Poliisihallituksen levittämä "tieto" ampuma-aseista koostuu täysvalheista ja puolitotuuksista. Disinformaation syöttämisestä medialle vastaa ylitarkastaja Reima Pensala. Miksi Poliisihallitus toimii näin?
Poliisihallitus ja KRP:n rikostekninen laboratorio ovat antaneet starttiaseista tekaistuja lausuntoja, joiden johtopäätökset eivät perustu tutkimukseen. Osa Poliisihallituksen lausunnoista on kokonaan keksittyjä. Lausunnot ovat myös päinvastaiset, kuin ulkomaisten viranomaisten johtopäätökset.
On vahvat perusteet epäillä poliisin asehallintoyksikön päällikkö Mika Lehtosen ja ylitarkastaja Jussi Kytösaaren tehneen väärän valan Itä-Suomen hovioikeudessa. Myös eräitä muita asehallinnon virkamiehiä on syytä epäillä rikoksista.
Ukrainan kriisi ja Venäjän tilanne ovat romahduttaneet ulkopoliittisen keskustelun tasolle, jolle vertaista joutuu hakemaan 1970-luvulta. Tai 1930-luvulta.
Jukka Kemppinen on juristi, Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun entinen informaatio-oikeuden professori, runoilija, kääntäjä ja paljon muuta. Hän on hyvin monipuolisesti sivistynyt mies. Sekään ei estänyt häntä kirjoittamasta blogissaan holtitonta roskaa Helsingin itsenäisyyspäivän taskukokoisesta mellakasta:
Presidentinlinnan itsenäisyysjuhlille astelee tänään monta Suomen-syöjää, poliitikkoa ja talouspäättäjää joiden keskeinen työ on yrittää siirtää kansallinen päätösvaltamme ylikansallisille yhtiöille.
Europarlamenttivaalien tärkein kysymys olisi pitänyt olla, ja ensi eduskuntavaalien tärkein kysymys on suhtautuminen EU:n ja Yhdysvaltain välillä neuvoteltavaan kauppa- ja investointisopimukseen, TTIP. 1)
Venäläiset sotilaat havaitsi ensimmäisenä Arolan talon emäntä. Aamun haileassa kajossa hän näki puna-armeijan tulevan, kokosi kolme lastaan vesikelkkaan ja viuhtoi Juntusrannan kylään viemään sanaa omille sotilaille. Eurooppalainen suursota vyöryi Kainuun selkosiin päivälleen 75 vuotta sitten.
Onko kaikilla puolueilla sama vastuu edustajiensa rikoksista ja toilailuista? Vai ovatko toiset puolueet syyllisempiä kuin toiset?
Hieman yllätti tieto, että Helsingin Laajasalosta murhattuna löytyneen naisen tappaja on kokoomusnuorten entinen viestintäpäällikkö, ja nuorten Helsingin piirin nykyinen toiminnanjohtaja.
Hallituksen norminpurkutalkoiden työpöydälle kuuluu myös ampuma-aselaki. Siitä voidaan helposti poistaa turhia säädöksiä, jolloin armahdetaan kansalaiset joutavasta kiusanteosta, ja säästetään tavattomasti virkatyötä.
Suomeen säädettiin vuonna 1998 varsin onnistunut ampuma-aselaki. Lain valmistelu oli esimerkillistä: avoin ja kansalaisjärjestöjä todella kuultiin.
Ohjaaja Pekka Lehdon "Ulvilan murhamysteeri" avaa maan kuuluisimman murhajutun outoja käänteitä. Myöskään poliisien ja syyttäjien kädestä syöviä toimittajia ei unohdeta.
Syyttäjät ovat julkisuudessa valehdelleet puolustuksen todistajasta, näin mustamaalanneet ja muutoinkin uhkailleet häntä.