Mikko Niskasaari

Ylen Radio 1 on lempikanavani, vaikka sinnekin on pikkuhiljaa uinut mölinäohjelmaa, jota olen yrittänyt välttää pysymällä ykkösellä. Ykkösen kulttuuriohjelma Kultakuumekin on ihan mukava ohjelma, vaikka joskus ihmettelen miksi kulttuuritoimittajat osaavat radiossa ja televisiossa olla vain mielin kielin haastateltavalleen. Kriittisiä kysymyksiä ei esitetä.

Tiistaina 8.6 Kultakuume kolisteli sitten oikein kunnolla köli pohjakivissä.

Ohjelmassa haastateltiin valokuvaaja Harri Pälvirantaa ampumaratoja ja ampujia käsittelevästä valokuvanäyttelystään. Ohjelman esitiedoissa kysyttiin raflaavasti "miten aseharrastajasta muututaan kylmäveriseksi murhaajaksi". Sen minäkin haluaisin tietää. Moniko on muuttunut?

Pälviranta oli löytänyt Jokelan ja Kauhajoen joukkomurhaajat (ja jonkun kolmannen, jonka naama ei sanonut minulle mitään). Toinen omisti aseen kuukauden ja toinen pari kuukautta ennen rikostaan. Kumpikaan ei harrastanut ammuntaa. He olivat päättäneet pyrkiä historiaan joukkomurhalla ja hankkivat tekovälineeksi pistoolin. Aiemmin muuan aivan samanlainen, samassa elämäntilanteessa oleva nuorukainen rakensi samaan tarkoitukseen pommin ja iski sillä Myyrmannin kauppakeskukseen, mutta mitäpä sitä muistamaan. Hänellähän oli väärä väline.

Vastaus Pälvirannan kysymykseen oli siis "ei mitenkään", mutta sitä ei Ylen toimittaja Liisa Vihmanen ymmärtänyt.

Pälviranta väitti Suomessa olevan väkilukuun verraten "maailman kolmanneksi eniten aseita heti Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen". Taiteilija esiintyi alan asiantuntijana, mutta reputti jo ensi askeleella. Väite on nimittäin satua. Kaikista maista ei edes ole tilastoja. Montako asetta on Somaliassa? Entäs Sudanissa?

Niistä maista, joista on kohtuullisen luotettavat tilastot, Yhdysvaltain ja Jemenin jälkeen tulevat Sveitsi, Serbia ja Irak. Sen jälkeen tulevat jaetulle 6. sijalle Itävalta, Kanada, Kreikka, Ranska, Ruotsi, Saksassa ja Suomi. Niissä on lähes tarkalleen sama määrä aseita per capita. Olemme siis hyvässä seurassa.

Pälviranta väitti Suomessa tapettavan paljon enemmän ihmisiä luvallisilla, kuin laittomilla ampuma-aseilla. Toimittaja Vihmanen oli erityisen innostunut tästä, Pälviranta toisteli väitettään useamman kerran ja selitteli juuri tämän suhteen kertovan suomalaisen asekulttuurin luonteesta. Nopea vierailu oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen nettisivuille olisi näyttänyt kulttuuritoimittaja Vihmaselle, ettei arvon taitelija tiedä yhtään mitään alasta, josta niin paatoksella puhuu. Noloa, sillä tämän tietäminen kuuluu jo yleissivistykseen.

Henkirikoskatsaus 2007 kertoo tapoista ja murhista tehtävän 10 prosenttia laittomalla, 6 prosenttia luvallisella ampuma-aseella. Se on normaali lukema. Erittäin poikkeuksellisella jaksolla 2002-2008, joka sisältää Jokelan ja Kauhajoen, tapoista tehtiin laittomilla ampuma-aseilla 9,3 ja luvallisilla 8 %. Muissa rikoksissa, joissa ampuma-ase on mukana, ase on laiton vähintään 4/5 tapauksista.

Vuosina 2002-2008 selvitettiin 803 henkirikosta. Uhreista tapettiin teräaseella 307, nyrkeillä 183, astalolla ym. 156, laittomalla ampuma-aseella 75, luvallisella ampuma-aseella 64. Ihanko totta vain tuo viimeinen luku on tärkeä? En lakkaa ihmettelemästä, onko näiden asemystikkojen mielestä ampumalla tapettu enemmän tapettu kuin puukolla tapettu?