Valtakunnansyyttäjänvirasto ei ole lääke poliisien virkarikoksiin. Se on suurin syyllinen niihin, koska valtionsyyttäjät estävät poliisien ja syyttäjien rikosten tutkinnan.
Ensiksi on kiitettävä sisäministeri Päivi Räsästä siitä, että hän jätti tutkintapyynnön alaisistaan. Kun on syytä epäillä poliisia virkarikoksesta, oikea tie on viedä se esitutkintaan. Aivan kuten muidenkin kansalaisten rikoksista. Sille, että asiaa selvitetään ensin valtakunnansyyttäjänvirastossa hän ei kovin paljon voi, koska nykysäädösten mukaan poliisirikoksen kuuluvat VKSV:n toimialaan.
Kiitettävää on myös tarttuminen poliisiylijohtaja Mikko Paateroon. Hänen suurin syntinsä - tässä keitoksessa - ei tosin ole tiedon panttaaminen viikon ajan, vaan se, ettei hän ole laittanut stoppia poliisin sisäiselle sodalle. Hän on vain katsellut päältä.
Toiseksi on syytä katsella kriittisesti koko syntynyttä asetelmaa. Aivan riippumatta siitä, onko Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Jari Aarnio syyllistynyt johonkin rikokseen, häneen kohdistuvan poliisioperaation taustalla on keskusrikospoliisin ja Helsingin poliisilaitoksen, erityisesti niiden huumepoliisien pitkäaikainen valtataistelu. Siitä oli kysymys myös edellisellä kierroksella, jossa epäiltyjä oli molemmista yksiköistä, ja jonka tutkinnanjohtaja-valtionsyyttäjä tutkitutti pimeäksi, kuten temppua poliisislangilla kutsutaan. Siinäkin tapauksessa rikosepäilyt saattoivat olla perusteltuja, molempiin suuntiin. Tuomioita ei tullut, sen valtionsyyttäjä varmisti, kuten tapa on.
Räsäsen tutkintapyyntö näyttää pohjaavan paljolti KRP:n tulkinnoille. En suinkaan kiistä tutkintapyynnön aiheellisuutta, mutta epäilen sen olevan aika yksipuolinen. KRP:n toiminta tietolähteidensä kanssa ei ole ainakaan ollut sen puhtaampaa, kuin Helsingin poliisilaitoksen puuhat. KRP:n vasikkapolitiikasta eräs esimerkki täällä http://www.mikkoniskasaari.fi/node/173
Aiemmin syksyllä KRP:n päälliköksi valittiin Robin Lardot. Hänellä on erittäin tiiviit välit ministeri Räsäseen. Yleensä ministerit ottavat erilaisiin tilaisuuksiin, vaikkapa toimittajatapaamisiin mukaan erityisavustajansa. Päivi Räsäsen avustajana on ollut huomattavan usein Lardot, ennen nimitystään KRP:n johtoon. On lupa pitää selvänä, että hänellä on Räsäseen suuri vaikutus, ja on itsestään selvää, minkä valtataistelun osapuolen asiaa hän ajaa.
Olen toistuvasti huomauttanut, ettei Jari Aarnioon kohdistuvan rikostutkinnan suurin arvoitus ole se, mihin rikokseen hän on syyllistynyt, jos on. Suurin kysymys on, miksi VKSV salli aloittaa esitutkinnat Jari Aarnion tekemisistä. VKSV:n johdonmukainen linja on ollut estää poliisien ja syyttäjien virkarikosten tutkinta. Paitsi jos poliisi eksyy väärälle puolelle. Kun komisario Juha Joutsenlahti esiintyi Ulvilan surmajutussa Anneli Auerin puolustuksen todistajana, valtionsyyttäjä Jorma Äijälä löysi oitis itsestään halun epäillä häntä virkarikoksesta.
Virkarikosten jättäminen tutkimatta korruptoi poliisikuntaa, sehän tosiasiassa poistaa virkavastuun. Poliisille ei ole mikään ongelma tehdä rikos, kun tiedossa on, että ystävät Helsingin Albertinkatu 25:n 4. kerroksessa pesevät mustan valkoiseksi. Seuraavassa on esimerkkejä tyypillisistä poliisin virkarikoksista, ja tyypillinen on myös lopputulos.
Rikoskomisario Timo Seppälä (Espoo) esti merkittävän talousrikoksen tutkinnan, varmistaen epäillylle tilaisuuden tyhjentää yhtiö sen omaisuudesta. Lopulta syyttäjä määräsi Espoon poliisin tutkimaan rikosepäilyt. Kun syyttäjä määrää, poliisin on tutkittava, heillä ei ole siinä tilanteessa lainkaan omaa harkintavaltaa. Uusi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Puputti otti sen itselleen omin luvin, ja uudelleen esti rikoksen tutkinnan.
Rikoskomisario Petri Juvonen (Helsinki) väärensi esitutkintapöytäkirjan. Hän ahtoi paperisilppuriin poliisille jätetyn rikosilmoituksen ja sen mukana olleet 45 kirjallista todistetta, jätti jäljelle vain asianomistajakuulustelun ja pari sen myötä annettua uutta asiakirjaa. Tämän jälkeen hän valehteli, ettei poliisille ole toimitettu todisteita kihlakunnansyyttäjien Tom Ifström ja Erkki Huhtalan rikoksista, ja päätti jättää esitutkinnan tekemättä. Juvosen esimies ylikomisario Juhani Vuorisalo hyväksyi Juvosen rikoksen, eli osallistui siihen.
Ylikonstaapeli Markku Hakamäki (Helsinki, lupayksikkö) väärensi aselupahakemukseen haulikon myyjäksi erään asekauppiaan. Haulikko oli luvaton. Tämän jälkeen Hakamäki teki rikosilmoituksen asekauppiaasta väittäen, vastoin parempaa tietoaan, kauppiaan myyneen luvattoman haulikon. Samaa Hakamäki ja esimiehensä tarkastaja Jukka Kaski valehtelivat esitutkinnassa, todistajina.
Markku Hakamäki ja Jukka Kaski tekivät samasta asekauppiaasta toisenkin väärän ilmiannon, väittäen tämän ottaneen myyntiin pistoolin, jonka lupa oli vanhentunut. Molempia kuultiin jälleen todistajina esitutkinnassa, jossa he syyllistyivät perättömiin lausumiin. Jukka Kaski palkittiin näistä rikoksistaan ylitarkastajan viralla Poliisihallituksessa, jossa hän on edelleen.
Kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen ja rikoskomisario Henrik Niklander estivät Hakamäen ja Kasken rikosten tutkinnan. Mäkinen muun muassa väitti olevan yleinen tapa, että poliisi kirjoittelee aselupiin myyjäksi kenet haluaa. Jokainen aselupien kanssa tekemisissä ollut tietää, että Mäkinen valehteli kuin turkkilainen huorakauppias, ja epäilemättä sen tiesi Mäkinen itsekin.
Helsingin poliisilaitoksen johto, poliisipäällikkö Jukka Riikonen ja koko esikunta - alleviivaan: koko esikunta - tiesivät Jukka Kasken ja Markku Hakamäen rikoksista, yrityksistä lavastaa syytön syylliseksi, mutta he eivät vieneet niitä esitutkintaan.
Rikoskomisario Timo Seppälä ja rikosylikonstaapeli Jan Sinerkari kirjasivat tutkintailmoitukseen kunniansa loukkaamisesta ilmoituksen tehneen henkilön vaativan rangaistusta eräästä lehtiartikkelista. Ei vaatinut, ei ilmoituksessaan eikä asianomistajakuulustelussaan, joissa kummassakaan ei ollut päätä eikä häntää. Voidakseen aloittaa esitutkinnan Espoon poliisi, jolla ei ole resurssipulaa, väärensi tutkintailmoituksen.
Samaiset Timo Seppälä ja Jan Sinerkari kuulivat todistajana asianomistajaksi ilmoittautuneiden asiamiehen, asiamiesaseman huolellisesti salaten. Rikoksesta perättömästi ilmiannettujen nimeämää todistajaa he kieltäytyvät kuulemasta, rikkoen esitutkintalain 14 pykälää.
Kaikista näistä tapauksista on poliiseista ja syyttäjistä tehty rikosilmoitus. Ne kaikki löytyvät noiden virkamiesten nimillä valtakunnansyyttäjänviraston kirjaamosta.
Kaikissa tapauksissa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske väitti poliisien ja syyttäjien toimineen moitteettomasti. Kaikissa tapauksissa, käyttäen virka-asemaansa törkeästi väärin Kalske esti esitutkinnat. Samaan rikokseen syyllistyivät myös ne valtionsyyttäjät, jotka esittelivät Kalskeen päätökset.
Myös useimmista noista Kalskeen päätöksistä jätettiin rikosilmoitus. Niiden tutkinnan estivät korkeassa asemassa olevat poliisimiehet. Niin yksinkertaista se on.
Yksikään edellä luetelluista Kalskeen rikoksista ei ole vanhentunut. Eivät myöskään poliisien rikokset, joskin pari heistä, entinen poliisiylijohtaja Markku Salminen ja poliisijohtaja Jouni Välkki ovat jo rikosoikeuden tavoittamattomissa.
Sisäministeri Päivi Räsänen on viime päivinä puhunut paljon poliisin väärinkäytösten perusteellisesta selvittämisestä. Se ei ole mahdollista, eikä koko tavoite ole uskottava, ennen kuin apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on pidätetty virantoimituksesta, ja esitutkinnassa epäiltyinä lukuisista törkeistä virka-aseman väärinkäytöksistä.
Samoista rikoksista on syytä epäillä myös mm. valtionsyyttäjiä Jukka Rappea, Jorma Äijälää, Ritva Sahavirtaa, Jarmo Rautakoskea (eläkkeellä) ja Ari-Pekka Koivistoa (nykyään toisessa virassa). Itse asiassa en tiedä, onko valtakunnansyyttäjänvirastossa ainuttakaan valtionsyyttäjää, joka ei olisi käyttänyt virka-asemaansa väärin, estääkseen poliisien rikosten tutkinnan.
Siinä olisi sisäministerille savottaa.