Metsähallituksen epäillään järjestäneen Kainuussa hakkuita kritisoineelle toimittajalle potkut. Tällainen terrori oli sen rutiinia pääjohtaja Jan Heinon kaudella, likaisen työn teki usein tiedottaja Kristiina Vuopala. Onko Metsähallitus palannut takaisin pimeyden aikaan?
"Metsähallituksen mittavat hakkuut hämmentävät Kainuussa. Asiasta kirjoittanut paikallislehden toimittaja irtisanottiin", uutisoi Helsingin Sanomat 8.3.2013. Hyrynsalmella oli hakattu suosittu virkistysalue, Vuorisaari, asukkaiden vastustuksesta huolimatta. 1)
Hakkuita oli kuukautta aikaisemmin kritisoinut paikallisen Ylä-Kainuu -lehden toimittaja Jukka Hankkila lehden nettisivuilla. "Neljän tunnin kuluttua metsäjutun ilmestyttyä Hankkilalle ilmoitettiin työsuhteen päättymisestä. Juttua ei julkaistu Ylä-Kainuun paperilehdessä", raportoi HS. Oliko Metsähallitus järjestänyt toimittajalle potkut?
Lehden päätoimittaja kiistää HS:ssa Metsähallituksen osuuden. Toisaalta, ei mikään media tunnustaisi, että joku ulkopuolinen voisi painostaa sen erottamaan toimittajan täysin asiallisen jutun vuoksi. Painostuksen torjuminen on oleellinen osa median toimintaa. Eihän sitä aina torjuta, mutta siihen taipumista ei koskaan myönnetä. Kun potkujen syykään ei artikkelista selviä, päätoimittajan lausunnon todistusvoima ei ole kovin suuri.
Myös MH:n edustaja kiisti painostuksen. "Sananvapaus on demokratian kulmakivi. Metsäasioista saa olla myös eri mieltä", vakuuttaa Metsähallituksen metsätalouden johtaja Jussi Kumpula", raportoi HS.
Haastattelin Jussi Kumpulaa samana päivänä kun HS:n artikkeli ilmestyi. Hän tuntui olevan aidosti hämmästynyt ja vähän kauhuissaankin, että Metsähallituksen voisi edes ajatella toimivan näin.
"Totta kai jokaisella on oikeus kirjoittaa kuten haluaa. Eihän demokraattisessa yhteiskunnassa voi muuten olla. Ei voi ajatellakaan, että me yrittäisimme järjestää toimittajalle potkut, koska hän kritisoi hakkuita. Kun Hesarin toimittaja viikko, pari sitten tapauksesta soitti, en tiennyt asiasta mitään. Kyselin meidän väeltämme, onko jotain tällaista painostusta ollut, mutta ei kukaan tiennyt," Kumpula kertoi.
Minulla ei ole syytä epäillä lausunnon vilpittömyyttä. Uskon sovinnolla, ettei ainakaan hänellä ole mitään tekemistä toimittajan potkujen kanssa. Silti epäily jää. Metsähallitus on iso talo, siellä on monta toimijaa ja ennen kaikkea: vanhat synnit painavat.
Metsähallituksen vanhat rikokset
Tällainen terrori oli varmuudella Metsähallituksen arkipäivää ainakin vielä joitakin vuosia sitten. Likaisen työn teki laitoksen tiedotus, aktiivisimpana tiedottaja Kristiina Vuopala. Terrorilla oli laitoksen ylimmän johdon, myös pääjohtaja Jan Heinon siunaus.
Ensimmäisen kerran Vuopala kärysi kevättalvella vuonna 2000, kun Kuhmossa kuohui.
Laamasenvaaran kiistanalaisilla hakkuilla Metsähallituksen palkkaama motomies kaatoi puun Luonto-Liiton metsäaktivistin päälle. Hänen lähdettyään kahden kaverinsa saattamana kohti kirkonkylää ja terveyskeskusta, metsäautotiellä vastaan tuli - kuin jenkkielokuvassa - pickup'lla motomiehen isä ja veli, jotka hakkasivat yhden metsäaktivistin.
Väkivallan tultua julki ja poliisitutkintaan, Metsähallituksen virkamiehet vallan riehaantuivat ja alkoivat uhkailla hakkuiden vastustajia. Yksi raivosi paikalliselle, metsäaktivisteja auttaneelle luontokuvaajalle uhaten porukan tulevan ja hakkaavan tämän ollessa metsässä yksin, kuvauskojullaan. Toiset uhkasivat viedä häneltä haaskakuvausluvan - tuhota siis elinkeinon. Poliisi otti uhkailut vakavasti, ja myönsi pikavauhtia kuvaajalle luvan sopivaan turva-aseeseen siltä varalta, että metsähallituksen virkamiehet käyvät käsiksi.
Luontoliittolaisia majoittaneen Ystävyydenpuiston tutkijalle Metsähallituksen edustajat vaativat potkuja.
Lentua-Seuran (Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys) vuosikokouksessa yksi hallitukseen lupautunut jäsen joutui kieltäytymään tehtävästä, koska Metsähallituksen edustajat olivat uhkailleet häntä.
Vuosikokoukseen yritti tunkeutua viisi Metsähallituksen työntekijää, johdossaan Laamasenvaaran hakkuita valvonut tiimiesimies. He halusivat sanella, mitä mieltä yhdistyksen tulee olla vanhojen metsien hakkuista. Puheenjohtajan poistaessa rähinöitsijät kokouksesta tiimiesimies uhosi: "Me olemme Metsähallituksessa tottuneet tekemään mitä tahdomme".
Itärajan Kuhmo oli kuin Villi Länsi. Kirjoitin menosta uutisen Seura -lehdelle. 2) Lehden päätoimittaja sai välittömästi, 21.3 sähköpostin Kristiina Vuopalalta. Se oli otsikoitu: "Ongelma nimeltä Mikko Niskasaari".
"Terveisiä Metsähallituksesta! Olemme jo jonkin aikaa seuranneet enemmän tai vähemmän harmistuneena Mikko Niskasaaren juttuja Seurassa".
Vuopala oli vauhdissa: "Kalashnikovin kuvia ei vielä ole Mikon kanssa erimieltä oleville sadellut, mutta muita uhkauksia kyllä tasaiseen tahtiin. Jotenkin masentavalta tuntuu, että te siitä huolimatta tasaisesti annatte Mikolle palstatilaa". Vuopala väitti päätoimittajalle, ettei Kuhmossa ollut oikeastaan sattunut mitään, vaan minä olin säveltänyt tapahtumat.
Vuopala väitti kuvaajankin kertoneen ettei kuvausluvilla oltu uhkailtu. Oli vain käytetty vähän painokelvotonta kieltä, mutta "Metsähallituksen edustaja oli välittömästi ottanut yhteyttä luontokuvaaja [NN:ään] ja pahoitellut tapahtunutta". Tosielämässä pahoittelua ei ole esitetty vuoteen 2013 mennessä, ja kuvaaja piti tiukasti kiinni kertomuksestaan: luvat uhattiin viedä.
Vuopala väitti Kuhmon nimismiehen kertoneen, ettei "Laamasenvaaran tapahtumien jälkeen ole myönnetty yhtään aseenkantolupaa yhdellekään luontokuvaajalle".
Sattui olemaan niin hauskasti, että uhkailuista kuultuani minä käskin kuvaajan painumaan heti nimismiehen puheille, ja vaatimaan ostoluvan. Hän meni ja sai sen. Samalta istumalta. Koska Kuhmossa ei luvan mukaista asetta ollut myynnissä, hän postitti lupalapun minulle, joka ostin aseen Helsingistä, ja postitin sen kuvaajalle. Hankkimisluvasta otin itselleni valokopion; se on tallessa edelleen.
Ja niin edelleen. Kristiina Vuopala valehteli kuin turkkilainen huorakauppias, ja jäi kaikista kiinni.
Saadakseen uskottavuutta, hän tekeytyi tuttavakseni: "Läheltä seuranneena ja itsekin joskus Mikon terroria maistaneena..."
Ennen 21.3.2000 en ollut kuullutkaan Vuopala -nimisestä naikkosesta, emme koskaan olleet missään kontaktissa, minkä Vuopala tietenkin oikein hyvin tiesi. Vuopalan viesti päättyi uuteen vetoomukseen päätoimittajalle: "Vielä enemmän ihmettelen sitä, että edelleenkin kritiikittömästi julkaisette hänen juttujaan".
Metsähallitus pyrki siis katkaisemaan suurimman asiakassuhteeni. Järjestämään potkut.
Lähetin Metsähallitukselle selvityspyynnön, jossa vaadin tiedon keiden toimeksiannosta Vuopalan nimissä ollut kirje lähetettiin, mihin kurinpidollisiin toimiin MH sen johdosta ryhtyy, ja lisäksi vaadin kirjallisen anteeksipyynnön. Samalla julkistin koko tapauksen internetissä.
MH:n johtava lakimies Jorma Karttunen ehdotteli tapaamista Vuopalan kanssa, mitä tyrkytti innolla myös Vuopala. Kieltäydyin. Asian pitkittyessä tiedustelin pääjohtaja Jan Heinolta, aikooko hänen virastonsa reagoida. eino vastaili sekavia.
Lopulta Karttunen ilmoitti kirjeellä: "Metsähallitus katsoo, että se ei näe aiheelliseksi suostua niihin vaatimuksiin, jotka olette esittänyt". Näin Metsähallituksen ylin johto siunasi tiedottajansa valehtelun.
Kolme terrorin vuotta
Kristiina Vuopala kärähti uudelleen jo samana vuonna, joulukuussa.
Toimittaja Ismo Tuormaa kertoi TV2:n Ympäristöuutisissa, että Metsähallitus suunnittelee Pohjois-Karjalassa Raesärkkien ja erityisesti sen arvokkaan vanhan metsän alueen, Rummakkokankaan hakkuita. Ennen jutun tekemistä Tuormaa tarkisti asian mm. Metsähallituksen Itä-Suomen aluejohtaja Markku Vainiolta, joka myönsi hakkuusuunnitelman kohdistuvan varsinkin Rummakkokankaaseen.
Ympäristöuutisten toimituspäällikkö sai pari viikkoa ohjelman jälkeen Kristiina Vuopalalta sähköpostiviestin: "Ja sitten tuo surkea Raesärkät-juttu... meillä ei ole missään vaiheessa ollut minkäänlaista suunnitelmaa hakata paljaaksi Raesärkän vanhojen metsien aluetta..."
Tiedottaja Vuopala joko valehteli tai ei tiennyt lainkaan, mistä Rummakkokankaalla oli kysymys. Metsähallitus oli jo viitoittanut alueella metsäautotien linjan ja tarkoituksena oli hakata sieltä jopa 10 000 kuutiota puuta. Tämän aluejohtaja Vainio oli myöntänyt eri lehdille antamissaan haastatteluissa. Hän vieläpä pahoitteli raskaimpien hakkuiden suuntaamista juuri luonnoltaan arvokkaimpaan Raesärkkien osaan.
Perättömien väitteidensä päälle Vuopala esitti toimittajaa halventavia väitteitä: "On jotenkin masentavaa (---) En voi välttyä ajatukselta, että uutisointi oli tarkoituksellista, sillä kaikki nuo virheet olisivat olleet vältettävissä olemalla yhteydessä meihin ja tarkistamalla tilanne."
Tähän operaatioon osallistui myös toinen MH:n tiedottaja, Petri Heinonen. Samana päivänä kuin Vuopala, Heinonen lähetti toimituspäällikölle sp-viestin, jossa väitettiin uutisessa olleen "monta virhettä ja aiheetonta syytöstä". Heinosen huikein veto oli tämä: "Toivomme, että vastaisuudessa saisimme tarkastaa uutisten faktat."
Saatuani sähköpostit kysyin Heinoselta, tietääkö hän, milloin Suomessa kiellettiin ennakkosensuuri. "Ei harmainta aavistusta", oli vastaus. Se kiellettiin jo K.J.Ståhlbergin vuoden 1919 hallitusmuodossa. Siihen ei jätetty Metsähallitus -poikkeusta.
Kumpikaan tiedottaja ei ollut yhteydessä toimittaja Tuormaahan ennen sähköpostien lähettämistä tämän esimiehelle. En voi välttyä ajatukselta, että perättömien väitteiden levittäminen oli tarkoituksellista ja sillä pyrittiin tietoisesti vahingoittamaan toimittajan elinkeinoa.
Kului kaksi vuotta, ja Vuopala kärähti kolmannen kerran. Mielestäni tämä on julki tulleista tapauksista kaikkein pahin.
Kristiina Vuopala soitti 19.12.2002 erään tietotekniikka-alan yritykseen, ja halusi puhua firman turvallisuuspäällikön kanssa. Turvallisuuspäällikkö kertoi:
"Kristiina Vuopalan puhelu ohjattiin minulle, ja hän selitti, että erään luonnonsuojelujärjestön tiedotteessa oli ollut henkilönimen jälkeen matkapuhelimen numero, jonka hän on selvittänyt kuuluvan yrityksellemme. Vuopala sanoi, että tämä pani hänellä "hälytyskellot soimaan".
"Vuopala väitti, että Metsähallituksessa on ollut "ongelmia ympäristöaktiivien hakkereiden kanssa", ja esitti ettei yhtiömme varmaankaan halua tulla yhdistetyksi hakkereihin. Niin kuin ei tietysti haluakaan. Tämän jälkeen Vuopala vihjaili voimakkaasti, että mainittu työntekijämme olisi mahdollinen hakkeri".
"Olimme yhtiössämme hyvin hämmästyneitä. Ihmettelimme, kuka yleensä rupeaa tekemään moista puhelinnumeroiden tarkistamista. Todennäköisesti sillä ei ole muuta motiivia, kuin häiriköinti, Vuopalan tapaan. Työntekijöidemme kanssa käydyissä keskusteluissa ilmeni, että ilmeisesti useat Greenpeacen ja Luonto-Liiton jäsenet ovat joutuneet Metsähallituksen taholta vastaavanlaisen häiriköinnin kohteeksi."
"Mielestäni Metsähallituksen menettely on törkeää, ja tuollainen tulee saada loppumaan!"
Yhtiöllä ja sen turvallisuuspäälliköllä ei ole mitään tekemistä luonnonsuojelujärjestöjen kanssa, joten hän on tämän jutun jäävittömin todistaja.
Haastattelin 10.1.2003 Metsähallituksen tietoturvallisuudesta ainakin tuolloin vastannutta järjestelmäpäällikkö Pekka T. Häkkistä. Kysyin, onko MH:lla ollut viime aikoina tai ainakin viime syksynä ongelmia hakkereiden kanssa. Häkkinen vastasi: "Metsähallituksella ei ole ollut mitään hakkeriongelmia".
Näyttö on siinä. Vuopala valehteli joka kohdassaan. Tarina oli alusta loppuun sepitetty Metsähallituksessa, tietoisesti ja tahallaan. Täysin harkittuna tavoitteena oli järjestää potkut Luonto-Liiton metsäaktiiville, ja tuhota nuoren ihmisen koko ura alkuunsa.
Julkistin tapauksen internetissä tammikuussa 2003. Sen jälkeen halusin vastauksia MH:n viestintäpäällikö Juha Mäkiseltä ja Vuopalalta, jotka ohjasivat kysymykset lakimies Jorma Karttuselle, sekä pääjohtaja Jan Heinolta. Vastauksia kysymyksiin, kuten kenen toimeksiannosta Vuopala oli liikkeellä, kenen idea oli sepittää hakkeritarina, kuinka usein MH:n edustajat soittelevat ihmisten työpaikoille ja valehtelevat näiden tekevän rikoksia.
Ei aivan söpöjä kysymyksiä, myönnetään, mutta eipä ollut söpöä myöskään Vuopalan toiminta.
Surkuhupaisa välinäytös oli, että Vuopala soitteli firmaan ja yritti saada sen edustajat perumaan kertomuksensa. Eivät peruneet.
Eipä myöskään Metsähallitus vastannut. Toisaalta he eivät voineet tapahtunutta kiistääkään. Päinvastoin, johtava lakimies Jorma Karttunen tunnusti asian: "Mielestämme tämä on meidän ja tietotekniikkayrityksen välinen asia".
MH:n metsätalouden johtaja Hannu Jokinen kirjoitti lopulta 22.8.2003: " --- asia on Metsähallituksessa käsitelty eikä spekulatiivinen kysymyksenne anna puolestamme aihetta kommenttiin".
Yhteenveto Metsähallituksen osalta
Vuopala jäi kolme kertaa, noin kolmen vuoden aikana kiinni yrityksistä järjestää säädyttömästi valehtelemalla potkut kansalaiselle, joka joko kirjoitti "väärin" tai toimi "väärin". Koskaan Metsähallitus ei katsonut valehtelun antavan aihetta mihinkään. Kuinka todennäköistä on, että minä sain tietooni kaikki Vuopalan tempaukset? Erittäin epätodennäköistä. Todennäköistä on, että terrori oli järjestelmällistä, ja kohdistui ennen kaikkea Luonto-Liiton ja Greenpeacen nuoriin aktiiveihin, joilta Metsähallitus yritti systemaattisesti tuhota työpaikat.
On selvää, ettei Kristiina Vuopala pyörittänyt terroria yksin. Sillä on ollut laitoksen ylimmän johdon, aivan ilmeisesti myös pääjohtaja Jan Heinon tuki.
On kuitenkin syytä muistuttaa, etteivät suinkaan kaikki Metsähallituksessa hyväksyneet tällaista terroria. Eivät edes metsätalouden edustajat. Sen sijaan metsäalan lobbareilta terrori sai innokasta kannatusta.
Suomen Metsäyhdistys -nimisen lobbausputiikin tiedottaja Hannes Mäntyranta kirjoitti Tampereen yliopiston Aikalainen -lehteen raivokkaan vuodatuksen, jossa hän vaati minulle sulkua lehdistöön, metsäasioissa, koska kirjoitan niistä aivan "väärin". Siis toisin kuin Mäntyranta haluaisi. Näin SMY jatkoi Metsähallituksen terroria. Erityisen katkera Mäntyranta oli siitä, että nimitin MH:n ammattivalehtelijoita ammattivalehtelijoiksi. Minulle jäi epäselväksi, miksi heitä pitäisi nimittää. Totuuden Torviksi?
Kun esittelin Metsähallituksen terrorin, nuo kolme tapausta, Suomen luonnonsuojeluliiton lehdessä, Metsäyhdistyksen toiminnanjohtaja Juhani Karvonen vetosi voimakkaasti liiton tuoreeseen toiminnanjohtajaan, että tämä estäisi tällaisten aiheiden käsittelyn.
Tästä on oikeus ja syytä vetää johtopäätöksiä. Valheista kiinni jääminen oli noloa Metsähallituksen johdolle, mutta miksi SMY otti siitä paineita? On perusteltua epäillä, että siksi, koska SMY oli terrorissa mukana. Erityisen vahvasti epäilykset kohdistuvat Mäntyrantaan, joka otti Vuopalan käryämisen kovin henkilökohtaisesti, ja jolla myös on hyvin luova suhtautuminen totuuteen.
Terrorin vakuuttamana tai siitä piittaamatta Jan Heino nimitettiin vuonna 2006 FAO:n metsäpäälliköksi. Se oli onnen päivä Metsähallitukselle, mutta epäilen, oliko FAO:lle. Kiitokseksi rikoksistaan tiedottaja Kristiina Vuopala ylennettiin MH:n yhteyspäälliköksi, missä tehtävässään hän jatkaa edelleen. Hän hoitaa Metsähallituksen mediasuhteita.
Terrori on poliisin suojeluksessa
Rikoksistahan siinä oli kysymys. Kun harkitusti valehtelee toimittajan keksineen artikkelissaan kerrotut tapahtumat, ja vetoaa mediataloon asiakassuhteen katkaisemiseksi; kun tahallaan valehtelee IT-yrityksen työntekijän harrastavan tietokonerikoksia ja yrittää näin järjestää tälle potkut, kyseessä on kunnianloukkaus. Koska Vuopalan pyrki aiheuttamaan erityisen suurta vahinkoa, ja teot olivat suunnitelmallisuudessaan törkeitä, oikeampi rikosnimike olisi luultavasti törkeä kunnianloukkaus. Lisäksi Vuopala teki rikoksensa virkamiehenä, virantoimituksessa, joten kyseessä oli myös virkarikos. Vähintään virkavelvollisuuksien rikkominen.
Vuopalan toiminnan siunanneita esimiehiä oli perusteet epäillä avunannosta ja yllytyksestä. Yllytyksestä tuomitaan kuin itse teosta.
Vuopalan osalta asiassa ei ollut mitään epäselvää. Paitsi Vantaan poliisin mielestä.
Koska MH ei suostunut esittämään anteeksipyyntöä, jätin Vuopalasta rikosilmoituksen. Jätin sen Vantaan poliisilaitokselle, koska MH:n pääkonttori on Tikkurilassa. Ylikomisario Timo Nyyssönen esti jutun esitutkinnan. Hänen pääperustelunsa on tässä:
"Kun otetaan huomioon Vuopalan viesti Niskasaaren kirjoittaman artikkelin julkaisseen lehden päätoimittajalle ja se, että viestissä arvioidaan artikkelin sisältämien tosiasiatietojen kokonaispaikkansapitävyyttä henkilölle, joka viime kädessä on vastuussa lehden sisällöstä, ei ole syytä epäillä, että Vuopalan viesti sisältäisi rikollisen teon". 3)
Jos Nyyssösen "perustelu" vaikuttaa infantiililta, älkää epäilkö omaa arvostelukykyänne. Se on infantiili.
Jos Nyyssösen nimi vaikuttaa tutulta, olette jälleen oikeassa. Hän oli julkisuudessa aivan äsken. Vantaan poliisilaitos ja KRP tekivät 26.2 tavanomaisen markkinahenkisiä ratsioita Hells Angels'in eräisiin kerhotiloihin, ja ottivat kiinni joukon kerhojen jäseniä. Nyyssönen on se koominen tutkinnanjohtaja, joka mukelsi Nelosen haastattelussa hämäriä osaamatta kertoa mitä rikosta olisi tarkoitus tutkia. Tämän hän sai ilmaistuksi: "Halusimme saada näille jengeille mahdollisimman selkeesti viestin, ettei rikollisuus tässä maassa, Suomessa, kannata". 4)
Esitutkintalain 7 § mukaan poliisin on tutkinnassa otettava huomioon sekä epäilyä tukeva, että sitä vastaan puhuva aineisto. Tutkinnanjohtaja, joka käyttää poliisin tiedotustoiminnassa kotietsintöjä, pidätyksiä ja vangitsemisia, on ilmeisen kyvytön noudattamaan pro & contra -periaatetta, ja siten saman lain 16 § 1 momentin 6 kohdan mukaisesti esteellinen toimimaan tutkinnanjohtajana.
Tämä samainen Nyyssönen siis katsoi olevan aivan oikeaa toimintaa, kun Metsähallituksen tiedottaja valehteli päätoimittajalle minun keksineen Kuhmon tapahtumat omasta päästäni.
Asianajajani Matti Wuori vei Nyyssösen ratkaisun sisäministeriön poliisiosastolle, vaatien esitutkinnan suorittamista. Se siirrettiin Etelä-Suomen lääninhallituksen poliisiosastolle.
Lääninpoliisitarkastaja Heikki Lausmaa esti toistamiseen, ylikomisario Pasi Hyvämäen esittelystä jutun esitutkinnan. Perustelut tiivistyvät tähän: "Niskasaari on free lance - toimittaja, jonka kirjoituksia tulee voida arvioida myös kriittisesti". 5)
Jäin miettimään, olisiko kuukausipalkkaista toimittajasta valehteleminen herrojen mielestä ylittänyt esitutkintakynnyksen.
Tässä näkyy poliisin toimintapa silloin, kun tehtävänä on painaa virkamiehen rikos villaisella. On nimenomaan estettävä rikoksen esitutkinta. Jos Vuopalasta olisi tehty esitutkinta, jos olisi kuultu todistajat, jotka kertoivat asioiden menneen juuri kuten artikkelissani kerroin, ja Vuopalan valehdelleen järjestelmällisesti, virkavallan olisi ollut huomattavasti työläämpää tarjoilla "ei rikosta" -väitettään.
Lausmaa siirtyi sittemmin poliisihallitukseen rikostorjuntayksikköön, toimialanaan tutkinta. Hyvämäen sijoituspaikkaa en tunne.
Käyttämällä virka-asemaansa väärin, estäen Vuopalan rikosten tutkinnan, nämä kolme rosvojeparia, Timo Nyyssönen, Heikki Lausmaa ja Pasi Hyvämäki turvasivat Metsähallituksen terroritoiminnan jatkumisen vielä vuosia.
Näin Suomessa, josta Transparency Internationalin naivit gallupin tekijät eivät koskaan löydä korruptiota.
LÄHTEITÄ:
1)http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Hyrynsalmi+menetti+virkistysmets%C3%A4n/a1362632554287 2) Seura 11/2000
3) S/31795/00
4) http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/vid-1288543659320.html?pos=ok-k...
5) ESLH-2000-07583/Tu-411