Idea pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuista oli hyvä. Henkilöautojen tungeksiminen Helsinginniemellä on turhauttavaa ja liikenteen jatkuva, turruttava meteli käy mielen päälle.
Asia muuttui kokonaan toiseksi, kun liikenneministeriö innostui, alun perin ministeri Anu Vehviläisen (kesk.) johdolla ruuhkamaksujen keräämisestä ajoneuvojen satelliittipaikannuksella. Liikenneministeriö haluaa muuttaa autoverotusta siten, että veroa kerättäisiin ajettujen kilometrien mukaan. Koko maassa.
Tätä kutsutaan siirtymiseksi käytön verottamiseen, omistamisen verottamisen sijaa. Se on humpuukia. Käyttöä verotetaan nyt, nimi on polttoainevero. Se on hyvä ympäristövero, koska polttoainevero rankaisee juopon auton omistajaa, ja suosii vähän kuluttavalla riisikupilla ajavaa. Kilometrivero verottaa samalla tavalla Hummeria ja säästöautoa, missä ei ole mitään järkeä.
Ruuhkamaksut pääkaupunkiseudulla voidaan koota ilman satelliitteja, kuten ne kootaan Tukholmassa. Sen sijaan koko valtakunnan asettaminen kilometriverolle ei onnistu kuin satelliittipaikannuksella. Ruuhkamaksuista, joiden piti auttaa vähentämään Helsingin ruuhkia, on tullut Troijan puuhevonen, jolla koetetaan avata portti satelliittivalvonnalle koko maahan.
Satelliittipaikannus pakottaa jokaisen auton jatkuvaan, reaaliaikaiseen viranomaisten valvontaa, ja auton liikkeet tallennetaan. Se on kammottava ajatus. Kuten tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio totesi, ei kuulu viranomaisille, missä kenenkin auto kulloinkin on, ja tällainen urkinta loukkaa yksityisyyttä. Katson sen loukkaavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaamaa oikeutta yksityiselämään.
Ilman epäilystäkään järjestelmä päätyisi myös poliisin käyttöön. Sormenjälkipassit näyttävät, kuinka se käy. Kun sormenjälkipassit otettiin käyttöön, jäljet tallennettiin rekisteriin, jota passijärjestelmä ei tarvitse. Kaikki passit vanhenevat aikanaan, ja niitä uusittaessa on vähitellen koko Suomen kansa tässä sormenjälkirekisterissä.
Poliisi on vaatinut itselleen rekisterin käyttöoikeutta ja sen pr-osasto aloitti tammikuussa yleisökampanjan. En tosin pidä kampanjaa kovin merkittävänä, sillä epäilemättä jo lakia säädettäessä käyttöoikeus luvattiin poliisille. Sitä voi nimittää lain salaiseksi lisäpöytäkirjaksi. Rekisteri nimittäin perustettiin yksin poliisin vaatimuksesta, ei sitä kukaan muu tarvinnut eikä tarvitse. Nykyään täytyy tehdä vakavahko rikos päästäkseen poliisin sormenjälkirekisteriin, kohta sinne päätyy vain olemalla Suomen kansalainen.
Samoin kävisi satelliittipaikannuksen kanssa. Kansalaisia rauhoiteltaisiin sillä, ettei poliisi saisi oikeutta järjestelmän käyttöön vielä lakia säädettäessä. Kun tekniikka on käytössä, oikeus annetaan pienellä lakimuutoksella. Suomessa proseduuriin kuuluu myös, että ensiksi poliisi saa käyttää uutta keinoa vain kaikkein törkeimpien rikosten tutkinnassa, sitten kynnystä alennetaan kerta toisensa jälkeen, kunnes sitä voidaan käyttää missä vain. Näin tehtiin esimerkiksi puhelinkuuntelun kanssa.
Kaikki selitykset, joita huomaan pyöritellyn mm. vihreän liiton puoluehallituksessa (1), satelliitin keräämään tiedon säilyttämisestä mahdollisimman lyhyen aikaa, tiedon jakamisen rajoittamisesta niin ette sitä annettaisi poliisille, ovat hyväuskoisten päiväunia. Niillä petetään itseään, äänestäjiä tai molempia. Tosielämässä systeemiä käytettäisiin hyvin pian kansalaisten reaaliaikaiseen poliisivalvontaan.
Tämä ei ole irrallinen hanke. Poliisin kolmas suuri tavoite on koko kansan DNA-näytteiden rekisteröinti, mille poliisi kaikessa hiljaisuudessa muokkaa vaikuttajia myötämielisiksi. Tiedän sen, koska olen monet kerrat istunut sisäministeriön poliisiosaston tai keskusrikospoliisin toimittajille järjestämissä tilaisuuksissa ja hyvää punaviiniä siemaillen kuunnellut lipeviä selityksiä yleisen DNA-rekisterin hyödyllisyydestä. Ja siitä kuinka helppoa sen kerääminen on: otetaan vauvasta näyte synnytyslaitoksella.
Aluksi oli tarkoitus vähentää Helsingin ruuhkia ja kerätä rahaa joukkoliikenteen kehittämiseen. Tätä myös ympäristöliike kannatti, niin minäkin. Nyt kysymys onkin poliisivaltiolle ominaisesta urkintakoneistosta, joka liittyy poliisin muihin samanlaisiin hankkeisiin. Jopa liikenneministeri Anu Vehviläistä alkoi hirvittää sen jälkeen, kun ministeriönsä oli julkistanut satelliittipaikannusta ylistävän mietinnön: "Minua askarruttavat myös satelliittipaikannukseen liittyvät yksityisyydensuojakysymykset" (2).
On hämmästyttävää, että puolueista vihreä liitto ajaa kaikkein innokkaimmin satelliittiurkintaa, ilmoittaen vaativansa sen ottamista seuraavaan hallitusohjelmaan (3). Ihmettelen myös ettei SDP, jolla on aina ollut vahva ihmisoikeuksia puolustava joukkonsa, ole nyt älähtänyt niistä. Kokoomuksesta kuuluu kritiikkiä, mutta yksinomaan siksi, että maksu olisi uusi vero. Muinaista koti-uskonto-isänmaa -puoluetta kiinnostaa nykyään vain raha, vapaudesta viis.
Kun puolueista ei siihen ole, on luonnonsuojeluliikkeen ja muiden vapaiden kansalaisjärjestöjen on aika palauttaa ruuhkamaksut maan pinnalle - kirjaimellisesti. Ellei se onnistu, hylätä ne. Riippumatta siitä mitä etuja satelliittipaikannus antaa, sen ihmisoikeushinta on aivan liian kova. Vapaiden kansalaisjärjestöjen tehtävä on puolustaa ihmisoikeuksia, joita ilman ei ole myöskään vapaita kansalaisjärjestöjä. Kansalaisjärjestöjen asia ei ole rakentaa vaan vastustaa poliisivaltiota. Meille sopii ohjenuoraksi edesmenneen ystäväni Matti Wuoren tokaisu:
"Kansalaisyhteiskuntaa ei voi perustaa pakotteihin, vaan pakoteihin."
1) Vihreä Lanka nettilehti 18.1.2011
2) Helsingin Sanomat 4.2.2011, mielipidekirjoitus
3) Helsingin Sanomat 4.2.2011