Ruuhkamaksuilla poliisivaltioon

Pääkaupunkialueelle, käytännössä Helsinkiin, suunnitelluista ruuhkamaksuista käyty keskustelu on ollut osin ällistyttävää. En minä sitä enää jaksa ihmetellä, että autoilufanaatikot vastustavat maksua, sillä heidän maailmassaan mikä tahansa autoilun rajoittaminen tai verottaminen on Belsebuubin työtä.
Hämmästelen sitä, mitä kaikkea osa maksujen kannattajista on valmis niiden vuoksi uhraamaan. Esimerkiksi perusoikeudet.
Ruuhkamaksut ovat olleet käytössä Tukholmassa jo pitkään. Ne ovat jopa suosittuja, koska kaupungin ruuhkaliikenteen lasketaan pudonneen reilun viidenneksen ja mitä vähemmän autot seisovat jonoissa tyhjäkäynnillä tuprutellen, sitä pienemmät ovat päästöt.
Maksut ovat helpottaneet ruuhkia, vähentäneet turhaa autoilua ja leikanneet päästöjä.
Ruuhkamaksut ovat siis käypäinen keino vähentää autoilua juuri siellä, missä se on kaikkein turhinta ja aikaan, jolloin siitä aiheutuu suurin riesa.

On vaikea ymmärtää, miksi Suomessa on hyvä hanke välttämättä haluttu pilata tekniikalla, joka tekee siitä mahdottoman hyväksyä. Kysymys on tekniikasta, jolla ruuhkamaksut kerätään.
Liikenneministeriö kannattaa satelliittipaikannusta, koska liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) tavoitteet ulottuvat kauas yli ruuhkamaksujen.
Hän haluaisi muuttaa koko autoverotuksen ajettuihin kilometreihin perustuvaksi, mikä onnistuisi helpoiten valtakunnallisella satelliittipaikannuksella. Paikannus edellyttää autoihin kiinteästi asennettua laitetta, jonka avulla jokaisen ajoneuvon liikkumista voidaan seurata reaaliaikaisesti ja samalla tiedot sen liikkeistä tallennetaan.
Autot, jatkossa ehkä veneetkin, olisivat viranomaisten tauottomassa valvonnassa. Viimeistään tässä kohden luulisi uneliaimmankin kansalaisen havahtuvan kyselemään mitä ihmeen poliisivaltiota tänne oikein puuhataan. Erityisesti vapaiden kansalaisjärjestöjen aktiiveilta odottaisi jyrkkiä vastalauseita, mutta heistäpä osa onkin satelliittipaikannuksesta innoissaan.
Se on heidän mielestään loistava idea. Voidaan jakaa maksut oikeudenmukaisesti ja niin edelleen.
Euroopan ihmisoikeussopimus ja Suomen perustuslaki takaavat oikeuden yksityisyyteen. Miten sen käy, kysyn. No joo, on se tietysti vähän ikävä juttu yksityisyyden kannalta, mutta kun paikannuksella on niin hyvä tarkoitus, vastaa tämä vaihtoehtoväki.
"Hyvää tarkoittavat ihmiset ovat paholaisen kätyreitä", sanoo Wagner, siinä sian ja naisen sarjakuvassa, ja minä epäilen samaa.

Tällaiset järjestelmät päätyvät Suomessa poikkeuksetta myös poliisin käyttöön. Muistakaapa sormenjälkipassia. Ne eivät tarvitse toimiakseen minkäänlaista rekisteriä, mutta Suomessa poliisi vaati ja sai sitä varten rekisterin, ja itselleen sen käyttöoikeudet.
Suomessa poliisi saa mitkä tahansa valtuudet, kun se heittää suupielestään maagiset sanat "edistää rikostutkintaa". Passien avulla poliisi haalii vähitellen koko Suomen kansan sormenjälkirekisteriinsä.
Pentti Linkola on säikytellyt luonnosuojelijoita perusoikeuksia pilkkaavilla saarnoillaan, joista monella on ollut kiire sanoutua irti. Samat irtisanoutujat haluaisivat toteuttaa käytännössä sen, mistä Linkola vain puhuu.
Ruuhkamaksujen kerääminen onnistuu Tukholmassa ilman satelliitteja, joten totalitäärisiä sivupyrkimyksiä ei meilläkään voi selittää yksin ruuhkilla.
Hiukan nolottaa, että Suomessa niin moni kansalainen on aina valmis itse teloittamaan perusoikeutensa.

Julkaistu: Suomen Luonto 10/2009 (18.12.2009)