvallisuudella.
Paniikkilaki
Lakiesitys nostaisi käsiaseiden hallussapitoluvan alaikärajan 20-vuoteen. "Ikärajaa korotettaisiin ikään, jossa opiskelu keskiasteen oppilaitoksissa olisi jo säännönmukaisesti päättynyt ....", selitetään perusteluissa. Toisin sanoen esitys on paniikkireaktio Jokelan ja Kauhajoen joukkomurhiin. Jokelan 18-vuotias tappaja valmistautui ylioppilaskirjoituksiin, Kauhajoen 22-vuotias tappaja opiskeli ammattikorkeakoulussa. Lain valmistelijat eivät sanallakaan mainitse Myyrmannin yo-kirjoitukset läpäissyttä, AMK-opiskelut juuri aloittanutta pommimiestä, vaikka tekijänä hän oli aivan seuraajiensa kaltainen.
Iän lisäksi ensimmäisen käsiaseluvan ehtona olisi, että henkilö on harrastanut kaksi vuotta aktiivisesti ammuntaa ampumaseurassa, ampumaseuran aseella, on ampumaseuran jäsen, ja saa aktiivisesta harrastuksestaan todistuksen ampumaseuran asekouluttajalta. Tässä on monta miinaa.
Monet nuoret aloittavat ammunnan ilma-aseilla, ja monet aloittavat sen ampumaseurassa. Harrastuksessa on luonnollinen kehitysvaihe siirtyä ruutiaseisiin, viimeistään 18-vuotiaana, jolloin tähän asti on saanut oman aseluvan. "Ellei ilma-asekautta oteta huomioon, nuorten ampujien valmennus vaikeutuu suuresti", totesi Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi Helsingin Messukeskuksessa, Aseet & Vastuullisuus seminaarissa.
Lakiesitys ei ota huomioon ilma-aseharrastusta, eikä edes ampuma-harrastusta haulikoilla ja kiväärillä, joihin 18-vuotta täyttänyt saisi edelleen luvan.
On luultavasti yleisesti hyväksyttyä, että lupia ampuma-aseeseen saavat vain ne, jotka oikeasti aikovat ammuntaa harrastaa. Jälkikäteen on helppo sanoa, ettei Jokelan ja Kauhajoen tappajien olisi pitänyt saada aselupaa. Toisaalta jälkikäteen on myös helppo nähdä, että nuorukaiset olivat jo päättäneet tehdä joukko- ja itsemurhan, aseen hankkiminen oli vain välineen valinta. Yhtä hyvin he olisivat voineet rakentaa pommin, kuten teki Myyrmannin mies.
Joka tapauksessa on kohtuullista esittää luvan myöntäjälle näyttöä aseharrastuksen vakavuudesta. Esimerkiksi metsästäjätutkinnon suorittaminen vaatii sen verran vaivaa, että sen suorittanut mitä todennäköisimmin on harrastuksensa kanssa tosissaan, kun hän hakee aseen hankkimislupaa, metsästysperusteella.
Ampujia edustavat järjestöt ovat jo 1990-luvulta lähtien kehitelleet ajatusta ampujakortista. Sen saaminen edellyttäisi teoriakurssia, ja hakija saisi myös ainakin muutaman ammuntakerran kurssituksen itse toimintaan. Tiedot testattaisiin lopputentissä, jonka läpäisseet saisivat ampumakortin. Kyseessä olisi ampumaurheiluun kehitelty muunnos metsästäjätutkinnosta. Eikä olisi pahitteeksi, vaikka metsästystutkinnossakin annettaisiin nykyistä enemmän koulutusta aseen käsittelyyn.
Ampujakortin suorittaminen olisi jo vahva näyttö vakavasta kiinnostuksestaan lajiin. Tällaisten kurssien järjestämiseen myös ampumaseurojen resurssit luultavasti riittäisivät. Lainsäätäjää tämä mahdollisuus ei kuitenkaan ole koskaan kiinnostanut.
Sen sijaan sisäministeriö odottaa nyt, että ampumaseurat kouluttavat kutakin käsiaseella ammuntaa aloittelevaa kaksi vuotta, ampumaseuran aseilla ja kirjaavat käynnit radalla, jotta voivat antaa todistuksen aktiivisuudesta.
Lain perusteluissa myönnetään, ettei ampumaseuroilla ole aseita, mutta oletetaan niiden sellaisia hankkivan.
Asehallinnossa tiedetään, ettei ampumaseuroilla ole myöskään tiloja edes seurojen aseiden säilytykseen, mutta siitä ei piitata. Kouluttajakysymyksen ratkaisuksi lain valmistelijoille riittää, että syntyvä poliisihallitus hyväksyy sellaiset. Lain perusteluissa ei uhrata ajatusta sille, kuka maksaa kouluttajien palkat.
Pakkojäsenyys on ansa
Ampumaseuroilla tarkoitetaan yhdistyslain 4 §:ssä mainittuja järjestöjä: "Yhdistystä, jonka toimintaan kuuluu harjoituttaminen ampuma-aseiden käyttöön ja joka ei ole yksinomaan metsästystä varten, ei saa perustaa ilman lääninhallituksen lupaa". Ne ovat siis luvanvaraisia.
Nykyisen ampuma-aselain perusteluissa todetaan, ettei aseluvan ehdoksi voi asettaa ampumaseuran jäsenyyttä, koska se rikkoisi aiemmin voimassa olleen hallitusmuodon 10 a § takaamaa yhdistysmisvapautta. Yhdistysmivapauden oleellinen osa on oikeus olla yhdistymättä.
Hallitusmuodon nimi on muuttunut perustuslaiksi, mutta se säätää yhdistysmisvapaudesta täsmälleen samoin, kuin edeltäjänsä. Tämä perustuslain säätämä perusoikeus ei siis ole muuttunut miksikään. Silti tällä kertaa lain valmistelija väittää kylmästi, että laki voidaan säätää tavallisena lakina, vaikka se loukkaa perustuslakia.
Lakiesityksen perusteluissa väitetään: "Henkilö voi vapaasti ratkaista sen, ryhtyykö hän harrastamaan ampumaurheilua. Jos hän ryhtyy, hänen on liityttävä jonkin yhdistyslain 4 §:n mukaisen luvan saaneen yhdistyksen jäseneksi. Hän voi vapaasti ratkaista sen, minkä yhdistyksen jäseneksi hän liittyy. (...) Ottaen huomioon, että kysymys on harrastustoiminnasta, eikä toimintaa ole sidottu minkään tietyn yhdistyksen jäsenyyteen, ei kysymyksessä ole perustuslain 13 §:n 2 momentin vastaisesta yhdistymisvapauden rajoittamisesta".
Lain valmistelijat siis väittävät, ettei perustuslaki koske harrastustoimintaa. Väite perustuu joko hallinnon tahtoon tai poliittiseen kauppaan, mutta lakiin se ei perustu. Lain valmistelijat eivät piittaa myöskään siitä, että suuressa osassa maata lähinkin ampumaseura on kaukana, eivätkä siitä, että yhdistykset itse päättävät, ketä ne ottavat jäsenikseen, ketä eivät. Kukaan ei siis voi vapaasti ratkaista, mihin liittyy.
Pääperusteeksi tarjotaankin jälleen väitettä henkilökohtaisen turvallisuuden paranemisesta. Kuten on jo näytetty, väitteen tueksi ei lakiesityksessä esitetä mitään, mikä kestäisi kritiikkiä. Lain valmistelijoilla vain takertuvat kuvitelmaan, että mikä tahansa mikä vaikeuttaa ampuma-aseen saantia, oikeuttaa loukkaamaan perustuslakia. Näin on voitu poliittisesti sopia, mutta siitä huolimatta esitys on vastoin perustuslakia.
Eräistä ampujien järjestöjen edustajien lehdissä lainatuista puheenvuoroista - siteerausten tarkkuudesta ei ole mitään varmuutta - saa kuvan, kuin pakkojäsenyys hyväksyttäisiin, koska sen uskotaan tuovan uutta väkeä yhdistyksiin. Ennen pakon hyväksymistä kannattaisi miettiä ainakin kolmea asiaa, erityisesti kannattaa pohtia, miksi lain laatijoille on niin tärkeää vielä hanke läpi tavallisena lakina.
Lakiesityksessä pakkojäsenyys on vain käsiaseluvan saamisen ehto. On kuitenkin hyvin yksinkertaista muuttaa lakia, jos se hyväksytään tavallisena lakina. Tässä tapauksessa tarvitsee vain poistaa lakiin esitystä 45 §:stä muutama sana, ja kaikki aseluvat on sidottu pakkojäsenyyteen. Aselain muuttamisen II vaihe on tulossa jo ensi vuonna.
Lain valmistelijat eivät vaivautuneet tutkimaan, montako yhdistyslain 4 §:n mukaista ampumaseuraa Suomessa on. Arpajais- ja asehallinto alkoi selvittää asiaa vasta, kun 13.3 kysyin lukumäärää ylitarkastaja Mika Lehtoselta. Puolentoista viikon selvitystyön jälkeen vastaus oli "430 kappaletta, Itä-Suomen lääni puuttuu vielä".
Noin 2 500 metsästysseuraa on järjestäytynyt Suomen Metsästäjäliittoon, jonka toiminnanjohtaja Juha K. Kairikko arvioi seuroista puolen - yli 1 200 - olevan myös ampumaseuroja. Arpajaishallinto laskee aivan toisin. Ei siis tiedetä edes ampumaseurojen määrää, eikä alueellista kattavuutta. Ensi vuoden alusta yhdistyslain 4 § mukainen hyväksyntä siirtyy muuten poliisihallitukselle, arpajais- ja asehallinnolle.
Kolmas syy vastustaa pakkojäsenyyttä on periaatteellinen. Jos perusoikeuksien yli voidaan kävellä milloin vain asiasta poliittisesti sovitaan, perusoikeutemme ovat hyvin löyhässä, kuten terveystietojenkin osalta näkyy.
Poliisi valvontaan
Lakiesityksen mukaan poliisi voisi tarkastaa aseen omistajan säilyttävän kalustoaan säädösten mukaisesti. Tarkoitus olisi valita vuosittain aserekisteristä henkilöitä, joiden säilytystilat tutkittaisiin. Tarkastuksesta olisi ilmoitettava vähintään kaksi viikkoa aikaisemmin.
Tarkastusoikeus voi olla perusteltu, mutta loukkaa silti perustuslain takaamaa kotirauhaa, joten laki pitäisi myös tältä osin säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Aselakiesitys on jälleen yksi lenkki loputtomassa ketjussa, jolla poliisille luovutetaan aina vain lisää valtaa. Poliisia ei kuitenkaan valvo kukaan, päinvastoin. Poliisi- ja syyttälaitos eivät koskaan toimi niin tehokkaasti, kuin estäessään poliisin ja syyttäjien virkarikosten tutkinnan.
Viime syksynä poliisiylijohtaja Míkko Paatero antoi, hallitusneuvos Jouni Laihon esittelystä määräyksiä aselain soveltamisesta. Osa määräyksistä oli lakiin perustumattomia. Konsulit eivät edes havahtuneet.
Julkaistu Ase-lehti 2/2009 (16.4.2009).