Syyttäjien ajama vainoamissyyte on vaarallinen hyökkäys sananvapautta kohtaan, vaikkei vastaajankaan toiminta myötämieltä herätä.
Helsingin käräjäoikeudessa päättyi keskiviikkona 23.9 pääkäsittely sananvapauden kannalta vaarallisessa oikeudenkäynnissä. Sen viileää käsittelyä ja ongelman havaitsemista vaikeuttaa, että jos on syyte kyseenalainen, niin niukalti kunnioitusta herättää myös vastaaja. Epäilen, että haluttomuus samaistua vastaajaan on estänyt mediaa tarttumasta syytteen ilmeiseen kyseenalaisuuteen. Syyttämispäätöksen on tehnyt valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, ja syytettä ajaa aluesyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen. Hän syyttää kahdesta vainoamisesta Juha Molaria. Asianomistajina ovat armeijan tutkimuslaitoksen tutkija Saara Jantunen, ja Ylen toimittaja Jessikka Aro.
Juha Molari (s. 1964) teologian tohtori, entinen kirkkoherra, tunnetaan, se mikä tunnetaan, lähinnä Venäjä-mielisestä puuhastelustaan. Hän on esiintynyt Rossiiskie Vesti -uutissivuston edustajana, ja ainakin Wikipedia-artikkelissa hänen väitetään toimineen Russia Today -televisiokanavan (RT) kolumnistina. 1) Hänen poliittinen linjansa sopii siihen täydelleen:
”Sitä vastoin Putin-faniksi tunnustaudun avoimesti. Mielestäni hän on 2000-luvun paras poliitikko ja valtionpäämies, mitä on tällä tai toisella puolella maapalloa. Hänestä kertova patsas on minulla senkin päällä, Venäjältä ostetun ison antiikkisesti koristetun peilin alla.” 2)
Saara Jantunen tuli julkisuudessa tunnetuksi syksyllä 2015 julkaistulla pamfletillaan ”Infosota”, jossa on räväköitä väitteitä Venäjän hybridisodankäynnistä. Siinä on mielenkiintoistakin asiaa, mutta myös löysiä väitteitä ja avointa kansalaisten poliittisen toiminnan halveksuntaa. Jantunen esimerkiksi leimaa Juha Sipilän hallituksen talouspolitiikan vastustamisen Venäjän puolesta käytäväksi hybridisodaksi. 3)
Hyökkäykselle kansalaisten poliittisia toimintaoikeuksia vastaan antoi oman epämiellyttävän mausteensa Jantusen virka armeijan tutkijana. Tämä ja erinäiset muut outoudet myös söivät Jantusen uskottavuutta.
Jantunen uhraa pamfletissaan moniaita sivuja Molarille, josta hän tekee suunnilleen Kremlin agentin, mikä ei kovin uskottavalta vaikuttanut. Herjaamisen molemminpuolisuus, jota syyttäjä kieltäytyy näkemästä, on syytä pitää mielessä.
Jessikka Aro nousi julkisuuteen osin kirjoituksillaan Venäjän trolleista, ja ennen kaikkea häneen kohdistuneen raivokkaan vihakampanjan vuoksi. Kampanjan aineistot julkaisi pääosin nettilehti MV, mutta suuren levikin niille antoi persujen somejalkaväki. Oli perin mielenkiintoista, että Venäjää vastaan kirjoittava toimittaja sai niskaansa nimenomaan persujen vihat. Kun käräjäoikeus tuomitsi Aron saamaan mittavat korvaukset Ilja Janitskilta ja Johan Bäckmanilta, persueliitti – Jussi Halla-aho, Laura Huhtasaari ja Juho Eerola - raivosi julkisuudessa tuomiosta. 4)
Eikä persujen vihanpito siihen päättynyt. Kun käräjäoikeus tammikuussa hylkäsi Aron hakemuksen kahden katuhäirikön lähestymiskielloksi, persujen kansanedustaja ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri vaati oitis selvitystä, ettei Yle vain maksa Aron oikeudenkäyntikuluja. Näin tärkeää persuille on, että Aroon kohdistuva mustamaalaus tuottaa hänelle mahdollisimman suuren taloudellisen vahingon.
Syyttäjän todisteet
Aluesyyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen syytekirjelmässä on 13 kohtaa, jotka hänen mielestään muodostavat Molarin Saara Jantuseen kohdistuvan vainoamisen. Jessikka Aron osalta kohtia on 44. Tämä kirjoitus perustuu tähän aineistoon. Käsittelen sitä, mistä ja millä perusteella syyttäjät ovat liikkeelle lähteneet, ja päättelen siitä, mihin he pyrkivät. Syytteessä lueteltuja nettiartikkeleiden otsikot kertovat Molarin tyylilajin, mutta itse artikkeleita en pääosin ole lukenut, koska syyttäjän valitseman rikosnimikkeen vuoksi niiden arvioinnilla ei ole tässä merkitystä. Mikä onkin koko prosessin keskeinen ongelma.
Tarkemmin katsoen Jantusen puolesta esitetyt 13 kohtaa sisältävät 15 erillistä tekoa. Niistä kuitenkin vain kuusi (6) edustaa henkilökohtaista yhteydenottoa, joka on vainoamisrikoksen peruspiirre.
Yhteydenotoista kaksi on sähköpostiviestejä. Yksi sellainen on Molarin ilmoitus olevansa tulossa eduskunnassa keväällä 2015 järjestettävään seminaariin. Infosodassaan Jantunen teki tästä viestistä suuren numeron. Muut tämän sarjan teot ovat Molarin saapuminen avoimeen seminaariin jossa Jantunen on yksi puhujista, tulo kirjamessuille, ilmoittautuminen MPKK:n kurssille, jonka vuoksi Jantunen perui osallistumisensa, sekä Molarin yritys kuvata Jantusta kadulla.
Muut eli pääosa teoista on Molarin kirjoituksia netissä, niistä kolme omassa blogissaan ja kaksi MV-lehdessä. Kirjoitukset ovat koskeneet infosota / hybridisotaväitteitä, siis Saara Jantusen julkisuudessa käsittelemiä teemoja. Syytteessä kirjoituksia luonnehditaan esimerkiksi: ”Molari vihjaa Jantusen itse keksineen lähetyksessä mainitsemansa kokemukset häirinnästä –-” ”Kirjoituksen sävy on yleisesti Jantusta ja hänen ammattitaitoaan vähättelevää.”
Vainoamisen tekoajaksi on ilmoitettu 14.12.2014 – 23.2.2017 eli 26 kuukautta. Tekoja on siis noin kahden kuukauden välein. Tällä on merkitystä, kun tekoja arvioidaan vainoamisena.
Jessikka Aron kohdalla suoria henkilökohtaisia kontakteja ei ole lainkaan. Syytteessä luetellaan 1 kirjoitus Molarin facebook-sivulla, 10 kirjoitusta hänen omassa blogissaan ja 33 kirjoitusta MV-lehden sivuilla. Molari näkyy siirtäneen kirjallisen tuotantonsa MV-lehteen lokakuussa 2016.
Monet kirjoitukset ovat koskeneet muiden ihmisten tekemisiä, mutta niissä on viitattu myös Aroon. Otsikoiden perusteella kirjoitukset liittyvät hybridisotaan, ja valtiollisiin trolleihin. Siis teemoihin, joita Jessikka Aro on nimenomaan halunnut nostaa julkiseen keskusteluun.
Syytteessä toistuvat maininnat: ”Aro pitää esitettyjä tietoja totuudenvastaisina”, ”Aro on kokenut kirjoituksen häiritseväksi”, ”Aro on kokenut kirjoituksen painostavaksi”, ”vähätellään Aroa ja hänen työtään”.
Vaikka jokainen voi tykönänsä kokea ja luultavasti kokee vähättelyn loukkaavaksi, pidän pelottavana, että virallinen syyttäjä väittää sellaista rikokseksi.
Tekoajaksi ilmoitetaan 19.9.2014 – 1.10.2017, eli noin 36 kuukautta, tekojen tahti hieman enemmän kuin kerran kuukaudessa.
Sananvapaus ja sananvastuu
Syytteet siis perustuvat Jantuseen kohdistuvien tekojen osalta pääosin, ja Aron osalta yksinomaan internetissä julkaistuihin viesteihin, blogeihin ja artikkeleihin.
Syyttäjän väittämät kirjoitusten sisällöstä viittaavat siihen, että ne saattaisivat täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Kaikki, tai ainakin merkittävä osa. Ja juuri tämä on se, miten asiaa olisi pitänyt lähteä käsittelemään.
Kunnianloukkauksen perustunnusmerkki on: ”1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa –-”.
Siis valheellinen väite tai vihjaus. Kunnianloukkauksen toinen tunnusmerkki on ”2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista”. On mahdollista, että tätä tulisi harkita Molarin joidenkin kirjoitusten osalta, mutta tämä ei ole tässä jutussa keskeistä. Yleensä tähän kakkoskohtaan turvaudutaan silloin, kun joku on kirjoittanut totta, ja juuri sen poliisi ja syyttäjä haluavat kostaa.
Lainsäädäntö takaa laajan sananvapauden, mutta se tuomitsee valheellisten väittämien esittämisen. Näin pidetään tasapainossa sananvapaus ja toisaalta vastuu puheista. Tarvittaessa asiaa puidaan tuomioistuimessa, jolloin syyttäjän velvollisuus on todistaa, että väite on valheellinen ja puolustuksella on mahdollisuus osoittaa väitteensä todeksi, tai ainakin se, että oli perusteltu syy pitää sitä totena.
Se, onko joku väite valhe vai totta, on oltava objektiivisesti selvitettävissä, eikä se voi olla kiinni vain siitä, että asianomistaja ei tykkää kritiikistä. Tämä on sananvapauden kannalta ratkaisevan tärkeää.
Tämän jutun molemmat asianomistajat, ja aivan erityisesti Jessikka Aro suhtautuvat erittäin aggressiivisesti vähäisimpäänkin kritiikkiin. Se näkyy olevan aina ”häiritsevää” ja ”loukkaavaa” ja perin herkästi sen väitetään olevan ”valheellista”. Tätä ovat saaneet kuulla ne toimittajat, jotka esittivät edes varovaisen kriittisiä havaintoja Aron ”Putinin trolleista”. Näillä vastaajien subjektiivisilla tuntemuksilla ja erioikeuksien vaatimiselle ei kuitenkaan pitäisi olla oikeudenkäynnissä merkitystä.
Suomessa syyttäjät ovat ajaneet kunnianloukkaussyytteitä yksin sen varassa, että asianomistaja ilmoittaa olevansa loukkaantunut. Se on keskeinen syy siihen, että Suomi on tuomittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa sananvapauden loukkaamisesta selvästi useammin, kuin kaikki muut Pohjoismaat yhteensä. Suomella on 19 sananvapaustuomiota, muilla Pohjoismailla yhteensä 13. Itselläni on ollut kunnia hankkia Suomelle tuomioista kaksi.
EIT on takonut visaisiin suomalaisiin syyttäjäkalloihin oleellista olevan, onko väite totta vai ei, ja/tai onko väitteen esittäjällä ollut perusteltu syy olettaa, että väitteensä on totta.
Kaikkia asiaväitteitä, jotka esitetään julkisuudessa, on myös oikeutettua kritisoida. Se on sananvapauden ydintä. Se koskee myös väitteitä hybridisodasta ja Putinin trolleista.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen valitsi aivan toisen linjan. Väitteen vainoamisesta. Syytteen mukaan rikoksena pidetään sitä, että vastaaja on ylipäänsä kirjoittanut aiheista. Sitä, että hän on kirjoittanut julkisuudessa vellovista teemoista, joita asianomistajat itse palkkatyönään julkisuuteen nostavat.
Selvä se, Molarin tavoitteena on ollut tyrmätä Jantusen ja Aron teesit ja väitteet, mutta juuri siihen oikeuttaa perustuslain takaama sananvapaus. Se, että Molari on Jantusen, Aron, Toiviaisen, Hämäläisen ja luultavasti myös minun (selviäisi jos lukisin tekstit) mielestä väärässä, ei tee niistä rikollisia.
Rikollisia ne voivat olla, jos Molari on valehdellut, esimerkiksi väittänyt perusteetta Aron ja Jantusen sepittäneen asioita, tai jos hän on muutoin asiattomasti halventanut heitä. Molarin kirjoitusten räikeiden otsikoiden perusteella häntä voidaan tällaisesta epäillä.
Juuri tämän vuoksi syytteet olisi pitänyt nostaa kunnianloukkauksista jolloin tutkitaan, ovatko väitteet totta vai eivät. On syytä epäillä, että juuri tämän väistämiseksi Toiviainen ja Hämäläinen nostivat syytteet yksinomaan vainoamisesta. Tavoite on laajentaa vainoamispykälän sisältöä ja soveltamisalaa, ja siihen on syynsä.
Syyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen kertoi pääkäsittelyn alkaessa lehdelle, että hän harkitsee vaihtoehtoiseksi syytteeksi törkeää kunnianloukkausta. En anna tälle tässä yhteydessä painoa. Oleellista on, että syyttäjät lähtivät liikkeelle vainoamis-väitteellä, jonka ongelmallisuuden he tietävät vähintään yhtä hyvin kuin minä.
Hieman huvittuneena, ehkä oikeammin ivallisena luin Juha-Mikko Hämäläisen selityksiä:
”Syyttäjän mukaan vastaajan menettelyä voi pitää vihamielisenä informaatiovaikuttamisena.
– Tekijällä on ollut laajakantoinen tavoite vaikuttaa niin, ettei teon kohde, tässä tapauksessa tutkija tai journalisti, enää jatkossa kykene hoitamaan tai halua hoitaa tehtäväänsä.” 5)
Epäilyksiä ja ainakin kysymyksiä herättää myös prosessin aikataulu. Kuten edellä selviää, syyttäjän todisteet Molaria vastaan ovat pääosin – 35/57 - tämän kirjoituksia MV-lehdessä.
Väitettyjen rikosten tekoaika on lähes sama kuin MV-lehden jutussa, jossa päävastaajat olivat Ilja Janitskin ja Johan Bäckman. Aron osalta tekoajan alku on päivälleen sama.
Jantusen rikosilmoitus Molarista on jätetty 10.3.2017.
Syyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen laittoi MV-jutun vireille 31.5.2018.
Molari-jutun hän laittoi vireille 4.4.2020. Yli kolme vuotta rikosilmoitusten jälkeen, MV-jutun ollessa jo hovioikeudessa.
Miksi syyte nostettiin yli kolmen vuoden peukalonpyörityksen jälkeen?
Miksi Molari-juttua ei käsitelty yhdessä MV:n kanssa, vaikka mitä ilmeisimmin kysymys on samasta kokonaisuudesta?
Syyttäjien tavoite on vaarallinen
Taustaksi muistutan poliisien ja syyttäjien järjestelmällisesti kieltäytyvän tutkimasta kunnianloukkausrikoksia. Alle 10 prosenttia rikosilmoituksista suostutaan ottamaan edes esitutkintaan, ja alle kolme (3) prosenttia johtaa syytteisiin. Kaikkia vihapuherikoksia koskevia rikosilmoituksia kohdellaan lähes yhtä vihamielisesti. Vihapuherikollisuus rehottaa meillä juuri siksi, että poliisi ja syyttäjät sallivat sen rehottaa. 6)
Kunnianloukkauksista tehdyissä rikosilmoituksissa on totta kai paljon aiheettomia, myös vääriä (siis rikoksia) mutta epäsuhta on silti säädytön. On pelkkää mielivaltaa, mikä rikos otetaan tutkittavaksi, mikä ei. Valinta ei ole juridiikkaa, vaan politiikkaa.
Niina Bergin, juristin ja perheenäidin laajamittainen terrorisointi somessa jätettiin tutkimatta, koska ”hän on Anneli Auerin ystävä ja kirjoittaa aihetta käsittelevää tai sivuavaa blogia”, jossa hän oli kipeästi arvostellut poliisia ja syyttäjiä. 7)
Hanna Huumoseen kohdistui samanlainen someterrori kuin Jessikka Aroon, mutta aluksi poliisi ja syyttäjät kieltäytyivät aloittamasta edes esitutkintaa. Huumonen oli sosialidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) puheenjohtaja. (Huumosen syrjintä sai kovaa julkista kritiikkiä, jonka ansiosta häneen kohdistuneet rikokset lopulta otettiin osaksi MV-lehden juttua ja Ilja Janitskin tuomittiin. Poliisin ja syyttäjän avulla muut vainoajat luistivat vastuustaan). 8)
Ei todellakaan juridiikkaa, vaan politiikkaa. Häikäilemätöntä vallan väärinkäyttöä.
Koska kunnianloukkauksen perustunnusmerkki on valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen, valheet on myös osoitettava sellaisiksi. Tässä on ensimmäinen syy, miksi Raija Toiviainen pyrkii laajentamaan vainoamisen kunnianloukkauksen tontille. Jos Molari-syytteet kestävät kaikissa oikeusasteissa, ei enää olisi väliä, ovatko väitteet totta vai eivät, vaan tuomioon riittäisi, että ”väärä” henkilö on niitä esittänyt.
Otan kaksi esimerkkiä, jotka valaisevat valtakunnansyyttäjän intressiä. Sattuneista syistä esimerkit ovat minulle perin läheisiä.
Valtakunnansyyttäjäntoimistolla on käynnissä operaatio, jolla yritetään saada tuomituksi törkeänä kunnianloukkauksena sen kertominen, että Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Petri Juvonen väärensi esitutkintapöytäkirjan pistämällä paperisilppuriin asiasta jätetyn laajan rikosilmoituksen ja sen mukana toimitetut kymmenet kirjalliset todisteet. Todistusaineiston hävittämisen jälkeen Juvonen valehteli, ettei mitään todisteita oltu esitetty ja esti kahta syyttäjää koskevan rikosepäilyn tutkinnan. Tavanmukaisena vastapalveluna lauma syyttäjiä esti Juvosen rikoksen tutkinnan. Yksi heistä oli silloinen valtionsyyttäjä Raija Toiviainen. 9)
Valtakunnansyyttäjäntoimiston näkemyksen mukaan Juvosen rikosta ei tule arvioida Suomen lain, vaan valtiosyyttäjien siitä tekemien lainvastaisten päätösten perusteella. Laki korvataan syyttäjien virka-aseman väärinkäytöllä.
Tätä röyhkeyttä voisi kadehtia jopa Venäjän valtakunnansyyttäjä.
Operaatio "Juvosen kunnia” on poliisi- ja syyttäjäorganisaatioiden cosa nostra. Yhteinen asia. Se on vihamielistä informaatiovaikuttamista. Valtakunnansyyttäjällä ja poliisilla on laajakantoinen tavoite vaikuttaa niin, ettei teon kohde, tässä tapauksessa journalisti, enää jatkossa kykene hoitamaan tai halua hoitaa tehtäväänsä.
Toisessa valtakunnansyyttäjänviraston ohjauksessa olleessa jutussa Juha-Mikko Hämäläinen turvautui väärennettyihin todisteisiin, koska toimeksiantoa, saada tuomio törkeästä kunnianloukkauksesta, jota ei ollut tapahtunut, ei muutoin olisi voitu täyttää. Hämäläinen ei väärentänyt todisteita itse, vaan peri jutun kihlakunnansyyttäjä Kimmo A. Virtaselta. Häntä varten väärennökset valmistettiin Helsingin poliisilaitoksella, rikostarkastaja Urpo Mäkelän johtamassa esitutkinnassa. Käsityön, väärennösten valmistamisen teki todennäköisesti jutussa ”tutkijaa” näytellyt rikosylikonstaapeli Paula Viitasaari, valtakunnansyyttäjäntoimistosta, mistäpä muualta. Näiden rikosten tutkinnan esti lauma syyttäjiä, heistä aggressiivisimpana apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe. Vaikka Hämäläinen itse ei väärentänyt, hän täysin tietoisesti turvautui väärennettyihin todisteisiin. Vakain tuumin ja harkiten. Hämäläinen oli hyvin katkera, kun yrityksensä hovioikeudessa romahti. 10)
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisella on nyt vaikea ongelma. Todisteiden väärentämisestä muistuttaminen pitäisi saada tuomituksi kunnianloukkauksena, mutta kuinka se onnistuu, kun poliisien ja syyttäjien rikokset ovat realiteetti, ja omienkin toimiensa lainvastaisuus ilmeinen?
Miten kätevää olisikaan sivuuttaa kokonaan kysymys siitä mikä on totta, ja väittää poliisien ja syyttäjien rikoksista kirjoittamista vainoamiseksi.
Toinen syy valita Molari-syytteeseen epävarma rikosnimike, voi olla se, että syyttäjillä olisi käyttöä myös hylätylle vainoamissyytteelle. Siksi syyttäjille ei ole katastrofi, vaikka vainoamissyyte hylättäisiin. Sitä tultaisiin hyödyntämään esimerkkinä nykyisen lainsäädännön heikkoudesta, tyyliin: ”Nykylait eivät riitä, koska edes tällaista repuusia ei saatu tuomituksi”.
Hylätty vainoamissyyte toimisi siis perusteluna maalittamisen kriminalisoinnille. Tähän valtakunnansyyttäjä ja Poliisihallitus painostavat oikeusministeriötä koko ajan. Eivät kansalaisten turvaksi – miten vähät ne siitä välittävät, sen kertoo se, kuinka järjestelmällisesti ne nykyään jättävät vihapuherikokset tutkimatta.
Omaksi turvakseen he maalittamisen kriminalisointia ajavat. Estääkseen itseensä kohdistuvan kritiikin.
Voiko tämä olla lainkaan vainoamisrikos?
Vuonna 2013 säädetty, seuraavan vuoden alussa voimaan tullut rikoslain vainoamispykälä (RL 25:7a) kuuluu:
”Joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”
Vainoamisessa on siis viisi tekotapaa:
1) uhkaa,
2) seuraa,
3) tarkkailee,
4) ottaa yhteyttä
5) muuten näihin rinnastettavalla tavalla
Ollakseen vainoamista, sen on myös oltava
6) toistuvaa
7) oikeudetonta.
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä vainoaminen on toissijaisen rikos:
8) ”jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta.”
Törkeän kunnianloukkauksen rangaistushaarukka on sama kuin vainoamisessa, sakosta maksimissaan kahteen vuotta vankeutta. Jo yksin tämä asettaa kyseenalaiseksi, oliko lainkaan lainmukaista nostaa syyte vainoamisesta tapauksessa, jossa pääosin (Jantunen) tai kokonaan (Aro) on kysymys blogeista ja artikkeleista. Jos kiistetään niiden todenmukaisuus, syytteen kuuluisi olla törkeästä kunnianloukkauksesta.
Jos taas tarkoitus ei ole kiistää todenmukaisuutta, vaan oikeus ottaa kantaa Jantusen ja Aron lausumiin, syyttäjä suunnistaa todella vaarallisille poluille.
Koska noiden artikkeleiden osalta ei kyse voine olla uhkaaminen, seuraaminen, tarkkailu eikä yhteydenotto, syyttäjä katsonee tässä toteutuvan tekotapa ”muuten näihin rinnastettavalla tavalla”.
Tämä tekotapa herätti aikoinaan epäilyksiä sekä perustuslakivaliokunnassa, että esityksestä mietinnän laatineessa lakivaliokunnassa. Siinähän tekotapa on avoin, mikä on vastoin rikosoikeuden periaatteita. Perustuslakivaliokunta lausui tästä:
”Ehdotetunkaltaista avointa tekotapaa ("…tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla…") on lähtökohtaisesti pidettävä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta ongelmallisena (ks. PeVL 48/2002 vp, s. 3/II). Valiokunnan käsityksen mukaan vainoamisrikoksen erityisluonteeseen kuitenkin kuuluu se, että vainoamisteot voivat olla varsin monentyyppisiä. Lisäksi tekninen kehitys voi merkitä uusia vainoamisen toteuttamistapoja kuten perusteluissa todetaan.” 11)
Ongelma tiivistyy tähän: onko julkinen mielipiteen esittäminen ajankohtaisesta poliittisesta kysymyksestä rinnastettavissa uhkaamiseen, seuraamiseen, tarkkailemiseen, yhteyden ottamiseen?
Sananvapaudelle koettavat kovat ajat, jos tällainen tulkinta menee tuomioistuimissa läpi.
Oikeuskäytäntö ei tue syytettä
Vainoaminen on uusi rikosnimike, ja oikeuskäytäntöä on vielä vähän. Se vähäkään ei tue valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen päättämää syytettä. Pari viikkoa sen jälkeen, kun Hämäläinen oli nostanut syytteen Molaria vastaan, korkein oikeus antoi merkittävän ennakkopäätöksen vainoamisesta. 12)
Vastaaja oli toistuvasti kommentoinut työpaikallaan toisen henkilön työsuorituksia, ainakin merkittävin osin epäasiallisesti. Hänet oli tuomittu hovioikeudessa sekä törkeästä kunnianloukkauksesta, että vainoamisesta. KKO:ssa tutkittavana oli kysymys vainoamisesta.
Vastaajan lausumiin ei ole sisältynyt mitään suoranaista uhkausta, eikä hän ollut fyysisesti seurannut asianomistajaa tai ollut tähän syyksi luetuilla teoilla suoraan yhteydessä. Vastaajan väitteet ovat koskeneet asianomistajan menettelyä, mutta niitä ei oltu nimenomaisesti kohdistettu asianomistajalle.
KKO:n mukaan vastaajan menettelyssä voidaan katsoa olevan tiettyjä tarkkailua muistuttavia piirteitä, mutta hän on tehnyt havaintojaan tavanomaisen työssä tapahtuvan kanssakäymisen puitteissa eikä itse havainnointiin ole liittynyt mitään sillä tapaa epätavallista, että havainnointia voitaisiin pitää oikeudettomana. KKO katsoi, ettei vastaajan menettely ole ollut vainoamissäännöksessä tarkoitettua uhkaamista, seuraamista, tarkkailua tai yhteyden ottamista.
Tämän jälkeen arvioitavaksi jäi, täyttääkö vastaajan menettely muun edellä mainittuihin tekotapoihin rinnastuvan oikeudettoman vainoamisen tunnusmerkistön.
KKO painotti, että vaikka vainoamisteot voivat olla varsin monentyyppisiä, muiden kuin säännöksessä nimenomaisesti mainittujen tekotapojen tulee olla mainittuihin tekotapoihin rinnastettavia. Tätä edellyttää laillisuusperiaate. Vastaajan teot eivät olleet rinnastettavissa uhkaamiseen, seuraamiseen, tarkkailemiseen, yhteyden ottamiseen. Syyte vainoamisesta hylättiin. Vastaajan synniksi jäi siten törkeä kunnianloukkaus.
KKO:n ratkaisun soveltuvuus Molari-tapaukseen on ilmeinen.
Helsingin hovioikeus hylkäsi heinäkuussa Juha-Mikko Hämäläisen Johan Bäckmania vastaan MV-jutussa ajaman syytteen Aron vainoamisesta. Hovioikeus totesi:
”Täyttääkseen vainoamisen tunnusmerkistön osatekojen on lisäksi tullut olla oikeudettomia ja tapahtua vastoin kohteen tahtoa. –- Kohdehenkilön vastentahtoisuuden on kuitenkin oltava vähintään pääteltävissä olosuhteista. Facebookissa lähetettyjen yksityisviestien perusteella Aro on ollut itsekin yhteydessä Bäckmaniin tai ainakin suhtautunut tämän yhteydenottoihin jossain määrin myötämielisesti tai sallivasti.” 12)
Yhteydenpito Aron ja Bäckmanin ei siis ollut yksipuolista, minkä sivumennen sanoen olisi luullut myös käräjäoikeuden havaitsevan. Tapahtumain kulku kun näkyy todistusaineistosta aivan selvästi. Bäckmanin syyksi luetuksi rikokseksi jäi näin yllytys törkeään kunnianloukkaukseen.
Tammikuussa Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Jessikka Aron lähestymiskieltohakemuksen kahta lähinnä katuhäiriköiksi luonnehdittavaa henkilöä vastaan. Hakemuksen perustelut kuvaavat vainoamista. 13)
Nuo Helsingin HO:n ja KO:n tuomiot eivät osu Molari-juttuun yhtä suoraan kuin KKO:n ennakkopäätös, mutta osaltaan nekin osoittavat, kuinka kaukana valtakunnansyyttäjän tässä luoma vainoamis-viritys on lain tarkoittamasta.
Aro on valittanut lähestymiskiellosta hovioikeuteen. MV-jutussa sekä Aro että Bäckman hakevat valituslupaa KKO:lta.
Molari-jutun tuomio annetaan 16.10.2020.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) https://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Molari
2) https://fi.wikiquote.org/wiki/Juha_Molari
3) Infosota (Otava 2015), ss. 274-275. Jantunen lainaa hyväksyvästi dosentti Arto Luukkasen (ps) Savon Sanomissa 29.6.2015 julkaistua kolumnia. Tuohon aikaan alkoivat kehkeytyä ensimmäiset Juha Sipilän hallituksen suorittamia leikkauksia vastustavat mielenosoitukset. Luukkanen, aktiivipersu ja puolueen kansanedustajaehdokas kevään vaaleissa kirjoitti mm.
”Venäjän armeija olisi tässä skenaariossa valmiina koko ajan ja uhkaisi Suomea omilla voimillaan. Sotilaallisen kiristyksen tarkoituksena olisi pakottaa päättäjät ruotuun. Maamme poliitikot alistettaisiin näin ”välttämättömyyteen” ja Suomessa ahkerasti toimivien Venäjän ystävien avulla maan politiikkaa ohjailtaisiin hyväksymään maan osittainen sotilaallinen hyväksikäyttö. Se olisi ”valtioviisasta ja ”järkevää” Paasikiven politiikkaa. Näyttää siltä, että näitä hybridisodan elementtejä on nyt ilmassa. Syksyllä on ilmeisesti tarkoitus osoittaa mieltä uutta hallitusta vastaan oikein tosimielessä. Muutama näyttävä, leikkauksia vastustava mielenosoitus Senaatintorilla antaisi sopivaa mediamateriaalia kansainväliseen käyttöön”.
Saara Jantunen ei suostunut näkemään poliitikko-Luukkasen omaa lehmää ojassa, vaan yhtyi tämän näkemyksiin: ”Kolumnia pidettiin yleisesti provosoivana, mutta olen Luukkasen kanssa hyvin samoilla linjoilla”.
4) Verkkouutiset 21.10.2018: ”PS:n koko johto otti kantaa Ilja Janitskin tuomioon”. https://www.verkkouutiset.fi/psn-koko-johto-kauhisteli-ilja-janitskinin-...
5) Ilta=Sanomat 14.9.2020 ”Ex-kirkkoherraa syytetään Puolustusvoimien tutkijan vainoamisesta – taustalla muun muassa kertomus ”isosta ja terävästä kirveestä” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006635924.html
6) Vihapuherikollisuuuden rikosilmoitukset ja nostetut syytteet, Voima 4.3.2020: https://voima.fi/artikkeli/2020/vain-6-vihapuherikosilmoituksista-johtaa...
7) Rikosten tutkinnan esti ensin kihlakunnansyyttäjä Jonna Ryynänen tutkinnanjohtaja Päivi Kukkolan esityksestä; toisessa vaiheessa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, valtionsyyttäjä Anu Mantilan esittelystä. Kts tarkemmin: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/257
8) Rikosten tutkinnan esti kihlakunnansyyttäjä Riina Karma, tutkinnanjohtaja Petri Jehkosen ehdotuksesta. Kts. tarkemmin http://voima.fi/artikkeli/2018/oikeuslaitos-avasi-portit-vihapuheelle/
9) Tarkemmin: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/274
10) Tarkemmin: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/263
11) PeVL 16/2013. LaVM 11/2013
12) KKO:2020:30, antopäivä 16.4.2020
13) Helsingin HO 14.7.2020, tuomio 20/124654
14) Helsingin KO 10.1.2020, tuomio 20/67