Avoin kirje valtakunnansyyttäjä Matti Nissiselle

Arvoisa valtakunnansyyttäjä!

Luin suurella mielenkiinnolla joulun alla julkaisemanne blogin "Luottamus poliisiin puntarissa". 1) Pohditte, vaikuttavatko esimerkiksi ylikomisario Jari Aarnion tapaus, ja erilaiset urkintajutut jossain vaiheessa luottamukseen poliisia kohtaan. On ilahduttavaa, että olette havainneet poliisien rikosten tutkinnassa saattavan olla myös ongelmia. "Nokkiiko korppi korpin silmää" on aiheellinen kysymys.

Poliisirikosten tutkintaa johtaa syyttäjä, mutta itse tutkinnan, kuulustelut ynnä muut, tekevät poliisit. Se tietenkin herättää juuri tuon epäilyksen, nokkiiko korppi toista korppia. Arvelette nykysysteemin toimineen pääosin hyvin, mutta "--- välillä mieleen ajatus siitä, että vaativimmat poliisirikosasiat olisivat siirrettävissä erilliseen tutkintaelimeen. Sellaisen perustamistahan pohdittiin meillä 1990-luvun alussa, kun poliisi- ja syyttäjätoimi olivat aivan eri tavoin organisoidut kuin nykyisin".

Näinhän sitä pohdittiin, ja myöhemminkin erillisen poliisirikosten tutkintaelimen perustaminen on aika ajoin vilahtanut keskustelussa. Huomasin, ettette pohdi, olisiko tällainen elin tosiasiassa sen puolueettomampi kuin ne tavalliset poliisit, jotka joutuvat tutkimaan eri poliisilaitoksella toimivien kollegojensa rikoksia. Onhan mahdollista, että tällaisiin "pääkallonmetsästäjiin" kohdistuisi paljon kovempi paine, kuin nykyisiin tutkijoihin, ja erillisorganisaatio saattaisi olla myös arempi korruptiolle (sanan laajassa merkityksessä). Tästä meillä on surullisen paljon näyttöä.

Olen hieman yllättynyt, että sivuutitte kokonaan meillä jo olevan erikoisyksikön, joka käsittelee poliisirikoksia. Se on Teidän oma virastonne. Valtakunnansyyttäjänvirasto käsittelee kaikki poliisirikokset, ja ratkaisee haudataanko ne heti, vai annetaanko se jonkun alueellisen syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjän tehtäväksi. Olette havainneet, että "[k]ansalainen K:n käsitys rikoksesta tai sen edellyttämästä riittävästä näytöstä ei läheskään aina vastaa syyttäjä S:n käsitystä." Ei todellakaan vastaa.

Virastostanne ei ole löytynyt tilastoa siitä, kuinka moni poliisirikos saa leiman "ei rikosta, ei esitutkintaa", ja kuinka moni johtaa esitutkintaan. Omien havaintojeni perusteella arvioin, että nykyään 95-98 prosenttia poliisirikoksista haudataan ilman esitutkintaa. Mika Myllylän kuolintietojen urkinnan - joka pelkkänä urkintana on kovin pieni rikos - tapainen massajuttu nostaa keskiarvoa yhtenä vuonna, mutta ei muuta kokonaiskuvaa.

Kansalaisten poliisista tekemistä rikosilmoituksista epäilemättä osa on aiheettomia, aivan kuten osa poliisin tekemistä rikosilmoituksista on aiheettomia. Aiheettomien osuus voi olla varsin korkeakin. On kuitenkin kaiken uskottavuuden tuolla puolen, että aiheettomien osuus olisi yli 90 prosenttia; on kovin työläs uskoa edes joka toisen olevan aiheeton. Aiheettomiksi ne muutetaan vasta Teidän omien syyttäjienne pöydällä. He selittävät ne aiheettomiksi sitä tiukemmin, mitä ilmeisempi ja törkeämpi poliisin rikos on.

Oletan Teidän tuntevan poliisirikosten selvittelyn tavat VKSV:ssä. Virastonne tekee päätökset hyvin usein, todennäköisesti useimmiten lukematta lainkaan rikosilmoitusta, ja sen mukana mahdollisesti toimitettuja todisteita. Teidän syyttäjänne lukevat yleensä vain poliisin kirjoittaman tutkintailmoituksen, ja päättävät "ei rikosta". Jos jotain tehdään, niin rikoksesta ilmiannetulle poliisille lähetetään sähköposti, jossa kysytään katsooko hän syyllistyneensä rikokseen. Kun vastauksesi tulee, yllätys yllätys, "En katso", VKSV:ssä kirjataan päätös "ei rikosta, ei esitutkintaa".

Tulos on, että virastonne estää joka vuosi useiden satojen aivan todellisten, ja usein vakavien poliisirikosten tutkinnan. Tämä on juuri sitä korruptiota, johon edellä viittasin.

Arvaan Teidän esittävän jyrkän vastalauseen: "Ei ole totta, esittäkää näyttöä törkeän halventavalle väitteellenne". Kiitos. Minä esitän. Käyn läpi yhden mallitapauksen. Kuinka poliisi tekee rikoksen, kuinka muut poliisit jatkavat sitä, kuinka valtakunnansyyttäjänvirasto estää rikosten tutkinnan, ja kuinka poliisit estävät valtionsyyttäjien rikosten tutkinnan.

 

Poliisi väärentää aseluvan

Laitosmies Hirvonen (nimi on muutettu) väitti Helsingin poliisilaitoksen lupayksikölle ostaneensa asekauppias MW:ltä haulikon, mutta myyjä oli niin kelju, ettei suostu täyttämään ostoluvasta osaa, joka myyjän täytyy täyttää. Haulikko hänellä oli. Jokainen joskus aseen ostanut huomaa heti, miksi juttu ei voi olla tosi, mutta ylikonstaapeli Markku Hakamäen tarkoituksiin tarina sopi. Hän tarkisti haulikon runkonumeron aserekisteristä, ja totesi sen kuuluvan eräälle perikunnalle. Silti Hakamäki väärensi ostolupaan haulikon myyjäksi asekauppias MW:n. Yksityishenkilö MW:n. Seuraavaksi Hakamäki ja esimiehensä tarkastaja Jukka Kaski ryntäsivät tutkimaan aseliike MW Oy:n asekirjanpitoa. (Huomaatte varmaan ristiriidan) Kaski ja Hakamäki olivat kovin tohkeissaan, kun liikkeen asekirjanpidossa ei haulikkoa ollut.

Hakamäki teki MW:stä rikosilmoituksen väittäen tämän myyneen luvattoman (pimeän) haulikon, ja jättäneen sen merkitsemättä aseliikkeen asekirjanpitoon. Jutun tutkijaksi tuli vanhempi konstaapeli Raija Isojärvi ja tutkinnanjohtajaksi komisario Outi Petersohn. Isojärvi kuulusteli samana päivänä todistajana perikunnan edustajan. Tämä kertoi haulikon lakanneen olemasta haulikko jo vuonna 1998, se oli räjähtänyt. Romun lupavapaat osat oli jätetty myyntitiliin aseliike EK Oy:hyn, mistä oli kiistattomat kirjalliset todisteet: perikunnan ja EK Oy:n kirjallinen sopimus. 2)

Isosaari ja Petersohn tiesivät siis jo heti lähdössä Hakamäen tehneen väärän ilmiannon. Sen sijaan, että olisivat panneet Hakamäen lujille, Isosaari ja Petersohn väänsivät epäillyksi MW:n. Isosaari kuulusteli todistajina Hakamäen ja Kasken, jotka valehtelivat MW:n myyneen pimeän haulikon ja jättäneen merkitsemättä aseen liikkeen asekirjanpitoon. Isosaari ja Petersohn tiesivät Kasken ja Hakamäen valehtelevan. Toki on toinenkin mahdollisuus, se etteivät he ymmärtäneet tätä, mutta silloin heidän pätevyytensä poliiseiksi on alle nollan, minkä pitäisi johtaa virkasuhteen purkamiseen.

Kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervonen nosti MW:tä vastaan syytteen ampuma-aserikoksesta, väittäen MW Oy:n myyneen haulikon. Hervonen tiesi, että räjähtäneen haulikon osat oli jätetty myyntitiliin toiseen liikkeeseen, EK Oy:hyn, tiedothan ovat esitutkintapöytäkirjassa. Hervonen siis nosti tahallaan vääräksi tietämänsä syytteen.

 

Poliisin rikos paljastuu

MW ei kuitenkaan alistunut poliisien ja syyttäjän terroriin, vaan tutki asiaa itse. Helsingin poliisilaitoksen lupayksiköstä löytyi yksi (1) rehellinen virkamies, joka luovutti kopion Hirvosen ostoluvasta. Ne ovat tiukasti salassa pidettäviä asiakirjoja, mutta virkamies luovutti sen todisteeksi oikeudenkäyntiin. 3) Näin Hakamäen tekemä väärennös paljastui. MW vaati lisätutkintaa, muun muassa väärennöksen tutkimista. Hervonen määräsi lisätutkinnan. Siinä ylikonstaapeli Hakamäki kuultiin todistajana väärennöksestään. Luitte oikein. Hakamäki kuultiin todistajana omasta rikoksestaan. Näin tapahtuu poliisirikoksissa usein. Tämä on valtakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen linjaus.

Kalskeen eräässä aivan toisessa asiassa antamassaan, valtionsyyttäjä Jorma Äijälän esittelemässä päätöksessä herrat väittävät: "Jos esitutkinnassa voi olla epäiltynä yksityishenkilön lisäksi myös poliisimies, esitutkinnassa on määriteltävä, kuulustellaanko poliisimiestä todistajan vai rikoksesta epäillyn asemassa". 4) Tällaisella selityksellä ei pitäisi päästä edes sisään oikeustieteelliseen tiedekuntaan, mutta Kalske on päässyt juuri näillä vedätyksillään maan toiseksi korkeimmaksi syyttäjäksi. Kalskeen ja Äijälän päätös kannattaa lukea, se on kauttaaltaan hulvattoman päätön.

Väärennöksen ohella selvisi myös, mistä jutussa on kysymys. Hirvonen oli ostanut hajonneen haulikon lupavapaat osat EK Oy:stä, ja rakentanut niistä itselleen toimivan haulikon. Poliisi kieltäytyi tutkimasta, mistä Hirvonen oli hankkinut luvanvaraiset osat. Hän oli joko niin pihi, typerä tai saamaton, ettei ollut hankkinut ns. rakentelulupaa, jollaisen hän toki olisi saanut. Niinpä hänellä oli luvaton haulikko, joten hän oli syyllistynyt ampuma-aserikokseen. Hän haki jälkikäteen ostoluvan, johon hän kerjäsi asekauppiaalta myyjän merkintöjä. Asekauppias kieltäytyi jyrkästi, koska se olisi ollut rikos. Lupayksikön ylikonstaapeli Markku Hakamäelle rikoksenteko sopi.

Asekauppias MW oli siis toiminut tunnollisesti lain mukaan, mutta Johanna Hervonen ei luopunut syytteestä. Täydellä varmuudella ampuma-aserikoksen tehnyttä Hirvosta hän ei syyttänyt mistään, vaan taputteli olalle ja teki hänestä syyttäjän todistajan MW:tä vastaan. Ilmeisesti Hervonen kuitenkin ymmärsi tilanteen, sillä käräjäsalissa hän ei enää kehdannut naamaansa näyttää, vaan lähetti sijaisekseen kihlakunnansyyttäjä Pekka Kemppaisen. Tämä yritti roikkua hervottomassa syytteessä, mutta se oli epätoivoinen yritys. Syyttäjän tähtitodistaja Markku Hakamäeltä ei väärä vala sujunut entisellä reippaudella, hän joutui nolona selittelemään väärennöstään, ja sitä seuranneita valheitaan esitutkinnassa. Hirvosen todistus oli pelkkää sekoilua (olin paikalla). Puolustuksen kutsuma todistaja kertoi "haulikon" olleen kasa lupavapaita osia EK Oy:ssä, eikä niitä koskaan siirretty tai myyty MW Oy:lle, vaan Hirvoselle. Näin poliisien lavastus romahti käräjäoikeudessa. Hervonen ja Kemppainen ymmärsivät olla valittamatta.

 

Se oli jo toinen lavastus

Sama joukkue, Kaski, Hakamäki, Isosaari, Petersohn ja Hervonen olivat vain vähän aikaisemmin yrittäneet lavastaa MW:n ampuma-aserikolliseksi toisella, aivan yhtä rivolla virityksellä. Kaava oli sama. Hakamäki teki väärän ilmiannon, Hakamäki ja Kaski valehtelivat esitutkinnassa todistajina, valehtelun sallivat ja sitä edistivät Isojärvi ja Petersohn, ja Hervonen syytti. Se tuotti käräjäoikeudessa MW:lle 10 päiväsakkoa, koska tuomari oli koko asiassa silminnähden kuutamolla (olin paikalla seuraamassa). Helsingin hovioikeus kumosi tuomion nopsaan, sillä syyte oli ilmiselvästi perusteeton. 5)

Lavastukset eivät olleet mikään pikkujuttu. Asekauppa on luvanvaraista, ja joukkueen tavoittelemat kaksi tuomiota ampuma-aserikoksista olisivat merkinneet MW:lle ammatin ja elinkeinon menetystä. Se olikin joukkueen aivan ilmeinen tavoite. Väärillä ilmiannoilla ja syytteillä he pyrkivät aiheuttamaan erityisen tuntuvaa haittaa ja vahinkoa, ja kaikki tehtiin erityisen suunnitelmallisesti. Kuten tiedätte, tekoa vastaava pykälä on rikoslain 40:8.

Sen osoittamiseksi, että on tehty rikos, ei tarvitse osoittaa, miksi se on tehty. Tässä tapauksessa syy lavastuksiin on kuitenkin aika ilmeinen. Ylikonstaapeli Markku Hakamäellä oli laiton sivutoimi: hän oli myös kaupallinen aseseppä. Samaan aikaan lupayksikön virkamiehenä hän tarkasti kilpailijoidensa kirjanpidon. Muistaen kuinka tiukasti poliisien sivutoimet on rajattu pois, he eivät saa ajaa edes taksia, Hakamäen aseseppäbisnes oli takuuvarmasti laiton. En tiedä, miksi Helsingin poliisipäällikkö Jukka Riikonen tämän laittomuuden siunasi, vaikka yritin sitä selvittää. Hakamäellä yllä oli laitoksen esikunnan tiukka suojelus.

MW moitti usein Hakamäkeä sivubisneksestä. Hakamäki kosti tekemällä MW:stä vääriä ilmiantoja. Hakamäen esimies Jukka Kaski oli armeijasta palkattu yli-innokas yliluutnantti, joka luuli tehtäväkseen peruuttaa mahdollisimman paljon aselupia. Peruutuksista oli niin suuri osa laittomia, että poliisilaitoksen johto lopulta peruutti Kasken oikeuden peruuttaa tai hylätä aselupia. 6)

Hakamäen kostonhalu sopi Kaskella. Kun kaksi poliisilaitoksen virkamiestä oli jo virheet tehneet, muut lähtivät mukaan niitä peittääkseen. Poliisin keskeinen periaate on, että kun poliisi töppää tai tekee peräti rikoksen, kansalainen pannaan kärsimään. Ja kun poliisi kostaa, resurssit ovat rajattomat. Resurssipula iskee vasta silloin, kun kansalainen perää oikeuksiaan.

Nyt vihdoin pääsemme pääasiaan: kuinka poliisien ja syyttäjien rikokset tutkittiin.

 

VKSV esti rikosten tutkinnan

MW oli pieksänyt poliisi-syyttäjä joukkueen 2-0, ja hän halusi konnat vastuuseen virka- ym. rikoksistaan. MW jätti tutkintapyynnön Hirvosesta, Hakamäestä ja Kaskesta. Se oli maltillinen rajaus, sillä hän olisi voinut vahvoin perustein kohdistaa sen myös Isosaareen, Petersohniin ja Hervoseen. Epäillyt rikokset olivat perätön lausuma viranomaismenettelyssä, perätön lausuma tuomioistuimessa, väärä ilmianto, väärennys ja yllytys siihen, virka-aseman väärinkäyttö / törkeä virka-aseman väärinkäyttö.

Armeijasta palkattu Kaski ei ollut poliisi, hänen osaltaan tutkinnanjohtaja oli rikoskomisario Henrik Niklander, Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta, Hakamäen osalta kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen saman seudun syyttäjävirastosta. Herrat tekivät marraskuussa 2008 yhdensuuntaiset päätökset, ettei Kasken ja Hakamäen rikoksia tutkita. Hakamäen väärennöksen jättämistä tutkimatta Mäkinen selitteli myöhemmin VKSV:lle näin: "[M]enettely on vastannut käytäntöä ko. tilanteissa." 7) Tapio Mäkinen valehteli törkeästi. Poliisi ei voi kirjoitella ampuma-aseen ostolupiin myyjäksi ketään, ellei ole itse myyjänä.

MW siis vei asian valtakunnansyyttäjänvirastoon, vaatien esitutkinnan suorittamista. Jorma Kalske päätti, Jukka Rappen esittelystä 3.12.2009, ettei rikoksia tutkita. 8) . Olen monessa muussakin yhteydessä todennut, että asiakirjojen väärentäminen on Kalskeen erityisesti suosima poliisirikos. Kalskeelle ja Rappelle sopi hyvin myös poliisien valehtelu esitutkinnassa ja tuomioistuimessa. Perusteluista päätös on tyhjä. Sanalla sanoen: Kalske ja Rappe käyttivät virka-asemaansa törkeästi väärin, ja estivät poliisien rikosten tutkinnan.

MW suivaantui siinä määrin, että jätti 11.3.2010 poliisihallitukselle kaksi tutkintapyyntöä. Toinen koski Outi Petersohnia ja Raija Isojärveä. Toinen koski Jukka Kasken, Markku Hakamäen, Tapani Mäkisen, Jorma Kalskeen ja Jukka Rappen rikoksia. Poliisihallitus lähetti ne 22.4.2010 Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle Vantaalle, joka siirsi Petersohnin ja Isojärven rikokset valtakunnansyyttäjänvirastolle.

Jälkimmäisen tutkinnan esti virastonne kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto. Hänen mielestään Petersohn ja Isojärvi olivat toimineet moitteettomasti. Perusteluiksi kelpasi syyttäjä Johanna Hervonen nostama syyte, mikä on kovin lähellä kehäpäätelmää. Voidakseen perustella poliisien toimineen oikein, Haapalehdon olisi pitänyt selittää vähintäänkin, millä perusteella oli oikein epäillä MW:tä haulikon myymisestä MW Oy:stä, vaikka jo esitutkinnan ensimmäisellä metrillä selvisi kyseessä olleen vain lupavapaat osat, jotka oli myynyt EK Oy, minkä Isosaari ja Petersohn tiesivät. Sitä Haapalehto ei - tietenkään - edes yrittänyt. Hänen päätöksensä on infantiilia liirum laarumia. 9)

Entäpä Kalskeen, Rappen, Mäkisen, Kasken ja Hakamäen rikosten tutkinta? Asianomistaja ei ole saanut siitä mitään tietoa. Mikä on tutkintapyynnön tilanne tammikuussa 2014, liki neljä vuotta tutkintapyynnön jättämisen jälkeen? Selvittelin sitä juuri äsken. Tutkintasihteerillä oli suuria vaikeuksia löytää juttua, mikä viittaa siihen, ettei tutkintapyyntöä ole edes asianmukaisesti kirjattu, mikä rikkoisi törkeästi EPA:n 1 §:n selkeää määräystä. Tutkintasihteeri sai selville, että tutkintapyyntö on Vantaalla tutkinnanjohtaja Juha Juurisella - tai hän on viimeinen, johon merkinnät yltävät. Juurinen on matkoilla, ja jatkan selvittelyä, kun hän palaa.

Arvon valtakunnansyyttäjä!

Tällaista on poliisien ja syyttäjien rikollisuus, ja näin heidän rikoksensa tutkitaan: niitä ei tutkita. Ongelma ei ole ensisijaisesti poliisissa. Eivät kaikki ole sellaisia kelmejä kuin edellä esitellyt. Meillä on rehellisiäkin poliiseja, jotka tutkivat myös kollegojensa rikokset, jos se vain sallitaan. Ongelma on siinä, ettei Teidän virastonne salli niiden tutkimista. Poliisien ja syyttäjien korruption isä ja äiti on valtakunnansyyttäjänvirasto.

Ottakaa tähän kuitenkin positiivinen asenna. Tämähän nostaa Teidän etuoikeutettuun asemaan. Te voitte ratkaista poliisirikostutkinnan ongelmat. Kun määräätte Jorma Kalskeen, ja nykyisistä valtionsyyttäjistä edes Jorma Äijälän, Jukka Rappen, aiemmista Jarmo Rautakosken (eläkkeellä) ja Ari-Pekka Koiviston (muualla), sekä kihlakunnansyyttäjien Heli Haapalehdon ja Tapio Mäkisen törkeät virka-aseman väärinkäytökset esitutkintaan, niin luulenpa sillä olevan perin suuri ennaltaehkäisevä vaikutus poliisin rikoksiin.

Sama toisin päin. Niin kauan, kuin ainakin Kalskeen, Äijälän, Rappen, Haapalehdon ja Mäkisen tekoja ei suostuta tutkimaan, niin kauan kaikki puhe poliisin laillisuusvalvonnan tehostamisesta on vain kulkusten kilinää.

PS: Laitosmies Hirvonen tuomittiin 17.12.2009 Helsingin käräjäoikeudessa perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä 50 päiväsakkoon. Laitosmies voitiin tuomita, poliiseja ja syyttäjiä ei. Toisaalta Hirvonen teki valehtelullaan joukkueelle Kaski, Hakamäki, Petersohn, Isojärvi ja Hervonen niin suuren palveluksen, että hänen ampuma-aserikoksensa jätettiin tutkimatta ja syyttämättä.

PPS: Tarkastaja Jukka Kaski palkittiin valehtelustaan ylentämällä hänet poliisihallituksen asehallintoyksikön ylitarkastajaksi. Heillä on suuri tarve tuollaiselle ainekselle.

LÄHTEITÄ:

1)http://www.vksv.oikeus.fi/fi/index/blogi/6IT6WEKMx/2013/2feI20UBr.html.stx 2) Etpk 6070/R/114873/05

3) väärennetty ostolupa on etpk:n liitteenä.

4) Jorma Kalskeen ja Jorma Äijälän päätös kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisen päätöksestä estää poliisirikoksen tutkinta ns. Soneran tietovuotojutussa, dnro 28/45/05.

5) Jutun etpk 6070/R/120492/05

6) ASE-lehti 2/2008 ja http://www.mikkoniskasaari.fi/node/63

7) Ksjä Tapio Mäkisen selvitys VKSV:lle 15.4.2009

8) VKSV:n päätös 3.12.2009, dnro 108/21/09.

9) VKSV:n päätös 19.11.2010, asianro R 10/261