Mikko Niskasaari

Poliisijohto on vuosien ajan väärentänyt eduskunnan oikeusasiamiehelle antamansa tilastot salaisista pakkokeinoista, ja niistä ilmoittamisesta. Vilppi paljastui apulaisoikeusasiamiehen käynnistämässä selvityksessä.

Poliisin salaisia pakkokeinoja ovat muun muassa puhelinten salakuuntelu, puhelutietojen hankinta, sekä salakuuntelu ja -katselu. Niistä päätetään tuomioistuimissa kohteelta salaa, mutta jossain vaiheessa salakuunnellulle (ym.) on ilmoitettava operaatiosta. Perussääntö on, että asiasta on ilmoitettava, kun juttu on lähtenyt syyttäjälle, tai esitutkinta on muutoin lopetettu. Kaikissa tapauksissa operaatiosta on ilmoitettava vuoden sisällä salakuuntelun (ym.) lopettamisesta. Tätä pidetään oikeusturvan kannalta erittäin tärkeänä.

Eräissä tapauksissa tuomioistuin voi myöntää poliisille luvan lykätä ilmoittamista, tai jopa jättää se kokonaan tekemättä, erityisen painavista tutkinnallisista syistä. Ne ovat poikkeustapauksia, ja eduskunnan oikeusasiamies on pyrkinyt suitsimaan niihin turvautumista. Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio muistutti jo vuonna 2004, että kokonaan salaan jääviä tapauksia pitää olla mahdollisimman vähän. 1)

Valvontakeinona ovat EOA:n toimiston tekemät tarkastukset, sekä sisäministeriön ja Tullihallituksen antamat kertomukset. EOA:n toimistossa heräsi vuonna 2009 epäilys, etteivät sisäministeriön ilmoittamat luvut pidä paikkaansa. Epäilys osoittautui todeksi apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan käynnistämässä selvityksessä. Poliisi oli valehdellut EOA:lle. 2)

Esimerkiksi vuonna 2008 sisäministeriö väitti EOA:lle ilmoittamista siirretyn kymmenessä tapauksessa, ja kokonaan salattiin vajaat kymmen operaatiota. Apulaisoikeusasiamiehen tarkistaessa asiaa Poliisihallitus joutui tunnustamaan, että tosiasiassa ilmoittamista oli siirretty 79 tapauksessa, ja kokonaan pakkokeinoista oli jätetty ilmoittamatta 35 tapauksessa.

Vaikka luvut EOA:lle toimittaa ministeriö, ne kokoaa ja niistä on vastuussa Poliisihallitus. Vilppi oli jatkunut koko tarkastetun jakson, vuodet 2006-2009. Ilmoittamista oli siirretty vuosittain 74 - 86 tapauksessa, ja kokonaan salattuja tapauksia oli 35 - 55 per vuosi. AOA pitää määrää yllättävän suurena.

Poliisihallitus on selittänyt vääriä lukujaan sillä, että vuosittain on tilastoitu vain ne siirto- tai salaamispäätökset, jotka ovat koskeneet juuri tuona vuonna päättyneitä operaatioita. "Kun ilmoitusaikaa on vuosi, ei suuri osa tapauksista ehtinyt tull[a] tilastoiduksi kyseisenä vuonna. Niitä ei tilastoitu seuraavanakaan vuonna, koska silloin puolestaan tilastoitiin vain tuon seuraavan vuoden pakkokeinoja. Näin valtaosa tapauksista oli jäänyt raportoimatta", selostaa AOA poliisin selityksiä.

Kieltäydyn uskomasta, että poliisiylijohto olisi miehitetty noin tyhmällä väellä. Alakoululainenkin ymmärtää, että tuolla periaatteella jää suurin osa tilastoimatta. Totta kai sen on ymmärtänyt myös poliisi. Pidän selviönä, että väärät tilastot on koottu, ja väärät luvut on ilmoitettu vakain tuumin ja harkiten. On haluttu salata, että poliisi toimii tavalla, jonka se on tiennyt laittomaksi.

AOA Jussi Pajuojan päätös on erittäin närkästynyt, minkä hyvin ymmärtää, sillä poliisi on petkuttanut paitsi valvojaansa viranomaisena, myös häntä henkilökohtaisesti. Vakiintuneen käytännön mukaan kukaan poliisi ei kuitenkaan joudu väärinkäytöksistä vastuuseen.

AOA julkisti päätöksensä tiedotteella 23.1. Seuraavana päivänä tuli sisäministeriön hätääntynyt tiedote, joka selittää: "Maaliskuussa 2011 annetussa vuotta 2010 koskevassa selvityksessä tilastointiongelma oli jo tiedostettu. Vuonna 2012 annettavassa vuotta 2011 koskevassa selvityksessä tilastointiongelmaa ei enää ole". 3)

Se nyt vielä puuttuisi, että tilastojen väärentäminen jatkuisi edelleen. AOA aloitti selvityksensä vuonna 2009. Silloin poliisijohto ymmärsi käryn käyneen, ja lopetti tilastojen väärentämisen. Vasta kiinni jäätyään.

LÄHTEET:
1) AOA:n päätös dnro 137/2/04
2) AOA Jussi Pajuojan päätös 30.12.2011, dnro 1716/2/09
3) Sisäasiainministeriön tiedote 24.1.2012