Toimittaja Tuomo Pietiläinen vannoo uskollisuuttaan keskusrikospoliisille, joka vuotaa hänelle tietoja kollegoista.
Tuomo Pietiläisen Helsingin Sanomissa 17.4.2014 julkaistu kolumni "Vallan vahtikoirat talutusnuorassa" on perin erikoinen teksti. Hän vahvasti vihjailee rikollisiksi niitä toimittajia, jotka suhtautuvat epäillen huumepoliisi Jari Aarnio -tutkintaan. Vähintäänkin Pietiläinen arvelee heidän kulkevan Aarnion talutusnuorassa. 1)
Kiintoisaa, ettei Pietiläinen huomaa istuvansa itse lasikaapissa, kuten koko Helsingin Sanomien toimitus. Pietiläisen tiedot ovat mitä ilmeisimmin peräisin joko Aarnio-jutun tutkinnanjohtajilta, Jukka Haavistolta ja Krista Soukolalta, tai sitten vihamiehensä tekoja tutkivilta keskusrikospoliisin (KRP) edustajilta. KRP:n tiskin alta saamillaan astaloilla Pietiläinen hutkii kollegojaan väittäen näiden olevan talutusnuorassa, koska he ovat rohjenneet epäillä KRP:n toimia. Ei ole itse- eikä lähdekritiikki päässyt häiritsemään Pietiläisen aatoksen lentoa.
Vaikka kolumni on yhden toimittajan tuotos, pidän sitä myös lehden kannanottona. Näin siksi, että kirjoitus sisältää journalismin periaatteista jyrkästi poikkeavia linjauksia, ja siksi, että HS on julkaissut useita Aarnio-skuuppeja, joiden lähde todennäköisesti on KRP. Monet toimittajat ovat epäilleet juttujen luotettavuutta, mikä suuresti kiukuttaa HS:n toimitusta. Kolumnin räikeitä väitteitä kannattaa tutkailla tarkemminkin.
HS hyökkää lähdesuojaa vastaan
Pietiläinen kirjoittaa:
"Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion rikostutkinnassa oli talvella syntymässä uusi ja yllättävä epäiltyjen joukko: rikosasioista kirjoittavat toimittajat. Aarnio oli nimittäin ollut hyvää pataa valikoimiensa toimittajien kanssa, ja hän oli mitä ilmeisimmin ruokkinut heitä kiinnostavilla tiedoilla." (---)
"Mikä sitten oli ongelma Aarnion hyvävelitoimittajien tekemisissä?"
"Aarnio-tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, että jotkut toimittajat näyttävät suorastaan yllyttäneen Aarniota kertomaan salassa pidettävää tietoa itselleen. Yllyttäminen salassapitovelvollisuuden rikkomiseen on rikos, josta myös toimittaja voi saada tuomion."
Kokeneena toimittajana Pietiläinen tietää, että mikä tahansa sellainen kysymys, joka tähtää salaisen aineiston saamiseen virkamieheltä, voidaan tulkita yllytykseksi. "Kerro" sisältää yllytyksen, jos niin halutaan nähdä. Aivan varmasti myöskään Aarnio-skuuppeja kirjoitelleet HS:n toimittajat eivät ole pelkästään ottaneet passiivisesti vastaan KRP:n vuotamaa salaista aineistoa. Aivan varmasti he ovat myös kysyneet salaista tietoa. Ainakin pyytäneet: "Kerro".
Jos tämä katsotaan yllytykseksi päädytään päinvastaiseen, kuin mitä lainsäätäjä on tarkoittanut. Lainsäätäjä on nimittäin hyväksynyt tietovuodot medialle. Toimittajille on laissa säädetty lähdesuoja, jonka turvin tietovuodot ovat mahdollisia.
Lähdesuoja on poliisin ja valtakunnansyyttäjänviraston jatkuvien hyökkäilyjen kohteena. Virastoista heitellään aina silloin tällöin koepalloja, ehdotellaan että lähdesuoja pitäisi voida murtaa, kun vuotaja on tehnyt salassapitorikoksen. Siis vuotanut salaiseksi määrättyjä tietoja. Merkittävät tietovuodot koskevat aina salassa pidettävää tietoa. Poliisin ja valtakunnansyyttäjänviraston tavoitteena on siis lähdesuojan likvidointi. Tavoite on vaativa, sillä muun muassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin korostaa toimittajien lähdesuojan tärkeyttä, oleellisena osana sananvapautta ja demokratiaa. Se ei estä poliisia yrittämästä.
Kokeneena toimittajana Pietiläinen tietää tämän. Hänen täytyy tietää, miten vaarallisia lähdesuojalle ovat yritykset eliminoida se keinottelemalla yllytys-syytöksillä. Normaali reaktio alan ammattilaiselta olisi jyrkästi torjua tällainen hyökkäys. Lasitalossa kaikki on toisin, Helsingin Sanomien toimittaja lähtee hyökkäykseen mukaan. Sen päälle Pietiläinen kirjoittaa vahingoniloisena:
"Aarnio-tutkintaryhmä linjasi kuitenkin, että toimittajat jäävät rikostutkinnan ulkopuolelle. (---) Viitisen toimittajaa isoissa mediataloissa odottaa silti Aarnio-tutkinnan pöytäkirjoja kylmä rinki työtuolillaan."
Aarnio-jutun tutkinnanjohtajat eivät ole tiedottaneet tällaisesta. On ilmeistä, että Aarnio-tutkijat ovat vuotaneet ne Helsingin Sanomille.
Ratkaisevatko toimittajat esitutkinnan?
Suoraan sylttytehtaalle viittaavat myös nämä Pietiläisen heitot:
"Yksi epäily on, että Aarnio on julkaissut luottotoimittajiensa avulla liioiteltuja tarinoita keskusrikospoliisin ja Helsingin huumepoliisin riidoista. Näin keskusrikospoliisi on saatu pidetyksi loitolla Aarniosta, kun tämän arveluttavat työmetodit ovat uhanneet paljastua."
"Onko toimittaja siis heittäytynyt Aarnion vietäväksi ja kirjoittanut hänen toiveidensa mukaisia juttuja?"
Ensinnäkin Pietilä on kehitellyt aika erikoisen salaliittoteorian, jonka ydin näyttäisi olevan, että toimittajien kaveruus pelastaa ison poliisilaitoksen huumeyksikön pomon toimiensa tutkinnalta. Minulle tuottaa suuria vaikeuksia uskoa, että Pietiläinen uskoisi itsekään viritelmäänsä.
Toisekseen KRP:n ja Helsingin huumepoliisin, ja vähän laajemminkin Helsingin poliisilaitoksen huonoja välejä on vaikea liioitella.
Sen jälkeen kun Aarnio helmikuussa 2013 eräässä tv-ohjelmassa piti pilkkanaan KRP:n propagandaa järjestäytyneestä rikollisuudesta, KRP:n päälliköiden suhtautumista Aarnioon kuvaa lähinnä sana viha. Myös Helsingin poliisipäällikkö Jukka Riikonen moitti KRP:tä kansalaisten pelottelusta. Sekin otettiin Jokiniemessä raskaasti, mutta eniten siellä vihattiin ja vihataan Aarniota.
Pietiläinen onnistui unohtamaan, että Aarnio-tutkinnan ytimessä on huumelasti, jonka ympärillä KRP ja helsinkiläiset tekivät muutama vuosi sitten toisistaan rikosilmoituksia. Helsingin Sanomat julkaisi tuolloin, kesken prosessin isoja, näyttäviä juttuja joissa muun muassa Jukka Riikonen pääsi julistamaan, kuinka hävytöntä on edes epäillä heidän miehiään mistään. Kukaan muu kansalainen ei saisi HS:lta palstatilaa samanlaiselle, kesken prosessin. Oliko HS siis jonkun talutusnuorassa?
Tuohon vyyhteen kuuluivat myös epäilyt Vantaan poliisin ja KRP:n rikoksista huumetutkinnassa. Tutkinnanjohtaja-syyttäjä Marianna Semi halusi selvittää KRP:n vasikkatoiminnan laillisuutta yrittämällä kotietsintää Jokiniemen konttoriin. Semi kertoi poliisien uhkailleen häntä, ja yritti turvata tutkinnan käyttämällä julkisuutta. Se ei häntä, eikä tutkintaa pelastanut. Tutkinnanjohtaja vaihdettiin vikkelästi, eikä Vantaan ja KRP:n tekosia tutkittu. Miten tämä sopii Pietiläisen salaliittoteoriaan?
Vaihdettuaan tutkinnanjohtajan valtakunnansyyttäjänvirasto tutkitutti huumepoliisien jutut pimeiksi, kuten sanonta kuuluu. Olen suurella mielenkiinnolla pannut merkille, ettei tämä VKSV:n hämärä rooli kiinnosta HS:ia lainkaan, vaikka osin sama vyyhti on pöydällä.
Juuri nyt KRP:llä on tarve selitellä sen ja Helsingin poliisilaitoksen kiistoja vähäisemmiksi kuin ne ovat, koska on aika kiusallista, että he tutkivat pitkäaikaisen kiistakumppaninsa tekemisiä. Myös siksi Pietiläisen teksti näyttää kuin suoraan KRP:n toimittamalta.
Nova ja herjat keppihevosina
Tuomo Pietiläinen hakee "Aarnion talutusnuora" -väitteelleen tukea kaukaa, liikemiessakista, joka halusi ostaa itselleen oman eduskuntaryhmän. Siis Nova-yhtiöistä, Arto Merisalosta ja kumppaneista:
"Viimeksi Nova-yhtiöiden esitutkinta paljasti, että toistuvasti talousrikoksista tuomittu vaalirahoittaja kestitsi tunnettuja toimittajia kalliisti muutama vuosi sitten. "Hyvin syöneiden toimittajien kirjoitukset Nova-lähteestään olivat hyvin pehmenteleviä."
Näin tapahtui. Pietiläinen olisi samoin tein voinut kertoa nimetkin. Novan syöttämät ja juottamat toimittajat olivat kolumnisti Aarno Laitinen ja hänen vaimonsa, HS:n toimittaja Seija Sartti. Sartti tunnetaan laajoista artikkeleistaan, joissa nimettömät "toimitusjohtajat", "johtavassa asemassa olevat" ja muu nimetön parempi väki esittelee esimerkiksi työelämästä väitteitä, jotka kivasti vastaavat Sartin omia poliittisia näkemyksiä. Olen usein ihmetellyt, moniko näistä nimettömistä on oikeasti olemassa.
Kumpikaan ei ole oikeustoimittaja, ei uutisoi rikosjuttuja, ei rikos- ja prosessioikeuden lainsäädäntöä ja tuskin he niistä juuri mitään tietävätkään. Silti heidän syöpöttelyillään Pietiläinen pääsee huipentamaan hyökkäyksensä kriittisiä oikeustoimittajia vastaan:
"Äärimmillään toimittajat alkavat syödä toisiaan. Muutama toimittaja on osallistunut lokakampanjaan, jonka tavoitteena on viedä Aarniosta kriittisesti kirjoittaneiden toimittajien uskottavuus. Yksi heistä on tehnyt sen jopa julkisesti kolumnipalstallaan."
"Metodi on ollut paljon käytetty ja halpa: kun itse uutisista ei löydy asiavirheitä, hyökätään kirjoittajaa vastaan."
Tuo "yksi heistä" on jälleen Aarno Laitinen. Kolumnissaan Iltalehdessä 24.11.2013 hän kritisoi toimittajia hyväuskoisuudesta muun muassa Aarnio-jutussa ja letkautti sitten:
"Krp:llä on vahva ote mediasta, jossa sillä on paljon luottotoimittajia. Yksi avaintoimija on rikostoimittajatar, jota leikkisästi nimitetään poliisien kiertopalkinnoksi."
Ensimmäisessä lauseessaan Laitinen on täysin oikeassa, mutta viimeisen lauseen herja on matalaotsainen. Räävittömyys ja hatusta tempaistut väitteet ovat Laitisen tavaramerkki. Yhtä hatusta tempaistuja kuin usein ovat Laitisen tarinat, on Pietiläisen yritys kumota Laitisella koko Aarnio-tutkintaan kohdistettu kritiikki.
Myös tässä Pietiläinen on joko naiivi tai vilpillinen: "--- kun itse uutisista ei löydy asiavirheitä ---". HS:n Aarnio-skuupit perustuvat pääosin salaiseksi määrättyyn aineistoon, jota ei voi tarkistaa. Siten sen tutkiminen mikä HS:n jutuista pitää paikkansa, mikä ei, jää siihen aikaan kun Aarnio-jutun asiakirjat tulevat julkisiksi. Jos tulevat.
Siksi tämä Laitisen piruilu osuu maaliin: "Jos (---) Aarnio tuomitaan lahjuksista sen vuoksi, että hän on saanut joskus lainaksi Trevocin pakettiauton ja hänen poikansa urheiluharrastusta on sponsoroitu tuhannella eurolla, niin joukko toimittajia saa taas lumilapioita ja muita tutkivan journalismin palkintoja."
Hutkivan, anteeksi, Tutkivan journalismin yhdistys palkitsi juuri HS:n toimittajia lumilapioilla Aarnio-uutisoinnista, vaikka emme vielä tiedä ovatko jutut totta, vai vaikkapa KRP:n propagandatemppuja.
Aarnio-tutkinta epäilyttää
Jokainen näitä sivuja lukenut tietää, ettei ajatus poliisin rikollisuudesta ole minulle vieras. Se on minulle paljon tutumpi asia kuin Helsingin Sanomien toimitukselle. Tällä vuosituhannella olen julkistanut poliisien virkarikoksia enemmän kuin yksikään muu toimittaja tässä maassa. Valtakunnansyyttäjänviraston mielivaltaa ja rikoksia olen julkistanut enemmän kuin muut toimittajat yhteensä; esimerkiksi Helsingin Sanomat vaikenee niistä täysin. Aihe on heille tabu.
Miksi Aarnio-tutkinta herättää epäilyksiä? Eräs kollega totesi: "Tämä on liian hyvää ollakseen totta". On muitakin syitä.
Jo se, että poliisin virkarikos päätyy esitutkintaan, on erittäin poikkeuksellista, koska valtakunnansyyttäjänvirasto estää tehokkaasti niiden tutkinnan. Kansalaisten poliisin virkarikoksista tekemistä rikosilmoituksista johtaa esitutkintaan vain pikkulapsen kourallinen. Prosenttiosuus on hyvin lähellä nollaa. On tietenkin kaiken uskottavuuden tuolla puolen, että liki 100 prosenttia kansalaisten poliisista tekemistä rikosilmoituksista olisi aiheettomia.
Siksi kysymys kuuluu, miksi VKSV, jonka valtionsyyttäjät käyttävät häikäilemättä virka-asemaansa väärin estäessään poliisien rikosten tutkinnan, salli Aarnio-tutkinnan. Yksi osa vastausta on tietenkin poliisiorganisaatioiden keskinäinen sota. Poliisi joutuu virkarikoksistaan vastuuseen vain kahdessa tapauksessa. Jos kyseessä on poliisiorganisaatioiden keskinäinen riita, tai jos hän on erehtynyt puolustuksen todistajaksi. Jälkimmäisellä viittaan Ulvilan surman ensimmäiseen tutkinnanjohtajaan, rikoskomisario Juha Joutsenlahteen.
Vaikka KRP koettaa luottotoimittajansa Tuomo Pietiläisen kautta muuta propagoida, sen ja Helsingin huumepoliisin välit ovat olleet pahasti tulehtuneet jo ainakin vuodesta 2001. Se on kylmä fakta. Herättää täysin aiheellisesti epäilyksiä, kun KRP tutkii vihaamansa kilpailijan tekoja.
Pidän varsin uskottavana, että Helsingin huumepoliisissa on harrastettu mielivaltaa ja tehty rikoksia. Huumepoliisit ovat yleensäkin erityisen alttiita väärinkäytöksille. Aivan liian moni huumepoliisi kokee toteuttavansa niin pyhää pelastustehtävää, että kaikki keinot ovat sallittuja. Huumejutuissa huomattavan usein näyttö perustuu poliisien väärään valaan. Poliisi esimerkiksi todistaa: "Syytetty tunnusti kuulustelutauolla". Sama likainen temppu, jolla KRP yritti aikoinaan pelastaa Bodom-juttunsa.
Näitä samoja rikoksia tekevät myös KRP:n huume- ja muutkin poliisit. Ne eivät ole tutkinnassa, ja on syytä epäillä, että Aarnio-tutkinnan sivutuotteena yritetään pestä KRP puhtaaksi.
Iltalehti uutisoi 19.4.2014 tapauksesta, jossa KRP:n valvonnassa olevasta huumekätköstä vietiin vähintään neljä kiloa amfetamiinia. 2) Artikkelin mukaan poliisin löytämän maastokätkön huumetta ei vaihdettu jauhoihin, kuten olisi pitänyt, vaan huume jätettiin maastoon. Operaatio Novemberin aikana KRP:n tiedottajan sallittiin jatkaa omia huumebisneksiään. KRP teki siis samaa, jollaisesta Aarnio on nyt rikostutkinnassa. Ei ole merkkiäkään, että KRP:n toimet otettaisiin tutkintaan.
Helsingin Sanomat yritti muutamia vuosia sitten selvittää KRP:n järjestämiä laittomia huumeansoja. Eräs mies tilasi huumelasteja henkilöiltä, jotka kaupat tehdäkseen hankkivat huumeet muualta. KRP:n tiedottaja siis käynnisti rikoksen, KRP:n pyynnöstä, mikä on rikos. Kun kauppiaat toivat lastin, paikalla oli KRP:n pidätyspartio. HS ei päässyt puusta pitkään, koska heiltä puuttui oleellinen pala. HS:n toimittajat eivät tienneet, mikä diili tiedottajalla oli KRP:n kanssa: Se oli tämä: vastapalvelukseksi KRP salli miehen jatkaa laajaa laittomien aseiden kauppaansa. Huumenyssykät vaihdettiin konepistoolien ja rynnäkkökiväärien salakauppaan.
Julkistin diilin 20.11.2013 tässä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/173. Valtakunnansyyttäjänvirastoa KRP:n rikokset eivät tietenkään kiinnosta. Asia ei enää kiinnosta myöskään HS:ia, koska nyt puolestaan sillä taitaa olla diili KRP:n kanssa.
Yksi syy epäillä Aarnio-tutkinnan asianmukaisuutta onkin HS:n uutisointi. Lähes heti Aarnion pidättämisen jälkeen HS uutisoi tällä olevan "yhteyksiä" järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Siltä osin kuin asia on ollut tarkistettavissa, "yhteys" näyttäisi olevan se, että erään sijoittajan vaimon veli on vanhoista konnista muodostuvan UB:n jäsen.
KRP:lle Aarnion pahin loukkaus oli nimenomaan jr-propagandan kritisoiminen. Niinpä Aarnion välitön kytkeminen järjestäytyneeseen rikollisuuteen HS:ssa lemahti vahvasti KRP:lle. On vaikea välttää vaikutelmaa, että KRP syöttää HS:n kautta julkisuuteen Aarniota mustamaalaavaa aineistoa, pohjustaakseen tulevaa oikeudenkäyntiä. Trial by newspaper.
Kuvaan sopii kuin pullo kouraan, että samaan aikaan Aarnion asianajaja on ilmaisukiellossa, tutkinnanjohtaja-syyttäjän määräyksestä.
Mielestäni jo kaikki tämä on perusteltu syy suhtautua kriittisesti Aarnio-tutkintaan ja sen uutisointiin, vaikka putipuhtaaksi myöskään Aarnio todennäköisesti ei osoittaudu.
Se on paljon perustellumpaa, kuin Tuomo Pietiläisen uskollisuudenvala KRP:lle. Vaikuttaa siltä, että Helsingin Sanomien toimitus on tiukasti KRP:n talutusnuorassa.
LÄHTEITÄ:
1) http://www.hs.fi/sunnuntai/a1397798745178?jako=dfe4eeb4a654a0e5e3d7e46c1...
2) http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014042218231567_uu.shtml