Vahvimmat ehdokkaat uudeksi valtakunnansyyttäjäksi suosivat, suojelevat ja edistävät todisteiden väärentämistä.
Nepotisminsa vuoksi potkut saaneen Matti Nissisen tilalle valtakunnansyyttäjäksi haki määräaikaan mennessä viisi (5) henkilöä. Se on häkellyttävän vähän, varsinkin kun kaksi on ilmeisesti pilahakuja.
Yksi hakija on ammatiltaan tradenomi, mutta valtakunnansyyttäjältä edellytetään aivan muuta kuin kaupallista koulutusta. Matti Nissisellä oli kaupallisia harrastuksia liian kanssa, juuri niiden vuoksi hänelle haetaan seuraajaa.
Yksi hakija on asianmukaisesti oikeustieteen maisteri, mutta vaadittavasta kokemuksesta ei ole tietoa; hänestä löytyy muutoinkin hyvin niukasti tietoja. Hakija oli viime vuonna kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana Kotkassa, mutta ilmeisen tuntematon äänestäjille. Hän sai neljä (4) ääntä kokoomuksen kaupungissa kokoamasta noin 6 000 äänestä. Hän ei ollut vastannut Ylen vaalikoneen kysymyksiin, mutta ammatti sinne oli merkitty: ”OTM, tutkintotuomari”. Tutkintotuomareita on minun tietääkseni ollut Suomessa viimeksi vuosina 1918-19, eikä tainnut heistä yksikään ansaita tuomarin nimeä ja arvoa.
Päättelen myös tutkintotuomarin hupiehdokkaaksi.
Vakavasti otettavat ehdokkaat ovat Helsingin johtava kihlakunnansyyttäjä Harri Lindberg, apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, ja hänen sijaisensa, VKSV:n syyttäjäntoimintayksikön päällikkö Jukka Rappe.
Vain kolme syyttäjää tavoittelee ylimmän syyttäjän virkaa, eikä yhtään vakavasti otettavaa syyttäjälaitoksen ulkopuolista hakijaa. Tämä on jo suorastaan noloa, ja nolommaksi muuttaa, kun katsomme lähemmin tätä kolmikkoa.
Raija Toiviainen ja Jukka Rappe ovat urallaan osoittaneet kannattavansa, suosivansa ja edistävänsä todisteiden väärentämistä, ja uutteruutensa poliisirikosten hautaamisessa. Myös Harri Lindberg on osoittanut noudattavansa poliisien ja syyttäjien toisilleen takaamaa syytesuojaa. Joka ei perustu lakiin, vaan rikokseen.
Poliisi saa väärentää aseluvan
Ensimmäisen kerran taisin tavata Jukka Rappen väärentämisen parista vuonna 2009, helsinkiläisen asekauppiaan tapauksessa. Helsingin poliisilaitoksen ylikonstaapeli Markku Hakamäki väärensi haulikon ostoluvan merkitsemällä siihen myyjäksi erään asekauppiaan. Hakamäki käytti väärennöstä hyväkseen tekemällä asekauppiaasta rikosilmoituksen väittäen tämän myyneen laittoman aseen, jonka hän olisi myös jättänyt merkitsemättä liikkeensä asekirjanpitoon. Aseen, joka ei ollut koskaan liikkeessä käynytkään, minkä Hakamäki tiesi. 1)
Hakamäki toisteli näitä esitutkinnassa todistajana kuultuna. Näin ylikonstaapelilla oli koossa väärennös, väärä ilmianto, perätön lausuma viranomaismenettelyssä ja myös virkarikos, koska kaiken tämän hän oli tehnyt virkatyönä ja täydellä palkalla. Asekauppias teki Hakamäestä rikosilmoituksen.
Koska oli suorastaan runsaudenpulaa perusteista epäillä Hakamäkeä rikoksista, kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen esti niiden tutkinnan. Mäkinen on valtakunnansyyttäjänviraston luottosyyttäjä silloin, kun pitää estää poliisien virkarikosten tutkinta. Ja ainahan se pitää estää.
Koska merkitsemällä valheellisesti kauppiaan myyjäksi Hakamäki oli valmistanut väärän asiakirjan ja käyttänyt sitä hyväkseen tehdäkseen väärän ilmiannon, Mäkinen väitti "[a]siakirjaa ei siis ole laadittu siten, että se edes voisi täyttää väärennöksen tunnusmerkistön.”. Mäkinen väitti myös olleen käytäntönä, että poliisi täyttelevät aseiden ostolupiin kohdat, joihin myyjän kuuluu tehdä merkinnät. 2)
Mäkisen päätös ei perustunut lakiin. Aselupien käytännöistä Mäkinen valehteli törkeästi. Aseen ostolupaan myyjän merkinnät voi tehdä vain myyjä, poliisilla ei ole mitään oikeutta niitä näpelöidä.
Tapio Mäkinen oli mitä ilmeisimmin käyttänyt virka-asemaansa väärin ja valehdellut kuin humalainen hevoskauppias, joten asekauppias jätti uuden rikosilmoituksen, joka koski myös Mäkistä. Sen tutkinnan esti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, Jukka Rappen esittelystä.
Rappen tarjoilema päätös ei perustu lakiin. Se on niin tyhjä perusteluista, että on vaikea nähdä mihin se perustuu. Käteen jää, että Rappen mielestä on aivan asianmukaista, että poliisi väärentää asiakirjan, ja kihlakunnansyyttäjä valehtele sen olevan normaali käytäntö – ja sillä perusteella muka laillista. 3)
Se ei ollut ainoa kerta, kun Jukka Rappe suosi ja edisti todisteiden väärentämistä.
Viimeisimmässä tällaisessa, hallussani olevassa päätöksessä Rappe katsoo, valtionsyyttäjä Leena Metsäpellon esittelystä olleen aivan asianmukaista, kun Helsingin poliisilaitoksen rikostarkastaja Urpo Mäkelä, sekä kihlakunnansyyttäjät Kimmo A. Virtanen ja Juha-Mikko Hämäläinen väärensivät t. vääristelivät kunnianloukkausjutun "todisteet", joihin he vetosivat. He väittivät tuomioistuimen päätöstä selostavassa lehtiartikkelissa olleen vääriä tietoja. Koska he kuitenkin tiesivät, ettei artikkelissa ollut virheitä eikä vääriä tietoja, he väärensivät todisteet. 4)
Tähän tapaukseen ja myös Rappen osuuteen siinä palaan tarkemmin pikapuoliin.
Poliisilla on oikeus väärentää esitutkintapöytäkirja
Helsinkiläinen rikoskomisario Petri Juvonen väärensi esitutkintapöytäkirjan, mitä valtakunnansyyttäjäksi pyrkivä Raija Toiviainen piti oikein oivallisena tekona.
Jätin aikoinaan rikosilmoituksen kahdesta espoolaisesta syyttäjästä. Tutkinnanjohtajaksi tullut rikoskomisario Petri Juvonen esti jutun tutkinnan väittäen ”Niskasaari oli esittänyt useita väitteitä syyttäjien tekemistä rikoksista, mutta rikosten tunnusmerkistön mukaisuudesta ei esitetty tarkennusta”. 5)
Juvonen valehteli.
Yksin varsinainen rikosilmoitukseni oli 35-sivuinen, ja sen mukana oli 39 kirjallista todistetta, yhteensä yli 300 sivua, joista jokaisen osalta selostin täsmälleen mitä ne todistavat. Juvonen sai myös kolme muuta kirjelmääni, jossa väänsin hänelle rautalangasta mistä oli kysymys. Lisäksi nimesin rikosilmoituksessani todisteeksi 45 muuta asiakirjaa, jotka vaadin poliisia hankkimaan viran puolesta. Olisihan kohtuullista, että poliisi tekisi palkkansa eteen edes jotain, ettei kaikki työ aina jää poliisirikosten uhrin vaivaksi.
Koska Juvonen oli saanut satoja sivuja todisteita ja ohjeet mistä löytyy lisää, hän oli työntänyt rikosilmoitukseni ja sen 39 kirjallista todistetta paperisilppuriin – ja valehteli ettei mitään oltu koskaan toimitettukaan. Väärennöksensä ja valehtelunsa salatakseen Juvonen oli jättänyt merkitsemättä esitutkintapöytäkirjaan poisjätetyn aineiston, vastoin lain nimenomaista ja täysin ehdotonta määräystä.
Tein Petri Juvosen virkatyönään tekemästä väärennöksestä rikosilmoituksen. Sen tutkinnan estämiseen osallistui eri vaiheissa lukuisia syyttäjiä, viimeisimpänä silloinen valtionsyyttäjä Raija Toiviainen, valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston esittelystä.
Raija Toiviainen väitti: ”Juvosella on ollut harkintavalta päättää, mitä aineistoa hän tutkinnanjohtajana liittää esitutkintaan. Niskasaaren ilmiantamat puutteet aineiston kirjaamisessa tai esitutkintapöytäkirjaan liittämisessä eivät ole sellaisia, että minun olisi syytä epäillä Juvosta virkarikoksesta tai väärennyksestä”. 6)
Raija Toiviaisen ja Ari-Pekka Koiviston päätös ei perustu lakiin.
Tuolloin voimassa ollut esitutkintalaki sääti:
”Esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat ja tallenteet, mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa. (–-)
Esitutkinnassa kertyneestä aineistosta, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on tehtävä merkintä pöytäkirjaan”(tuolloisen ETL 40 § 2 ja 3 momentit. Myös nykyisessä esitutkintalaissa on samat säädökset).
Kynnys ottaa tutkinnassa kertyneet asiakirjat etpk:aan on siis hyvin alhainen: ”mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa.” Poliisilla ei siis ole asiassa vapaa harkintavalta, kuten Toiviainen ja Koivisto väittivät, mitä ilmeisimmin vastoin parempaa tietoaan.
On itsestään selvää, että jutun käynnistäneellä rikosilmoituksella ja sen mukana toimitetuilla kymmenillä todisteilla ”voidaan olettaa olevan” asiassa merkitystä.
Kieron pelin paljastaa myös Toiviaisen suhtautuminen siihen, ettei Juvonen kirjannut esitutkintapöytäkirjaan, mitkä aineistot hän jätti siitä pois.
Määräys poisjätetyn aineiston merkitsemisestä lisättiin esitutkintalakiin vuonna 1986 eduskunnassa, hallituksen esityksestä poiketen. Lisäyksellä eduskunta nimenomaan halusi estää juvoset, esitutkinnassa kertyneiden todisteiden pimittämisen.
Määräys on ehdoton, ”on tehtävä merkintä”, siinä ei ole mitään poikkeamisen mahdollisuutta. Joten ilmoittaessaan, ettei edes poistojen jättäminen merkitsemättä ”ole sellaisia, että minun olisi syytä epäillä Juvosta virkarikoksesta tai väärennyksestä”, Toiviainen ilmoitti ettei hän piittaa vähääkään lain määräyksistä. Häntä ohjaa vain tahto estää poliisien rikosten tutkinta.
Tällaisella meriiteillä Raija Toiviainen pyrkii valtakunnansyyttäjäksi.
Poliisirikoksille haetaan lain suojaa
Eikä Juvosen tapaus pääty tähän.
En ole antanut poliisin ja syyttäjien unohtaa Juvosen tekemää väärennöstä, enkä varsinkaan syyttäjien tukea hänen rikokselleen. Asia on mitä ilmeisimmin tehnyt kipeää, koska kritiikki päätettiin yrittää tukahduttaa voimatoimin.
Juvonen teki tammikuussa 2017 minua vastaan rikosilmoituksen törkeästä kunnianloukkauksesta. Juvonen väittää, ettei ole väärentänyt, koska ei ole väärennöksestä edes esitutkintaan joutunut.
Poliisi ei tarvinnut mitään esiselvittelyjä rynnätessään käynnistämään esitutkinnan, tai oikeammin ”tutkinnan”. Operaatio uskottiin Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle, jossa tutkinnanjohtajana on rikoskomisario Timo Pirinen ja tutkijan roolia näyttelee rikoskonstaapeli Juha-Pekka Kosonen.
Tämä on koko poliisi- ja syyttäjämafian cosa nostra. "Yhteinen asiamme". Poliisin rikosta ei tule arvioida vertaamalla tekoa rikoslain tunnusmerkistöihin, vaan syyttäjien ja erityisesti valtakunnansyyttäjänviraston päätöksiin. Rikos ikään kuin katoaa, kun VKSV estää sen tutkinnan. Suomen laki korvataan täysin korruptoituneen VKSV:n mielivaltaisilla päätöksillä.
Poliisien ja syyttäjien rikoksia koskevat VKSV:n päätökset ovat laillisuudeltaan sellaisia kuin esimerkit edellä osoittavat, joten mafia pyrkii saamaan niille saman statuksen kuin on tuomioistuimen päätöksillä.
Mafian näkemys ja tavoitteet eivät tavan mukaan perustu lakiin.
Yritys on niin säädytön, että se tuskin nojaa vain muutaman rosvojeparin ideointiin. Korkealla todennäköisyydellä tälle on hankittu jo etukäteen syyttäjäportaan siunaus, ja epäilykset kohdistuvat myös valtakunnansyyttäjänvirastoon.
Uuden valtakunnansyyttäjän valintaa valmistelevien olisi syytä kysyä Raija Toiviaiselta ja Jukka Rappelta, mikä on heidän osuutensa operaatio Juvosessa.
Poliisirikokset saavat vanhentua
Kolmanteen valtakunnansyyttäjäkandidaattiin, Helsingin johtava syyttäjä Harri Lindbergiin voimme tutustua kihlakunnansyyttäjä Krista Soukolan kautta.
Soukola tunnetaan Jari Aarnio -vyyhden toisena tutkinnanjohtajana, sekä syyttäjänä joka esti Teräasekeskuksen asekirjanpidon katoamisen tutkinnan loppuun saakka. Todennäköisesti joku poliisi varasti liikkeen asekirjanpidon, ja yksi epäillyistä työskentelee poliisihallituksessa, joten Soukola kielsi kuulustelemasta häntä.
Erittäin mielenkiintoinen on myös Poliisihallituksen ylikomisario Vesa Satamon tapaus.
Tulli teki, omien perusteellisten selvitystensä jälkeen elokuussa 2013 rikosilmoituksen entisestä tutkinnanjohtajastaan Vesa Satamosta, joka sittemmin oli siirtynyt Poliisihallitukseen ylikomisarioksi. 7)
Satamon johtamassa huumejutun esitutkinnassa oli salakuunneltu noin 130 päämiehen ja asianajajan välisiä keskusteluja, mikä on ehdottomasti kiellettyä. Satamo oli Tullin mukaan myös hävittänyt runsaasti sellaista kuuntelumateriaalia, jota ei olisi saanut hävittää.
Jutun tutkinnanjohtajaksi määrättiin syyskuun 2013 alussa Itä-Uudenmaan syyttäjänviraston Soukola. Juttuun nimettiin tuolloin myös tutkija Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta. Soukolalla oli siten hyvät mahdollisuudet viedä tutkinta ajoissa kunnialliseen päätökseen. Ylikomisario Satamon epäillyt rikokset oli tehty elokuussa 2009 – maaliskuussa 2010, joten tavallisinakin virkarikoksina käsiteltyinä ne vanhenivat vasta huhtikuun 2015 alussa. Tulli oli sitä paitsi tehnyt asiassa valmiiksi laajan taustatyön.
Niinpä juttu makasi Soukolan pöydällä puolitoista vuotta, lähes sillään. Ilmeisesti ainoa toimi jotka Soukolan toimesta tehtiin, oli kirjallisen selvityksen pyytäminen Satamolta. Tämä ei sitä antanut, mistä ei seurannut mitään – mikä on jo itsessään perin kummallista.
Toukokuussa 2015 Soukola esitti esitutkinnan lopettamista. Rikosepäilyille oli Soukolan mukaan vahvoja perusteita, hän epäili Satamoa virka-aseman väärinkäyttämisestä. Se on huomattavasti vakavampi asia kuin Tullin ilmoitukseensa kirjaama virkavelvollisuuksien rikkominen.
Epäilylle oli siis vahvat perusteet, mutta oli teot olivat vanhentuneet puolentoista vuoden odotusaikana. Kihlakunnansyyttäjä Pasi Pälsi toimi toivomuksen mukaisesti ja lopetti tutkinnan, jota ei koskaan aloitettukaan.
Rikosjuttu ei saisi koskaan päästä vanhenemaan syyttäjän pöydälle, ja siksi Soukolan viivyttelystä tehtiin rikosilmoitus. Tutkinnanjohtajaksi määrätty syyttäjä Harri Lindberg kuitenkin keskeytti tutkinnan heti alkuunsa. Lindberg totesi Soukolan pyytäneen aikoinaan ylikomisariolta selvityksen, jota tämä ei ollut antanut. Siksi oli päätetty ryhtyä selvittämään asiaa kuulusteluilla, mutta sitä ennen tarvittiin taustamateriaalia, jonka saamisessa oli ollut ongelmia, joita ei tarkemmin kerrottu.
Kihlakunnansyyttäjä Harri Lindbergin mukaan on aivan normaalia kuluttaa puolitoista vuotta, 18 kuukautta tuollaisiin toimiin. Lindberg katsoi ettei Soukola siten ollut viivytellyt, eikä häntä ollut aihetta epäillä rikoksesta. 8)
En osta Lindbergin selityksiä. Soukolan vähäiset toimet näyttävät pikemminkin yhden työpäivän, kuin 18 kuukauden töiltä, ja niidenkin tekemiseen hänellä oli tutkija. Soukola antoi ylikomisario Satamoon kohdistuneiden rikosepäilyjen vanhentua pöydälleen todennäköisesti aivan tahallaan ja harkitusti, ja parhaassakin tapauksessa törkeää huolimattomuuttaan.
Soukola esti Satamon epäiltyjen virkarikosten tutkinnan ja Lindberg esti Soukolan toimien tutkinnan. Juuri näin toimii, juuri tätä on poliisien ja syyttäjien toisilleen takaama syytesuoja.
Ei kelvollisia ehdokkaita
Kahdelta ehdokkaalta puuttuu vaadittava koulutus ja/tai kokemus.
Kaksi kannattaa, suosii ja edistää todisteiden väärentämistä; sekä ylläpitää poliisien ja syyttäjien toisilleen takaamaa syytesuojaa, joka ei perustu lakiin vaan rikokseen.
Myös viides tukee syytesuojaa.
Tästä porukasta pitäisi valita uusi valtakunnansyyttäjä.
Tämä ei lupaa hyvää oikeusvaltiolle.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Asekauppiaaseen kohdistuneesta rikoksesta, johon ja jonka peittelyyn osallistui lopulta kaikkiaan 12 poliisia ja syyttäjää, tarkemmin täällä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/76
2) Länsi-Uudenmaan syyttäjävirasto / kihlakunnansjä Tapio Mäkisen päätös ettei esitutkintaa suoriteta 13.11.2008, asianro R 08/1177.
3) Valtakunnansyyttäjänviraston päätös ettei esitutkintaa suoriteta, 3.12.2009, dnro 108/21/09.
4) Valtakunnansyyttäjänviraston päätös 30.10.2017, dnro 119/42/17. Tapauksesta laajemmin: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/250
5) Etpk 6070/S/305844/05
6) VKSV 25.6.2008, dnro 253/21/07
7) Vesa Satamon tapauksesta ja Soukolan toiminnasta laajemmin: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120320773182_uu.shtml
8) Harri Lindbergin toiminnasta Krista Soukolan tapauksessa; http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051021540381_uu.shtml