Jorma Kalske - valtakunnan häpeä

31.12.2009

Laitosmies Hirvonen (nimi on muutettu) tuomittiin joulun alla Helsingin käräjäoikeudessa tuntuviin sakkoihin perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Selkokielellä sanoen Hirvonen oli valehdellut poliisille esitutkinnassa, asianomistajan asemassa.

Laitosmiehen rikos oli todella likainen. Hän yritti valehtelemalla lavastaa helsinkiläisen asekauppiaan syylliseksi luvattoman haulikon myyntiin. Tuomio oli siis paikallaan, mutta jutusta on toistaiseksi saatu käräjille vain pieni tynkä. Lavastusyritykseen osallistui Hirvosen lisäksi kolme Helsingin poliisilaitoksen poliisia ja yksi tarkastaja, sekä kihlakunnansyyttäjä.

Virkamiesten rikosten peittelyyn osallistui jälkikäteen ainakin kolme poliisia, yksi kihlakunnansyyttäjä ja kaksi valtionsyyttäjää. Peittely on rikos. Tuomitun Hirvosen lisäksi tekojen sarjassa on siten syytä epäillä rikoksesta kaikkiaan 11 virkamiestä, joista virka-asemaltaan korkeimmat ovat Helsingin poliisipäällikkö Jukka Riikonen ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Syyttävä sormi osoittaa erityisesti Kalsketta, joka ohjelmallisesti estää poliisien ja syyttäjien rikosten tutkinnan.

Laitosmies Hirvonen selitti keväällä 2005 Helsingin poliisilaitokselle erään asekauppiaan liikkeen myyneen hänelle edellisenä vuonna haulikon, mutta kauppias ei keljuillessaan myönnä tätä, ei täytä myyjän osuutta hänen haulikon hankkimisluvastaan. Omituisen tarinan vastaanottanut ylikonstaapeli Markku Hakamäki tarkisti aserekisterissä olevan samalla runkonumerolla varustettu haulikko, vuonna 1998 kuolleen miehen nimissä. Se oli siis perikunnan omaisuutta. Väestörekisteristä Hakamäki on nähnyt, tai ainakin hänen olisi pitänyt ymmärtää katsoa, ketkä ovat perikunnan jäseniä ja heiltä hän olisi saanut tietää haulikon tarinan.

Ammattimies olisi selvittänyt asian hetkessä ja juttu olisi päättynyt alkuunsa. Tapaus oli perin yksinkertainen. Hirvonen oli rakennellut itselleen osista toimivan haulikon. Hän oli joutunut hankkimaan sitä varten jostain luvanvaraisia osia, mutta ei ollut lupia hakenut. Hän oli siis rakentanut itselleen laittoman haulikon. Jälkikäteen hän muina miehinä haki ostoluvan, johon ruinasi asekauppiasta väärentämään liikkeensä myyjäksi. Kun asekauppias ei väärennökseen suostunut, Hirvonen yritti peittää ampuma-aserikoksensa valehtelemalla jutun kauppiaan kontolle.

Ammattimies olisi selvittänyt asian, mutta ylikonstaapeli Hakamäki ja esimiehensä, lupayksikön tarkastaja Jukka Kaski ryntäsivät asekauppiaan liikkeeseen MW Oy:hyn tivaten sen asekirjanpidosta merkintää Hirvosen haulikosta. He olivat kovasti tohkeissaan, kun sitä ei löytynyt. Kauppias tosin kertoi herroille, ettei kyseinen haulikko ollut koskaan liikkeessä käynytkään, mutta sille he viittasivat kintaalla. Kauppiaan lavastaminen syylliseksi sopi heille aivan yhtä hyvin kuin Hirvoselle.

Hakamäki teki kauppiaasta rikosilmoituksen Helsingin Keskustan poliisipiiriin. Tutkijaksi määrätty konstaapeli Raija Isojärvi kuulusteli samana päivänä perikunnan edustajan, todistajana. Tämä kertoi ettei kyseessä ollut toimiva haulikko, vaan räjähtänyt romu, jonka osat oli jätetty perikunnan aseiden kanssa myyntitiliin EK Oy:hyn. Vuonna 1998. Poliisi sai tästä myös pitävät todisteet, perikunnan ja EK Oy:n kirjallisen sopimuksen. Näin konstaapeli Isojärvi ja tutkinnanjohtaja, komisario Outi Petersohn tiesivät jo lähtöviivoilla lupayksikön tollojen etsineen haulikkoa väärästä liikkeestä, väärältä vuosikymmeneltä. Sitä paitsi myyntitiliin otettuja aseita ei merkitä asekirjanpitoon. Petersohnin olisi pitänyt päättää kauppiaan osalta tutkinta siihen. Hän ei päättänyt.

Juttu makasi sillään vuoden, ja herätettiin henkiin keväällä 2006. Konstaapeli Isojärvi kuulusteli todistajina ylikonstaapeli Hakamäen ja tarkastaja Kasken, jotka vakavalla naamalla väittivät kauppiaan syyllistyneen rikokseen, koska haulikosta ei ollut merkintää MW O:yn asekirjanpidossa. Isojärvi ei kysynyt, miksi herrat edellyttivät haulikon löytyvän väärästä liikkeestä. Isojärvi ja tutkinnanjohtaja Petersohn eivät puuttuneet todistajien valehteluun. He edistivät sitä, osallistuivat lavastukseen. Vähintäänkin Petersohn ja Isojärvi rikkoivat virkavelvollisuuksiaan, mutta heitä on syytä epäillä myös virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Kihlakunnansyyttäjä Johanna Hervonen nosti syytteen kauppiasta vastaan, väittäen tämän myyneen pimeän haulikon aseliike MW Oy:stä. Siitä, että haulikon osat oli jätetty myyntiin kokonaan eri liikkeeseen, Hervonen ei piitannut.

Kauppias tajusi olevansa poliisin lavastusyrityksen uhri ja alkoi tutki asiaa itse. Hän sai haltuunsa kopion Hirvosen haulikon hallussapitoluvasta. Ylikonstaapeli Hakamäki oli vuonna 2005 väärentänyt lupaan haulikon myyjäksi asekauppiaan. Ei edes hänen liikettään, vaan kauppiaan yksityishenkilönä. Sama Hakamäki väitti todistajana, että haulikon pitää löytyä aseliikkeen kirjanpidosta. Jos haulikon olisi myynyt yksityishenkilö, se ei olisi mitenkään voinut olla aseliikkeen kirjanpidossa. Ei ole siten epäilystäkään, etteikö ylikonstaapeli Hakamäki valehdellut. Täydellä varmuudella joko kirjoittaessaan lupaan, tai todistaessaan. Tosiasiassa sekä että.

Viime kädessä syyttäjä vastaa siitä, että esitutkinta on suoritettu asianmukaisesti ja riittävässä laajuudessaan. Kauppias vaati syyttäjä Johanna Hervosta määräämään lisätutkinnan, jossa selvitetään ylikonstaapeli Hakamäen tekemä väärennös ja Hirvosen luvattoman haulikon alkuperä. Ne Hervonen jätti tutkimatta. Vähintäänkin Hervonen rikkoi virkavelvollisuuksiaan, ja häntä on syytä epäillä myös virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Ylikonstaapeli Markku Hakamäki ja tarkastaja Jukka Kaski olivat valehdelleet esitutkinnassa, todistajina; se on sama rikos josta Hirvonen tuomittiin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kuten muun muassa poliisipäällikkö Jukka Riikonen tietää (tästä on lisää esimerkkejä näilläkin sivuilla). Poliisilaitoksen esikunta sai tiedon myös uusimmasta valehtelusta, samoin väärennöksestä. Esikuntapäällikkö, ylikomisario Teuvo Saikkosen päätöksellä laitoksen johto ei ryhtynyt mihinkään toimiin rikosepäilyjen vuoksi.

Vastaavasta laiminlyönnistä pantiin vuonna 2004 syytteeseen suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala ja apulaispäällikkö Petri Knape; rikosnimike oli virkavelvollisuuksien rikkominen. He olivat viivytelleet 10 kuukautta viedä alaisensa rikos esitutkintaan. Tuomiolta heidät pelasti se, että he sentään olivat lopulta ilmoittaneet asiasta. Helsingin poliisilaitoksen ylin johto on tiennyt lupayksikön rikoksista vuosikausia, puuttumatta niihin. Siksi poliisipäällikkö Jukka Riikosta ja esikuntapäällikkö Teuvo Saikkosta on syytä epäillä vähintäänkin virkavelvollisuuksiensa rikkomisesta.

Syyttäjä Johanna Hervonen roikkui kiinni hervottomassa syytteessään. Vuonna 2008 syyttäjä sai käräjäoikeudessa perusteellisesti turpiinsa. Hän ymmärsi olla valittamatta.

Asekauppias jätti tutkintapyynnön Hirvosesta, Hakamäestä ja Kaskesta. Se oli maltillinen rajaus, sillä hän olisi voinut vahvoin perustein kohdistaa sen jokaiseen edellä mainittuun virkamieheen.

Koska mukana oli poliisimies, asian selvittely jaettiin espoolaisen rikoskomisario Henrik Niklanderin ja kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkisen kesken. Mäkinen on valtakunnansyyttäjänviraston luottosyyttäjä, erityisesti silloin kun pitää estää poliisien virkarikosten tutkinta. Ja ainahan se pitää estää.

Satuja sepitellen Niklander ja Mäkinen päättivät, ettei Hakamäen ja Kasken tekoja tutkita. Edes hallussapitoluvan väärentäminen ei muka ollut rikos. Toki tämä on linjassa korkeampien satraappien päätösten kanssa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen tililtä löytyy ratkaisu, jonka mukaan poliisin tekemä väärennös "ei ole väärennös, koska se on tehty virkavastuulla". Noin kehnolla ammattitaidolla ei läpäise edes oikeustieteellisen pääsykokeita. Olisikin kohtuutonta vaatia kansalaisia uskomaan Kalskeen ongelman olevan ammattitaidon puutteessa. Tällaisiin päätöksiin tarvitaan rikollinen tahto.

Lavastusyritys oli kuitenkin hieman liian räikeä haudattavaksi ihan kokonaan. Onneksi virkavallalla oli käsillä sopiva henkilö uhrattavaksi, siviili. Laitosmies Hirvonen lähetettiin esitutkintaan ja hänet on nyt käräjäoikeudessa asianmukaisesti tuomittu.

Poliisi- ja syyttäjälaitoksen epärehellisyyteen lopullisesti suivaantunut kauppias teki uuden tutkintapyynnön, sisäministeriön poliisiosastolle. Aiemman kolmikon lisäksi hän nimesi rikoksesta epäillyiksi rikoskomisario Henrik Niklanderin ja syyttäjä Tapio Mäkisen. Epäilty rikos oli ja on virka-aseman väärinkäyttö. Ministeriö siirsi asian Albertinkadun hautaustoimistolle, valtakunnansyyttäjän virastoon.

Jorma Kalske esti joulukuun 2009 alussa, valtionsyyttäjä Jukka Rappen esittelystä, virkamiesten puuhien esitutkinnan. Päätöksessä ei perustella sanallakaan, miksi virkamiesten valehtelu esitutkinnassa ei olisi rikos, miksi aseluvan väärentäminen ei olisi rikos, miksi näiden rikosten peittely ei olisi rikos. Kalske ja Rappe käyttivät kylmästi virka-asemaansa väärin, ja osaltaan hautasivat virkamiesten rikokset. Heitä on siis syytä epäillä rikoksesta. Jälleen kerran.

Päätös on niin tyhjä, että autius vaatii selityksiä. Kaksi mahdollisuutta nousee päällimmäisiksi. Kalske ja Rappe ovat siinä määrin valtansa lumoissa, etteivät viitsi keksiä edes jotain perustelujen näköistä. Toinen mahdollisuus on, että allekirjoitettuaan läjittäin perättömiä ja päättömiä perusteluja, Kalske on käynyt varovaisemmaksi. Kun ei sano mitään, valehtelee vähän vähemmän.

Vuonna 1997 perustetun valtakunnansyyttäjänviraston ainoa merkittävä aikaansaannos on ollut poliisi- ja syyttäjälaitoksen korruptointi. Poliisit ja syyttäjät voivat olla varmoja, etteivät he joudu virkarikoksistaan vastuuseen, ei ainakaan kun rikos kohdistuu siviiliin. Niinpä organisaatiot rikkovat lakeja vuosi vuodelta törkeämmin. Käytännössä ainoat poikkeukset omatekoisesta syytesuojasta ovat tapaukset, joissa kaksi poliisiorganisaatiota riitelee, silloin voi joku poliisikin joutua syytteeseen. Tästä on kysymys esimerkiksi Helsingin huumepoliisien oikeusjutussa.

Poliisi väärentää esitutkintapöytäkirjoja, poliisi väärentää tutkintailmoituksia. Poliisitodistajat valehtelevat esitutkinnassa ja tuomioistuimissa. Poliisi manipuloi esitutkintaa kuulemalla yhden osapuolen nimeämät todistajat ja jättämällä toiset todistajat kuulematta. Syyttäjät valehtelevat sumeilematta syytteissään ja jättäessään esitutkinnat tekemättä. Poliisin ja syyttäjien toimintaa ei ohjaa laki, vaan mielivalta. Tämä sopii valtakunnansyyttäjänvirastolle. Näin otetaan se valta, jota eduskunta ei ole poliisille ja syyttäjille antanut.

Valtakunnansyyttäjän virastolle on tärkeää, ettei edes näytellä reilua peliä. Ei tehdä ensin esitutkintaa ja lyödä vasta sitten "ei rikosta" -leimaa päälle. On välttämätöntä estää esitutkinta kokonaan, koska jutun tutkiminen tekisi rikoksen hautaamisen paljon vaikeammaksi, ellei mahdottomaksi.

Valtakunnansyyttäjänviraston toiminta on järjestäytynyttä rikollisuutta, valtakunnan vaarallisinta ja röyhkeys vain kasvaa. Miksi ei kasvaisi, kun kiinni jäämisen riskiä ei ole. Poliisin rikosten tutkinnan estävät syyttäjät, viime kädessä VKSV. Syyttäjien rikosten tutkinnan estävät poliisit, viime kädessä sisäministeriön poliisiosasto. Kehä on aukoton.

Tiedotusvälineistäkään ei ole vaaraa, sillä useimmat toimittajat syövät poliisin kädestä. Medialle on ilmeisesti paljon hyödyllisempää salata, kuin paljastaa poliisien ja syyttäjien rikokset. *)

Monet valtionsyyttäjät ovat poliisien virkarikoksia haudanneet, mutta ainakin minun arkistoissani näitä ratkaisuja on eniten apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeella ja ne ovat myös "perusteluiltaan" törkeimpiä. Jos kenessä, niin Kalskeessa henkilöityy viraston korruptoituneisuus. Hänen jatkaminen tehtävässään, valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen virkaa kärkkymässä, on kansallinen häpeä.

*)
Pari vinkkiä aiheesta media ja poliisi.
Professori Martin Scheinin: "Syövätkö toimittajat poliisin kädestä?". Journalisti 8/2009
Toimittaja Ari Mölsä: "Vähempikin veljeily poliisin kanssa riittäisi". Journalisti 10/2009.
Löytyvät internetistä: www.journalisti.fi ja siellä arkisto.