YLE:n lahjusväitteet oikeudessa Sloveniassa

Slovenian entinen pääministeri Janez Jansa on nostanut vahingonkorvauskanteen Suomen valtion Yleisradiota ja sen MOT-toimittaja Magnus Berglundia vastaan. Oikeudenkäynti alkaa 17.6 valmisteluistunnolla Ljubljanan tuomioistuimessa, jossa Jansa vaatii Berglundilta ja Yleltä vahingonkorvauksia 1 510 000 euroa. Vastaajaksi on haastettu myös kaksi slovenialaista. Yleä edustaa paikallinen asianajaja Pisarna Aubreht.

Yle ei ole uutisoinut oikeudenkäynnin alkamista. Muut tiedotusvälineet eivät ilmeisesti ole havainneet asiaa.

Oikeudenkäynti koskee Ylen 1.9.2008 lähettämää MOT-ohjelmaa "Totuus Patriasta". Innoittajana ohjelmaan oli keskusrikospoliisin edellisenä keväällä aloittama esitutkinta lahjusepäilyksistä, jotka koskivat aseyhtiö Patrian Slovenian kanssa tekemää suurta panssariajoneuvojen kauppaa. KRP:n tutkinta on edelleen, liki kolme vuotta myöhemmin, kesken.

MOT väitti Patrian lahjoneen Slovenian ylintä johtoa, myös tuolloista pääministeri Janez Jansaa. Ohjelma oli ajoitettu Slovenian parlamenttivaalien alle, käsikirjoitus oli käännetty valmiiksi englanniksi ja se herätti Sloveniassa valtaisan kohun. Ohjelman keskeinen tähti oli Jansan poliittinen vastustaja, mitä tosin ei välitetty katsojille kertoa. Todennäköisesti "Totuus Patriasta" vaikutti merkittävästi siihen, että Janez Jansan puolue hävisi vaalit.

Ohjelma noudatti Ylen kehittämää journalismin lajia, joka sittemmin tuli tunnetuksi lautakasa-journalismina. Siinä esitetään kovia väitteitä ja syytöksiä, väitetään toimituksella olevan asiasta todisteet, mutta todisteita ei esitetä. Lautakasa-journalismi on herättänyt kritiikkiä myös Ylessä.

Jää nähtäväksi, löytävätkö viranomaiset Patrian harjoittamasta lahjonnasta Sloveniassa sen näytön, joka MOT:lta jäi löytämättä. On tärkeää muistaa, ettei toimittajalla tarvitse olla täyttä näyttöä, perusteltu epäilys oikeuttaa esittämään ikäviä kysymyksiä vallanpitäjille. MOT:n väitteet ovat siltikin perin ongelmallisia juuri silloisen pääministeri Janez Jansan osalta. Ei esitetty mitään näyttöä, ja ohjelman tuottajan jälkikäteen Sloveniassa esittämät sekavat selitykset tekivät asiasta yhä oudomman.

MOT-ohjelman loppu 1.9.2008 on dramaattinen. Ruudussa näytetään paperia, jossa on J-kirjain.
Äänessä on toimittaja Magnus Berglund:

"Patrian papereissa on eräs henkilö. J. Walter Wolfin tehtävä on toimittaa rahat J:lle. J on Janez Jansa. Slovenian pääministeri. Toimi EU puheenjohtajajana kesäkuun loppuun asti. Myös pääministerin puolue on yksi vastaanottajista"
"Suomen valtion omistama Patria maksoi siis lahjuksia Slovenian pääministerille."

Asiaa ei voine enää tuon suoremmin sanoa: Patria maksoi lahjuksia pääministerille. Vieraillessaan Sloveniassa ei MOT:n tuottaja Matti Virtanen kuitenkaan pystynyt tarinaansa puolustamaan, kun toimittajat tivasivat, onko hän varma että Jansa otti lahjuksen vastaan. Virtanen turvautui lapselliseen väistöön:

"Asiaan sekaantuminen on mielestäni sopivampi ilmaisu. Minä en väitä, että teidän entinen pääministerinne olisi rikollinen (...) Me emme sanoneet ohjelmassa mitään rahojen vastaanottamisesta. Emme syytä Jansaa, olemme vain sanoneet, että hän on sekaantunut asiaan (...)" (Sanomalehti Vecer 1.12.2008).

Slovenialaiset toimittajat epäilivät MOT:n poimineen asiakirjoista J-kirjaimen vain jotta voisi väittää lahjuskanavien johtavan Slovenian pääministeriin. Virtanen joutuikin tunnustamaan: "J-kirjain toimii ohjelmassa vain dramatisoituna elementtinä. Sen avulla me teimme lähetyksestä kiinnostavamman ja dramaattisemman".

Ljubljanan tuomioistuin joutuu ratkaisemaan, kumpi valehtelee ja kumpi puhuu totta, MOT:n toimittaja Magnus Berglund vai tuottaja Matti Virtanen.

Kumpi on totta:
"Suomen valtion omistama Patria maksoi siis lahjuksia Slovenian pääministerille."
"Emme syytä Jansaa..."

Molemmat väitteet eivät voi olla yhtä aikaa tosia.

Vanhempia kommentteja aiheesta:
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/82